Suurpedot

Tutkimuksissa on todettu, että suurpetojen suojelu onnistuu parhaiten välttämällä ihmisen ja villieläinten välistä konfliktia. Ristiriitoja syntyy, kun petoeläinten läsnäolo tai käyttäytyminen aiheuttaa todellisia tai kuviteltuja uhkia ihmisten eduille ja tarpeille. Se voi johtaa erimielisyyksiin ihmisryhmien välillä ja kielteisiin vaikutuksiin suurpedoille.

Maailmalla on monia myönteisiä esimerkkejä siitä, että ihmisen ja suurpetojen rinnakkaiselo on mahdollista. Se edellyttää kokonaisvaltaisia lähestymistapoja, joissa otetaan samanaikaisesti huomioon ihmisten ja villieläinten tarpeet. Suomessa ja Ruotsissa 2000-luvulla suurpetojen suojelu on onnistunut hyvin siinä mielessä, että suurpetokannat ovat kasvaneet ilman, että niiden aiheuttamat vahingot ja uhka ihmiselle olisivat merkittävästi lisääntyneet. Suomessa sudet tappavat vuosittain esimerkiksi 50–300 lammasta, kun Suomessa on kokonaisuudessaan noin 120 000 lammasta.

Vahinkojen aktiivinen ennaltaehkäisy petoaitojen avulla on paras ratkaisu sekä kotieläintilallisten että suurpetojen kannalta. Luonnonsuojeluliitto on pitkään järjestänyt petoaitatalkoita ja vaikuttanut siihen, että petovahinkojen ennaltaehkäisyn määrärahat ovat kasvaneet. Yhteistyö ja vahinkojen ennaltaehkäisy lammas- ja kotieläintilallisten kanssa on ensiarvoisen tärkeää suden suojelussa.

Kaikkien yhteinen etu on pitää sudet ja karhut ihmisarkoina ja poissa asutuksen läheisyydestä.
Tutkimuksien mukaan sekä Suomen että Ruotsin karhut välttelevät ihmisiä. Suurpetojen hyökkäykset ihmisen kimppuun ovat erittäin harvinaisia. Skandinaviassa tapaukset, joissa karhut ovat olleet hyökkääviä ihmistä kohtaan, ovat olleet metsästystilanteita tai tilanteita, joissa on kohdattu emokarhu pentuineen. Suomessa ihmisiin tottuneita ja ihmiselle vaarallisia citykarhuja ei ole ollut.

Luonnonsuojeluliitto pitää myönteisenä sitä, että karhukanta kasvaa ja levittäytyy läntiseen ja eteläiseen Suomeen. Viro on hyvä esimerkki: siellä elää noin 1 000 karhua niin, että ihminen ja karhu voivat elää rauhanomaisesti rinnakkain maatalousvaltaisessa ympäristössä. Luonnonsuojeluliitto pitää karhukannan hoitosuunnitelmassa linjattua rajoitettua metsästystä mahdollisena, jos sillä ylläpidetään karhukannan ihmisarkuutta sekä pidetään vahingot yleisesti hyväksyttävällä tasolla.

Useissa kansainvälisissä tutkimuksissa on havaittu, että suurpetojen aiheuttamat vahingot ovat pitkälti riippuvaisia siitä, miten kotieläimiä suojellaan petojen hyökkäyksiltä. Yleinen metsästys ei juurikaan vähennä vahinkoja, ellei sitä kohdisteta juuri vahinkoa aiheuttaviin yksilöihin. Yleensä vahinkoja aiheuttaa vain pieni osa suurpedoista. Sitä ei varmuudella tiedetä, miksi osa suurpedoista alkaa tappaa kotieläimiä, vaikka luontaista ravintoa olisi tarjolla. Suden osalta on kuitenkin havaittu, että vahinkoriski näyttää olevan korkeampi loppukesällä, kun pentueet lähtevät liikkeelle vanhempiensa kanssa opettelemaan saalistusta.

