Etusivu | Ajankohtaista | Suomalaiset järjestöt: Ilmastolain tavoitteesta ei saa tinkiä
Suomalaiset järjestöt: Ilmastolain tavoitteesta ei saa tinkiä
Uutiset
–
Hallituksen tulee pitää kiinni ilmastolain tavoitteesta, jonka mukaan Suomi on hiilineutraali viimeistään vuonna 2035, vaativat järjestöt julkilausumassaan.
Kuva: Oona Lohilahti/Luonnonsuojeluliitto
Järjestöt ovat huolissaan siitä, että muutamat [hallituspuoluiden] poliitikot ovat väläytelleet ilmastolain avaamista. Yhteisellä julkilausumalla järjestöt vetoavat ilmastolain hiilineutraalisuustavoitteen puolesta ja vaativat hallitukselta riittäviä toimia sen saavuttamiseksi. Järjestöt korostavat, että hiilineutraalisuus vuoteen 2035 mennessä on edelleen saavutettavissa oleva tavoite. Määrätietoisella politiikalla ja tavoitteen mukaisilla toimilla Suomi myös osoittaa tekevänsä globaalisti oikeudenmukaisen osuutensa ilmastokriisin hillinnässä.
”Hallitus itse vakuutti viime syksynä korkeimmalle hallinto-oikeudelle, että se tulee tekemään toimia Suomen ilmastotavoitteiden saavuttamiseksi vuoteen 2035 mennessä. Nyt on näytön paikka: puoliväliriihestä on saatava konkreettisia ilmastotoimia erityisesti maankäyttösektorilla, jossa lisätoimien tarve on ylivoimaisesti suurin tällä hetkellä”, sanoo Suomen luonnonsuojeluliiton toiminnanjohtaja Tapani Veistola.
Ilmastolain tavoitetta puolustavassa julkilausumassa on mukana 40 suomalaista järjestöä, mm. ympäristö-, kehitys-, terveys-, ihmisoikeus-, eläinoikeus- ja työmarkkinajärjestöjä.
Oikeus totesi hallituksen ilmastotoimien valmistelun julkiseksi – valtio valitti korkeimpaan hallinto-oikeuteen
Hallitus kertoi syksyllä 2024, että ilmatotoimista päätetään puhtaan energian, ympäristön ja huoltovarmuuden ministerityöryhmässä. Luonnonsuojeluliitto pyysi syyskuussa 2024 ympäristöministeriöltä työryhmän pöytäkirjoja saadakseen kokonaiskuvan siitä, mitä keinoja hallitus käyttää ilmastotavoitteiden saavuttamiseksi, eli ilmastolain noudattamiseksi. Ympäristöministeriö piti pöytäkirjoja salaisina, mutta Helsingin hallinto-oikeus katsoi ne julkisiksi.
Metso-ohjelman uudet tavoitteet jäävät saavuttamatta ilman lisärahoitusta
Hallitus on kasvattamassa metsiensuojeluohjelma Metson uuden ohjelmakauden tavoitteita lausuntokierroksella olleen esityksen mukaan. Valtion vuoden 2026 talousarvioesitys kuitenkin osoittaa, että rahoitusta ei olla korottamassa tavoitteiden mukaisesti. Luonnonsuojeluliitto kannustaa hallitusta panemaan Metso-rahoituksen kuntoon.
Kestävän, ilmasto- ja ympäristöystävällisen, terveellisen ja kotimaisen tuotannon ja huoltovarmuuden turvaavan ruokajärjestelmän luominen edellyttää laaja-alaista, pitkäjänteistä, hallinnon rajat ylittävää ja määrätietoista politiikkaa.