Saimaannorppa (Pusa hispida saimensis) on norpan alalaji. Se jäi Saimaalle eristyksiin, kun yhteys Saimaalta Itämereen katkesi jääkauden lopulla. Se on sopeutunut elämään Saimaan sokkeloisissa vesistöissä. Saimaannorppa liikkuu avovesiaikaan pitkiäkin matkoja, joten vaikka se on erittäin uhanalainen, sitä voi tavata lähes kaikkialla Saimaalla.

Meidän ainoa kotoperäinen lajimme

Saimaannorppa on yksi harvoista makeassa vedessä elävistä hylkeistä. Niitä elää ainoastaan Suomen Saimaalla. Saimaannorpan lähisukulaisia ovat laatokannorppa ja itämerennorppa.

Kuva: Kuva: Mervi Kunnasranta / UEF Hyljetutkimus

Etusivu Mitä me teemme Saimaannorppa Saimaannorppa lajina

Erittäin uhanalainen saimaannorppa

Saimaannorppa (Pusa hispida saimensis) on yksi maailman uhanalaisimmista hylkeistä. Erittäin uhanalaisia saimaannorppia on jäljellä noin 410 yksilöä (2019). Norpan uhanalaisuuden syy on ihminen, muita luontaisia vihollisia sillä ei ole. Leutoina talvina petoeläimet kuten ketut voivat toki napata ilman pesän suojaa jääneen kuutin.

Yhteisesti sovittuna tavoitteena on suotuisan suojelun taso, joka on moninkertainen määrä norppia nykyiseen verrattuna. On arvioitu, että Saimaa voisi elättää tuhansia norppia, ja silti kalaa ja elintilaa jäisi myös ihmisten tarpeisiin.

Hylkeisiin kuuluvan norpan alalaji

Saimaannorppa on norpan alalaji, joka jäi Saimaalle eristyksiin, kun yhteys Saimaalta Itämereen katkesi jääkauden lopulla. Se on vuosituhansien aikana sopeutunut elämään Saimaan sokkeloisissa vesistöissä. Saimaannorpat ovat yleisesti melko terveitä, eikä niillä juuri tavata muita kuin iän tuomia tauteja sekä pääasiassa harmittomia sisä- ja ulkoloisia. Toisinaan nuorillakin yksilöillä tavataan kuitenkin sairauksia, kuten keuhkokuumetta tai ripulia.

Saimaannorpan lähisukulaisia ovat laatokannorppa ja itämerennorppa, jotka ovat myös norpan alalajeja. Kukin norppa on sopeutunut erillään toisistaan poikkeaviin ekosysteemeihin. Ne poikkeavat toisistaan muun muassa tautienvastustuskykynsä ja loistensa suhteen.

Kotipaikkana Saimaa

Meidän ainoa kotoperäinen lajimme saimaannorppa on yksi harvoista makeassa vedessä elävistä hylkeistä. Niitä elää ainoastaan Suomen Saimaalla. Saimaa on pitkään ollut norpalle ihanteellinen elinympäristö: rauhallinen, pedoton ja kalaisa.

Norpat elävät pieninä osapopulaatioina eri osissa Saimaata. Norppayksilöt pysyvät uskollisina kotiseuduilleen ja pesivät samoille seuduille vuodesta toiseen. Nuoret norpat tosin voivat vaeltaa melko kauas synnyinseuduiltaan. Saimaannorppa liikkuu avovesiaikaan pitkiäkin matkoja, joten vaikka se on erittäin uhanalainen, sitä voi tavata lähes kaikkialla Saimaalla.

Elämä vedessä

Saimaannorppa elää 65–80 % elinajastaan vedessä ja siitä noin 80 % pinnan alla. Etenkin kuutit myös nukkuvat vedessä. Välillä norppa nousee kiville lepäämään ja nukkumaan.

Norpan veren hapensitomiskyky on hyvä, ja vedessä oleskelua helpottaa myös sukellusreaktio: kun norppa sukeltaa, hapekas veri alkaa kiertää vain happea välttämättä tarvitseviin kudoksiin, eli sydämeen ja aivoihin. Samalla sydämen lyöntitiheys laskee.

Norpilla on havaittu olevan kolme erilaista sukellustyyppiä: matkasukellus, saalistussukellus ja unisukellus. Pisimmillään norpan sukellus voi kestää yli 20 minuuttia. Vaikka norppa voi sukeltaa useita minuutteja, sen on noustava pinnalle hengittämään. Talvisin se tekee itselleen hengitysavantoja jäähän.

Yksilölliset kuviot ja hyvät aistit

Aikuinen saimaannorppa on noin 140 cm pitkä ja painaa 50–90 kg. Aikuisten saimaannorppien väritys vaihtelee vaaleasta ja punaruskeasta miltei mustaan. Turkin kiehkurakuviot ovat yksilöllisiä kuin ihmisten sormenjäljet, ja kuviot pysyvät samoina koko norpan elämän ajan.

Norppaa suojaa paksu ihonalainen traani- eli rasvakerros. Arktisina hylkeinä norpat selviävät hyvin kylmistä talvista, mutta eivät pidä kesän kuumuudesta.

Norpan tuuheat viikset toimivat tuntoaistina, jonka avulla norppa suunnistaa ja saalistaa. Norppa myös näkee ja kuulee hyvin veden alla.

Pitkäikäinen ja leikkisä erakko

Jos norppa selviytyy aikuiseksi, se elää todennäköisesti yli 20 vuotta. Vanhin tunnettu yksilö on elänyt 33-vuotiaaksi.

