Luonnonsuojeluliiton lausunto ympäristönsuojelulain lakimuutosehdotuksesta

Luonnos hallituksen esitykseksi eduskunnalle laiksi ympäristönsuojelulain 60 §:n muuttamisesta

VN/21928/2026 Ympäristöministeriölle

Hallituksen esityksen luonnoksessa muutettaisiin ympäristönsuojelulain 60 §:ää siten, että ympäristöluvan yhteydessä määrättävään jätevakuuteen ei enää sisällytettäisi arvonlisäveron osuutta niistä kustannuksista, joiden arvioidaan syntyvän toiminnan lopettamiseen liittyvien jätehuoltotoimien seurauksena

Ympäristövaikutukset

Ympäristönsuojelulain 60 §:n mukaisen jätevakuuden tehtävänä on varmistaa, että yhtiön ajautuessa maksukyvyttömäksi vakuuden avulla voidaan toiminta lopettaa ja hoitaa kaivostoiminnan jälkihoitotoimenpiteet.

Tilastokeskuksen mukaan kaivostoiminta tuottaa Suomessa n. 75 % kaikesta Suomen jätteestä. Vaarallisen jätteen osalta kaivostoiminnan osuus on 93 %, mikä kuvastaa jätevakuuden merkitystä sekä taloudellisesta että ympäristönsuojelullisesta näkökulmasta. 

Vaikka kaivostoiminnan osuus Suomen jätemäärästä on todella korkea, liittyy kaivostoiminnan jätteiden pitkäaikaisiin vaikutuksiin vielä merkittäviä epävarmuuksia, mikä näkyy kaivostoimintaa koskevissa ympäristö- ja vesilupapäätöksissä. Esimerkiksi Terrafamen kaivoksen ympäristö- ja vesilupa on määräaikainen. 

Koska kaivannaisjätealueiden rakenteisiin ja hoitotoimenpiteisiin liittyy epävarmuuksia esimerkiksi siitä, täyttävätkö ne kaivannaisjätedirektiivin (2006/21/EY) 11 artiklan mukaiset vaatimukset, ei voida olla täysin varmoja siitä, että nykyiset ympäristönsuojelulain 60 §:n nojalla määrätyt vakuudet ovat riittäviä toiminnan lopettamiseen ja jälkihoitoon.

Voi siis olla, että toiminnan lopettamisen ja jälkihoidon todelliset kustannukset ovat monta kertaa ennakoitua kalliimpia, jolloin luonnosteltu hallituksen esitys entisestään heikentäisi edellytyksiä ryhtyä tarvittaviin toimenpiteisiin. 

Riittämättömän turva terveelliseen ympäristöön

Kaivainnaisjätedirektiivin 14 artiklan 1 kohdan b alakohta edellyttää olettamaan, että jätevakuudella katettavat tarvittavat kunnostustyöt arvioi ja suorittaa riippumaton ja soveltuvalla tavalla pätevä kolmas osapuoli. Lisäksi on ennakolta tiedettävissä, että lopettamis- ja hoitotoimenpiteissä käytettäisiin ulkopuolisia yrityksiä, jolloin kustannuksiin luonnollisesti sisältyy arvonlisävero. Arvonlisäveron puuttuminen tarkoittaa, että viranomaisella ei olisi riittäviä varoja edes suorittamaan niitä toimenpiteitä, jotka on ennalta arvioitu tarpeellisiksi. Kaikkien ennalta arvioitujen toimenpiteiden suorittaminen edellyttäisi lisätalousarviota arvolisäveron osuuden kattamiseksi. 

Luonnosesityksessä on lisäksi todettu, että ympäristön tila voisi yksittäisessä tapauksessa heiketä, jos lisätalousarvioita ei hyväksyttäisi. Luonnonsuojeluliitto pitää tätä vakavana huomiona, sillä lisätalousarvion hyväksymättä jättäminen voisi johtaa useiden lakien rikkomiseen. Esityksestä ei käy kuitenkaan ilmi, kuka olisi vastuussa siitä, jos lisätalousarvion puutteesta johtuen aiheutuisi esimerkiksi perustuslain 20 §:n vastainen seuraus tai rikoslain 48 luvussa tarkoitettu ympäristörikos. 

Valtiontuki

Kun otetaan huomioon jätevakuuksien määrän laskentaan liittyvä epävarmuus, mahdollisuus lisätalousarvion tekemättä jättämiselle sekä kaivannaisjätedirektiivin 14 artiklan 1 kohdan b alakohdasta johdettava velvollisuus suorittaa kunnostustyöt kolmannella osapuolella, on pidettävä mahdollisena, että tapauksessa tulisi kyseeseen valtiontukisääntelyn vastainen toiminta. EU-tuomioistuimen ratkaisussa T-257/18 Iberpotash katsotiin liian pienen jätevakuuden olevan laitonta valtiontukea. 

Lopuksi

Luonnonsuojeluliitto katsoo, että esityksen valmistelusta on syytä luopua ja ehdottaa, että jatkossa lainsäädäntöä tulisi kehittää aiheuttaja maksaa -periaatteen mukaisesti. 

Lisätietoja:

Hannes Koljonen, ympäristöoikeuden asiantuntija, Suomen luonnonsuojeluliitto, p. 044 493 1106, hannes.koljonen@sll.fi