Luonnonsuojeluliiton lausunto työ- ja elinkeinoministeriön virkapuheenvuoron valmisteluun

VN/12247/2026

Mikä on mielestänne TEMin strategian päätavoitteisiin liittyvä keskeinen haaste tai ongelma, joka tulisi ratkaista seuraavalla hallituskaudella? Mikä on ratkaisuehdotuksenne?

Elinkeinoelämä uudistuu ja alueiden elinvoima vahvistuu

Ongelma/haaste:

Keskeinen ongelma monen elinkeinoelämän alan uudistumiselle on vanhoja elinkeinorakenteita ylläpitävät rakenteet ja tukipolitiikka. Esimerkiksi energiapuun, sellun ja paperin tuotantoon keskittyvän metsäteollisuuden työllisyysnäkymät heikkenevät, eivätkä parane vaikka hakkuumääriä nykyisestä kasvatettaisiin. Metsäteollisuudelle on välttämätöntä laatia siirtymäsuunnitelma ja sen on syytä uudistua alhaisen arvonlisän raaka-ainetuotannosta kohti kestävää, korkean arvonlisän tuotantoa, jotta alan pitkän ajan kestävyys ja työllisyysnäkymät voisivat parantua. Elinkeinoelämän uudistumisessa on kaikilla aloilla välttämätöntä tähdätä kohti kestävää taloutta, siis ilmasto- ja luontotavoitteita tukevia ratkaisuja.

Ratkaisu:

● Puupolttoaineiden verottomuudesta tulee luopua. Se on Suomen ympäristökeskuksen mukaan keskeisin ilmastolle ja luonnolle haitallinen verotuki. Puupohjaisten polttoaineiden verotuki (verotuottojen menetys) on noin 440 miljoonaa euroa vuosittain.

● Metsien hakkuutaso tulee laskea noin 55–60 miljoonaan kuutioon vuodessa. Hakkuiden pienentäminen on kustannustehokas keino hiilinielujen vahvistamiseksi.

● Otetaan käyttöön maankäytön muutosmaksu, joka hillitsee metsäkatoa ja siten vahvistaa hiilinieluja. Se voisi tuoda valtion kassaan 30 miljoonaa euroa vuodessa.

● Luovutaan turpeen alemmasta verokannasta (32 miljoonaa euroa) ja turpeen verottoman käytön ylärajasta (46 miljoonaa euroa). Turpeen poltto on merkittävä päästölähde, ja turvetuotanto aiheuttaa merkittävää luontohaittaa niin suoekosysteemeissä kuin vesistöissäkin.

Puhtaat investoinnit edistävät ilmastotavoitteiden saavuttamista

Ongelma/haaste 1:

Ilmastotavoitteiden saavuttaminen on tärkeää. Yhtä tärkeää on ymmärtää, mitä tarkoitetaan vihreällä ja puhtaalla siirtymällä. Valtiohallinnon oman määritelmän mukaan se tarkoittaa muutosta kohti ekologisesti kestävää taloutta ja kasvua, joka ei perustu luonnonvarojen ylikulutukseen ja fossiilisiin polttoaineisiin. Määritelmän mukaan kestävä talous nojaa vähähiilisiin sekä kiertotaloutta ja luonnon monimuotoisuutta edistäviin ratkaisuihin. 

On varsin merkittävä ongelma, että puhtaan siirtymän nimissä pyritään edistämään paljon sellaistakin toimintaa ja investointihankkeita, jotka kokonaisuutena arvioiden voivat aiheuttaa merkittävää haittaa luonnon monimuotoisuudelle sekä ylläpitää ja jopa kasvattaa luonnonvarojen ylikulutusta, mikä on sekä ilmastokriisin että luontokadon kaikkein keskeisin syy. 

EU on asettanut tavoitteen saavuttaa 24 % kiertotalousaste vuoteen 2030 mennessä. Suomi ei ole lähelläkään EU:n asettamaa tavoitetta. Materiaalien kiertotalousaste Suomessa vuonna 2024 oli vain 2 %. 

