Kunnat voivat ja niiden pitää perustus-, jäte ja ympäristönsuojelulakien mukaan osoittaa omalla toiminnallaan sitoutumista kestävään kehitykseen. Kunnat tekevät materiaalipoliittisia valintoja, kun ne päättävät:
– omista toimintatavoistaan ja palveluiden tarjoamisesta kuntalaisille eli julkisen sektorin hankinnoista ja kuntalaisille suunnatuista yhteiskäyttöpalveluista kuten kirjastoista ja avoimista korjauspajoista.
– kaavoituksesta, tilojen vuokraamisesta ja tuista, joissa kaikissa voidaan suosia jätteen synnyn ehkäisy- ja kierrätyspalveluita tarjoavia yrityksiä ja yhteisöjä. Lisäksi kaavamääräyksillä on mahdollista ohjata rakentamista energia- ja materiaalitehokkaaseen suuntaan.
– jätestrategiasta, jossa tulisi selvittää jätteen synnyn ehkäisymahdollisuudet ja niihin soveltuvat keinot ja varata näille riittävät resurssit sekä määritellä, miten jo syntynyttä jätettä voidaan hyödyntää ensisijaisesti raaka-aineeksi. Tämä on erityisen tärkeää, ennen kuin tehdään suuria investointipäätöksiä jätettä käsitteleviin laitoksiin. Lainsäädännön mukaan kunnan jätestrategian ympäristövaikutukset on arvioitava ja kansalaisten on voitava osallistua strategian laatimiseen.
Ei jätteitä, kiitos!
Perusongelmana on luonnonvaroja yli kestävän tason käyttävään taloutemme, ei yhdyskuntajätteen kertyminen. Ehkäisemällä jätteiden syntyä, edistetään myös muiden ympäristöongelmien ratkaisemista ja lisäksi säästetään kustannuksia.
Jätetavoitteiden hierarkia
Jätteidenkäsittelyssä tulisi pyrkiä seuraaviin tavoitteisiin tärkeysjärjestyksessä:
- ehkäise
- kierrätä ja kompostoi
- hyödynnä energiana
- loppusijoita turvallisesti
Tärkeimmät päätökset tehdään jo ennen kuin tuotteesta tulee jätettä. Valmistuksessa ja raaka-aineiden jalostuksessa syntyy lähes aina huomattavasti enemmän jätettä kuin lopulta itse tuotteesta.
Niin EU:n jätepolitiikka kuin Suomen jätelaki perustuvat jätetavoitteiden hierarkiaan eli etusijajärjestykseen. Sen mukaan ensisijaista on ehkäistä jätteiden syntymistä eli käyttää tuotetta uudelleen ja korjata sitä mahdollisimman pitkään. Vasta toissijaista on kierrättää jätteet uusien tuotteiden raaka-aineeksi. Jätteen polttaminen tulee kyseeseen vasta, jos jätettä ei voi ehkäistä eikä kierrättää. Koska nykyinen jätehuolto pyrkii vähentämään merkittävästi kaatopaikkojen käyttöä, korvautuu turvallinen loppusijoituskin yhä enenevässä määrin jätteenpoltolla.
Biojätteen mädättäminen biokaasulaitoksissa tuottaa sekä humusta että biokaasua, joka on monikäyttöistä, puhtaasti palavaa polttoainetta. Ilmastovaikutuksiltaan biojätteen mädättäminen onkin järkevää. Jätteenpolton ongelmana on, että poltossa materiaalit tuhoutuvat ja ne ovat poissa kierrätyksestä.
Luonnonsuojeluliitto pitää jätetavoitteiden hierarkiaa oikeana, mutta sen mukaisen jätepolitiikan toteuttamista riittämättömänä. Suomen jätepolitiikka ja käytetyt ohjauskeinot ovat – laissa esitettyjen tavoitteiden vastaisesti – tukeneet lähinnä jätteiden hyödyntämistä ja vaaratonta käsittelyä. Ensisijaisen tavoitteen, jätteiden synnyn ehkäisyn, toteuttamiseksi käytetään paljon vähemmän voimavaroja.
