Kunnat pölyttäjien puolelle
Oletteko ajatelleet pölyttäjiä kuntanne asukkaina? Pölyttäjien huomiointi kaupunkisuunnittelussa hyödyttää myös ihmisiä ja auttaa ilmastonmuutokseen sopeutumisessa. Tästä voitte poimia omaan kuntaanne parhaiten sopivat vinkit.
Viheralueista pölyttäjien keitaita
1. Pelastakaa perinnebiotoopit
Kaikki perinnebiotoopit eli perinneympäristöt ovat uhanalaisia luontotyyppejä. Niiden pinta-ala on romahtanut 90 % 1960-luvun jälkeen – pääasiassa maa- ja metsätalouden tehostumisen, mutta myös rakentamisen myötä. Perinnebiotooppien katoaminen on pääasiallinen syy pölyttäjälajistomme uhanalaistumiseen.
On erityisen tärkeää turvata perinnebiotoopit rakentamiselta ja ottaa ne säännöllisen hoidon piiriin. Perinnebiotooppeja hoitamalla vaalitte myös paikallista kulttuuriperintöä ja maisemaa.
Mikä on perinnebiotooppi?
Perinnebiotooppi on perinteisen maatalouden eli niiton tai laidunnuksen synnyttämä luontotyyppi, kuten niitty, keto tai hakamaa. Ennen karjaa tarvittiin peltoviljelyyn; kotieläimet laidunsivat niityillä ja tuottivat viljelyyn tarvittavia lannoitteita. Niitto, laidunnus ja lannan keruu loivat ja pitivät yllä valoisia, melko vähäravinteisia ja luonnoltaan monimuotoisia ympäristöjä.
Kun maatalous teollistui 1900-luvulla, perinneympäristöjen määrä romahti. Niitä on 1800-luvun loppuun verrattuna enää 1 % jäljellä, ja yhä 1960-luvulla perinnebiotooppien pinta-ala oli noin 90 % suurempi kuin nykyään.
Tällä hetkellä perinnebiotooppeja on hoidossa vain noin 32 000 hehtaaria. Pinta-ala on pieni, kun verrataan esimerkiksi kuntien viheralueiden ja yksityispihojen yhteispinta-alaan, joka on yli 300 000 hehtaaria.
Perinnebiotooppien kartoitus
Kartoittamalla systemaattisesti kunnan alueella sijaitsevat perinnebiotoopit pystytte suunnittelemaan niiden hoitoa, niittyverkoston kehittämistä sekä kaavoitusta ja muuta maankäyttöä. Alkuun voitte päästä olemalla yhteydessä alueenne elinvoimakeskuksen ympäristövastuualueen perinnebiotooppivastaavaan esimerkiksi ympäristöasioiden asiakaspalvelun kautta. Heillä on hyvä käsitys ainakin maakunnan arvokkaiden perinnebiotooppien sijainneista ja hoitotarpeista, ja usein myös hoitosuunnitelmat järjestyvät heidän kauttaan. Kunnan alueelta voi kuitenkin kartoittamalla löytyä lisää kunnostuskelpoisia perinnebiotooppeja.
Apua saatte myös Varsinais-Suomen ELY-keskuksen julkaisemasta Perinnemaisemien inventointiohjesta sekä Suomen ympäristökeskuksen raportista Perinnebiotooppien valtakunnallisen inventoinnin päivitys.
Hoitosuunnitelmien laadinta ja hoito
Perinnebiotoopit vaativat jatkuvaa ylläpitoa, jotta niiden luontoarvot säilyvät. Laatimalla kaikille vähintään kunnostuskelpoisille perinnebiotoopeille hoitosuunnitelmat ja ottamalla ne hoidon piiriin pystytte ylläpitämään kuntanne luontoarvoja.
Hoito voidaan toteuttaa joko kunnan henkilökunnan omana työnä, ostopalveluna tai esimerkiksi yhteistyössä paikallisen luonnonhoidosta kiinnostuneen yhdistyksen kanssa.
Vaikka kaikki Suomen perinnebiotoopit saataisiin säännöllisen hoidon piiriin, olisi niiden pinta-ala silti murto-osa alkuperäisestä laajuudesta. Myös muista alueista voi vähitellen kehittyä monimuotoisia niittyjä ja ketoja, kun ne otetaan säännöllisen niiton tai laidunnuksen piiriin. Olisiko kunnan alueella mahdollista hoitaa myös uusia alueita niiton tai laidunnuksen keinoin? Hoito kannattaa kuitenkin aloittaa olemassa olevilta perinnebiotoopeilta, sillä niiden luontoarvot palautuvat todennäköisemmin hoidon alettua.
Rahoitus ja resurssit
Kunnissa käytetään jo merkittävästi resursseja avointen alueiden hoitoon, vaikka se on itse asiassa usein kaupunkiluontoa köyhdyttävää. Viherympäristöliiton vuonna 2016 julkaiseman selvityksen mukaan avoimena hoidettuja viheralueita on Suomen kunnissa yhteensä noin 150 000 hehtaaria. Hoidossa olevia perinnebiotooppeja puolestaan on koko Suomessa noin 32 000 hehtaaria.
Perinnebiotoopit tulisi nähdä nykyistä paremmin arvokkaana osana kaupungin viherverkostoa, ja niiden hoitoon tulisi suunnata rahaa samalla tavalla kuin tavanomaisten viheralueiden ylläpitoon. Pohtikaa, voisitteko vähentää tavanomaista hoitoa ja käyttää siitä vapautuvaa rahaa tai henkilöstöresurssia perinnebiotooppien ylläpitoon. Kannattaa myös selvittää, onko perinnebiotooppien hoito kunnassa oikeassa yksikössä. Resurssit hoitoon voivat järjestyä, kun parannatte ympäristönsuojelun ja viheryksikön välistä yhteistyötä. Voitte esimerkiksi siirtää osaamisen ja resurssien salliessa kunnostettuja perinnebiotooppeja viheryksikön hoidettavaksi ja ylläpidettäväksi.
Jos kuntanne budjetti ei anna myöten, hyödyntäkää perinnebiotooppien kunnostukseen ja hoitoon osoitettuja rahoituksia. Selvittäkää ajantasaiset rahoitusvaihtoehdot ja laatikaa kunnan mailla sijaitseville perinnebiotooppien kunnostukselle ja hoidolle rahoitussuunnitelma. Myös yritykset saattavat olla kiinnostuneita tukemaan rahallisesti kotikuntansa luontoarvoja.
2. Vaalikaa ja lisätkää pölyttäjien elinympäristöjä
Osa kuntien viheralueista soveltuu pölyttäjille paremmin, osa huonommin. Runsaimmillaan pölyttäjät ovat niittylaikuilla, joilla kasvaa luonnonkasveja. Lisäksi pölyttäjät viihtyvät muun muassa viljelypalstoilla, siirtolapuutarhoissa ja tilapäisesti tai pysyvästi hylätyillä avoimilla joutomailla eli ruderaateilla. Vaalikaa näitä olemassa olevia elinympäristöjä ja perustakaa uusniittyjä järkeviin paikkoihin.
Tärkeät elinympäristöt säilytettävä
Kun uutta rakennetaan, tulisi luonto lajeineen nähdä kaupunkisuunnittelun ja rakentamisen asiakkaina. Erityisen tärkeää on, että uudisrakentamista suunniteltaessa tunnistatte ja säilytätte pölyttäjille tärkeät elinympäristöt. Menetettyjen elinympäristöjen korvaaminen jälkeenpäin on huomattavasti vaikeampaa ja kalliimpaa. Lisäksi monet pölyttäjälajit ovat huonoja leviämään ja pääsevät siksi uusille niityille pitkällä aikaviiveellä.
Turvatkaa maankäytön suunnittelussa pölyttäjille tärkeät elinympäristöt luontoselvitysten, lajihavaintojen ja muiden aineistojen pohjalta. Pölyttäjien kannalta tärkeitä ovat muun muassa suojellut luontotyypit, perinnebiotoopit, avointen alueiden lähimetsät, arvokkaat uuselinympäristöt, runsaslahopuustoiset metsät, kaupunkiniityt ja kesantopellot. Muistakaa huomioida myös erityisesti suojeltavat ja uhanalaiset lajit.