Koska norppakanta on Saimaassa hyvin pieni, norpat eivät esiinny suurissa laumoissa kuten useimmat muut hyljelajit. Norpat elävät yksin tai pareittain, mutta etenkin loppukeväällä norpat saattavat kerääntyä muutaman yksilön ryhmiksi.

Luonteeltaan norpat ovat usein leikkisiä ja uteliaita, mutta yksilöiden välillä on paljon eroja. Avovesiaikaan norppa saattaa olla niin utelias ja rohkea, että lähestyy vedessä ollessaan jopa ihmistä. Pesiessään ja vaihtaessaan karvaa norpat ovat kuitenkin arkoja ja herkkiä kaikenlaiselle häiriölle, ja tarvitsevat siksi rauhaa.

Lisääntyminen

Saimaannorpat tulevat sukukypsiksi 4–6-vuotiaina. Parittelu tapahtuu maaliskuussa. Norpilla on viivästynyt sikiönkehitys; hedelmöityksen jälkeen alkio pysyy kohdussa kiinnittymättömänä. Alkio kiinnittyy kohdun seinämään vasta kesällä ja alkaa kehittyä. Helmi–maaliskuussa naaras synnyttää yleensä yhden kuutin kalliorannan tai luodon kinospesään.

Syntyessään kuutit ovat tuhkanharmaita ja painavat noin 4 kiloa. Emo imettää kuuttia ensin pesän suojassa ja myöhemmin jäällä. Jo parin kuukauden iässä kuutti painaa 20 kiloa. Ensimmäinen vuosi on kuutille vaarallisin, kun se vasta harjoittelee itsenäistä elämää.

Pesä lumikinoksessa

Saimaannorpat tekevät talvisin itselleen lepopesiä Saimaan kalliorantojen ja luotojen lumikinoksiin. Norpat kairaavat eturäpylöiden kynsillä ensin kulkuavannon jään läpi kinoksen alle, ja kaivavat sitten räpylöillä luolan kinoksen sisään. Sekä uros- että naarasnorpat tekevät lepopesiä. Pesää ei näe kinoksesta päältäpäin.

Norpat tekevät yleensä lisäksi yhden tai useamman vaihtopesän, johon ne siirtyvät, mikäli alkuperäinen pesä romahtaa tai siihen kohdistuu jokin uhka. Naaraat myös synnyttävät kuutin pesän suojissa. Pesää, johon on syntynyt kuutti, sanotaan poikaspesäksi. Pesä suojaa kuuttia kylmettymiseltä, petoeläimiltä ja häiriöltä.

Lisääntymis- ja poikasvaiheessa norpat ovat herkkiä häiriöille, ja poikkeavan äänen kuullessaan emo herkästi sukeltaa pakoon pesästä. Tällöin kuutin imetys voi häiriintyä ja johtaa pahimmillaan jopa kuutin menehtymiseen.

Karvanvaihto

Aikuiset norpat vaihtavat vuosittain karvansa huhti–kesäkuussa. Kesä- ja talviturkki ovat samanlaiset. Karvanvaihtoaikaan norpat kiipeävät kiville ja luodoille kuivattelemaan vanhaa turkkia ja rapsuttelemaan sitä pois uuden tieltä. Kivillä ja luodoilla ollessaan norpat ovat arkoja ja sukeltavat herkästi pakoon lähestyvän veneen tai esimerkiksi rannalla liikkuvan ihmisen havaitessaan. Joutuessaan sukeltamaan pakoon norpan turkki kastuu ja karvanvaihto häiriintyy, sillä norppa joutuu myöhemmin kuivattamaan turkin uudestaan.

Kala ravintona

Saimaannorppa syö lähes yksinomaan kalaa, jota se saalistaa sukeltaessaan. Ravinto on etupäässä ahventa, särkeä, muikkua ja kuoretta, mutta myös muuta parvissa liikkuvaa pikkukalaa. Norppa ei pureskele kaloja, vaan nielaisee ne kokonaisina.

Keskimäärin yhden norpan kalankulutukseksi on arvioitu noin kolme kiloa vuorokaudessa eli noin tuhat kiloa vuodessa. Määrä vaihtelee vuodenajan mukaan. Kiiman ja karvanvaihdon aikaan norpat eivät syö juuri lainkaan. Syksyllä norppa alkaa kasvattaa rasvakerrosta talven varalle ja syö enemmän.

Sivun kuvat ylhäältä alas: Kaarina Tiainen, Eero Korhola, Eero Korhola, Eero Korhola, Juha Taskinen, Juha Taskinen, Ossi Kokki, Anni Haimi, Eero Korhola, Ismo Marttinen

Toiminta ja saavutukset

Saimaannorppia on noin 410 yksilöä. Suojelu- ja tutkimustyön ansiosta kanta on hitaasti kasvanut 1980-luvun puolivälistä, jolloin norppia oli arviolta vain 120–150 yksilöä. Teemme kaikkemme, että saimaannorppa säilyy jatkossakin osana luontoamme.

Lue lisää norpan suojelusta

Tue saimaannorppatyötämme

Voit tukea saimaannorpan suojelutyötä rahalahjoituksella. Meillä on pitkä kokemus saimaannorpan suojelemisesta, mutta kaikki tuki, pienikin lahjoitus, on meille tärkeää. Ohjaamme tukesi paikalliseen ja valtakunnalliseen suojelutyöhömme norpan puolesta.

Tee kertalahjoitus saimaannorpalle