Valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden (VAT) tarkistus, osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Lausunnot

Kaavoitusta ohjaavat lain ja asetuksen lisäksi valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet. Niitä päivitetään nyt energia-asioiden osalta. Luonnonsuojeluliitto esitti prosessin aloittavalla lausuntokierroksella erityistä huomiota kiinnitettävän energiahankkeiden luontovaikutuksiin.

30.6.2026

Ympäristöministeriölle

Viitaten kuulutukseenne VN/14828/2026

Valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden (VAT) tarkistus, osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)*

Suomen luonnonsuojeluliitto toteaa, että energiajärjestelmää koskevien VATien päivitys on tarpeen siksikin, että niillä on suuria vaikutuksia ilmastoon, luontoon ja joissakin tapauksissa myös vesiin ja muuhun pilaantumiseen.

Siksi näiden hankkeiden sijainnin ohjauksessa on elintärkeää varmistaa, että noudatetaan haittojen estämisen periaatetta (Do Not Significant Harm). Näin muita ympäristötavoitteita ei vaaranneta esimerkiksi ilmastonmuutoksen nimissä.

Erityistä huomiota tulee kiinnittää itse laitosten lisäksi niiden vaatimaan muuhun infrastruktuuriin, kuten sähkölinjoihin ja putkistoihin. Näissä asioissa tulee selvittää ja minimoida vaikutukset viherrakenteeseen, kuten ekologisiin kokonaisuuksiin (esimerkiksi laajat yhtenäiset metsäalueet) ja ekologisiin yhteyksiin.

Kokonaisturvallisuuden ja huoltovarmuuden osalta tulee kiinnittää huomiota hajautettuihin uusiutuviin ratkaisuihin helposti lamautettavien isojen ja tuontipanoksia vaativien hankkeiden vaihtoehtoina.

Vaikutuksia ja kriteereitä pohdittaessa tulee pohtia energiatehokkuuden ja päästöjen lisäksi myös vaikutuksia kiertotalouteen ja kohtuutalouteen. Elinkaaren yhteydessä tulee arvioida ja ohjata myös purkuvaihetta ja jälkikäyttöä.

Edellä mainittujen ympäristöasioiden lisäksi on selvittää myös sosiaalista toimilupaa. Joillakin seuduilla hankkeiden paikallinen hyväksyttävyys on jo muutenkin vähissä, kun lähiluontoa on pilattu aikaisempien hankkeiden raskaalla maankäytöllä.

Lisätietoja: toiminnanjohtaja Tapani Veistola, p. 0400 615 530, tapani.veistola@sll.fi

Ajankohtaista