Oittaan datakeskus – ja nyt puhutaan tunteista

Juuri ennen joulua 2024 pahin tapahtui. Kävelin räntäsateessa katsomaan uutta todellisuutta. Tässä metsässä olin opettanut lapseni sienestämään ja hiihtämään. Tämän metsän läpi olin sadat kerrat kulkenut syvemmälle Bodomjärven suuntaan. Tästä piti alkaa Nuuksion järviylänkö.

Raiskion aukaistulla haavalla maa oli kuin hyökkäyksen jäljiltä ja entisten humisevien runkojen ruumiit makasivat vaakatasossa odottaen kuljetusta viimeiselle matkalle. Käännyin pois tuntien pahoinvointia.

Aamukahvipöydässä Helsingin Sanomat hehkutti, kuinka ”espoolaiselle pellolle” Hepokorpeen nousee ainutlaatuinen, uudenaikainen hanke. YLE:n iltauutiset tulvittivat edistystä tajuntaani kertoen, miten hukkalämmön talteenottava ja siten Espoon ilmastopäästöt leikkaava datakeskus syntyy Fortumin ja Microsoftin yhteistyönä.

Omin silmin näin vain sen, että iso siivu Oittaan virkistysmetsää oli tuhottu. Olin tietysti masentunut, koska metsä oli ollut minulle tärkeä. Mutta miten on mahdollista, että luontokunnaksi itseään kutsuva Espoo teki tämän Oittaalle, joka on kaupungin suosituimpia virkistysalueita upean Bodomjärven kupeessa? Alueella käy vuosittain noin 100 000 ulkoilijaa, talviuimaria, hiihtäjää ja reippailijaa virkistäytymässä, minkä lisäksi lähialueen asukkaat pujahtavat metsään omia reittejään.

Vielä talvella 2023 nyt tuhotun alueen halki kävi vilkas suksien sutina, kun kansa hiihti Hepokorven pellon ohitse kohti Oittaata kehä III:n suunnalta. Onhan alue toinen portti suoraan Oittaan laduille ja metsiin.

Oittaan eli Hepokorven datakeskuksen syntyhetket

Oittaan datakeskushanke lipui näkökenttääni ensimmäisen kerran Espoon elinkeino- ja kilpailukykyjaoston asialistan suunnitteluvarauksena vuonna 2019. Hankkeen nimeäminen Hepokorven mukaan oli nerokasta, sillä eihän kukaan olisi nimen perusteella osannut yhdistää sitä Oittaaseen.

Espoolaiset olivat kuitenkin valppaana ja datakeskusvarauksen alueen luonnon pelastamiseksi syntyi liikehdintää, joka ei vastustanut datakeskuksia sinänsä, mutta kritisoi sijaintia: datakeskus ei kuulu Oittaalle. Addressia kerättiin jo samana vuonna.

Espoon kaupunki ei piitannut pulinoista. Oittaan datakeskuskusta varten toimitettava Hepokorvenkallion asemakaavoitus viritettiin vanhentuneen Pohjois-Espoon yleiskaavan ja sen sisältämän teollisuusaluemerkinnän päälle.

Oittaan laitos on osa Microsoftin kolmen datakeskuksen hankekokonaisuutta Vihdissä, Kirkkonummella ja Espoossa, jonka yhtiö ilmoitti toteuttavansa kertakaikkisesti tai ei ollenkaan. Valtava hanke pilkottiin kolmeen osaan, eikä ympäristövaikutusten arviointia kokonaisuudesta tehty. Hepokorvenkallion asemakaava sai lainvoiman vuonna 2023 korkeimman hallinto-oikeuden evättyä valitusluvat.

Ympäristöluvan ja aloitusluvan kuulutuksen luin Länsiväylä-lehdestä kolme kuukautta sen jälkeen, kun metsä oli tuhottu.

Lähialueen asukkaana olen sittemmin saanut postia, muun muassa kutsun alueelle grillijuhliin ”tutustumaan uuteen naapuriin”. Datakeskuksen harjoittama sosiaalisen toimiluvan kalastelu Pihlajarinteen kylällä on ollut yhtä ympyrän neliöimistä. Eikä ihme, sillä hanke tuhosi lähimetsän ja luonnollisen polku- ja latuyhteyden Oittaalle lakaisten alleen Uudenmaan liiton arviot metsästä tärkeänä maakunnallisena luontoalueena. Koirankusettajat puhuvat nyt siitä, viitsiikö sinne päinkään nyt mennäkään. Järkytystä aiheutti myös Fortumin räikeä kaukolämpöputki kulttuurimaisemassa.

Tilasiko Espoo datakeskuksen, lämpövoimalan vai pelkät hiililaskelmat?

Vaihtamalla näkökulmaa Oittaan datakeskus voidaan nähdä myös sähkökäyttöisenä kaukolämpövoimalana, joka ottaa verkosta 100 megawatin tehon. Espoon kaupungin kannalta tämä on tärkeä näkökulma. Sillä sitähän Espoo halusi: korvata Suomenojan kaukolämpövoimalan fossiiliset polttoaineet päästöttömällä ratkaisulla, koska kaupungin piti tulla hiilineutraaliksi vuoteen 2030 mennessä.