Suomi ei ole myöskään kattavasti toimeenpannut EUn kaivannaisjätedirektiiviä, yksityiskohtaisia säännöksiä ja ohjeistuksia puuttuu jätealueiden sääntelystä ja luokittelusta, mikä vaikeuttaa valvontaa. Samaan aikaa kaivosteollisuus tuottaa 77 % Suomen kaikista jätteistä, esimerkiksi vuonna 2023 kaivosjätettä syntyi 94 miljoonaa tonnia, eikä kaivosjätettä veroteta lainkaan. Samaan aikaan on kannattavampaa käyttää esimerkiksi tiestön rakentamiseen uutta neitseellistä maa- ja kallioperäaineista, kuin hyödyntää rakentamiseen soveltuvia kaivannaisjätteitä. 

Myös yhdyskuntajätteen kierrätystavoitteiden saavuttamisessa Suomi on jäänyt jälkeen ja EU komissio on suositellut Suomelle jätteenpolttoa vähentäviä toimia. Esimerkiksi muovipakkausten 50 prosentin kierrätystavoitetta vuodelle 2025 ei saavutettu. Poikkeuksellisen suuri osuus, 57 % yhdyskuntajätteestä Suomessa ohjautuu polttolaitoksiin, kun EUn keskiarvo poltettavan jätteen osuudesta on 26 %.

Eloperäisen jätteen ja useiden eri alojen eloperäisten sivuvirtojen hyödyntämisaste on aivan liian heikko. Suomessa on runsaasti biokaasutuotannon hyödyntämätöntä potentiaalia ja sekä kotimaiselle kierrätyspolttoaineelle, että -lannoitteelle olisi huoltovarmuus- ja omavaraisuussyistä erittäin suuri tarve.

Luonnonvarojen ylikulutukselta ja tuhlaamiselta puuttuvat selkeät ohjauskeinot ja valvonta. Tämä hidastaa talouden ja elinkeinoelämän uudistumista kestävämpään suuntaan. 

Ratkaisu 1:

Sekä valtiontalouden tasapainottamisen, että luonnonvarojen ylikulutuksen vuoksi on säädettävä taloudellisista ohjauskeinoista, jotka uudistavat elinkeinoelämää ja selkeästi vähentävät syntyvän jätteen määrää sekä ohjaavat käyttökelpoisen materiaalin pois jätekasoista ja jätteen polttolaitoksista, takaisin hyötykäyttöön raaka-aineina.

Kaivostoimintaa ei pidä lisätä, ennen kuin kaivosteollisuuden kiertotalous on saatu edes kohtuulliselle tasolle. Nykyisen kaivostoiminnan ympäristöhaitat, erityisesti vaikutukset pohjavesiin ja lähivesistöihin on saatava hallintaan ja lainsäädännön ja talousohjauksen puutteet korjattua, ennen kuin on kestävää suunnitella uutta kaivostoimintaa.

● Otetaan käyttöön jätteenpolton vero, joka vahvistaisi kiertotaloutta ja valtiontaloutta. Ympäristön kannalta polttamisen sijaan on parempi lajitella ja hyödyntää jätejakeita uudelleen. Kohtuullinen jätteenpolton vero voisi tuottaa 50 miljoonaa euroa vuodessa.

● Selvitetään neitseellisten maamassojen veroa. Uuden maamassan nosto on, niin edullista, että se ei kannusta muuhun tarkoitukseen kaivettujen maamassojen uudelleen käyttöön.

● Otetaan käyttöön kaivosjätevero, joka ohjaisi louhimaan säästeliäämmin, lisäisi kiertotaloutta ja vahvistaisi valtiontaloutta. Maltillinen kaivosjätevero voisi tuottaa 75 miljoonaa euroa vuodessa.

Poistetaan investointiesteet eloperäisten jätteiden ja sivuvirtojen hyödyntämiseltä, edistetään biokaasun tuotantoa ja biokaasun jakeluverkon laajentumista koko maahan.

