Suurpetojen ja saukon metsästystä koskevat säännökset, perustuslaki ja luontodirektiivi

Valtioneuvoston oikeuskanslerille

Suurpetojen ja saukon metsästystä koskevat säännökset, perustuslaki ja luontodirektiivi

Arvoisa oikeuskansleri

Suomen luonnonsuojeluliitto haluaa kiinnittää huomiotanne suurpetojen ja saukon kiintiöpyyntiin liittyviin oikeudellisiin ongelmiin. Tänään valmistuneen maa- ja metsätalousvaliokunnan mietinnön MmVM 7/2025 vp ongelmat koskevat suden lisäksi myös ilvestä, karhua ja saukkoa. Asiasta pitäisi metsästyslain mukaan säätää myös valtioneuvoston asetus sekä maa- ja metsätalousministeriön asetuksia. Jos tällaisia asetuksia tulee tarkastettavaksenne, pyydämme Teitä ottamaan huomioon seuraavat oikeudelliset ongelmat.

Muutoksenhakuoikeuden puutteet Metsästyksen voi metsästyslain 10 §:n mukaan järjestää kahdella tavalla
– yksittäisillä pyyntiluvilla, joista tulee valituskelpoinen päätös
– tai pyyntikiintiöllä, jotka annettaisiin asetuksella, josta ei voi valittaa. Viimeksi mainittu on ongelma perustuslain 20 §:n kannalta.

Huomautimme metsästyslain muutoksenhakuoikeuden rajoittamisesta pelkästään poikkeuslupiin jo silloin, kun ne tulivat metsästyslakiin, lausunnossamme MmV:lle 17.11.2010 Hallituksen esitys Eduskunnalle riistahallintolaiksi ja siihen liittyvistä laeista HE 237/2010 vp: “Selvintä olisi viitata ympäristöjärjestöjen valitusoikeuden osalta vain ”tämän lain mukaisiin päätöksiin”. Niin muutoksenhakuoikeus tulisi aukottomaksi.” Huomattakoon, että PeV lausui silloin HE:stä mutta ei ottanut kantaa muutoksenhakuoikeuden laajuuteen (PeVL 48/2010 vp).

EU-oikeuden tehokkaan toteutumisen vaatimus sekä ympäristönsuojelun korkean tason takaaminen EU:ssa edellyttää, että luontodirektiivin mukaisten päätösten lainmukaisuus on voitava saattaa tuomioistuimen ratkaistavaksi. Muutoksenhakuoikeutta puoltaa niin kansallinen perustuslain 20 §:n tulkintakäytäntö, Euroopan unionin oikeuden vaatimukset sekä Euroopan ihmisoikeussopimus ja sen muutoksenhakua koskeva tulkintakäytäntö. Esitetyt muutokset ovat lisäksi perusoikeuksien heikennyskiellon vastaisia. Osallisuus valmisteluun ei ole toteutunut ja vaikutustenarvioinnit ovat puutteelliset. Muutokset ovat luonnonsuojelun näkökulmasta merkittäviä.

Luontodirektiivi

Maa- ja metsätalousvaliokunnan mietintö mahdollistaa kiintiöpyynnin laajentamisen. Tätä ennen se on koskenut vain karhua poronhoitoalueella: ML 41 – 41 a § ja Valtioneuvoston asetus metsästyslaissa säädetyistä poikkeusluvista (452/2013) 8 §. Nyt menettely laajenisi koskemaan myös karhua poronhoitoalueen eteläpuolellakin, ilvestä ja saukkoa sekä sutta.
Näistä lajeista karhu, ilves ja saukko kuitenkin kuuluvat luontodirektiviin liitteeseen IV(a). Niitä koskevat artiklan 12 rajoitukset ja 16 rajatut poikkeussäännöt:
“1 Jollei muuta tyydyttävää ratkaisua ole ja jollei poikkeus haittaa kyseisten lajien kantojen suotuisan suojelun tason säilyttämistä niiden luontaisella levinneisyysalueella, jäsenvaltiot voivat poiketa 12, 13 ja 14 artiklan ja 15 artiklan a ja b alakohdan säännöksistä…

