Lausunto karhukiintiöasetuksesta metsästysvuodelle 2026-2027
–

Asia: VN/16430/2026
Suomen luonnonsuojeluliitto kiittää lausuntopyynnöstä ja toteaa asiasta seuraavaa.
Aiemmin uhanalaisen karhun kanta on Suomessa vakiintunut suotuisalle suojelun tasolle. Karhuja arvioitiin olleen Suomessa syksyllä 2025 noin 2181-2790 (90 % todennäköisyysväli). Poronhoitoalueella karhukanta oli edellisen vuoden tasolla, muualla kanta kasvoi.
Korkeimman hallinto-oikeuden tuoreen vuosikirjaratkaisun (KHO:2026:36) mukaan pyyntilupiin perustuva metsästys on mahdollista, kun perusteet ovat riittävät. Oikeudellisesti varminta olisi järjestää metsästys pyyntiluvilla eikä pelkällä asetukseen perustuvalla kiintiöpyynnillä. Näin varmistettaisiin luontodirektiivin edellyttämä tapauskohtainen harkinta, muiden tyydyttävien ratkaisujen pohdinta sekä oikeussuojakeinot. Pyyntilupiin olisi nyt aika siirtyä myös poronhoitoalueella.
Luonnonsuojeluliitto katsoo, että pyyntiluvillekin on tarpeen säätää enimmäismäärä metsästyksen kestävyyden varmistamiseksi. Sellaista tarvitaan nyt poronhoitoalueelle ja myöhemmin myös sen eteläpuolelle. (Lisäksi poronhoitoalueen eteläpuolella metsästys tulee suunnata vain itäiselle kannanhoitoalueelle.)
Asetuksessa suurimmaksi sallituksi saalismääräksi poronhoitoalueella esitetään 85 karhua. Kiintiö jakautuisi poronhoitoalueella siten, että 15 karhua voitaisiin metsästää poronhoitoalueen läntisellä ja 70 karhua itäisellä kannanhoitoalueella.
Esityksen todetaan lausunnolla olevassa luonnoksessa vähentävän alueen karhumäärää. Luonnonsuojeluliitto ei näe karhumäärän vähentämistä poronhoitoalueella tarpeelliseksi.
Luonnoksessa todetaan, että karhukanta kestäisi poronhoitoalueella 18 % verotusta. Luonnonvarakeskuksen selvityksen “Karhukannan kehitys ja tila Suomessa vuonna 2025” mukaan poronhoitoalueella oli viime vuonna 243–285 karhua. Kestävä metsästysmäärä olisi siten 43-51 karhua. Luonnonsuojeluliitto esittää siksi poronhoitoalueelle länteen 5 yksilön ja itään 40 yksilön karhukiintiötä porovahinkojen ehkäisemiseksi. Muu ihmisen aiheuttama karhujen kuolleisuus tulee vähentää kiintiöstä.
Lisäksi ravintohoukuttimien ja ajavien plotti-ajokoirien käyttö karhun metsästyksessä tulee kieltää. Niiden käyttäminen on epäeettistä aiheuttessaan pitkäkestoista tuskaa karhulle ja toisaalta vaaraa koirille. Luonnonsuojeluliitto on esittänyt vuodesta 2016 lähtien ajavien koirien käytön kieltämistä suurpetojen kuten suden ja karhun metsästyksessä, ja toistaa tämän esityksen jälleen tässä yhteydessä.
Lopuksi Luonnonsuojeluliitto esittää karhun ja muiden suurpetojen aiheuttamien vahinkojen ennaltaehkäisyyn sekä niiden ja ihmisen rauhanomaisen rinnakkaiselon kehittämiseen riittäviä resursseja.
Lisätietoja
toiminnanjohtaja Tapani Veistola, p. 0400 615 530, tapani.veistola@sll.fi
SUOMEN LUONNONSUOJELULIITTO RY
Hanna Halmeenpää
puheenjohtaja
Tapani Veistola
toiminnanjohtaja