Ongelma 2:

Vaikka Suomi on edistynyt energiatehokkuudessa ja etenkin sähköntuotannon hiilineutraalisuudessa varsin hyvin, on ongelmallista, että tavoitteeksi nyt on asetettu mahdollisimman paljon sähköä kuluttavien uusien investointihankkeiden houkuttelu Suomeen. Kaikessa energiankulutuksessa (sähkö, lämpö, liikennepolttoaineet) tulee edelleen tavoitella kohtuullisuutta, energiatehokkuutta ja säästäväisyyttä – ei kulutuksen rajatonta kasvua. Energiasiirtymä ei tapahdu kestävällä tavalla, mikäli se johtaa yhden uusiutumattoman luonnonvaran (fossiiliset polttoaineet) ylikulutuksesta joukkoon muiden uusiutumattomien luonnonvarojen tuhlausta (mineraalit) tai mikäli se aiheuttaa muiden kuin ilmastotavoitteiden saavuttamiselle lisää haittaa (biodiversiteetti).

Jo olemassa olevan energiantuotannon pitkäaikaisia ympäristöhaittoja tulee voida pienentää. Tämä koskee esimerkiksi vesivoimatuotantoa, jonka haittavaikutukset vesistöjen ekologiseen tilaan ovat kiistattomat ja varsin suuret. Suomi on parhaillaan vesipuitedirektiivin osalta EU komission rikkomusmenettelyssä,mm. koska vanhojen vesivoimalaitosten vesitalouslupia ei kansallisen lainsäädännön puitteissa edelleenkään voida määräajoin tarkistaa ja päivitettää. Voimalaitospatojen yhteydestä pääsääntöisesti puuttuvat vaelluskalojen tarvitsemat ohitusuomat valtaosassa rakennetuista joista. Samaan aikaan voimalaitokset harjoittavat yhä kasvavassa määrin lyhytaikaissäännöstelyä, joka voimistaa vesistöhaittoja ja estää virtavesien ekologisen tilan kohentamista.

Suomeen kuitenkin mahtuu vielä uutta uusiutuvan energian tuotantoa, kunhan hankkeiden ja niiden tarvitsemien siirtolinjojen sijoittelua ja suunnittelua pystytään ohjaamaan kokonaisvaltaisesti, hankkeiden yhteisvaikutukset huomioiden sekä minimoiden haitat, joita aiheutuu luontokohteille ja vesistöille eliölajeineen. Puhtaasta, kestävästä siirtymästä ei voida puhua, mikäli yhtä tavoitetta (ilmasto) edistettäessä aiheutetaan merkittävää haittaa muille (luonnon monimuotoisuus, vesien tila) tavoitteille. Tämä koskee kaikkea energiantuotantoa ja teollista toimintaa.

Ratkaisu 2:

Ei heikennetä maakuntakaavan ohjausvaikutusta, koska maakunnallinen kaavataso on ainoa käytössä oleva keino säädellä maankäyttöä riittävän laaja-alaiset vaikutukset huomioiden (mm. tuulivoimarakentaminen). Vaaditaan kaikilta puhtaan, kestävän siirtymän hankkeilta EUn taksonomian mukaisen Ei merkittävää haittaa -periaatteen noudattamista. EU:n taksonomia eli yhteinen luokittelujärjestelmä määrittelee sen, mitä pidetään ympäristön kannalta kestävänä taloudellisena toimintana (esim. puhtaan tai vihreän siirtymän hankkeina). Päätavoite on estää viherpesua ja ohjata rahoitusta vihreän siirtymän mukaisiin hankkeisiin.

Jotta toiminta voidaan luokitella taksonomian mukaisesti kestäväksi, sen on täytettävä seuraavat ehdot:

• Sen on edistettävä merkittävästi vähintään yhtä EU:n kuudesta ympäristötavoitteesta
• Se ei saa aiheuttaa merkittävää haittaa millekään muille ympäristötavoitteille (Do No Significant Harm -periaate).
• Sen on täytettävä vähimmäistason sosiaaliset suojatoimet (esim. ihmisoikeuksien kunnioittaminen, minimum social safeguards).

Taksonomian kuusi ympäristötavoitetta ovat:

• ilmastonmuutoksen torjunta
• ilmastonmuutokseen sopeutuminen
• veden ja meriympäristöjen kestävä käyttö ja suojelu
• siirtyminen kiertotalouteen
• saasteiden ehkäisy ja hallinta
• biodiversiteetin ja ekosysteemien suojelu ja ennallistaminen.

