Mitä susi voi opettaa merimetsolle?

Tämä merimetsotyöryhmä on jo toinen muutaman vuoden sisällä. Edellinen, nykyisen oikeusministerin Anna-Maja Henrikssonin (rkp) johtama ryhmä jätti yksimielisen mietintönsä vuonna 2016. Sen esitykset on jo valtaosin toteutettu.

Mitä viime kerran jälkeen on tapahtunut?

Merimetsokannan kasvu Suomessa on hyytynyt. Suomessa oli tänä vuonna vain 47 merimetsokoloniaa. Laji ei pesi enää Vaasan kaupunginlahdessakaan. Uudessa kalatalossa sijainneelta kokouspaikaltamme piti nähdä suoraan merimetsokeskustelun ytimeen, mutta se olikin tyhjä.

Isoin parku on tullut merimetsojen tappamiseen tai häirintään haetuista poikkeusluvista. Joidenkin mielestä niitä on mahdotonta saada.

Lupia ei kuitenkaan ole edes haettu paljoa. Vuodesta 2015 alkaen ely-keskus on käsitellyt 28 hakemusta.  Niistä 18, eli kaksi kolmasosaa on hyväksytty. Joskus lupaehdot ovat tiukemmat kuin hakemuksessa pyydetyt, mutta niin käy usein muissakin lupa-asioissa.

Merimetsotyöryhmä pohtii nyt, miten lupien hakemista voisi helpottaa. Mutta vielä tärkeämpää on se, että merimetsoista keskustellaan myös alueellisissa työryhmissä. Niihin paikalliset ihmiset voivat osallistua tiedoillaan ja ajatuksillaan.

Muista lajeista on opittu, että yksi työryhmä ei aina riitä. Esimerkiksi suden kohdalla tarvittiin vuosikymmenien kiivas keskustelu ja satoja kokouksia. Nyt aika on kypsynyt: lausunnolla oleva suden hoitosuunnitelma on tähänastisista paras. Lisäksi keskeiset susitoimijat ovat alkaneet ymmärtää toisiaan. He ovat yhdistäneet voimansa isoon LIFE-hankkeeseen, jonka EU on hyväksynyt.

Voi olla, että yhteisen ymmärryksen saavuttaminen merimetsosta kestää vielä monta vuotta ja työryhmää. Mutta sudesta voimme oppia, että kärsivällisyys kannattaa, ja yhdessä pienet kiista-asiat kasvavat suuriksi onnistumisiksi.

Tapani Veistola
Kirjoittaja on Suomen luonnonsuojeluliiton erityisasiantuntija