Datakeskushankkeen välttämättömyyttä ajettiin espoolaisille kuin käärmettä pyssyyn juuri hiilineutraalisuuden imperatiivilla. Hanketta ylistettiin Espoon hiilineutraalisuuden kulmakiveksi ja eräänlaiseksi lämpöenergian sammoksi. Kriitikot pääsivätkin lohkaisemaan, että Fortum ja Microsoft olivat vihdoin keksineet ikiliikkujan, kun luvut näyttäisivät laitoksen antavan enemmän tehoa ulos kuin sinne syötettäisiin. YLE:n MOT-toimitus oli vuonna 2021 aikaansa edellä ja dokumentoi keskustelua ja sittemmin tuhottua maisemaa ohjelmaan ”Datakeskusten tyhjät lupaukset”.

Pahaksi onneksi valistuneetkin poliitikot nielivät hankkeen välttämättömyyden perusteluina esitetyt heikot laskelmat, jotka Luonnonsuojeluliiton Espoon ympäristöyhdistys osoitti farssiksi muutoksenhaussaan. Laskelmat sisälsivät vääriä oletuksia muun muassa hyötysuhteesta hukkalämmön talteenotossa ja puhtaan sähkön käytöstä pakkasilmojen kulutushuipuissa. Koko konsepti perustui hukkalämmön keinotekoiselle luomiselle, ei energian säästölle.

Koska kaukolämmön tuotanto perustuu valtavaan määrään lisäistä sähkönkäyttöä, on kysyttävä: olisiko Espoon yksinkertaisesti kannattanut monistaa Suomenojalla toteutettua mallia, jossa kivihiiliuuni korvataan uusiutuvalla sähköllä porisevalla sähkökattilalla? Tietenkin täydentäen aidolla hukkalämmöllä, jota pumpataan esimerkiksi jätevedestä tai merestä. Sijainnin Espoo olisi voinut valita vapaasti. Näitä vertailuja ei koskaan tehty.

Kenties espoolaiset maksavat vieläkin hintaa siitä, että kaupunki myi 2000-luvulla luonnollisen monopolinsa, Espoon Sähkö Oy:n pois E.ON:lle ja Fortumille. Espoo ei enää pysty naapurinsa Helsingin ja HELEN:n tavoin kehittämään energiajärjestelmäänsä kaupunkilaisten kokonaisvaltaiseksi hyödyksi.

Espoo-tarinaa tämäkin: Metsät tuhoutuvat, vaikka suojelu lisääntyy

Kaupunginvaltuutettu Risto Nevanlinna onnistui ansiokkaasti liittämään asemakaavapäätökseen suojeluponnen. Siinä kaavan hyväksymiseen kytkettiin keskempänä Nuuksion järviylänköä Pirttimäessa sijaitsevan Hynkänlammen-Rumpmossenin alueen suojelu, 79 hehtaaria.

Myös Microsoft tunnisti tarpeen hyvitellä luonnon tuhoamista ja lahjoitti Luonnonperintösäätiölle merkittävän summan, jolla säätiö hankki suojeltavaksi alueet Vihdistä, Kirkkonummelta ja Espoosta, yhteensä reilut 300 hehtaaria.

Vanhoina hyvinä aikoina tämä olisi ollut lehmänkauppaa, mutta nykyään puhutaan häveliäämmin vapaaehtoisesta kompensaatiosta.

Avaruudesta käsin näkee, että tuhotun luonnon tilalle ei syntynyt tilalle uutta luontopinta-alaa. Havaittava ja pysyvä jälki on uusien datakeskustonttien synnyttämä metsäkato, joka Espoossa ja Kirkkonummella hipoo 80 hehtaaria.

Vaikuttavan ekologisen kompensaation tärkeä kriteerit ”ei luonnon nettohävikkiä” ja ”kompensoi etukäteen” jäivät toteutumatta. Yhteistä suojeluun päätyneille alueille on, että niissä ei ollut vireillä akuuttia maankäyttöuhkaa ja ne oli jo kaavoittu virkistysalueiksi. Suojelupäätöksien hyöty toki realisoituu ajan kuluessa. Varsinkin, jos perusskenaariona pidetään kaiken luonnon tuhoamista, ellei sitä nimenomaisesti suojella.

Särkynyt yhteys

Lähimetsän tuhoamisen jälkeen luontoyhteyteni särkyi. Eri riittänyt, että metsä katosi. Kuulen pihalla paalutuksen jytkeen ja talviöinä työmaavalot loimuavat niin, että hetken luulimme revontulien syttyneen. Odotettavissa lienee seuraavaksi matalataajuista teollisuusmelua paikallista lämpenemistä, jos laitosta lauhdutettaisiin ympäristöön jostain syystä esimerkiksi kesäisin.

Tutkijoiden mukaan lähiluonnon vähentäminen kymmenellä prosentilla lisäisi masennuksen esiintymistä, mikä puolestaan lisäksi vuosittaisia kustannuksia 45 miljoonalla eurolla terveydenhuoltokulujen ja työpoissaolojen muodossa.

Niinpä hyväksyn sen tosiasian, että mielenterveyteni vuoksi minun on, metsään halutessani, ajettava autolla syvemmälle kohti pienemmäksi nakertuvan Nuuksion ydintä. Ilmastopäästöjen uhallakin.

Virpi Sahi

Luonnonsuojeluliiton kehityspäällikkö
Espoon ympäristöyhdistyksen puheenjohtaja 2016-2019