e) salliakseen tarkoin valvotuissa oloissa valikoiden ja rajoitetusti tiettyjen liitteessä IV olevien lajien yksilöiden ottamisen ja hallussapidon kansallisten toimivaltaisten viranomaisten määrittelemissä rajoissa.”
Yleisellä asetuksella ohjatulla kiintiöpyynnillä ei pystytä näin yksityiskohtaiseen harkintaan. Ensin tarvittaisiin metsästyksen perustelu: Mikä on se ongelma, johon vedotaan ”jollei muuta tyydyttävää ratkaisua ole”? Lisäksi pyyntikiintiöasetus ei sovellu luontodirektiivin artiklan 16 1.e-alakohdan vaatimukseen ”tarkoin valvotuissa oloissa valikoiden ja rajoitetusti”, mihin yksittäiset pyyntiluvat sopisivat.

EU-tuomioistuimen päätöksessä C-674/17 on todettu, että poikkeusta voidaan soveltaa vain “konkreettisesti ja tapauskohtaisesti erityisten vaatimusten täyttämiseksi erityistilanteissa”. Tuomioistuimen päätöksessä todettiin myös, että viranomaisen on esitettävä täsmällisiä tieteellisiä tietoja, että poikkeuslupien myöntäminen on ainoa keino tavoitteen saavuttamiseksi. Sen vuoksi myös korkein hallinto-oikeus on todennut (KHO 2022:48), että pelkästään asetuksen tai kansallisen hoitosuunnitelman yleisten tavoitteiden toteuttaminen ei ole yksinään riittävä peruste poikkeusluvan myöntämiselle. Tämä on vahva esimerkki sille, ettei kansallinen asetus voi olla yksin peruste yhdenkään liitteen IV lajin metsästämiselle.

Käytännössä tämä merkitsee sitä, että näiden lajien metsästyksestä pitää olla valituskelpoinen hallintopäätös. Vastaavasti kansalliset alempien tuomioistuinten ratkaisut ovat osoittaneet vuosi toisensa jälkeen sen, etteivät yleisluontoiset perustelut kelpaa, jolloin yksittäisen hallintopäätöksenkin on oltava nimenomaan tapauskohtaista harkintaa sisältävä. 

Unionin tuomioistuimen päätöksessä C-10/96, joka koski lintudirektiiviä, voitiin todeta muun tyydyttävän ratkaisun puuttumista koskevan analyysin olevan kolmiosainen: Mikä on se ongelma tai erityistilanne, johon on puututtava? Onko muita ratkaisuja olemassa? Jos on, voidaanko niillä ratkaista se ongelma tai erityistilanne? Artiklan 16 poikkeuksen myöntämisen on oltava viimeinen keino. Voidaan siis todeta, että poikkeusluvan on ratkaistava käsillä oleva ongelma tai erityistilanne. Kansallisella asetuksella ei voida vastata riittävän yksityiskohtaisesti näihin kysymyksiin ottaen huomioon, että ratkaisun C-674/17 mukaan perusteiden on lisäksi oltava täsmällisiä tieteellisiä tietoja. 

(Lisäksi susi on luontodirektiivin V laji. Sitäkin koskee kuitenkin artiklan 14 suotuisan suojelun tason vaatimus. Sitä esitetty sadan suden kiintiöpyynti uhkaa.)

Annamme mielellämme lisätietoja
   • toiminnanjohtaja Tapani Veistola, p. 0400 615 530, tapani.veistola@sll.fi 

TÄYDENNYS KIRJOITUKSEEN 10.12.2025

Maa- ja metsätalousministeriön sekä oikeusministeriön selvitys eduskunnan maa- ja metsätalousvaliokunnalle vuonna 2022, missä ne pitivät järjestöjen muutoksehakuoikeutta silloin tarpeellisena https://www.eduskunta.fi/FI/vaski/KasittelytiedotValtiopaivaasia/Sivut/O_44+2022_asiantuntijalausunnot.aspx