Meillä Suomessa ilves ja ahma eivät juurikaan aiheuta kotieläinvahinkoja poronhoitoalueen ulkopuolella. Satunnaisesti ne saalistavat kissoja ja tappavat lampaita. Sen sijaan sudet ja karhut tappavat lampaiden lisäksi muutamia nautoja tai hevosia vuosittain. Lisäksi karhut repivät heinäpaaleja ja rikkovat mehiläispesiä. Sudet puolestaan tappavat koiria etenkin Itä-Suomessa. Sen arvellaan johtuvan siitä, että vähäisemmän luontaisen ravintotilanteen johdosta sudet kokevat koiran kilpailijaksi. Toisinaan Itä-Suomessa sudet saalistavat koiria ravinnokseen ja saattavat hakea niitä jopa pihoista öiseen aikaan.

Lukumääräisesti suden aiheuttamat koiravahingot ovat pieniä. Suomessa sudet ovat tappaneet vuosittain 20–70 koiraa, mikä on pienempi kuin liikenteessä ja onnettomuuksissa menehtyvien koirien määrä. Susien aiheuttamia koirakuolemia ei kuitenkaan haluta hyväksyä, sillä koira mielletään perheenjäseneksi. Etenkin hyvän metsästyskoiran menettäminen voi aiheuttaa kiukkua ja vaatimuksia susien tappolupien saamiseksi.

Suurpetovahingot riippuvat siitä, miten kotieläimiä ja koiria suojataan. Lampaiden vieminen yöksi sisään, loppukesällä niiden pitäminen aitauksessa lähellä asutusta, sähköisten suurpetoaitojen rakentaminen tai laumanvartijakoirat ovat tehokkaita keinoja vahinkojen ehkäisyssä. Suomessa Luonnonsuojeluliitto aloitti vuonna 1997 kotieläinten suojaamisen sähköisillä petoaidoilla hakien oppia Ruotsista. Ensimmäinen aita rakennettiin lampuri Pekka Helmisen tilalle Liperiin, missä sudet olivat tappaneet 33 lammasta. Aidan pystyttämisen jälkeen vahingot loppuivat. Nykyään Suomen riistakeskus vastaa neuvonnasta ja suurpetoaitojen toimittamisesta kotieläintilallisille. Luonnonsuojeluliitto ja monet muut tahot järjestävät talkoita niiden pystyttämiseksi.

Sähköiset suurpetoaidat suojaavat hyvin kotieläimiä, jos ne on rakennettu huolella ohjeiden mukaisesti ja niitä huolletaan säännöllisesti. Vahinkoja pääsee tapahtumaan vain, jos sähköaidan alin lanka maadottuu ruohon kasvaessa, vesistökohdat tai ojanpohjat jätetään suojaamatta tai sähkövirta menee pois päältä esimerkiksi ukkosen takia. Sudet etsivät aidasta heikkoja kohtia, missä suojaus on puutteellista tai mistä susi pääsee ryömimään aidan alitse, hyppäämään sen yli tai uimaan aidan sisälle.

Sen sijaan porovahinkoja ei voi juuri ehkäistä. Porovahinkoja korvataan vuosittain valtion varoista useilla miljoonilla, kun kotieläinvahinkojen osalta liikutaan sadoissa tuhansissa euroissa. Esimerkiksi vuonna 2022 suurpedot aiheuttivat vahinkoa porotaloudelle yli kymmenen miljoonan euron edestä.

Suurpedoista ahma aiheuttaa eniten vahinkoja poroille – joinakin vuosina enemmän kuin muut suurpedot yhteensä. Ahman aiheuttamat vahingot tuntuvat olevan yleisesti hyväksyttävämpiä, kun esimerkiksi suden kohdalla pelkkä asutuksen tuntumassa liikkuminen koetaan monesti uhkana.

