Luonnonsuojeluliiton lausunto ampumaratalain ja ympäristönsuojelulain lakimuutosehdotuksista
Lausunto –

HE 205/2026 vp YmV
Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi ampumaratalain ja ympäristönsuojelulain muuttamisesta
Lupahallinnon muuttaminen
Ampumaratojen ympäristöluvista päättää nykyisin kuntien ympäristöviranomainen. Hallituksen esityksen mukaan jatkossa tämän tekisi Poliisihallitus.
Luvittajan vaihtaminen olisi huononnus, koska silloin menetettäisiin paikallisten erityisolojen tuntemus. Ampumaratojen rakentamisen yhteydessä tulee ottaa huomioon ympäristönsuojelu ja sijoituspaikkojen soveltuvuus muun maankäytön suhteen. Erityisen tärkeää on selvittää hankkeen suhde kaavoitukseen. Jos ampumaradat sijoitetaan kaavoituksella ja luvituksella sopiviin paikkoihin, ne eivät aiheuttaisi ongelmia nykyiselle muulle maankäytölle – eikä toisaalta niiden lähelle sallittaisi enää esimerkiksi uutta haja-asutusta, joka voisi vaarantaa ampumaradan toiminnan tulevaisuudessa. Myös melun ja muiden päästöjen arviointi vaatii usein tapauskohtaista harkintaa. Tämä on kuntien ympäristönsuojelun erikoisosaamista.
Ampumaratojen ympäristöasioiden riittävä hallinta on tärkeää kaikkien osapuolten kannalta. Se on tärkeää ympäristön ja haitankärsijöiden turvaamiseksi. Mutta se on tärkeää myös ampumaradan toiminnalle. Pieniä ratoja pitävillä harrastuspohjaisilla yhdistyksillä ei välttämättä osaaminen ja maksukyky riitä ympäristöasioiden riittävään hallintaan. Jos ympäristöasiat eivät ole kunnossa ja esimerkiksi maaperän tai pohjavesien pilaantumista tapahtuu, kustannukset voivat olla hyvin suuret. Ne voivat ylittää isonkin ampumarataa pitävän tahon maksukyvyn. Silloin lasku voi kaatua lopulta esimerkiksi kunnan veronmaksajien maksettavaksi.
Jos muutosta edistettäisiin, kuntien asemaa pitäisi vahvistaa lausunnon pyytämisen velvollisuudella, vireillepano-oikeuksilla ja muutoksenhakuoikeudella. Selvää on, että ampumarataa ei pidä sallia kaavan vastaisesti.
Jos ampumaratojen ympäristölupia halutaan keskittää kunnista keskusvirastoon, oikea ratkaisu on ehdottomasti Lupa- ja valvontavirasto eikä Poliisihallitus. Poliisi joutuisi palkkaamaan uusia ympäristöasiantuntijoita. Heillä ei olisi ympäristöasioiden ja -oikeuden osaajia työyhteisössään – LVV:ssä olisi. Toisaalta LVV:ssä ei ole yhtä syvää paikallisten olojen tuntemusta kuin kunnissa.
Muutoksenhakuoikeus
Esitetty järjestöjä koskeva muutoksenhaun rajoitus ympäristönsuojelulakiin verrattuna on perusteeton.
Järjestöjen muutoksenhakuoikeudella turvataan ympäristöön liittyviä yleisiä etuja. Se toteuttaa perustuslain ja Århusin yleissopimuksen ympäristöperusoikeuksia.
Oikeudellisten argumenttien luonteeseen kuuluu, että niiden pätevyys ei riipu esittäjästä. Jos valitukseen oikeutettujen määrää vähennettäisiin, lainvastaistenkin päätösten oikeusvalvonta voisi jäädä jopa kokonaan tekemättä. Se olisi ongelma, koska oikeusvaltiossa muutoksenhakuoikeudella varmistetaan demokraattisesti tehtyjen säännösten toimeenpanoa ja hyvää hallintoa. Loppujen lopuksi kukaan ei hyödy lainvastaisista päätöksistä.
Luonnonsuojeluliiton yhdistyksillä on pitkä historia ja yleensä esitettyä suurempi jäsenmäärä. Alle 50 jäsenen yhdistyksiä ei ole monta. Niitä on kuitenkin maaseudun pienissä kunnissa. Niiden suhteen valitusoikeuden rajoitus olisi kohtuuton.
Toisaalta muutoksenhakuoikeuksiin jäisi aukko maakunnallisten järjestöjen osalta. Luonnonsuojeluliitossa ympäristönsuojelulain asioita hoidetaan usein paikallisyhdistysten sijaan maakunnallisissa piireissä, joilla on toimisto ja ympäristöalan osaajia töissä.
Huomattakoon, että asioiden käsittely kotimaisissa hallinto-oikeuksissa ja KHO:ssa on vakiintunut, kaikille tuttu ja hyväksi koettu menettely. Jos valitusoikeuksia karsitaan, se voi johtaa tuomioistuinkäsittelyn hidastumiseen, kun ensin menisi aikaa valitusoikeuden toteamiseen. Lisäksi muutoksenhakuoikeuden puute voisi johtaa muunlaisten jälkikäteisten oikeusvalvontakeinojen käyttöön ja jopa kansainvälisiin oikeudenkäynteihin. Ne ovat aina hitaampia ja arvaamattomampia. Siksi olisi kaikille osapuolille parasta hoitaa laillisuusvalvonta ympäristönsuojelulaissa vakiintuneella tavalla.
Yhteenveto
Esitys heikentäisi ympäristön ja haitankärsijöiden asemaa sekä kansalaisten ympäristöoikeuksia. Epäonnistunut luvitus voi aiheuttaa myös ampumaratojen ylläpitäjille ja veronmaksajille taloudellisia riskejä. Näistä syistä esitys on syytä hylätä ja jatkaa ampumaratojen ympäristöasioiden kehittämistä nykyiseltä pohjalta.
Lisätietoja
– toiminnanjohtaja Tapani Veistola, p. 0400 615 530, tapani.veistola@sll.fi