Satsataan laadukkaaseen tutkimukseen ja toimenpiteisiin, joilla voidaan tunnistaa ja välttää eri energiahankkeiden haitallisia luontovaikutuksia, suunnittelemalla ja sijoittamalla energiahankkeet vähemmän haittaa aiheuttaviksi. Tämä koskee esimerkiksi tuulivoimahankkeita, joissa niin maalla kuin merialueilla on siedettävä laadukkaan tutkimusdatan ja vaikutusarviointien mahdollisesti aiheuttama viive hankekehityksessä, kun huolellisuuden avulla voidaan saavuttaa ekologisesti ja sosiaalisesti hyväksyttävien hankkeiden toteutus kestävällä tavalla. Kestämättömät hankkeet on jätettävä kokonaan toteuttamatta.

Ei horjuteta Suomen sähköntuotannon huoltovarmuutta sallimalla rakentaa Suomeen enemmän sähköä kuluttavia investointihankkeita kuin mihin sähköverkon kapasiteetti olemassa olevan sähkötarpeen perusteella riittää. Hallitsematon sähköä runsaasti kuluttavien hankkeiden nopea kasvu aiheuttaa sähköntuotantohankkeissa vastaavaa hallitsematonta ja nopeaa rakentumista, jossa ympäristönäkökohdat jäävät vähemmälle huomiolle.

Datakeskukset ovat siirtymässä korkeampaan sähköveroluokkaan, noin 47 miljoonaa euron siirtoa kompensoivasta tuesta tulee luopua.

Toteutetaan vesipuitedirektiivin edellyttämät muutokset kansalliseen lainsäädäntöön ja parannetaan rakennettujen vesistöjen tilaa vaatimalla voimayhtiöitä noudattamaan kalatalousviranomaisen päätöksiä (mm. Iijoen ja Kemijoen kalatalousvelvoitteen muutokset) ja edellyttämällä lainsäädännössä ja vesitalousluvissa ohitusuomien rakentamista vaelluskalakantojen ja vesien tilan kohentamiseksi. Ei sallita vesien tilaa entisestään heikentäviä toimenpiteitä tai hankkeita, jotka vaarantavat erinomaisessa tilassa olevan vesistön taikka heikentyneen vesistön tilan paranemisen.

Ongelma 3

Mikäli lainsäädäntöä kehitetään yhä enenevässä määrin siihen suuntaan, että kuntien, kuntalaisten ja muiden asianosaisten (esimerkiksi ympäristöjärjestöt) vaikuttamismahdollisuuksia pyritään kaventamaan ja jopa kokonaan estämään, syntyy demokratia- ja osallisuusvajetta. Samalla monien hankkeiden sosiaalinen ja ekologinen hyväksyttävyys voi muuttua entistä kyseenalaisemmaksi. Pahimmillaan hankkeiden sujuvoittamiseen tähtäävät toimet (useiden lupakäsittelyjen sekä YVA- ja lupamenettelyjen yhdistäminen, nopeuttaminen, tiukat määräajat, muutoksenhakuoikeuksien rajaaminen) voi johtaa kasvaviin ongelmiin hankkeiden suunnittelussa, taustaselvitysten laadussa ja ohjata asianosaiset ja sidosryhmät hakemaan lupapäätöksiin muutosta oikeusteitse, mikäli puutteita ei korjata tai niihin ei pystytä tai ehditä vaikuttaa oikea-aikaisesti hankekehityksen suunnittelu-, YVA- ja lupavaiheissa.

Ratkaisu 3

Pidetään hyvää huolta oikeusvaltion toimintaperiaatteista ja avoimuudesta, joihin kuuluu kansalaisten ja järjestöjen laaja osallistumisoikeus elinympäristöään koskevissa asioissa. Lupa- ja valvontaviraston henkilöresursseja ei pidä pyrkiä supistamaan, vaan niitä tulee vahvistaa. On syytä muistaa, että aiempien selvitysten mukaan merkittävin syy yli yhden vuoden kestäneiden lupaprosessien venymiseen on ollut toiminnanharjoittajien puutteellisissa lupahakemuksissa, ja toisaalta lupaviranomaisten riittämättömissä resursseissa.

Lisätietoja:

Hanna Halmeenpää, hallituksen puheenjohtaja, hanna.halmeenpaa@sll.fi, p. +358 50 5644 122