Saavutettavuustyökalut

Suomen luonnonsuojeluliitto SLL Satakunnan piiri

Satakunta
Navigaatio päälle/pois

Satakunnan luonnon­suojelu­piiri

SUOMEN LUONNONSUOJELULIITON SATAKUNNAN PIIRI
TOIMII SATAKUNTALAISEN LUONNON PUOLESTA

Toiminta Liity

Kuva: Esa Hankonen

Satakuntalaisen luonnon puolesta!

Suomen luonnonsuojeluliiton Satakunnan piiri ry seuraa toimialueensa luonnon tilaa ja käyttöä. Piiri toimii aktiivisesti maakunnan työryhmissä ja pitää yhteyttä viranhaltijoihin ja päätöksentekijöihin. Annamme lausuntoja ja muistutuksia ympäristöluvista, kaavoituksesta ja maankäytöstä. Otamme kantaa ja vaikutamme sekä tarvittaessa puutumme epäkohtiin.

Suojelualoitteestamme perustettiin Selkämeren kansallispuisto ja luonnonsuojelurahastomme varoilla on hankittu neljä suojelualuetta eri puolilta maakuntaa. Viime aikoina olemme ottaneet kantaa esimerkiksi metsälain rikkomuksiin, soidensuojeluun, kalavesienhoitoon ja vesiensuojeluun niin sisävesissä kuin Selkämerelläkin.

Suomen luonnonsuojeluliiton Satakunnan piiriin kuuluu seitsemän paikallisyhdistystä, joiden toimintaan voit osallistua eri tavoin. Yhdistykset järjestävät mm. retkiä, talkoita, tapahtumia ja keskustelutilaisuuksia. Liittymällä luonnonsuojeluliittoon liityt samalla paikallisyhdistykseesi!

LIITY JÄSENEKSI!

Suomen luonnonsuojeluliiton Satakunnan piiri ry

  • [email]
  • 044 0211838
  • Puuvilla Pääkonttori 2 krs. Pohjoisranta 11, 28100 PORI. Postiosoite Pohjoisranta 11, 28100 PORI

Ajankohtaista

Tammen tilan metsienhoito-ohjelma 2019-2069 unohtaa retkeily- virkistys- ja suojeluarvot

Tammen tilan metsienhoito-ohjelma 2019-2069 jätti retkeily- virkistys- ja suojeluarvot tutkimatta, mutta ehdottaa metsänhoitotapoja, jotka vahingoittavat niitä kaikkia Porin kaupungin päättäjille tarjotaan kolmea vaihtoehtoa hoitaa ja käyttää Kullaan Joutsijärven ympärillä sijaitsevaa Tammen tilan suurta metsätilaa. Vaihtoehdot on laadittu metsätalouden asiantuntijavoimin. Niille on annettu nimet ”talouspainotteinen”,…

Lue lisää