Maailmalla suurpetojen suojelun lähtökohtana on usein se, että tarjolla olevien luontaisten saaliseläinten määrää pyritään kasvattamaan. Monin paikoin villieläinkannat ovat romahtaneet tai jopa hävinneet ihmisen tehostuneen maankäytön seurauksena, kun esimerkiksi metsiä on raivattu pelloiksi.

Suomessa saalistavien suurpetojen, ilveksen ja suden, kannat ovat runsaimmat Lounais- ja Etelä-Suomessa. Tärkein syy siihen on vahvat rusakon, metsäkauriin, valkohäntäkauriin ja hirven kannat. Ilvekselle ja sudelle on tarjolla runsaasti luontaista ravintoa, jolloin myös niiden aiheuttamat vahingot ovat olleet vähäisiä.

Varsinais-Suomessa ja Uudellamaalla ei myöskään juuri esiinny susia, jotka etsivät ravintoa pihoista ja asutuksen tuntumasta, kuten Pohjois-Karjalassa. Sudet, jotka etsivät ravintoa pihojen tuntumasta, ovat monesti nuoria itsenäistyviä susia, joilla ei vielä ole taitoa itsenäisesti saalistaa kookkaita hirviä. Itä-Suomen hirvikanta on pieni, eikä vaihtoehtoisia saaliseläimiä ole juuri tarjolla Pohjois-Karjalassa.

Suurpetokannat vaikuttavat merkittävästi myös saaliseläinten runsauteen. Esimerkiksi Ruotsissa ilveksen on tutkitusti todettu pienentäneen metsäkauriskantoja. Sama ilmiö on havaittu Virossakin, missä ilves on merkittävästi hidastanut metsäkauriskannan palautumista ankarien pakkas- ja lumitalvien jälkeen. Metsäkauriin ja valkohäntäkauriin liikkuminen ja ravinnon saatavuus heikkenee merkittävästi, kun lumen syvyys on yli 50 senttiä.

Ankariin talviin sopeutunut metsäpeura ei puolestaan kestä sitä, että useat suurpetolajit saalistavat sitä yhtä aikaa. Kauriista ja hirvestä poiketen metsäpeura saa vain yhden vasan kerralla. Hirvi ja kauriit puolestaan kykenevät lisäämään jälkeläistuottoa saaden 2–4 vasaa, mikäli ne menettävän vasan edellisvuonna suurpedolle. Kainuun metsäpeurakanta romahti puoleen 2000-luvun alkupuolella, kun alueen suurpedot, etenkin susi, runsastuivat. Kainuun metsäpeurakanta ei ole palautunut entiselleen 2010-luvulla, vaikka vähäistä kasvua onkin havaittu. Sen sijaan Suomenselän metsäpeurakanta on jatkanut kasvuaan, koska alueella on vähemmän suurpetoja.

Jotta suurpetojen kannat saadaan suotuisalle suojelutasolle, Suomessa on huolehdittava siitä, että suurpedoilla on tarjolla riittävästi saaliseläimiä, kuten metsäkauriita, valkohäntäkauriita ja hirviä.

Viime aikoina yleiseen keskusteluun on noussut hirvien ja kauriiden aiheuttamat metsä-, maanviljelys- ja puutarhavahingot. Vahinkojen ehkäisy ja hallinta on myös suurpetojen suojelun kannalta ensiarvoisen tärkeää. Jos kauris- ja hirvikannat pienenevät liikaa, se johtaa suurpetovahinkojen merkittävään lisääntymiseen ja petovastaisuuden kasvuun. Tällaista on tapahtunut esimerkiksi Saksassa suden, Romaniassa karhun, Tansaniassa leijonan ja Nepalissa lumileopardin kohdalla.

Suomen suurpedot ovat rauhoitettuja EU:n luontodirektiivin perusteella. Se tarkoittaa sitä, että suurpetojen kiintiömetsästys ei ole sallittua. Suurpetojen metsästykseen voi saada poikkeuslupia, jos esimerkiksi peto on aiheuttanut toistuvasti todettuja haittoja, kuten korvattuja kotieläinvahinkoja. Suomessa poikkeuslupia on kuitenkin myönnetty esimerkiksi ilveksen ja suden metsästykseen, vaikka lupien myöntämiseen ei ole ollut riittäviä perusteita.