Huolehtikaa lisäksi perinnebiotooppien sekä muiden niittyjen ja ketojen säännöllisestä hoidosta. Niiden turvaaminen vaatii jatkuvaa hoitoa oikeaan aikaan niittäen tai laiduntaen.
Ekologinen verkosto
Suuri osa pölyttäjistä, muun muassa pienikokoiset niittyperhoset ja erakkomehiläiset, liikkuvat tyypillisesti vain muutamien satojen metrien säteellä elinympäristöstään. Mitä monimuotoisempi ja kytkeytyneempi niittyverkosto on, sitä rikkaampaa pölyttäjälajistoa se pystyy ylläpitämään ja sitä paremmin lajit pystyvät leviämään uusiin elinympäristöihin.
Voitte edistää niittyverkoston kytkeytyneisyyttä ja laatua muun muassa kaavoituksen, tienlaitojen niiton ajoittamisen, viheralueiden niityttämisen, perinnebiotooppien hoidon sekä pölyttäjien suosimien kasvilajien lisäämisen avulla. Parantakaa lisäksi ekologisia yhteyksiä pölyttäjien elinympäristöjen välillä kaavamerkinnöin ja -määräyksin sekä tehkää niittyverkostoselvitys kaavoitusta ohjaamaan.
Karut maat kunniaan
Monet Suomen luonnonkasvit ovat erikoistuneet pärjäämään maaperältään karuissa olosuhteissa. Niittyjen ja ketojen umpeenkasvun sekä typpilaskeuman vuoksi monet aiemmin yleiset luonnonkukat ja niistä riippuvaiset hyönteiset ovat taantuneet. Paahteiset hiekkamaat tarjoavat lisäksi muun muassa monille erakkomehiläisille ja muille pistiäisille oivallisia pesäpaikkoja.
Vähäravinteisten maiden arvo luonnolle tulisi tunnistaa kunnissa tunnistaa nykyistä paremmin ja suunnitelmallisemmin. Esimerkiksi rakentamisen yhteydessä voitte luoda luonnonkukkien ja hyönteisten suosimia paahdeympäristöjä sekä jättää karuja kivennäismaita luonnonkasvien ja niistä riippuvaisten lajien iloksi. Luopukaa siis mullan ja muiden rehevien kasvualustojen lisäämisestä alueille, joissa on joko luonnostaan tai rakennustöiden seurauksena esimerkiksi hiekkaa, kivituhkaa tai mursketta.
Arvokkaat joutomaat
Moni ei tule ajatelleeksi, että joutomaat voivat olla luonnoltaan todella monimuotoisia ja yllätyksellisiä. Esimerkiksi käyttämättä jääneiltä ratapihoilta löytyy usein kiinnostavaa kasvillisuutta – ja niiden myötä myös mielenkiintoisia pölyttäjähyönteisiä, kuten erilaisia perhosia ja mesipistiäisiä.
Kun suunnittelette rakentamista, viheralueita ja muuta maankäyttöä, tunnistakaa ja kartoittakaa joutomaiden luontoarvot sekä vaalikaa niitä virkistysalueina tai jopa luonnonsuojelualueina. Parhaimmillaan joutomaa-alueissa yhdistyvät sekä ekologiset että sosiaaliset virkistysarvot. Ne voivat olla arvokkaita kaupunkiluontotyyppejä ja jopa uhanalaisten lajien elinympäristöjä, ja niiden luontoarvoja on helppo kasvattaa vaikkapa lahopuuta lisäämällä. Lisäksi pala villiä luontoa keskellä järjestäytynyttä kaupunkia tuo maisemaan kiinnostavaa kontrastia, joka kutsuu kuntalaisia tutkimusmatkalle ja virkistäytymään.
Joutomaiden vaalimisen esteenä voi olla asukkaiden negatiiviset ennakkokäsitykset. Moni saattaa pitää joutomaita merkkeinä rappeutumisesta ja laiminlyönnistä. Voitte vaikuttaa negatiivisiin mielleyhtymiin muun muassa hyvällä suunnittelulla ja viestinnällä. Suunnittelussa kannattaa kuitenkin olla tarkkana, ettette tuhoa joutomaiden villiä viehätystä liiallisella rakentamisella tai hoidolla.
Mallia voitte ottaa esimerkiksi Berliinin Natur-Park Südgeländista, puistosta entisellä Tempelhofin ratapihalla, tai Ljubljanan Ktaterista, eko-sosiaalisesta tilasta hylätyllä rakennustyömaalla. Kotimaamme vanhoilta ratapihoilta, teollisuusalueilta ynnä muilta löytyy vastaavaa potentiaalia luonnon, virkistyskäytön, yhteisöllisyyden ja rappioromantiikan vaalimiseen.
Iloa uusniityistä
Myös uusniittyjä kannattaa rohkeasti kokeilla alueilla, joita kunnan puolesta joka tapauksessa kehitetään tai hoidetaan. Tunnistakaa vähäravinteisten maiden arvo ja kehittäkää uusniittyjä karuille, paahteisille kivennäismaille. Tällaisia löytyy tyypillisesti muun muassa tienvarsilta, tienliuskoilta, liikenneympyröistä, vanhoilta hiekkakentiltä ja rakennusmaiden lähettyviltä. Jopa isokokoinen soraikko on uusniitylle sopiva alusta, vaikka kasvuunlähtö voi kestää.
Uusniittyjä kannattaa rohkeasti ja suunnitelmallisesti lisätä myös uusien asuinalueiden sekä päiväkotien ja koulujen pihoille lasten ja nuorten luontoyhteyttä parantamaan. Valmiiksi myllätyt alueet ovat nekin oivallisia uusniityille. Muistakaa kuitenkin aina varmistaa maaperän soveltuvuus. Välttäkää ravinteikkaita maita kuten multaa ja savea! Älkää myöskään lisätkö reheviä kasvualustoja alueille, joilla on luonnostaan tai rakennustöiden seurauksena esim. hiekkaa, kivituhkaa tai mursketta.
Uusniitty voidaan perustaa myös jonkun paikallisen pölyttäjälajin tarpeita ajatellen. Näin on tehty esimerkiksi Turussa, jossa kaupunki rakensi niityn erityisesti suojeltavalle ja uhanalaiselle (VU) juurilasisiivelle Pahaniemeen lähelle perhoslajin alkuperäisiä esiintymiä. Alueelle tuotiin hiekkakerros ja kylvettiin paikallisia luonnonkasveja, mukaan lukien keltamaitetta, joka on juurilaisiiven toukkien ravintokasvi.
Luonnonkasvien siementen hyödyntäminen
Vaalikaa paikallista niittylajistoa hyödyntämällä puistoissa ja muilla viheralueilla paikallisten luonnonkasvien siemeniä. Suomessa on toimijoita, joilta voi tilata palveluna luonnonkasvien hyödyntämiseen liittyvää osaamista, ja jotkut yritykset myyvät kotimaisten luonnonkasvien siemeniä.
Voitte kerätä siemeniä myös itse, jos osaamista löytyy ja keräätte vastuullisesti. Esimerkiksi Naantalin kaupungin viheralueista vastaavat työntekijät keräävät ja hyödyntävät luonnonkasvien siemeniä omatoimisesti. Varovaisuusperiaatetta noudattaen kerätkää enintään 30 % yhden esiintymän kasvien siemenistä ja jättäkää pienet esiintymät kokonaan rauhaan. Älkää kerätkö luonnonsuojelualueilta, uhanalaisilta luontotyypeiltä tai toisen pihasta ilman lupaa ja muistakaa, että rauhoitettujen ja uhanalaisten lajien siemeniä ei saa kerätä lainkaan. Lisäksi harkintaa kannattaa käyttää ääriolosuhteissa, kuten kallioilla ja kivikoissa, kasvavien kasvien siementen keruun suhteen, ettei esiintymä vain vaarannu.
