Seitsemän järjestöä vaatii hallitusta lisäämään metsien suojelun rahoitusta
–

Yksityismaiden vanhojen ja luonnontilaisten metsien suojelu pitäisi hoitaa Metso-ohjelman kautta.
Suomen luonnonsuojeluliitto ry, BirdLife Suomi ry, WWF Suomi, Koneyrittäjät ry, Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry, Metsäteollisuus ry ja Sahateollisuus ry esittävät päättäjille lähettämässään kirjeessä, että vapaaehtoisen metsien suojelun rahoitusta on lisättävä viipymättä.
“Seitsemän järjestön voimin esitämme, että Metso-ohjelman rahoitusta vahvistetaan jo seuraavassa hallituksen lisätalousarviossa. Rahoituksen lisäämisen on välttämätöntä yksityismaiden vanhojen ja luonnontilaisten metsien suojelemiseksi”, sanoo Suomen luonnonsuojeluliiton monimuotoisuusasiantuntija Liisa Toopakka.
“Hallituksen esittämä uusi tavoite on noin kolminkertainen viime vuosien metsien suojelumääriin verrattuna, joten paperilla suunta on oikea. Sen toteuttaminen on kuitenkin mahdotonta, jos valtio ei varaa riittävää rahoitusta suojelukorvausten maksamiseen maanomistajille”, Toopakka jatkaa.
Kirjeessään järjestöt kiittävät hallitusta siitä, että vakiintunut ja laajasti hyväksytty Metso-ohjelma on saamassa jatkoa. Metso on toimiva ja eri tahoja yhdistävä ohjelma erityisesti yksityismaiden metsien suojeluun, ja sen jatko on varmistettava.
“Metso-ohjelma on suomalaisen luonnonsuojelun yhteistyön menestystarina. Sitä kannatetaan sekä ympäristöjärjestöjen että metsätaloutta vahvemmin painottavien toimijoiden kesken. Nyt hallituksella on poikkeuksellisen helppo paikka saada sulka hattuun. Rahoitus tulisi todella tarpeeseen viime vuosien paikoin repivänkin metsäkeskustelun jälkeen”, sanoo Suomen luonnonsuojeluliiton toiminnanjohtaja Tapani Veistola.
Valtioneuvoston periaatepäätöksen mukaan yksityismailla vanhojen metsien suojelu hoidetaan Metso-ohjelman kautta.
Lue lisää:
Lisätietoja:
Liisa Toopakka, monimuotoisuusasiantuntija, p. 040 504 2989, liisa.toopakka@sll.fi
Tapani Veistola, toiminnanjohtaja. p. 0400 615 530, tapani.veistola@sll.fi