Olemmekin tehneet valituksia EU-tuomioistuimeen sekä kansallisiiin hallinto-oikeuksiin etenkin suden, ahman ja ilveksen poikkeuslupien osalta. Luonnonsuojeluliitto ei vastusta säädösten mukaista suurpetojen vahinkoperäistä tai kannanhoidollista metsästystä silloin, kun lajin kanta on suotuisalla suojelun tasolla, metsästys ei uhkaa kannan elinkelpoisuuden säilyttämistä ja metsästykselle on riittävän perusteltu syy.

Syksyllä 2023 Luonnonsuojeluliitto ja sen piirijärjestöt valittivat laajasti Riistakeskuksen myöntämistä ilveksen metsästyksen poikkeusluvista. Hallinto-oikeudet kumosivat Suomen riistakeskuksen päätökset, joilla oli myönnetty poikkeusluvat lähes 300 ilveksen tappamiseen. Laaja luvista valittaminen oli mahdollista, koska yksittäiset ihmiset lahjoittivat ennätyksellisen suuren summan Luonnonsuojeluliitolle mahdollisia oikeudenkäyntikuluja varten.

Koska laittomista poikkeusluvista on valitettu oikeuteen, poikkeuslupia suurpetojen tappamiseen ei myönnetä Suomessa enää niin kevyin perustein kuin ennen.

Luonnonsuojeluliitto pyrkii aktiivisesti vaikuttamaan suurpetoja koskevaan kansalliseen ja EU-lainsäädäntöön. Lisäksi pyrimme ohjaamaan muutakin metsästystä kestävämmäksi.

Vuosittain teemme noin 10–20 suurpetoja ja riistaeläimiä koskevaa lausuntoa ministeriöille. Ne koskevat metsästysmääriä, lajien rauhoituksia ja kestäviä metsästystapoja. Luonnonsuojeluliitto on tehnyt esimerkiksi ehdotuksen ”törkeän metsästysrikoksen” lisäämiseksi rikoslakiin. Ajoimme asiaa työryhmissä ja eduskunnassa, kunnes törkeä metsästysrikos saatiin voimaan vuonna 2011. Rikosnimike teki mahdolliseksi aiempaa tehokkaammat tutkintakeinot, minkä ansiosta esimerkiksi salametsästysjengit jäivät kiinni Perhossa 2013 ja Pohjois-Savossa 2023.

Viime vuosina olemme esittäneet ajavien metsästyskoirien (ns. plottikoira) käytön kieltämistä karhun ja suden metsästyksessä. Karhua saatetaan ajattaa yhtäjaksoisesti jopa toista vuorokautta, ja tarvittaessa koiria vaihdetaan ajon kuluessa. Lopulta karhu saattaa olla niin nääntynyt, ettei se enää pysty liikkumaan. Viimeisenä puolustuskeinona karhu raatelee sen kimppuun käyviä koiria, jolloin sekä karhu että koirat saavat vammoja. Etenkin karhunmetsästyksessä ajavien koirien käyttäminen on epäeettistä ja aiheuttaa pitkäkestoista tuskaa niin karhulle kuin plottikoirille. Luonnonsuojeluliitto on esittänyt vuodesta 2016 lähtien, että ajavien koirien käyttö suurpetojen, kuten suden ja karhun, metsästyksessä pitäisi kieltää.

Teimme jo vuonna 2004 aloitteen poronhoitoalueen etelärajan siirtämisestä pohjoisemmaksi. Se edistäisi sekä porotalouden kehittämistä että suurpetojen ja metsäpeuran suojelua. Eteläisten poropaliskuntien kannattavuus on heikko. Ne saavat suurimman osan tuloistaan erilaisista tuista ja petokorvauksista. Eteläisille poronomistajille kannattaisi maksaa luopumiskorvauksia. Näin säästettäisiin pitkällä tähtäimellä paljon petokorvausvaroja. Samalla saataisiin lisää tilaa uhanalaisille ahmalle ja sudelle sekä metsäpeuralle. Poronhoitoalueen etelärajan siirtäminen mahdollistaisi nykyistä paremmin susien liikkumisen Venäjältä Suomen kautta Ruotsiin.