Juuri nyt on meneillään hankkeita, joissa kehitetään paikallisten luonnonkasvien ja niiden siementen käyttöä ja saatavuutta. Esimerkiksi LUOKAS-hankkeessa luodaan kansallisia pelisääntöjä luonnonkasvien käyttöön.
Tulevaisuudessa paikallisten luonnonkasvien käyttö viherrakentamisessa tulee todennäköisesti lisääntymään. Edelläkävijät ovat jo ryhtyneet toimiin. Esimerkiksi Tampereen seudulla on jo useita paikallisista luonnonkasveista perustettuja uusniittyjä, kuten Villi vyöhykkeen perustama paahdealue Sahavainionpuistossa.
Voisitteko tekin kunnassanne ryhtyä vaalimaan paikallisia luonnonkasvikantoja?
Rikastamisniitty siementen kerryttämiseksi
Paikallisten luonnonkasvien siementen hyödyntämistä varten kannattaa kuntaan perustaa rikastamisniitty. Tällainen rikastamisniitty on paikallisten luonnonkasvien siemenpankki, joka syntyy, kun keräätte ja kylvätte puhtaalle ja vähäravinteiselle kasvualustalle paikallisia luonnonkasvien siemeniä. Rikastamisniityt parantavat siementen saatavuutta, helpottavat niiden keräämistä ja hyödyntämistä sekä turvaavat luonnonvaraisten esiintymien olemassaolon.
Rikastamisiittyjen perustamisessa kannattaa hyödyntää puhtaita kierrätettyjä maa-aineksia ja kiviainestuotannon sivuvirtoja – esimerkiksi puhdasta turvahiekkaa, pestyä hiekoitussepeliä tai kivituhkaa. Kasvualustassa ei tulisi olla haitallisten vieraskasvien siemeniä tai juuria ja mahdollisimman vähän myös rikkakasvien siemeniä.
Rikastamisniityn perustaminen ja alkuhoito edellyttävät tarkkuutta ja osaamista, jota voidaan hankkia kunnalle myös ostopalveluna. Niitty vaatii etenkin alussa manuaalista kitkentää, jotta niitylle kylvetyt kasvit saavat elintilaa. Muutama vuosi perustamisen jälkeen hoito jatkuu niittämällä.
Kun rikastamisniitty on muutaman vuoden jälkeen kehittynyt parhaaseen kukkaloistoonsa, voitte alkaa kerätä niityltä siemeniä uusien niittyjen perustamista varten. Luonnonvaraisten esiintymien siemenet saavatkin olla rauhassa rikastamisniityn perustamisen jälkeen.
Niittojätteestä eli niitoksesta niittyjä
Aina siementen keräämistä ja hyödyntämistä ei tarvitse tehdä käsityönä. Mikäli kunnassa hoidetaan jo joko perinteisiä niittyjä tai uusniittyjä niittämällä, voi niittojätteen eli niitoksen siirtää uuteen paikkaan. Niitoksen siirto kannattaa tehdä muutaman päivän sisällä niitosta, jotta kaikki siemenet eivät ehdi varista vaan osa siirtyy niittomassan mukana uudelle paikalle.
Niitos kannattaa siirtää kasvupaikkaan, jonka olosuhteet muistuttavat alkuperäistä niittyä. Esimerkiksi kuivien ketojen niitos kannattaa siirtää vaikkapa paahteiselle hiekkakentälle tai rakentumassa olevan alueen hiekkaiselle pientareelle. Vuosien saatossa niittojätteen säilytyspaikalle syntyy kuin itsestään uusi niitty!
Niityn perustamisen helppouden lisäksi niitoksen siirron etuna on myös se, että niittomassan mukana saattaa siirtyä hyönteisiäkin.
Niittotyöt
Perinnebiotooppeja, uusniittyjä ja muitakin niittyjä hoidetaan yleensä kaupungeissa niittämällä – laidunnettavia kohteita lukuun ottamatta. Oikein ajoitettu niitto sekä niittojätteen keruu ovat niittyjen hoidon kulmakiviä.
Kuivat, runsaasti kukkivat niityt ja kedot voitte niittää kerran vuodessa loppukesästä tai alkusyksystä. Rehevät, heinävaltaiset niityt, joilla kasvaa vain vähän kukkakasveja, kannattaa sen sijaan niittää kaksi kertaa vuodessa. Näin niityiltä saadaan nopeammin ravinteita pois; ja kukkaloisto luultavasti paranee maaperän köyhtyessä. Ajoittakaa kaksi kertaa kesässä tehtävät niitot kesä-heinäkuun taitteeseen sekä loppukesään tai alkusyksyyn.
Jos niitty on hyväkuntoinen ja runsaasti kukkiva, antakaa niittojätteen olla aloillaan muutaman päivän ajan ennen niitoksen keräämistä, jotta luonnonkukkien siemenet ehtivät varista maahan siemenpankkia rikastuttamaan. Jos niitty on sen sijaan rehevä ja heinävaltainen ja haluatte parantaa sen kukkaloistoa, kerätkää niitos mahdollisimman pian pois.
Voitte suorittaa niiton joko koneellisesti tai käsityönä riippuen muun muassa kohteen maastonmuodoista. Usein kunnilla on käytössään ainoastaan niittomurskaavia laitteita. Kun on aika päivittää työkoneita, harkitkaa sellaisia laitteita, jotka mahdollistavat niittojätteen keräämisen pois. Vaihtoehtoisesti voitte ulkoistaa niittyjen hoidon urakoitsijoille.
Niittojätteen hyödyntäminen on usein haaste – etenkin, jos niitosta kertyy paljon. Kannattaa selvittää, voisitteko hyödyntää niitosta maanparannukseen, kompostointiin tai vaikkapa biokaasun raaka-aineena. Niittojäte on usein hyvää ravintoarvoiltaan, joten se voi sopia myös paikallisten kotieläinten ravinnoksi. Tällöin tulee kuitenkin huolehtia siitä, ettei niitoksen joukossa ole mitään sinne kuulumatonta kuten eläimille haitallisia roskia tai esineitä.
Tienlaitojen niiton ajoitus
Perinnebiotooppien pinta-alan romahduksen myötä tienlaidoista on muodostunut luonnonkasveille ja pölyttäjille tärkeitä korvaavia elinympäristöjä. Tienlaidat ovat pysyneet niittylajeille olosuhteiltaan suotuisina säännöllisen niiton ansiosta.
Tienlaitojen niiton ajoitus on ratkaisevaa! Liian aikaisin kesällä tehty niitto on sekä luonnonkasveille että niistä riippuvaisille hyönteisille vahingollinen. Turhan aikainen niitto estää luonnonkasvien siementen kypsymisen ja leviämisen sekä hävittää pölyttäjiltä mesikasvit ja perhosten toukilta ravintokasvit. Myöhempi niitto auttaa myös pientareilla pesiviä lintuja.
Niittäkää luonnonkukkia kasvavat pientareet loppukesällä tai alkusyksyllä – ja aikaisemmin vain rajoitetusti kohdista, joissa kasvillisuus heikentää liikenneturvallisuutta. Pohtikaa myös, voisitteko turvallisuuden kannalta välttämättömillä alueilla niittää esimerkiksi vain yhden terän leveydeltä pientareen tienpuolelta?
Toisaalta haitalliset vieraskasvit, kuten komealupiini, heikentävät nopeasti tienlaitojen luontoarvoja. Lupiini valtaa voimakkaana kilpailijana niittykasveilta elintilaa sekä sitoo maaperään rehevöittävää typpeä, joka heikentää karuihin oloihin tottuneiden luonnonkukkien kilpailukykyä entisestään.
Tehostakaa tienlaitojen niittoa alueilla, joilla kasvaa lupiinia tai muita haitallisia vieraslajeja. Näillä paikoilla niitto on hyvä tehdä 2–4 kertaa kesässä aina ennen vieraslajikasvin siementen kypsymistä.
