Ympäristöjärjestöt ja vapaa-ajankalastajat: Hallituksen esitys vesilaista epäonnistunut – patoja suojellaan, ei vaelluskaloja
Tiedote –

Vuonna 2017 Suomen Luonnonsuojeluliitto, WWF Suomi ja Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestö esittivät, että vailla kalatalousvelvoitetta oleville voimaloille tulee voida asettaa velvoite kalatien rakentamiseksi. Kalatalousvelvoitteet ovat vesivoimayhtiöiden velvoitteita, jotka sisältyvät voimaloiden vesitalouslupiin. Velvoitteiden tarkoituksena on määrittää se, miten luvan haltijan pitää minimoida ja kompensoida niitä haittoja, joita toiminta aiheuttaa kalastolle ja kalastukselle. Tämä tarkoittaa esimerkiksi kalateiden rakentamista. Kalatiet mahdollistavat kaloille kulun voimalan ohi.
”Isolla osalla vanhoista vesivoimaloista ei ole lainkaan vesilain mukaisia kalatalousvelvoitteita, eikä voimaloiden historiallisia lupia voida muuttaa jälkikäteen. Tällaisia vesivoimaloita on maassamme 141, joista vain noin 50 tuottaa sähköä valtakunnan verkkoon. Niiden merkitys sähkön tuotannossa ja säätökyvyssä on marginaalinen. Voimaloiden padot estävät kuitenkin lukuisten uhanalaisten vaelluskalakantojen elvyttämisen”, johtava kalastuksen asiantuntija Matti Ovaska WWF:stä sanoo.
Petteri Orpon hallitus on antanut esityksensä vesilain muuttamiseksi eduskunnalle. Lakimuutoksen tavoitteena on tukea vaelluskalakantojen elvyttämistä ja parantaa luonnon monimuotoisuutta vailla velvoitetta olevien voimaloiden kohdalla. Vesivoimayhtiöiden voimakkaan lobbauksen takia tavoite ei kuitenkaan toteudu, koska esityksellä ei saada voimalapatoihin kalan kulun mahdollistavia rakenteita, eikä voimaloita voida purkaa. Käytännössä lakiesitys suojelisi juuri pienimmät ja sähköntuotannoltaan merkityksettömät voimalaitospadot.
Kalatien rakentaminen kaikista pienimpiin patoihin ei kuitenkaan olisi kokonaisuuden kannalta järkevää, sillä vesimäärät eivät riitä voimalaitoksen pyörittämiseen ja toimivaan ohitusuomaan. Pienimmät padot tulisi saada kansallisen padonpurkuohjelman kohteiksi, ja ennallistaa patojen tilalle koskiympäristöt.
”Eduskunnan pitää hylätä esitys tai muuttaa sitä. Hallituksen esityksen suurin heikkous on se, että jatkossakaan kalatien rakentamista ei voida määrätä pienten voimaloiden kalatalousvelvoitteisiin, jos kustannus on niille taloudellisesti kohtuutonta. Velvoitteeksi voitaisiin pienissä voimaloissa määrätä helposti vain kalatalousmaksu tai kalanistutus, mutta näillä toimilla ei mahdollisteta uhanalaisen vaelluskalojen, kuten lohen ja taimenen, lisääntymistä. Aiemmin esillä olleesta vesivoimalaitoksen lunastusmahdollisuudesta on lisäksi luovuttu”, Suomen Vapaa-ajankalastajien toiminnanjohtaja Olli Saari sanoo.
Esitys ei myöskään täytä Suomea velvoittavaa EU:n vesipuitedirektiivin vaatimuksia, eikä ota huomioon komission Suomea vastaan käynnistämää rikkomusmenettelyä direktiivin rikkomisesta tai ennallistamisasetusta.
”Aiheuttajan täytyy maksaa aiheutettu vahinko. Mikäli vesivoimalaitos aiheuttaa vahinkoa uhanalaiselle vaelluskalakannalle, kalatien rakentaminen kuuluu vesivoimayhtiölle. Jos kustannukset nousevat liian suuriksi, tulee valtion voida lunastaa voimala ja purkaa pato, mikä on ylivoimaisesti tehokkain toimenpide vaelluskalakantojen elvyttämiseksi”, Suomen Luonnonsuojeluliiton toiminnanjohtaja Tapani Veistola sanoo.
Lisätietoja:
Tapani Veistola, toiminnanjohtaja, Suomen Luonnonsuojeluliitto p. 0400 615 530 tapani.veistola@sll.fi
Matti Ovaska, johtava kalastuksen asiantuntija, WWF Suomi p. 040 7273149 matti.ovaska@wwf.fi
Juha Ojaharju, kalatalousasiantuntija, Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestö p. 045 113 3050 juha.ojaharju@vapaa-ajankalastaja.fi


