Saavutettavuustyökalut

Suomen luonnonsuojeluliitto
Navigaatio päälle/pois

Hallituksen ensimmäinen budjetti parantaa luonnon tilaa, mutta vastaa huonosti suomalaisten ilmastohuoliin

Luonnonsuojeluliitto on iloinen siitä, että hallituksen budjettiesityksessä vuodelle 2020 luonnonsuojeluun osoitetaan hallitusohjelmassa luvattu 100 miljoonan euron lisärahoitus.

Luonnonsuojeluliitto kannusti hallitusta ilmastobudjetin tekoon tiistaina 17. syyskuuta. Kuva: Oona Lohilahti/Luonnonsuojeluliitto

Sen sijaan ympäristölle haitallisiin yritystukiin tehtiin vain pieni korjaus. Luonnonsuojeluliiton mielestä turpeenpolton verotukeen olisi pitänyt puuttua jo nyt eikä vasta energiaverotuksen kokonaisuudistuksessa. Kivihiiltäkin saastuttavamman turpeen käyttö pitäisi saada vähenemään nopeasti. Jos turvetta verotettaisiin kuten muita fossiilisia polttoaineita, sen vero olisi yli kymmenkertainen nykyiseen verrattuna. Kansalaisten tuki turpeen energiakäytöstä luopumiselle on suuri, sillä 62 prosenttia kertoi Uutissuomalaisen kyselyssä kannattavansa turpeen energiakäytöstä luopumista.

“Ympäristölle haitallisten tukien kokonaissumma on noin 3,5 miljardia euroa vuodessa. Siihen nähden nyt päätetyt leikkaukset ovat hyvin vaatimattomia”, sanoo Luonnonsuojeluliiton puheenjohtaja Harri Hölttä.

Hölttä muistuttaa, että myös teollisuudelle maksettava päästökauppakompensaatio ja energiaintensiivisen teollisuuden energiaveronpalautus ovat saaneet paljon kritiikkiä tutkijoilta, ja niistä pitäisi luopua kokonaan.

Suomalaiset ovat huolissaan ilmastonmuutoksesta ja luonnon monimuotoisuuden köyhtymisestä. Hallitusohjelma vastasi monelta osin näihin vaatimuksiin. Rinteen hallituksen ensimmäinen budjetti ei kuitenkaan vastaa riittävästi ilmastohuoliin, vaikka se suuntaakin merkittävästi lisää rahaa luonnon monimuotoisuuden suojelemiseen.

Lisätietoja:

Harri Hölttä, puheenjohtaja, p. 040 722 9224, harri.holtta(a)sll.fi

Hanna Aho, suojeluasiantuntija (ilmasto- ja energia-asiat) p. 040 628 9495, hanna.aho(a)sll.fi

Paloma Hannonen, suojeluasiantuntija (metsien ja soiden suojelu), p. 050 532 3219, paloma.hannonen(a)sll.fi

Tapani Veistola, erityisasiantuntija, p. 0400 615 530, tapani.veistola(a)sll.fi

 

Lisätietoja

Liittohallituksen puheenjohtaja Harri Hölttä

Jaa sosiaalisessa mediassa