3. Suosikaa pölyttäjäystävällisiä kasveja
Aikuiset pölyttäjät etsivät kukista mettä, siitepölyä tai molempia ravinnokseen, ja mehiläiset keräävät kukista ravintoa myös jälkeläisilleen. Jotkut pölyttäjälajit saavat ravintoa monista erilaisista kukista, toiset puolestaan ovat erikoistuneita ja vaativat tiettyjä kasvilajeja meden ja siitepölyn lähteeksi.
Voitte tukea pölyttäjiä, kun tarjoatte runsaasti monilajista kukkivaa kasvillisuutta alkukeväästä loppusyksyyn. Muistakaa huomioida myös perhosten toukat, jotka syövät kasvien juuria sekä lehtiä ja ovat tyypillisesti erikoistuneet tiettyihin ravintokasveihin.
Luonnonkasvillisuus kunniaan
Ottakaa uusien viheraluesuunnitelmien lähtökohdaksi olemassa olevien lajien ja niiden ravintoketjujen vaaliminen ja lisääminen. Luonnonkukkien, -pensaiden ja -puiden lisäksi muun muassa iäkkäät puut, lehtikarike, villiintyneet lehdot ja pajukot sekä kosteat painaumat ja paahteiset joutomaat hiekka- ja sorakasoineen tarjoavat pölyttäjille suoja- ja lisääntymispaikkoja. Säästäkää ja lisätkää näitä elinympäristöjä sen sijaan, että alatte suunnitella ja rakentaa viheralueita alusta asti uudelleen ulkomaisten koristekasvien avulla.
Kasvilajivalinnoissa voitte halutessanne huomioida jopa jonkun tietyn pölyttäjälajin. Esimerkiksi monet perhoslajit käyttävät toukkavaiheessa ravinnokseen vain tiettyä kasvilajia. Etenkin paikallisten luonnonkasvien suosiminen tukee alueen perhoslajistoa ja muita pölyttäjähyönteisiä.
Viheralueille sopivia luonnonkasveja ovat muun muassa apilat, kurjenpolvet, mäkitervakko, päivänkakkara, kissan- ja harakankello, rantakukka, huopaohdake, kangasajuruoho, siankärsämö, isomaksaruoho, ruusuruoho, purtojuuri, kultapiisku, niittyhumala, tädykkeet, keltaängelmä, ruiskaunokki, ketoneilikka, neidonkieli, ukon- ja tummatulikukat sekä keltakurjenmiekka. Enemmän pölyttäjien suosimia luonnonkasveja löydätte laatimastamme taulukosta. Lisäksi Suomen Luonto -lehden artikkeli Luonnonkasveja puutarhaan antaa vinkkejä luonnonkasvien valintaan.
Luonnonkasveja kukkaistutuksiin
Antakaa luonnonkasveille rohkeasti tilaa myös kukkaistutuksissa. Luonnon kasviyhdyskuntia jäljittelevät dynaamiset kukkaistutukset elävät ajan saatossa ja ovat hyvin suunniteltuina helppohoitoisia, sillä ne vaativat vähemmän kitkemistä ja kastelemista kuin perinteiset istutusalueet. Luonnonkukat sopivat hyvin dynaamisiin istutuksiin ja ovat koristekasveja kestävämpiä, kun ne on kylvetty tai istutettu sopivaan maaperään.
Valitkaa dynaamisiin istutuksiin runsaasti eri kasvilajeja, suosien mahdollisuuksien mukaan paikallisia luonnonkasveja, jotka ovat kasvuvoimaltaan keskenään tasaveroisia. Istuttakaa kasvit tiiviisti, jotta ei-toivotut kasvit pysyvät paremmin kurissa. Muutos kuitenkin kuuluu dynaamisen istutuksen luonteeseen ja ajan saatossa istutus elää kasvuolosuhteiden mukaan. Hyväksykää siis dynaamisten istutusten elävä luonne ja ihailkaa niiden muuttuvaa ilmettä eri vuosina! Mikäli dynaaminen istutus tuntuu visuaalisesti liian villiltä, voitte sommitella istutusalueen selkeästi ja viestiä tällä tavoin ohikulkijoille alueen tarkoituksenmukaisuudesta ja suunnitelmallisuudesta.
Kukkivat puut ja pensaat
Kukkivat puut ja pensaat ovat pölyttäjille tärkeitä ravinnonlähteitä ja ilahduttavat myös kunnan asukkaita. Erityisesti aikaisin keväällä kukkivat lajit kuten raidat ja muut pajut ovat pölyttäjille elintärkeitä – onhan muu luonto silloin vasta heräilemässä. Pajujen kukinnot ovat sitä paitsi aliarvostettuja kaunottaria! Raidan keltaisena hohtavat pajunkissat loistavat sinistä taivasta vasten jo huhtikuussa kuin kilpaa kevätauringon kanssa.
Pölyttäjien mieleen ovat myös muun muassa pähkinäpensas, vaahtera, tuomi, kuusama ja pihlaja. Voisitteko säästää ja suunnitelmallisesti lisätä kukkivia puita ja pensaita kunnan viheralueilla?
Pölyttäjäystävälliset koristekasvit
Pitäkää myös perinteisten kukkaistutuksen koristekasvien valinnassa pölyttäjät mielessä, sillä niiden hyödyllisyys pölyttäjien ravinnonlähteenä vaihtelee suuresti. Monien koristekasvien kukinnot ovat jalostettu niin kerrotuiksi, että hyönteiset eivät pääse niiden tuottamaan meteen käsiksi. Istutuksissa kannattaakin suosia yksinkertaisen kukinnon kasveja. Lisäksi kaikki pitkälle jalostetut koristekasvit eivät tuota lainkaan mettä.
Tutkimusten mukaan pölyttäjät vierailevat harvemmin monilla suosituilla koristekasveilla, kuten petunioilla, samettikukilla, pelargonioilla sekä ahkeraliisoilla ja muilla palsamikasveilla. Lisäksi yksivuotisissa koristekasveissa saattaa olla pölyttäjille haitallisen korkeita torjunta-ainepitoisuuksia.
Etenkin rakennetussa ympäristössä voitte kuitenkin täydentää muutoin niukkaa ravintotarjontaa koristekasveilla ja auttaa siten ainakin ei-erikoistuneita pölyttäjälajeja eli niin sanottuja generalisteja selviytymään. Varsinkin aikaisin keväällä kukkivat sipulikasvit sekä myöhään syksyllä kukkivat perennat täydentävät rakennettujen alueiden ravintotarjontaa.
Pölyttäjille mieluisia koristekasveja ovat sipulikukista esimerkiksi krookukset, helmililjat, skillat, narsissit sekä tulppaanit ja perennoista kurjenpolvet, asterit, punahatut, punalatvat, nauhukset, pallo-ohdakkeet sekä tähtiputket. Istutuksissa käytettävistä kesäkukista muun muassa orvokit, heliotroopit, hämähäkkikukat, kosmoskukat, laventelit, yksinkertaiset daaliat, tulikruunut, jättiverbenat, kesäpäivänhatut, leijonankidat ja lobeliat ovat pölyttäjien mieleen. Mikäli kylvätte siemenistä yksivuotisia koristekasveja, niin pölyttäjät pitävät esimerkiksi kehäkukista, pallerokiurunkukista, ruiskaunokeista, isosilkkikukista, hunajakukista, auringonkukista ja tuoksuherneistä.
4. Vähentäkää ruohonleikkuuta ja muuta hoitoa
Lyhyeksi ajetut nurmikot eivät tarjoa ravintoa eivätkä suojaa pölyttäjille. Ruohonleikkuun vähentäminen onkin yksi helpoimmista keinoista tukea pölyttäjiä. Kun leikkaatte nurmikoita harvemmin, ainakin osa mesikasveista ehtii kukkia. Voisitteko pitää nurmikoita yllä vain siellä, missä kuntalaiset käyttävät niitä oleskeluun, tapahtumiin ja ulkopeleihin?