Luonnonsuojeluliitto osallistuu suurpetoja ja riistalajeja koskevien hoitosuunnitelmien valmisteluun ja jalkautukseen. Olemme ainoa luonnonsuojelujärjestö, jonka edustaja on ollut 1990-luvulta lähtien mukana kaikkien suurpetojen hoitosuunnitelmien valmistelutyössä. Hoitosuunnitelmien valmistelu on pitkäjänteistä kehittämistä, joka edellyttää syvällistä perehtymistä suurpetojen suojelun kaikkiin osa-alueisiin. Suojelun osa-alueita ovat muun muassa vahinkojen ehkäisy, ihmisten suurpetoasenteiden muutos sekä suotuisan suojelutason viitearvojen määrittely demografisista ja geneettisistä lähtökohdista käsin.

Hoitosuunnitelmatyössä olemme painottaneet eri näkökulmien yhteensovittamista ja järkiperäistä kannanhoitoa sekä ennen kaikkea suojelua. Suojelussa tärkeintä on pyrkiä vaikuttamaan ihmisten asenteisiin, jotta ihmiset hyväksyisivät suurpedot lähiympäristössään ja suhtautuisivat suurpetoihin myönteisesti.

Tutkittuun tietoon pohjautuvat hoitosuunnitelmat ovat olleet tärkeä pohja suurpetojen suojelulle pitkällä aikavälillä. Ne määrittelevät laajasti suurpetoihin liittyvät kansalliset toimet ja tavoitteet. Hoitosuunnitelmien toteuttaminen onkin ollut yksi merkittävä taustasyy sille, että Suomen suurpetokannoilla on ollut mahdollisuus runsastua ja suurpetoja on nyt enemmän kuin yli 100 vuoteen.

Luonnonsuojeluliitto ja sen Uudenmaan piiri ovat olleet mukana SusiLIFE-hankkeen valmistelussa ja toteutuksessa. SusiLIFE välittää tietoa sudesta ja sen käyttäytymisestä, edistää paikallistason vuorovaikutusta ja tuo työkaluja susien aiheuttamien haittojen ja vahinkojen ennaltaehkäisyyn.

SusiLIFE-hanke on keskittynyt seuraaviin teemoihin:

– Vuorovaikutus ja yhteistyö susialueilla. Suurpetoyhdyshenkilöiden verkosto laajenee ja vahvistuu, hankesuunnittelijat neuvovat susialueiden asukkaita ja reviiriyhteistyöryhmien toimintaa kehitetään.

– Vahinkojen ennaltaehkäisy. Hanke välittää tietoa suden biologiasta ja susivahinkojen ennaltaehkäisystä. Hankkeessa kehitetään käytännön toimia vahinkojen ennaltaehkäisyyn, kuten koiraliivejä suojaamaan metsästyskoiria. Lisäksi hanke tarjoaa apua eläintiloille kotieläinten suojaamiseksi.

– Viestintä. Kansalaiset, media ja päättäjät saavat tutkittua, ajantasaista ja monipuolista tietoa sudesta.

– DNA-näytekeräys ja seuranta. DNA-näytekeräys laajenee hankkeen aikana kaikille susilaumojen reviireille. DNA-näytteiden avulla kanta-arvio tarkentuu. Näytteiden keruuseen koulutetaan vapaaehtoisia.

– Poliisin ja erätarkastajan partio Itä-Suomessa. Poliisin ja erätarkastajan yhteispartio ennaltaehkäisee luonnonvararikollisuutta ja susien laitonta tappamista.