Jätteen ennaltaehkäisy
Valmistuksessa ja raaka-aineiden jalostuksessa syntyy lähes aina huomattavasti enemmän jätettä kuin lopulta itse tuotteesta. Suomessa syntyi vuonna 2016 noin 3 miljoonaa tonnia yhdyskuntajätettä (Tilastokeskus), mutta materiaalin kokonaiskäyttö oli lähes 600 miljoonaa tonnia (Tilastokeskus).
Erityisesti hallinnon ja yritysten toimien pääpainon pitäisi tulevina vuosina olla luonnonvarojen kulutuksen vähentämisessä ja jätteen synnyn ehkäisyssä. Ehkäisemällä jätteiden syntyä edistetään myös muiden ympäristöongelmien ratkaisemista ja lisäksi säästetään kustannuksia. Politiikassa ei valitettavasti ole huomioitu kasvavan jätevirran yhteyttä ilmastonmuutokseen, metsien tai biodiversiteetin häviämiseen, myrkyllisiin päästöihin tms.
Kahdeksan tapaa ehkäistä jätteen syntyä
- Edistetään monikäyttöisyyttä. Ei valmisteta tai hankita montaa tuotetta suorittamaan samantapaisia toimintoja.
- Edistetään yhteiskäytön ja palveluiden käyttöä. Kuluttajien käytössä tulee olla tuotteiden lainaus-, vuokraus- ja liisauspalveluita sekä yhteisomistusmuotoja ja palvelunostamismahdollisuuksia hyödykkeiden yksityisen omistamisen sijaan. Näitä tulee suosia myös taloudellisella ohjauksella.
- Kertakäyttöä karsitaan ja etsitään sille tarjotaan vaihtoehtoja, esimerkiksi kestoastiat, käsipyyhkeet, vaipat, konttorikoneiden värikasetit, uudelleentäytettävät ja -käytettävät pakkaukset. Pakkaukset pitää kuitenkin optimoida niin, ette ne suojaavat tuotteita pilaantumiselta ja rikkoontumiselta.
- Muistutetaan kuluttajaa säilyttämään tuotteiden mukana tulevat hyvät huolto-, korjaus-, säilytys- ja käyttöohjeet, jotta tuotteita ja laitteita ei heitetä pois pikkuvikojen takia.
- Huolto- ja korjauspalveluiden toimintaedellytyksiä ja saatavuutta parannetaan.
- Varmistetaan riittävät valvontaresurssit, jotta tuottajien velvollisuus ohjata käyttökelpoiset tuotteet uudelleenkäyttöön toteutuisi käytännössä.
- Siirrytään avoimen lähdekoodin ohjelmiin. Tämä ehkäisee sähkö- ja elektroniikkalaiteromun syntyä. Julkishallinto voi näyttää mallia.
- Käyttökelpoisille tuotteille ja osille luodaan toimivat uudelleenkäyttömarkkinat, jotka ovat kuluttajan kannalta yhtä helposti saavutettavissa kuin jätehuollon palvelut ja uusien tuotteiden markkinat.
Kiertotalous ja jätepolitiikan mahdollisuudet
EU on ottanut tavoitteeksi siirtymisen kiertotalouteen, joka tarkoittaa sitä, että raaka-aineiden ja materiaalien kiertoa taloudessa pidennetään ja monipuolistetaan, jotta vältettäisiin mahdollisimman pitkään niiden päätyminen poltettavaksi tai loppusijoitettavaksi jätteeksi. Ongelmallista on kuitenkin, ettei kiertotalouspyrkimyksissäkään yritetä suitsia luonnonvarojen kokonaiskulutusta, vaan ainoastaan käyttää käytössä olevat luonnonvarat entistäkin tehokkaammin taloudellisen toimeliaisuuden ja talouskasvun ja työpaikkojen lisäämiseksi. Tämä on valitettavasti kestämätön tie (vrt. kohtuutalous).
