Näkökulma: Onko kaivos tärkeämpi kuin korvaamaton luonto?

Euroopan unionin myöntämä strategisen hankkeen status antaa kaivoksille etuoikeuksia, kuten mahdollisuuden nopeutettuihin lupaprosesseihin ja oikeuden viitata kintaalla esimerkiksi luonto- ja vesipuitedirektiiveille. Toisin sanoen status antaa luvan aiheuttaa merkittävää haittaa luonnolle.

Kyse ei siis ole pelkästä byrokratiasta, vaan konkreettisesti siitä, mitä luonnollemme saa tehdä. EU on kannustamassa Suomen hallitusta ja Viiankiaavan tapauksessa Sodankylän kuntaa hyväksymään ainutlaatuisen ja herkän luonnon pilaamisen lyhytaikaisten kaivosintressien takia.

Kaivostoimintaa Viiankiaavan alle on suunnitteilla vain 20 vuoden ajaksi. Se on erittäin lyhyt mutta potentiaalisesti tuhoisa jakso tuhansien vuosien mittaisessa elinkaaressa, jonka aikana suoekosysteemi on viimeisen jääkauden jälkeen rauhassa saanut kehittyä. Kaivosyhtiön bisnes on lyhytnäköistä voitontavoittelua, luonnon häiriintymätön kiertokulku sen sijaan on aapasuon uhanalaisen lajiston ja lopulta myös ihmisen elinehto.

Viiankiaapa on suojeltu sekä kansallisesti soidensuojeluohjelmassa että EU:n Natura-ohjelmassa. Jos kaksinkertainen suojelu ei takaa luonnon turvaa, mikä takaisi? Terrafame puolestaan on jo moneen kertaan todistanut, ettei se välitä luonnosta. Kaivos on pilannut vesistöjä ja aiheuttanut näin merkittävää haittaa myös ihmisille.

Suomen luonnonsuojeluliitto on reagoinut tilanteeseen pyytämällä komissiota tarkistamaan päätöstensä lainmukaisuus. Syy on selvä: strategisen hankkeen statusta ei EU:n oman lainsäädännön mukaan saisi myöntää ympäristölle haitallisille hankkeille. Terrafamen saavutukset ympäristön pilaamisen saralla ovat niin suuret, ettei ole mitenkään mahdollista, että uusi laajennushanke täyttäisi lainsäädännön vaatimukset. Viiankiaavasta tehty selvitys puolestaan toteaa, ettei arvokas aapasuo selviäisi kaivostoiminnasta vahingoittumatta.

Ainutlaatuinen aapasuo vai kaivosteollisuusalue?

Kerran tuhottua luontoa ei saada takaisin. Kaivosten ympäristöongelmien maksajina ovat luonnon lisäksi alueen ihmisten elämänlaatu ja konkreettisesti veronmaksajat, sillä kaivokset eivät itse ole rahoittaneet ympäristötuhojen korjaamista. Kaivokset ovat myös ulkomaisessa omistuksessa, jolloin niistä ei jää edes kunnollisia verotuloja Suomeen.

Kriittisten raaka-aineiden asetus on EU:n reaktio maailman maailman epävakauteen ja epätoivoiseen yritykseen ratkaista fossiilisten polttoaineiden ylikulutus siirtymällä kaivannaisten ylikulutukseen. Euroopan akku- ja asebisnes tarvitsee metalleja, eikä niiden saannissa haluta turvautua Kiinaan ja Afrikkaan. Militarisoitumisen aikakaudellakin olisi hyvä muistaa, mikä meille on on merkityksellistä. Luonto on suomalaisille yksi tärkeimmistä arvoista. Jos tuhoamme arvokkaimmat luontokohteemme peruuttamattomasti, mitä Suomesta jää jäljelle?

Juuri nyt näyttää kuitenkin siltä, että kaivostoiminta ajaa kaiken luonnonsuojelun ja sitä myötä myös ihmisten terveyden ja hyvinvoinnin edelle. Sellainen tulevaisuuden kuva on hyvin huolestuttava ja synkkä.

Kaivokset tuottavat arvoa vain hetken. Luonnon arvo sen sijaan mitataan tuhansissa vuosissa. Viiankiaavan kaltaiset kohteet ovat turvanneet elinolosuhteet sadoille lajeille pienen ikuisuuden ajan, ja Kainuun ja koko Suomen puhtaiden vesien merkitys on mittaamaton. Ihmiselle koskematon luontokohde ja lähivesien käyttökelpoisuus tuovat hyvinvointia sukupolvesta toiseen. Näitä arvoja ei voi mitata euroissa.

Kysymys ei olekaan vain luonnosta. Kyse on nimenomaan arvoista. Onko luonnonsuojelu vain korulause, jolla voidaan joissain tilanteissa saada itselle myönteistä julkisuutta, mutta tosipaikan tullen raha ja voitontavoittelu menee aina sen edelle?

Hannes Koljonen
Ympäristöoikeuden asiantuntija