Ei jätteitä, kiitos!

Kunnat voivat ja niiden pitää perustus-, jäte ja ympäristönsuojelulakien mukaan osoittaa omalla toiminnallaan sitoutumista kestävään kehitykseen. Kunnat tekevät materiaalipoliittisia valintoja, kun ne päättävät:
– omista toimintatavoistaan ja palveluiden tarjoamisesta kuntalaisille eli julkisen sektorin hankinnoista ja kuntalaisille suunnatuista yhteiskäyttöpalveluista kuten kirjastoista ja avoimista korjauspajoista.
– kaavoituksesta, tilojen vuokraamisesta ja tuista, joissa kaikissa voidaan suosia jätteen synnyn ehkäisy- ja kierrätyspalveluita tarjoavia yrityksiä ja yhteisöjä. Lisäksi kaavamääräyksillä on mahdollista ohjata rakentamista energia- ja materiaalitehokkaaseen suuntaan.
– jätestrategiasta, jossa tulisi selvittää jätteen synnyn ehkäisymahdollisuudet ja niihin soveltuvat keinot ja varata näille riittävät resurssit sekä määritellä, miten jo syntynyttä jätettä voidaan hyödyntää ensisijaisesti raaka-aineeksi. Tämä on erityisen tärkeää, ennen kuin tehdään suuria investointipäätöksiä jätettä käsitteleviin laitoksiin. Lainsäädännön mukaan kunnan jätestrategian ympäristövaikutukset on arvioitava ja kansalaisten on voitava osallistua strategian laatimiseen.

Yritys voi kehittää materiaalitehokkuutta
– Suomen ympäristökeskuksen ja energia- ja materiaalitehokkuutta ajavan Motivan palvelujen avulla.
– kysymällä Suomen luonnonsuojeluliitosta, mistä löytyy asiantuntija, joka voi käydä kertomassa yrityksessä materiaalitehokkuudesta tai toimia konsulttina yrityksen kehittämisessä.

– voivat vaatia yllä kunnille esitettyjä toimia toteutettavaksi ja riittäviä resursseja niille.
– mikäli kunnassa valmistellaan jätestrategiaa tai jätepoliittista ohjelmaa, vaatia siihen konkreettisia keinoja jätteen synnyn ehkäisemiseksi sekä kierrätyksen ja kompostoinnin edistämiseksi.
– vaikuttaa omilla kulutusvalinnoillaan, toimimalla esimerkkinä sekä vaatimalla kestävää ja korjauskelpoista hankintoja tehdessään.

– Kierrätys on tuotteen materiaalin hyödyntämistä raaka-aineena. Kotitalouksien ja yritysten kierrätyskelpoisista jätteistä huolehtivat tuottajavastuuyhteisöt ja kunnat, jotka ovat usein delegoineet työn jätehuoltoyhtiöille. Tarkempia tietoja saa kunkin kunnan jätehuollosta vastaavalta.
– Kierrätyksen edut kaatopaikkasijoitukseen ja polttoon nähden perustuvat siihen, että sen avulla voidaan säästää neitseellisiä raaka-aineita sekä tuotteen jalostamiseen ja kuljetuksiin käytettyä energiaa. Esimerkiksi kierrättämällä suurkertymäkohteiden puhdas muovijäte korkeatasoisiksi muovituotteiksi voidaan vähentää tehokkaasti kasvihuonekaasupäästöjä.
– Biojätteen mädättäminen biokaasulaitoksissa tuottaa sekä humusta että monikäyttöistä, puhtaasti palavaa polttoainetta. Ilmastovaikutuksiltaan biojätteen mädättäminen on kannattavaa.
– Uudelleenkäyttö on tavaran käyttöä sellaisenaan tai vähin korjauksin. Uudelleen käyttöön kelpaavat tavarat voi toimittaa kirpputoreille ja kierrätyskeskuksiin.
Jätteiden välttäminen (jätteensynnyn ehkäisy) vaatii yleensä vain vähän kuljetusta, prosessointia ja energiankulutusta.