Maailmassa on myös herätty erilliskysymyksenä muovien ja erityisesti kertakäyttömuovien aiheuttamiin haittoihin, joita myös EU yrittää lähivuosina ehkäistä osana kiertotalouden kehittämistä.
Käytännön tasolla jätteiden synnyn ehkäisyä ja kierrätystä voidaan edistää monin tavoin. Suomen luonnonsuojeluliitto on ehdottanut runsaasti ohjauskeinoja kestävän tuotannon ja kulutuksen edistämiseksi. Suomen ympäristökeskuksen ja alueellisten ympäristökeskuksien pitäisi osaltaan neuvoa jätteiden synnyn ehkäisyssä.
Mitä eri tahot voivat tehdä
Yritys voi kehittää materiaalitehokkuutta
– Suomen ympäristökeskuksen ja energia- ja materiaalitehokkuutta ajavan Motivan palvelujen avulla.
– kysymällä Suomen luonnonsuojeluliitosta, mistä löytyy asiantuntija, joka voi käydä kertomassa yrityksessä materiaalitehokkuudesta tai toimia konsulttina yrityksen kehittämisessä.
– voivat vaatia yllä kunnille esitettyjä toimia toteutettavaksi ja riittäviä resursseja niille.
– mikäli kunnassa valmistellaan jätestrategiaa tai jätepoliittista ohjelmaa, vaatia siihen konkreettisia keinoja jätteen synnyn ehkäisemiseksi sekä kierrätyksen ja kompostoinnin edistämiseksi.
– vaikuttaa omilla kulutusvalinnoillaan, toimimalla esimerkkinä sekä vaatimalla kestävää ja korjauskelpoista hankintoja tehdessään.
Lisätietoa
– Kierrätys on tuotteen materiaalin hyödyntämistä raaka-aineena. Kotitalouksien ja yritysten kierrätyskelpoisista jätteistä huolehtivat tuottajavastuuyhteisöt ja kunnat, jotka ovat usein delegoineet työn jätehuoltoyhtiöille. Tarkempia tietoja saa kunkin kunnan jätehuollosta vastaavalta.
– Kierrätyksen edut kaatopaikkasijoitukseen ja polttoon nähden perustuvat siihen, että sen avulla voidaan säästää neitseellisiä raaka-aineita sekä tuotteen jalostamiseen ja kuljetuksiin käytettyä energiaa. Esimerkiksi kierrättämällä suurkertymäkohteiden puhdas muovijäte korkeatasoisiksi muovituotteiksi voidaan vähentää tehokkaasti kasvihuonekaasupäästöjä.
– Biojätteen mädättäminen biokaasulaitoksissa tuottaa sekä humusta että monikäyttöistä, puhtaasti palavaa polttoainetta. Ilmastovaikutuksiltaan biojätteen mädättäminen on kannattavaa.
– Uudelleenkäyttö on tavaran käyttöä sellaisenaan tai vähin korjauksin. Uudelleen käyttöön kelpaavat tavarat voi toimittaa kirpputoreille ja kierrätyskeskuksiin.
Jätteiden välttäminen (jätteensynnyn ehkäisy) vaatii yleensä vain vähän kuljetusta, prosessointia ja energiankulutusta.
– Jätehierarkia edellyttää jätteen synnyn ehkäisyä, toissijaisesti jätteen kierrätystä ja sen jälkeen jätteen hyödyntämistä esimerkiksi energiana. Jätteenpoltto estää tämän hierarkian toteutumista: se hankaloittaa jätteiden synnyn ehkäisyyn paneutumista ja kilpailee osittain kierrätyksen kanssa samoista materiaaleista. Näennäisesti se toki ratkaisee jäteongelman – poissa silmistä, poissa mielestä. Tällöin kuitenkaan perusongelmaan eli luonnonvaroja yli kestävän tason käyttävään talouteemme ei edelleenkään kiinnitetä huomiota.