Kukkivat nurmet eli kukikot
Muuttakaa tavallisia nurmikoita kukkiviksi nurmiksi eli kukikoiksi etenkin paikoissa, joissa nurmikko ei kasva hyvin ja käyttöpaine vähäistä. Nurmikko kukkii, kun harvennatte sen leikkuuväliä tai nostatte leikkuukorkeutta.
Nurmikon kasvu on huonoa esimerkiksi paahteisilla paikoilla sekä vanhojen puistopuiden alla. Paahdepaikat ja puiden alustat kannattaakin jättää harvemmalle ruohonleikkuulle tai kokonaan leikkaamattomiksi niityiksi. Samalla suojaatte myös puiden tyviä ja juuristoa.
Voitte kokeilla myös käytävien leikkuuta, kukkasaarekkeiden säästämistä tai mosaiikkimaista hoitoa, jossa ajetaan vain osa nurmikosta kerrallaan. Tällöin kukkivia nurmikasveja on aina tarjolla. Voitteko antaa harkinnanvaraa nurmikkoja leikkaaville työntekijöille yhteisymmärryksessä työnjohdon kanssa? Se ei ole laiskottelua vaan luontoarvojen parempaa huomiointia.
Varsinkin vanhoissa puistoissa maaperän siemenpankki on usein valmiiksi monimuotoinen, mutta myös tavalliset nurmikkokukat, kuten voikukat, apilat, nurmitädykkeet, niittyhumalat ja leinikit, ovat pölyttäjille tärkeitä. Lisäkukintaa saatte halutessanne esimerkiksi kevätsipuleilla ja kotimaisten niittykasvien siemenkylvöillä. Nurmikoiden kukinta paranee myös, kun lopetatte niiden lannoituksen.
Nurmikoista niittyjä
Voitte antaa nurmikoiden kasvaa niityiksi, jotka niitetään 1–2 kertaa kesässä. Parhaiten nurmikoista kehittyy niittyjä vähäravinteisille, kuiville ja aurinkoisille paikoille, mutta toki myös rehevien kasvupaikkojen kasveilla on oma hyönteislajistonsa. Voitte edistää niityn kehitystä monilajiseksi poistamalla nurmikkoa laikkuina ja kylvämällä laikkuihin kotimaisten luonnonkasvien siemeniä.
Niittäkää niitty loppukesällä tai alkusyksystä, kun luonnonkukat ovat siementäneet. Rehevää niitytettävää aluetta voitte ensimmäisinä vuosina niittää tehostetusti kaksi kertaa kesässä: kesä-heinäkuun vaihteessa sekä kesän lopussa. Kun siemenet ovat varisseet, poistakaa niittojäte eli niitos.
Hoitoluokituksen muutos
Kunnossapidon suunnittelussa viheralueelle määritellään yleensä hoitoluokka tai -luokat RAMS-luokituksen mukaisesti. Kunnossapitoluokan muutoksella pystytte helposti kehittämään ja ohjaamaan alueiden kehittymistä luonnonmukaisempaan suuntaan. Voitte esimerkiksi muuttaa huonokuntoisia, vähäkäyttöisiä nurmikoita niityiksi muuttamalla kunnossapitoluokkaa sekä hoitotapaa. Jos haluatte, voitte leikata kulkua ja luonnon tarkkailua varten niittykäytävän, niin alueen käyttäjät voivat tarkkailla luonnonmukaisemman alueen kehittymistä.
Hyödyntäkää monimuotoisen viheralueen kehittämisessä kunnossapitoluokituksia monipuolisesti.
Hallittu hoitamattomuus
Hallittu hoitamattomuus lisää kaupunkiluonnon monimuotoisuutta ja sitä kautta myönteisiä vaikutuksia myös meille ihmisille. Rehottavat pusikot, lahopuut, risukasat, maahan jätetyt lehdet, rikkaruohot sekä kauniisti kukkivat joutomaat eivät ole siivottomuutta vaan elonkirjon keitaita sekä hyvinvoinnista huolehtimista. Kun hoitoa kevennetään soveltuvilla alueilla, säästyy rahaa, jota voitte suunnata muuhun toimintaan – esimerkiksi vieraslajien torjuntaan tai perinnebiotooppien niittämiseen.
5. Tarjotkaa pesä- ja suojapaikkoja
Rakennetussa ympäristössä pölyttäjien runsauteen ja monimuotoisuuteen vaikuttaa ravintokasvien saatavuuden ohella lisääntymispaikkojen määrä. Pölyttäjät tarvitsevat pesä- ja suojapaikoiksi sorakumpuja, hiekkaa, paljasta maata, lahopuuta, risu- ja lehtikasoja, puurakenteita ja kosteikkoja.
Säästäkää kunnan viheralueilla jo olevat pesä- ja suojapaikat sekä lisätkää niitä. Kiinnittäkää erityistä huomioita pölyttäjien pesäpaikkojen turvaamiseen paahteisilla ja hiekkaisilla maa-alueilla.
Kivet, hiekka ja paljas maa
Suurin osa Suomessa esiintyvistä mesipistiäisistä, kuten useimmat erakkomeiläiset ja osa kimalaisista, rakentaa pesänsä maahan. Kaupunkialueella päällystettyä maanpintaa on paljon, mikä vähentää maassa pesiville mesipistiäisille sopivia pesäpaikkoja. Lajit tekevät pesäkolonsa useimmiten hiekkaiseen tai hietaiseen maahan joko kaivamalla itse tai hyödyntämällä jyrsijöiden tekemiä koloja.
Voitte auttaa mesipistiäisiä jättämällä, tuottamalla ja ylläpitämällä paljaan maan kohtia viheralueilla. Kasatkaa esimerkiksi hiekka- ja sorakumpareita, kuorikaa paljasta maata esiin tai kaivakaa matalia kuoppia, jotka pohjustatte kivillä ja täytätte irtonaisella kivennäismaalla. Sallikaa myös eroosiota törmissä ja rinteillä – joka paikan ei tarvitse olla kasvipeitteinen.
Vanhat puut
Säilyttäkää vanhoja puita, erityisesti vanhoja jaloja lehtipuita. Muun muassa osa perhoslajeistamme suosii suuria jalopuita elinympäristöinään, joten säästämällä ja suosimalla vanhoja puita voitte huomioida perhosia katuympäristöissä, aukioilla ja puistoissa.
Jos turvallisuuden kannalta on välttämätöntä, voitte tehdä huonokuntoisille vanhoille puille kevennysleikkauksia. Liian vaaralliset puut kannattaa jättää kaadettuina pökkelöiksi tai maapuiksi pölyttäjiä ja lukuisia muita lajeja ilahduttamaan. Jos lahopuuta ei voi jättää juuri sille paikalle, miettikää, pystyttekö siirtämään sen johonkin lähelle.
Lahopuut ja vanhat puurakenteet
Lahopuu on luonnon oma hyönteishotelli! Jättäkää siis lahopuuta ja vanhoja puurakennuksia pesä- ja suojapaikoiksi. Ne tarjoavat pesäpaikkoja monille pölyttäjille kuten erilaisille mehiläisille ja kovakuoriaisille. Esimerkiksi useiden kovakuoriaisten toukat käyttävät lahoavaa puuainesta ravinnokseen, ja monien mesipistiäisten toukat kasvavat puunkolossa aikuisen pesään varastoiman ravinnon turvin.
Lahopuuaidat
Sen lisäksi, että jätätte lahopuuta viheralueille sellaisenaan, voitte rakentaa risuista ja
muusta puumateriaalista lahopuuaitoja. Aita syntyy, kun pystytätte puutolpat ja keräätte niiden väliin oksia, risuja ja runkoja. Lahopuuaita lahoaa hitaasti alaosastaan. Voittekin lisätä pintaan uutta lahoavaa materiaalia sitä mukaa, kun alosa lahoaa.
Löydätte tarkemmat ohjeet ja lisää ideoita Luonnonsuojeluliiton oppaasta Lahopuusta elämää – Opas puutarhan hoitoon. Inspiraatiota voitte etsiä myös muun muassa Jyväskylän yliopiston lahopuutarhoista ja hyönteishotelleista.
