Googlen datakeskustyömaat – mitä tapahtuu nyt? Viisi kysymystä ja vastausta

Artikkelit

–

Koostimme viisi keskeistä kysymystä ja vastausta Googlen työmaiden tilanteesta, ympäristövaikutuksista ja jatkoaskelista.
Hakkualueella puupinoja.
Kuva: Paul Stevens

Googlen datakeskustyömailla Muhoksella ja Kajaanissa asiat menivät ympäristön ja lupien kannalta pieleen heti alkumetreillä. Googlen oman toiminnan lisäksi metsään tuntuu menneen vastuuviranomaisilla. Vastuunkantajia ei juuri ole ilmaantunut. Miten on mahdollista, että jättihankkeessa kävellään lakisääteisten prosessien yli?

Tapaus osoittaa, kuinka tärkeää kansalaisaktiivisuus ja luontojärjestöjen tekemä valvonta on. Ilman Luonnonsuojeluliiton virallista keskeytyspyyntöä toimintaan ei olisi välttämättä puututtu.

1. Mitä nyt tapahtuu?

Lupa- ja valvontavirasto (LVV) selvittää tehtyjen toimien vaikutuksia ja lupatilannetta.

YVA-menettelyt ovat kesken sekä Muhoksella että Kajaanissa. Seuraavaksi laaditaan arviointiselostus, josta myös yleisö voi esittää mielipiteensä. Vasta YVA:n valmistuttua hanke voi edetä varsinaisten lupien käsittelyyn.

2. Tuleeko Googlelle seuraamuksia?

Töiden keskeyttäminen viranomaisen toimesta on jo YVA-lain mukainen seuraamus toimimisesta vastoin lakia. Poliisi on ilmoittanut aloittaneensa esiselvityksen asiasta.

Lisäksi LVV selvittää, onko noudatettu muita lakeja. Viranomaiselle on jätetty syyskuussa ojitusilmoitus, mutta vesilain luvantarpeenarviointia ei ole suoritettu. Selvityksessä on myös toiminnan mahdollinen ympäristöluvan tarve.

Muhoksen ja Kajaanin hankealueiden asemakaavat eivät ole lainvoimaisia, koska niistä on valitettu hallinto-oikeuteen.

3. Voidaanko ympäristövaikutuksia arvioida jälkikäteen?

Ympäristövaikutusten arviointi hakkuiden jälkeen on melko vaikeaa mutta ei mahdotonta. Vuoden 2024 luontoselvityksiä voidaan verrata nykytilaan, jotta hakkuiden ja maanmuokkauksen haittoja saadaan arvioitua.

Vesistövaikutusten hillitseminen on välttämätöntä – viranomaisen tuleekin vaatia pikaisesti toimia Googlelta.

4. Mihin hakatut puut päätyivät?

Puut päätyvät yleensä paikallisille tehtaille, sahoille tai lämpölaitoksiin. Suomessa käytössä olevat sertifikaatit edellyttävät, että metsien hakkuissa noudatetaan lakeja.

Luonnonsuojeluliitto seuraa tilannetta ja tekee ilmoituksia, jos sertifikaatteja rikotaan. Esimerkiksi kaikki suuret metsäyhtiöt ja monet Suomen sahoista ovat sitoutuneet FSC-sertifikaattiin.

5. Miten kukaan ei huomannut tapahtunutta aikaisemmin?

Asukkaat huomasivat hakkuut, rekkarallin ja kuravedet jo aikaisemmin. Viranomaiset reagoivat kunnolla vasta, kun Luonnonsuojeluliitto teki virallisen keskeytyspyynnön. Taustalla voi olla kuntien vauhtisokeus jättihankkeen edessä sekä valvontaviranomaisen resurssipula.

On varsin poikkeuksellista, että toiminnanharjoittaja kävelee näin räikeästi lainmukaisen prosessin yli. Ilman luontojärjestön ja kansalaisten aktiivisuutta tämäkin tapaus olisi saattanut jäädä tutkimatta.

Puolusta kanssamme suomalaista luontoa, jotta se ei jäisi digijättien jalkoihin! Lahjoita MobilePayllä 27001 tai verkossa sll.fi/lahjoita. 

Rahankeräyslupa RA/2022/199.

Ajankohtaista