– Jos käytetään määräysten edellyttämää parasta mahdollista teknologiaa, polttaminen on hyvin kallista ja sitoo kuntien ja valtion varoja; vastaavia rahoja ei ole toistaiseksi käytetty ehkäisyn ja kierrätyksen edistämiseen. Hyvä testi esimerkiksi hallinnossa tai yrityksessä on kysyä, onko jätteiden synnyn ehkäisyyn käytetty vähintään yhtä paljon henkilö- ja taloudellisia resursseja kuin jätteiden loppusijoituksen suunnitteluun ja toteutukseen.
– Jätteenpolttolaitokset vaativat jätettä koko elinkaarensa ajan. Ne saavat sitoumuksia riittävän pitkistä ja suurista polttojätteen toimituksista vain kunnallisilta jäteyhtiöiltä, jotka voivat määrätä asumisen ja julkisten palveluiden jätteestä. Usein sitoudutaan niin isoihin jätetoimituksiin, ettei yhdyskuntajätteen syntyä voida ehkäistä tai kierrätystä lisätä, koska muutoin puuttuva jätemäärä jouduttaisiin korvaamaan polttolaitokselle sopimussakkomaksuina.
– Jätteenpoltossa syntyvää tuhkaa ei voi sellaisenaan sijoittaa kaatopaikalle sen sisältämien raskasmetallien tai muiden haitta-aineiden vuoksi. Ongelmallisimpia tuhkajakeita ovat lentotuhka ja savukaasujen puhdistusjätteet. Tuhka on useimmiten loppusijoitettava ongelmajätekaatopaikoille. Ne vaativat tilaa ja kaatopaikan pohjustamista ongelmajätteiden vaatimalla tavalla. Sellainen loppusijoitus on kallista ja jopa ympäristöä kuormittavaa.
– Luonnonvarojen kestämätön käyttö ja ylikulutuksen aiheuttamat ympäristöongelmat ovat merkittäviä uhkia kestävälle kehitykselle. Jotta hupenevat luonnonvarat saadaan riittämään, on uusiutuvia luonnonvaroja käytettävä ekologisesti kestävästi. Uusiutumattomia luonnonvaroja puolestaan on käytettävä mahdollisimman säästeliäästi.
– Ekotehokkuus tarkoittaa mahdollisimman tehokasta ja tarkoituksenmukaista luonnonvarojen käyttöä. Ekotehokasta tuotantoa on sellainen, jossa mahdollisimman vähistä raaka-aineista ja energiasta tuotetaan mahdollisimman paljon tuotteita ja palveluita. Ekotehokas tuotanto on siten ympäristöä vähemmän kuluttavaa tuotantoa.
– Kulutus on mahdollisimman ekotehokasta, kun ostamme mahdollisimman vähän, mutta laadukasta ja kestävää: näin tuotetta voi käyttää pidempään. Esimerkiksi kenkien käyttö tehostuu kaksinkertaiseksi, jos niiden korjaaminen poisheittämisen sijaan nostaa käyttöiän kaksinkertaiseksi.
Irti turhasta muovista! 5 askelta viranomaiselle ja tavikselle
Muoviongelma on tunnustettu poliittisessa päätöksenteossa, ja moni haluaa myös arkivalinnoillaan vauhdittaa irtaantumista turhasta muovista. Kiteytämme 2 x 5 pointtia, joilla muovirasitusta voitaisiin vähentää tehokkaasti.
Lue lisää
Askelia eteenpäin
Globaalien ympäristöongelmien ratkaisemiseksi tarvitaan käytännön tekoja monella tasolla ja muutosta kulutuskulttuuriin. Luonnonsuojeluliiton työ keskittyy yhteiskunnallisten rakenteiden muuttamiseen ja luontokasvatukseen.
Näin toimimme