Hyönteishotellit
Monet koloissa pesivät pistiäiset, kuten erakkomehiläiset, erakkoampiaiset ja petopistiäiset, pystyvät lisääntymään hyönteishotelleissa. Esimerkiksi erakkomehiläiset rakentavat luonnossa pesänsä maan- tai puunkoloon, mutta joillekin niistä kelpaa pesäpaikaksi myös hyönteishotelli.
Pölyttäjien kannalta paras hyönteishotelli syntyy poraamalla lehtipuuhun 4–8 mm levyisiä reikiä ja käyttämällä kasvien onttoja varsia. Pieniin hyönteishotelleihin löydätte ohjeita Suomen Luonto -lehden artikkelista Koteja erakoille, mutta kuntien viheralueille sopivat hyvin isommat hotellimallit. Esimerkkiä voitte ottaa vaikkapa Helsingin kaupungin hyönteishotellimallistosta.
Maanpinnan lisäksi hyönteishotelleja on mahdollista sijoittaa matalien rakennusten katoille. Paikan kannattaa olla aurinkoinen ja kuiva, ja sen läheisyydestä on syytä löytyä monipuolisesti hyviä mesikasveja alkukeväästä myöhäissyksyyn saakka. Lähellä tulisi olla myös hyönteisten suosimia sisustusmateriaaleja kuten kasvien pehmeitä lehtiä ja kukintojen osia sekä pehmeää savea. Savea ja muuta maa-ainesta hyönteiset käyttävät etenkin pesäkäytävän sisäänkäynnin sulkemiseen.
Sisäänkäynnit kannattaa suunnata kohti aamuaurinkoa, jonka lämmössä hotelliin yön aikana kertynyt kosteus kuivuu nopeasti. Hyönteiset eivät halua asua homeisessa hotellissa!
Tutkimustietoa hyönteishotellien toimivuudesta on vielä niukasti, mutta ne ovat merkittäviä vähintään viestinnällisesti tutustuttaen kuntalaisia pölyttäjiin ja niiden suojeluun.
Syksyn lehdet
Monet pölyttäjät talvehtivat lehtien suojassa, joten lehtien haravoiminen, puhaltaminen lehtipuhaltimella tai niiden silppuaminen ruohonleikkurilla on yleensä pölyttäjille haitallista. Jättäkää siis keväällä ja syksyllä lehdet haravoimatta ja antakaa risujen olla, jotta pölyttäjät ja muut eläimet löytävät suojapaikkoja. Lisäksi puusta pudonneet lehdet auttavat maaperässä eläviä lajeja selviytymään talvesta ja toimivat eristeenä kevään varhaisimmille kukille. Jos poistatte lehtiä vuodesta toiseen, maaperä myös köyhtyy sekä hiilen että ravinteiden osalta.
Jos kaikesta haravoinnista on vaikea luopua, jättäkää lehtiä esimerkiksi pensasaitojen viereen, puiden alle ja kukkapenkkeihin. Näin maaperän hiilivarasto paranee ja samalla tuette pölyttäjähyönteisiä ja muita eläimiä.
Kiinnittäkää lehtien käsittelyyn huomiota etenkin uhanalaisten pölyttäjälajien esiintymispaikoilla. Tarkastelkaa näiden lajien tarpeita muun muassa talvehtimisen suhteen. Jos joudutte poistamaan lehtiä esimerkiksi kulkureiteiltä, niin tarvittaessa voitte haravoida lehtiä lehtiä käsin ja siirtää sopivaan paikkaan ohueksi kerrokseksi.
Kosteikot
Suuri osa kukkakärpäsistä tarvitsee lisääntymiseen ojia, muita kosteikkoja, lahopuuta tai
lantaa. Näitä kaikkia on kuntien viheralueilla tyypillisesti niukasti. Kukkakärpäsiä voittekin tukea parhaiten lisäämällä lahopuun lisäksi pienkosteikkoja. Ne auttavat hulevesiongelman ratkaisussa ja hyödyttävät kukkakärpästen lisäksi monia muitakin lajiryhmiä, kuten sudenkorentoja, sammakoita, kaloja ja vesilintuja. Nähkää siis hulevesiojat, keräys- ja viivytysaltaat sekä niiden reunamat mahdollisuutena tukea luonnon monimuotoisuutta!
Muistakaa vaalia myös olemassa olevia kosteikkoja! Nissä on usein jo valmiiksi oma monimuotoinen lajistonsa. Jos kosteikon ulkonäkö herättää närää alueen käyttäjissä, niin kertokaa esimerkiksi opastaulussa, että ne ovat monien lajien hautomoita, syntymäpaikkoja ja armaita koteja.
Panostakaa kosteikkojen reunoilla ja lähellä mettä tarjoavien kosteikkokasvien istuttamiseen – luonnonkasveja suosien. Sopivia suomalaisia ranta- ja tulvaniittyjen lajeja ovat esimerkiksi keltakurjenmiekka, rantayrtti, rantakukka, rantaminttu ja ranta-alpi. Hulevesikosteikot ovat luontevia paikkoja myös pajukkojen istuttamiseen, tulvaniittyjen rakentamiseen ja lahopuun lisäämiseen.
Talventörröttäjät
Monet pölyttäjät pesivät ontoissa tai sisältä pehmeissä kasvien varsissa, kuten kuivuneissa ohdakkeissa tai vadelmissa. Säästäkää siis talventörröttäjät hyönteisten pesäpaikoiksi. Ne tarjoavat samalla silmäniloa ihmisille ja ravintoa siemeniä syöville linnuille.
6. Minimoikaa haitat
Sopivien elinympäristöjen vähenemisen lisäksi pölyttäjiä uhkaavat monet haittatekijät, kuten haitalliset vieraslajit, lämpötilojen nousu ilmastonmuutoksen myötä, tarhamehiläisten suuret tiheydet, valosaaste, ilmansaasteet sekä maaperän rehevöityminen tai pilaantuminen. Näitä haittoja on tärkeää lieventää etenkin pölyttäjlle tärkeillä alueilla ja niiden läheisyydessä.
Haitalliset vieraslajit hallintaan
Monet haitalliset vieraslajit ovat vahvoja kilpailijoita. Esimerkiksi haitalliset vieraslajikasvit, kuten kurtturuusu, komealupiini, japanintatar ja valkopajuangervo, valtaavat laajoja aloja ja vievät tilaa alkuperäiskasveilta. Seurauksena lajisto yksipuolistuu, mikä vaikuttaa myös pölyttäjiin. Yhden kasvilajin muodostamassa monokulttuurissa ei niin moni pölyttäjälaji pärjää, kun mettä on tarjolla vain tiettyyn kukinta-aikaan – ja usealle pölyttäjille ei löydy sopivaa ravintokasvia lainkaan. Lisäksi osa haitallisista vieraslajikasveista ei hyödytä pölyttäjiä millään tavalla. Esimerkiksi komealupiini ei tuota mettä ravinnoksi, sen siitepöly sisältää lupaniinia, joka haittaa kimalaisten lisääntymistä, eikä lupiini kelpaa perhostoukillekaan ravintokasviksi.
Haitallisten vieraslajien torjunta on tehokkainta sekä luonnon monimuotoisuuden kannalta että taloudellisesti, kun suunnittelette torjuntatyön huolella ja teette sitä systemaattiseksi. Työtä ohjaamaan kunnalle kannattaa laatia vieraslajiohjelma.