– Mallinnustyökalut suden kannanhoitoon. Suden kannanhoidossa täytyy ottaa huomioon eri tavoitteita ja tilanteita. Hanke kehittää työkaluja toimenpiteiden suunnitteluun ja vaikutusten ennakoimiseen.

Vaikka suurpetojen tappamiseen myönnetään poikkeuslupia, tapetaan Suomessa suurpetoja luvatta joka vuosi useita kymmeniä. Varsinkin suden osalta salametsästys on jopa luvallista metsästystä suurempaa. Poronhoitoalueella suurpetojen laittomaan tappoon syyllistyvät useimmiten poronomistajat ja sen eteläpuolella metsästäjät.

Luonnonsuojeluliitto on vuodesta 1996 lähtien nostanut julkiseen keskusteluun Suomessa vallitsevaa salametsästyskulttuuria ja pyrkinyt vähentämään sitä valistuksella, yhteistyöllä riistahallinnon kanssa ja ilmiannoilla viranomaisille. Olemme tehneet kymmeniä ilmiantoja suurpetojen salametsästyksestä poliisille ja erävalvojille. Näiden ilmiantojen perusteella poliisi on tunnistanut salametsästykseen syyllistyneitä metsästäjiä ja osa heistä on jäänyt kiinni rikollisesta toiminnastaan.

Luonnonsuojeluliitto on vuosikymmeniä esittänyt lausunnoissaan ja tiedotteissaan, että riistahallinnon tulisi aktivoitua salametsästyksen ennaltaehkäisyssä. Vielä toistaiseksi monin paikoin ilmiöllä on hiljainen hyväksyntä, kun salametsästykseen syyllistyvät kuuluvat esimerkiksi samaan metsästysseuraan tai hirviporukkaan. Luonnonsuojeluliitto näkee tämän hiljaisen hyväksynnän kulttuurin muutoksen yhtenä tärkeimpänä tekijänä salametsästyksen ehkäisyssä.

Luonnonsuojeluliitto osallistuu aktiivisesti yhteiskunnalliseen keskusteluun suurpedoista sekä suurpetoihin liittyviin tilaisuuksiin ja kampanjoihin. Luonnonsuojeluliitolla on edustus Riistaneuvostossa, jossa edistämme yhteisymmärrykseen ja tutkittuun tietoon perustuvaa suurpetojen suojelua.

Olemme useasti esittäneet alueellisten suurpetofoorumien perustamista. Niissä pyrittäisiin osallistamaan paikallisia toimijoita ja sidosryhmiä. Etenkään suden suojelu ei ole mahdollista ilman paikallisten ihmisten hyväksyntää – se vaatii aikaa ja malttia. Suomalaisista 35 prosenttia pelkää sutta ja 51 prosenttia karhua. Niitä pelätään alueilla, joille susi ja karhu ovat palaamassa. Myös valeuutiset ja huhut ovat arkipäivää esimerkiksi sosiaalisen median alustoilla, mikä aiheuttaa pelkoa ja epävarmuutta. Sen sijaan vakiintuneen kannan alueilla susiin ja karhuihin on jo totuttu, eivätkä ne herätä ihmisissä niin paljon huolta.

Vuosien kuluessa olemme tuottaneet runsaasti faktoihin perustuvaa tieto- ja viestintämateriaalia suurpedoista. Esimerkiksi nykyään Metsähallituksen hallinnoima Suurpedot.fi-sivusto on alkujaan Luonnonsuojeluliiton perustama sivusto, johon on koottu monipuolista tietoa suurpedoista. Suurpetoneuvojien palkkaaminen riistahallintoon oli myös Luonnonsuojeluliiton tekemä aloite. Paikalliset ihmiset kokevat usein jäävänsä yksin selvittelemään suurpetovahinkojen aiheuttamaa ylimääräistä haittaa. Suurpetoneuvojat tekevät erityisen tärkeää työtä vahinkojen ehkäisyssä neuvonnalla ja tilakatselmuksilla.