– Jätehierarkia edellyttää jätteen synnyn ehkäisyä, toissijaisesti jätteen kierrätystä ja sen jälkeen jätteen hyödyntämistä esimerkiksi energiana. Jätteenpoltto estää tämän hierarkian toteutumista: se hankaloittaa jätteiden synnyn ehkäisyyn paneutumista ja kilpailee osittain kierrätyksen kanssa samoista materiaaleista. Näennäisesti se toki ratkaisee jäteongelman – poissa silmistä, poissa mielestä. Tällöin kuitenkaan perusongelmaan eli luonnonvaroja yli kestävän tason käyttävään talouteemme ei edelleenkään kiinnitetä huomiota.
– Jos käytetään määräysten edellyttämää parasta mahdollista teknologiaa, polttaminen on hyvin kallista ja sitoo kuntien ja valtion varoja; vastaavia rahoja ei ole toistaiseksi käytetty ehkäisyn ja kierrätyksen edistämiseen. Hyvä testi esimerkiksi hallinnossa tai yrityksessä on kysyä, onko jätteiden synnyn ehkäisyyn käytetty vähintään yhtä paljon henkilö- ja taloudellisia resursseja kuin jätteiden loppusijoituksen suunnitteluun ja toteutukseen.
– Jätteenpolttolaitokset vaativat jätettä koko elinkaarensa ajan. Ne saavat sitoumuksia riittävän pitkistä ja suurista polttojätteen toimituksista vain kunnallisilta jäteyhtiöiltä, jotka voivat määrätä asumisen ja julkisten palveluiden jätteestä. Usein sitoudutaan niin isoihin jätetoimituksiin, ettei yhdyskuntajätteen syntyä voida ehkäistä tai kierrätystä lisätä, koska muutoin puuttuva jätemäärä jouduttaisiin korvaamaan polttolaitokselle sopimussakkomaksuina.
– Jätteenpoltossa syntyvää tuhkaa ei voi sellaisenaan sijoittaa kaatopaikalle sen sisältämien raskasmetallien tai muiden haitta-aineiden vuoksi. Ongelmallisimpia tuhkajakeita ovat lentotuhka ja savukaasujen puhdistusjätteet. Tuhka on useimmiten loppusijoitettava ongelmajätekaatopaikoille. Ne vaativat tilaa ja kaatopaikan pohjustamista ongelmajätteiden vaatimalla tavalla. Sellainen loppusijoitus on kallista ja jopa ympäristöä kuormittavaa.

– Luonnonvarojen kestämätön käyttö ja ylikulutuksen aiheuttamat ympäristöongelmat ovat merkittäviä uhkia kestävälle kehitykselle. Jotta hupenevat luonnonvarat saadaan riittämään, on uusiutuvia luonnonvaroja käytettävä ekologisesti kestävästi. Uusiutumattomia luonnonvaroja puolestaan on käytettävä mahdollisimman säästeliäästi.
– Ekotehokkuus tarkoittaa mahdollisimman tehokasta ja tarkoituksenmukaista luonnonvarojen käyttöä. Ekotehokasta tuotantoa on sellainen, jossa mahdollisimman vähistä raaka-aineista ja energiasta tuotetaan mahdollisimman paljon tuotteita ja palveluita. Ekotehokas tuotanto on siten ympäristöä vähemmän kuluttavaa tuotantoa.
– Kulutus on mahdollisimman ekotehokasta, kun ostamme mahdollisimman vähän, mutta laadukasta ja kestävää: näin tuotetta voi käyttää pidempään. Esimerkiksi kenkien käyttö tehostuu kaksinkertaiseksi, jos niiden korjaaminen poisheittämisen sijaan nostaa käyttöiän kaksinkertaiseksi.