Vieraslajien torjunta kannattaa aloittaa siellä, missä ne ovat suurin uhka luonnon monimuotoisuudelle. Tällaisia paikkoja ovat esimerkiksi luonnonsuojelualueet, uhanalaiset luontotyypit, uhanalaisten lajien esiintymisalueet sekä niiden lähialueet. Vieraslajien aiheuttamat kustannukset, esimerkiksi torjuntatyöt, kasvavat vuosi vuodelta vieraslajien levitessä yhä laajemmalle. Mitä huolellisemmin ja aikaisemmin ryhdytte vieraslajien aiheuttamien haittojen lieventämiseen, sitä kustannustehokkaampaa se on. Kaikkein edullisinta on ehkäistä vieraslajien leviäminen ennakkoon – esimerkiksi suosimalla viheralueiden istutuksissa kotimaisia luonnonkukkia, -pensaita ja -puita sekä muita pölyttäjäystävällisiä kasveja sekä huolehtimalla, etteivät vieraslajit leviä maa-ainesten mukana.
Pohtikaa myös, voitteko sisällyttää vieraslajien torjunnan osaksi päivittäistä viherkunnossapitoa ja luonnonhoitoa. Erityisesti yksittäiset vieraslajikasvit kannattaa poistaa heti, kun työntekijä huomaa ne. Myös metsänhoitajien työpanosta kannattaa suunnata harvennuksista vieraslajien poistoon, sillä kuntametsien turha raivaus usein edistää haitallisten vieraslajien leviämistä ja muutenkin heikentää luonnon monimuotoisuutta.
Lisää vinkkejä vieraslajien hallintaan löydätte kunnille suunnatusta työkalupakista.
Luvat tarhamehiläispesille harkiten
Tarhamehiläiset kilpailevat luonnonvaraisten pölyttäjien kanssa ravinnosta etenkin rakennetuilla alueilla, joissa ravintokasvillisuutta on vähän. Tämän vuoksi lupia tarhamehiläispesien sijoittamiselle tulee arvioida tarkasti. Tarhamehiläispesiä ei tule sijoittaa etenkään luonnonsuojelualueille, perinnebiotoopeille tai niiden läheisyyteen, etteivät ne kilpaile ravinnosta luonnonvaraisten pölyttäjälajien kanssa tai levitä niihin tauteja.
Torjunta-aineet minimiin
Glyfosaatti ja muut kemialliset torjunta-aineet ovat haitallisia kaikille eliöille, eikä luonnonvaraisille pölyttäjille turvallisia määriä tiedetä. Tutkimusten perusteella torjunta-aineet vaikuttavat pölyttäjiin haitallisesti. Hyönteismyrkyt esimerkiksi heikentävät kimalaisten oppimiskykyä, pienentävät yksilöiden kokoa mehiläisillä, päiväperhosilla ja kovakuoriaisilla, heikentävät lisääntymismenestystä, lyhentävät yksilöiden elinikää sekä myös tappavat joitakin pölyttäjiä suoraan.
Kemikaalien käyttö onkin tärkeä minimoida! Jos kunnossapidossa tulee esiin tilanteita, joissa torjunta-aineita olisi tarpeen käyttää, pohtikaa ensin muita vaihtoehtoja. Kokeilkaa esimerkiksi mekaanista torjuntaa. Rikkakasvien torjuntaa on mahdollista tehdä myös kuumalla vedellä tai vesihöyrykäsittelyllä. Käyttäkää kuitenkin paikasta riippuen harkintaa, sillä kuuma vesi saattaa haitata maaperäeliöstöä.
Mikäli torjunta-aineiden käytölle ei löydy vaihtoehtoja, käyttäkää niitä mahdollisimman kohdennetusti, lyhytaikaisesti ja luontoarvot huomioiden.
Valosaasteen vähentäminen
Kaupunkialueiden liiallisen valaisun on todettu haittaavan sekä ihmisen että luonnon hyvinvointia. Pimeällä paistavat keinovalot vaikuttavat pölyttäjistä etenkin yöaktiivisten lajien aktiivisuuteen, ravinnonkeruuseen ja lisääntymiseen. Sitä kautta valosaasteella saattaa olla vaikutusta myös kasvien pölytyksen onnistumiseen.
Voitte auttaa yöaktiivisia pölyttäjiä vähentämällä keinovalaistusta pölyttäjien elinympäristöjen läheisyydessä. Kannattaa myös valita lamppuja, joissa on yöperhosia vähemmän haittaavia valon aallonpituuksia.
Ilman ja maaperän saastumisen ehkäisy
Koska kaupungeissa yleiset ilmansaasteet kuten pakokaasujen typen oksidit sekä otsoni muuttavat kukkien tuoksuja, pölyttäjät löytävät ravintokasveja tavallista huonommin. Tuloksena pölyttäjät saavat huonommin ravintoa ja kukkien pölytys on tehottomampaa. Rehevöittävä typpilaskeuma puolestaan lisää heinien osuutta ja vähentää hyönteispölytteisten kukkakasvien määrää.
Myös maaperän pilaantuminen on riski pölyttäjille. Esimerkiksi raskasmetallit voivat kulkeutua maaperästä kasveihin ja niistä meden tai siitepölyn kautta pölyttäjiin.
Voitte ehkäistä saastumista muun muassa panostamalla julkiseen liikenteeseen, kävelyyn sekä pyöräilyyn. Välttäkää suuriliikenteisten uusien väylien rakentamista etenkin pölyttäjien tärkeimpien elinympäristöjen, kuten perinnebiotooppien, läheisyyteen. Liikenteen sähköistyessä autojen aiheuttamien ilmansaasteiden haitat tulevat todennäköisesti pienenemään.
Ilmastonmuutoksen torjunta
Yksi Suomen pölyttäjähyönteisten suurimmista uhanalaistumisen syistä on avoimien alueiden sulkeutumisen ja lahopuun vähenemisen ohella ilmastonmuutos. Ilmastonmuutoksen aiheuttamat elinympäristöjen muutokset uhkaavat esimerkiksi monia tuntureiden perhoslajeja.
Kuntien viheralueet ovat avainasemassa ilmastonmuutoksen torjunnassa ja siihen sopeutumisessa. Vaalikaa ja lisätkää viheralueita, puustoa ja erilaisia viherrakenteita. Ne viilentävät rakennuksia ja kaupunkitilaa, sitovat hiiltä, imeyttävät hulevesiä ja lisäävät luonnon monimuotoisuutta. Välttäkää lisäksi liiallista asfaltin ja kiveyksen käyttöä, sillä paljas maaperä imee vettä ja sitoo hiiltä – ja tarjoaa samalla pesäpaikkoja maassa pesiville pölyttäjille. Muistakaa myös ennallistaa ojitetut suot ja kosteikot, niin saatte sitäkin kautta vähennettyä päästöjä, palautettua hiilivarastoa ja parannettua vesienhallintaa.
Kun kunnassa on riittävän laajasti monimuotoista luontoa, lajien – myös pölyttäjien – populaatiot ovat suurempia ja populaatioiden sisällä on enemmän perinnöllistä muuntelua. Tällöin lajeilla on paremmat mahdollisuudet sopeutua, eivätkä populaatiot katoa niin helposti sattuman, kuten äärevän sääilmiön, seurauksena.
Vehreä ympäristö myös houkuttelee kuntalaisia liikkumaan kävellen tai pyöräillen, mikä vähentää päästöjä ja ehkäisee osaltaan ilmastonmuutosta.
7. Huomioikaa pölyttäjät strategiatasolla
Kansallinen pölyttäjästrategia linjaa valtakunnallisella tasolla tavoitteita ja toimenpiteitä pölyttäjien tulevaisuuden turvaamiseksi. Pölyttäjästrategian jalkauttaminen vaatii pölyttäjien huomioimista myös kuntien strategisissa ohjelmissa ja linjauksissa, jotta ne muistetaan huomioida suunnittelussa ja kunnossapidossa.
Linjatkaa pölyttäjien elinolojen turvaamisesta yleisellä tasolla kuntastrategiassa ja tarkemmin luonnon monimuotoisuusohjelmassa (LUMO-ohjelma). Pölyttäjät on hyvä huomioida myös luonnonsuojelualueohjelmassa, rakennusjärjestyksessä sekä talousarvion ja -suunnitelman laadinnassa.
Pölyttäjät mukaan kuntastrategiaan
Kunnan strategiassa on mahdollista linjata pölyttäjien suojelusta yleisellä tasolla, jolloin toimenpiteet muistetaan jalkauttaa käytännön tasolla, esimerkiksi maankäytön suunnittelussa ja kunnossapidossa.
