Saavutettavuustyökalut

Suomen luonnonsuojeluliitto
Navigaatio päälle/pois

Lausunto il­mas­to­pää­tös­ten vauhdittamisesta EU:ssa

Ilmastokriisi on yhä akuutimpi, mutta EU:n päätöksentekomekanismit hidastavat ilmastotoimien vauhdittamista. Suomen luonnonsuojeluliitto vaatii lausunnossaan talousvaliokunnalle siirtymistä määräenemmistöpäätöksiin ilmastoa ja energiaa koskevissa kysymyksissä.

Eduskunnan talousvaliokunnalle
13.9.2019
Suojeluasiantuntija Hanna Aho
Suomen luonnonsuojeluliitto ry

Asia: E 96/2017 vp Valtioneuvoston selvitys: EU:n kehittäminen; institutionaaliset kysymykset

EU:n ilmastotavoitteet ovat pahasti vanhentuneet, vaikka ilmastokriisi on yhä akuutimpi. Unionin päästövähennystavoite vuodelle 2030 tulee nostaa viipymättä -65 prosenttiin ja EU:n tulee olla hiilineutraali vuoteen 2040 mennessä, minkä jälkeen on siirryttävä negatiivisiin päästöihin. Tällä hetkellä EU:n päätöksentekoa ilmastokysymyksissä jarruttaa muutama jäsenmaa, mikä ei ole EU-kansalaisten perusoikeuksien toteutumisen näkökulmasta oikeudenmukaista ja vaarantaa 1,5 asteen lämpenemisrajassa pysymisen.

Energiaverotuksen käyttöönotto kaikkialla EU:ssa on tärkeää, jotta päästökaupan ulkopuolelle saadaan hintasignaali ja päästövähennystavoitteet voidaan saavuttaa. Tällä hetkellä fossiilisiin polttoaineisiin perustuva toiminta voi saada verohelpotuksia, jotka vääristävät kilpailutilannetta uusiutuvan energian ja energiatehokkuuden kesken. Yhteisen energiaverotuksen tulee varmista, ettei fossiilisia polttoaineita tai turvetta voida suosia verohelpotuksin. Verotuksen tulisi perustua aiheutuviin päästöihin ja sen tason tulisi kuvastaa päästöjen aiheuttamaa haittaa. Suomen kaltaisen maan näkökulmasta energiaverotuksen leviäminen vauhdittaisi muutosta koko Euroopassa. On huolehdittava siitä, että luodaan yhteinen minimitaso, jonka jäsenmaa voi kuitenkin ylittää, jos se on tarpeen kansallisten tavoitteiden saavuttamiseksi.

Suomen luonnonsuojeluliitto puoltaa siirtymistä määräenemmistöpäätöksiin neuvostossa ilmastoa ja energiaa koskevissa kysymyksissä, mukaan lukien tavoitetaso ja energiaverotus.

Lisätietoja

Ilmastoasiantuntija Hanna Aho

Jaa sosiaalisessa mediassa