PaaPii Designin vaatebrändi Finsket tukee Suomen luonnonsuojeluliiton työtä vaatemallistolla, jonka kuosina on Suomessa erittäin uhanalainen kalalaji taimen. Taimen lajina kuvastaa hyvin sekä vaelluskaloille kertyneitä haasteita että toivoa selviytyä niistä. Suomen vaelluskaloista lähes kaikki ovat uhanalaisia tai silmälläpidettäviä.
kuva: Finsket
Iso syy vaelluskalojemme ahdinkoon liittyy jokien patoamiseen. Myös soiden ojitus ja muu maankäyttö on pilannut vaelluskalojen kutuvesiä. Luonnonsuojeluliitto on puolustanut vaelluskaloja muun muassa Vapauta virrat -virtavesikampanjalla. Lisäksi Luonnonsuojeluliitto ennallistaa soita ja puroja.
”Taimen on kärsinyt purojen suoristamisesta, soiden kuivatuksesta ja jokien patoamisesta. Toisaalta taimenessa on toivoa, sillä tämä monimuotoinen selviytyjä palaa kernaasti, kunhan puroja ennallistetaan ja vaellusyhteyksiä palautetaan”, kertoo Luonnonsuojeluliiton kehityspäällikkö Virpi Sahi.
Luonto on ollut Finsketin taustalla toimivalle PaaPii Designille tärkeä lähtökohta jo pitkään. ”Pohjoinen luonto ja eläimet näkyvät usein brändin kuoseissa ja mallistoissa. Haluamme myös omalla toiminnallamme huolehtia siitä, että luonto voi hyvin tulevaisuudessakin”, sanoo PaaPii Designin yrittäjä ja toimitusjohtaja Anniina Isokangas.
Vaatteet valmistetaan luomupuuvillasta Finsketin omassa ompelimossa Kokkolassa. Taimenet-kuosin vaatteet löydät Finsketin verkkokaupasta ja tehtaanmyymälästä sekä Luonnonsuojeluliiton Luontokaupasta. Jokaisesta Taimenet-paidasta lahjoitetaan 3 euroa Luonnonsuojeluliiton työhön luonnon monimuotoisuuden puolesta.
Ota yhteyttä
Haluatko kysyä lisää Luonnonsuojeluliiton yritysyhteistyöstä?
Suoluonnon monimuotoisuutta palautetaan yritysten tuella
Alun perin kolmannes Suomen pinta-alasta on ollut suota, mutta yli puolet tästä suoalasta on sittemmin ojitettu. Luonnonsuojeluliitto ennallistaa suoluontoa yhteistyössä yritysten ja muiden kumppaneiden kanssa. Ennallistamisen avulla soita palautetaan lähemmäs luonnontilaa, jolloin niistä muotoutuu jälleen luonnon monimuotoisuuden aarreaittoja.
Yritysten tuki mahdollistaa pitkäjänteisen työn suomalaisen luonnon puolesta
Luonnonsuojeluliitto kiittää lämpimästi jokaista jouluna 2025 luonnolle lahjoittanutta yritystä ja yhteisöä. Luonnonsuojeluliiton yritysjoulukeräyksen tuotoilla suojellaan monimuotoista luontoa, joka on kaiken elämän ja myös yritystoiminnan elinehto.
Suomalaisessa Kirjakaupassa on nyt mahdollista nostaa jouluostosten ilahduttavuus uudelle tasolle. Kassoille on ilmestynyt kortteja, joilla voi kertoa lahjan saajalle tuesta suomalaiselle luonnolle.