Pölyttäjät LUMO-ohjelmaan
Linjatkaa pölyttäjien elinolosuhteiden edistämisestä tarkemmin kunnan luonnon monimuotoisuusohjelmassa (LUMO-ohjelma), esimerkiksi nurmikoiden muuttamisesta niityiksi, pajujen säästämisestä sekä perinnebiotooppien kunnostuksesta ja hoidosta. Jos kuntaanne ei ole vielä laadittu LUMO-ohjelmaa, käynnistäkää sen laadinta.
Luonnonsuojelualueohjelma
Pölyttäjille tärkeitä elinympäristöjä kuten ketoja, niittyjä sekä luonnontilaisen kaltaisia metsiä tulee suojella myös luonnonsuojelualueina. Luonnonsuojelualueverkoston kehittämiseksi kannattaa laatia tai päivittää luonnonsuojelualueohjelma.
Kartoittakaa kunnan maanomistuksesta luonnonsuojelualueiksi soveltuvat kohteet ja laatikaa kartoituksen pohjalta luonnonsuojelualueohjelma. Jos kunnassanne on jo luonnonsuojeluohjelma, täydentäkää sitä kunnianhimoisesti.
Rakennusjärjestyksen uusiminen
Kun rakennusjärjestystä uusitaan, huomioikaa pölyttäjien tarpeet piha-alueiden suunnittelua ja rakentamista koskevissa määräyksissä. Piha-alueilla on säilytettävä mahdollisimman paljon alkuperäistä, monilajista ja eri-ikäistä kasvillisuutta, myös runsaasti lahopuuta risuista maapuihin ja tekopökkelöihin. Luonnonkukat tarjoavat pölyttäjille ravintoa, lahopuut puolestaan pesä- ja suojapaikkoja. Istutuksissa, mukaan lukien puut ja pensaat, on suosittava luonnonvaraista lajistoa.
Kirjatkaa muutenkin rakennusjärjestyksen määräyksiin kunnianhimoiset tavoitteet luonnon monimuotoisuuden vaalimiseksi ja lisäämiseksi. Myös rakennusten sijoittelun ohjauksella kaava-alueelle ja tonteille voitte vaikuttaa siihen, kuinka paljon yhtenäistä luonnonkasvillisuutta alueelle jää.
Pölyttäjät talousarviossa ja -suunnitelmassa
Huomioikaa vuosittain laadittavassa talousarviossa ja -suunnitelmassa pölyttäjien elinolosuhteiden edistämisen vaatimat mahdolliset lisäresurssit – esimerkiksi perinnebiotooppien kunnostuksen ja hoidon, luontokartoitusten, vieraslajien torjunnan sekä tarvittavien koulutusten rahoitus.
8. Viestikää ja osallistakaa
Viestintä on keskeistä pölyttäjäystävällisten viheralueiden suunnittelussa, toteutuksessa ja kunnossapidossa. Voitte viestiä muun muassa kampanjoin, infokyltein ja järjestämällä tapahtumia. Ottakaa muutenkin asukkaat ja kunnan muut toimijat mukaan pölyttäjätyöhön ja innostakaa heitä toimimaan myös omilla pihoillaan pölyttäjien puolesta.
Tiedottamalla ja osallistamalla hyväksyttävyys lisääntyy ja vaikutukset moninkertaistuvat!
Asukasviestintä
Uudet hoitokäytänteet kuten harvemmin leikattavat nurmialueet eivät välttämättä alkuun ilahduta kaikkia asukkaita. Viestimällä uusista hoitokäytänteistä ja perustelemalla ne voitte vaikuttaa mielipiteisiin. Yleisesti ottaen ihmiset suhtautuvat myönteisesti pölyttäjien auttamiseen – etenkin, jos he ymmärtävät niiden merkityksen myös omalle hyvinvoinnille.
Kunnan pölyttäjäteoista kannattaa viestiä kaupungin omissa viestintäkanavissa, paikallisissa uutismedioissa sekä maastossa kylttien avulla. Voitte vapaasti hyödyntää esimerkiksi Suomen luonnonsuojeluliiton valmiita infokylttejä, joihin on helppo lisätä kunnan oma logo.
Valmiit infokyltit:
- Tähän kehittyy pölyttäjäystävällinen niitty / Här utvecklas en pollinatörsvänlig äng
- Pesäpaikkoja pölyttäjille / Boplatser för pollinatörer
- Lähiluonnon monimuotoisuutta / Biologisk mångfald
- Tässä hoidetaan perinneympäristöä / Här vårdas en vårdbiotop
- Älä vie puutarhajätettä luontoon! / Släng inte trädgårdsavfall i naturen!
Pölyttäjien elinolojen edistäminen kannattaa tuoda esiin myös kaavojen ja muiden suunnitteluhankkeiden osallistumis- ja arviointisuunnitelmissa.
Yritykset, asukkaat ja muut toimijat mukaan
Innostakaa kunnan eri toimijoita mukaan pölyttäjien auttamiseen kuten perinnebiotooppien hoitoon, uusniittyjen perustamiseen ja vieraslajien torjuntaan. Harkitkaa yhteistyötä esimerkiksi koulujen ja muiden oppilaitosten, paikallisten yhdistysten, asukkaiden sekä lähikuntien kanssa. Myös yrityksiä kannattaa innostaa mukaan – esimerkiksi monet teollisuusalueet sopivat hyvin uusniittyjen perustamiseen.
Vinkkejä lähiluonnon kehittämiseen yhdessä asukkaiden kanssa löydätte esimerkiksi Villi vyöhyke ry:n ja Tampereen kaupungin laatimasta osallistavan luonnonhoidon oppaasta. Se kannustaa osallistamaan asukkaita ideoinnin lisäksi muun muassa niittotalkoisiin, niityn perustamiseen ja puiden istutukseen.
Jos kunnassanne ei ole vielä puistokummeja, harkitkaa toiminnan käynnistämistä. Puistokummitoiminta on kunnan organisoimaa vapaaehtoisista yleisten viheralueiden hoitoa. Tyypillisesti vapaaehtoiset puistokummit keräävät roskia sekä osallistuvat vieraslajien torjuntaan ja vieraslajitalkoiden järjestämiseen, mutta myös niittyjen perustamiseen ja hoitoon osallistuminen, esimerkiksi ei-toivottujen lajien kitkentä, voisi sopia puistokummien tehtäviin.
Kotipihat pölyttäjäystävällisiksi
Myös yksityispihojen hoidolla on suuri merkitys pölyttäjille. Ne kattavat jopa kymmeniä prosentteja kaupunkien pinta-alasta, ja esimerkiksi omakotitalojen pihojen yhteenlaskettu pinta-ala (1500 km2) vastaa 33 kansallispuiston yhteenlaskettua pinta-alaa.
Innostakaa asukkaita mukaan pölyttäjien auttamiseen asuivat he sitten omakoti-, rivi- tai kerrostalossa. Kannustakaa heitä esimerkiksi keventämään nurmikon leikkuuta sekä istuttamaan pölyttäjäystävällisiä kasveja pihoille ja parvekkeille. Voitte vapaasti vinkata asukkaille Luonnonsuojeluliiton Puolusta pölyttäjiä -verkkosivuista, joilta löytyy runsaasti ideoita pölyttäjien auttamiseen.
Tai voisitteko järjestää jopa oman kampanjan kunnan asukkaille vaikkapa Villimpi Raasepori -kampanjan tapaan?
Vinkkejä pölyttäjien auttamiseen taloyhtiössä
Asutko omistus- tai vuokrataloyhtiössä? Tutustu pölyttäjien auttamiseen taloyhtiön pihalla.
Haluatko tehdä enemmän pölyttäjien puolesta?
Innostuitko pölyttäjien auttamisesta? Lähde mukaan talkoisiin, havainnoi pölyttäjiä tai vaadi kunnaltasi pölyttäjätekoja!
