Näkökulma: Kuinka niityt pelastetaan?

Perinnebiotoobit kuten niityt, kedot, hakamaat ja metsälaitumet ovat kaikkein uhanalaisimpia luontotyyppejämme. Vuonna 2018 tehdyn uhanalaisuusarvioinnin mukaan kaikki 40 arvioinnin kohteena ollutta perinnebiotooppeihin kuuluvaa luontotyyppiä todettiin uhanalaiseksi – 38 äärimmäisen uhanalaiseksi. Näiden luontotyyppien häviämisriski on siis erittäin korkea. Seuraava uhanalaisuusluokka on “hävinnyt”. Tällöin luontotyyppiä edustavat esiintymät ovat kokonaan tuhoutuneet tai sitä ilmentävät elolliset ja elottomat ominaispiirteet ovat heikentyneet niin, ettei sille kuuluva luonteenomainen lajisto enää säily.

Perinneympäristöt ovat vähentyneet pinta-alallisesti 90 % 1960-luvun jälkeen, ja 1800-luvun loppuun verrattuna niistä on jäljellä enää 1 %. Määrän lisäksi myös niiden laatu on merkittävästi heikentynyt. Onko niityt mahdollista vielä pelastaa?

Niitty oli pellon äiti

Perinneympäristöt syntyivät entisajan maatalouden seurauksena. Niittyjä tarvittiin viljelyyn, koska niiltä saatiin ravintoa karjalle ja siten lannoitetta pelloille. Niitto ja laidunnus pitivät yllä
valtavia pinta-aloja avoimia, monimuotoisia elinympäristöjä. Perinneympäristöt poikkeavat muista luontotyypeistä siten, että niiden monimuotoisuus syntyi ja säilyi ihmisen ja luonnon vuorovaikutuksessa. Tässä on jotain lohdullista: ihmisen kädenjälki ei aina ole luontoa tuhoavaa.

Maatalouden modernistoitumisen myötä teolliset lannoitteet yleistyivät ja karja siirtyi vähitellen laitumilta sisätiloihin pelloilla kasvatetulla rehulla ruokittavaksi. Sen seurauksena ravinteikkaat niityt raivattiin pelloiksi ja vähäravinteiset kedot jäivät kasvamaan umpeen. Niityt alkoivat kadota.

Maatalouspolitiikka on ratkaisevaa

Maatalous on vahvasti poliittisen ohjauksen ja tukien varassa. Myös jäljellä olevia perinnebiotooppeja hoidetaan tällä hetkellä pääsääntöisesti CAP:n eli EU:n yhteiseen maatalouspolitiikkaan lukeutuvan ympäristökorvausjärjestelmän ympäristösopimuksilla. Ympäristösopimusten laidunrajaustulkintoihin vuonna 2023 tehty muutos uhkaa perinnebiotooppien tilaa, sillä laiduntamisesta monilla monimuotoisuuden kannalta arvokkailla kohteilla tuli kannattamatonta. Ympäristösopimusten korvaustasojen nosto vuoden 2026 alussa on kuitenkin pieni nytkähdys oikeaan suuntaan.

Vuonna 2028 alkavalla Euroopan unionin maatalouspolitiikkakaudella olisi mahdollisuus ohjata maataloutta vahvemmin monimuotoisuutta tukevaan suuntaan, mutta valitettavasti komission kesällä 2025 julkaisema esitys ei nosta rimaa kovinkaan korkealle ympäristövaikuttavuuden näkökulmasta. Maatalouspolitiikan konkreettisempi sitominen EU:n biodiversiteettistrategiaan ja ennallistamisasetukseen olisi ensiarvoisen tärkeää. Nyt 20 % supistuvasta EU:n maatalousbudjetista ei ole korvamerkitty erillistä ympäristötukiosuutta. Komission esityksen mukaan valtioiden päätäntävalta tukien allokoinnissa lisääntyy. Vastuu maatalousluonnon huolehtimisesta jää siis tulevalla kaudella yhä enemmissä määrin kansallisille hallinnoille, jotka eivät ainakaan aiemmin ole osoittaneet riittävän suurta kunnianhimoa maatalousluonnon monimuotoisuuden vaalimisessa.

Myös muuta rahaa tarvitaan

Ympäristösopimusten lisäksi perinnebiotooppeja on kunnostettu Helmi-elinympäristöohjelman rahoituksen turvin – kuntien ja yhdistysten toimesta. Valitettavasti nykyisen hallituksen budjettileikkaukset laittoivat kuntien ja järjestöjen työn tauolle. Vapaaehtoisuuteen pohjautuva perinnebiotooppien hoito onneksi jatkuu Suomen luonnonsuojeluliiton paikallisyhdistyksissä. Niukkojen resurssien maailmassa vapaaehtoistyö on arvokasta – osa niityistä ja kedoistamme on säilynyt vapaaehtoistyön ansiosta. Myös yritykset ovat tukeneet paikallistoimijoiden konkreettista luonnonsuojelutyötä perinnebiotoopeilla. Tämänkin rahoituksen lisääntyminen olisi tervetullutta.

Kaikki potentiaali käyttöön

Vaikka kaikki jäljellä olevat perinnebiotoopit saataisiin joskus turvattua jatkuvan hoidon piiriin, olisi niiden pinta-ala silti enää murto-osa alkuperäisestä laajuudesta. Niittypinta-alaa tarvitaan siis lisää perinnebiotoopeille ominaisten lajien turvaamiseksi, vaikka uudet niityt eivät maisemallisesti tai kulttuurihistoriallisesti yltäisi alkuperäisten perinnebiotooppien tasolle.

Perinnebiotoopit syntyivät alunperin ihmisen toimeliaisuuden sivutuotteena. Perinteiseen maatalouteen ei ehkä sellaisenaan ole paluuta, mutta synnyttääkö touhukkuutemme tänä päivänä monimuotoisuutta? Ilokseni voin todeta, että synnyttää.

Uusia niittyjä on syntynyt muun muassa väylien varsille ja lentokenttien ympärille säännöllisen niiton ansiosta. Vuosina 2023-2025 tehdyissä valtatie 6:n pientareiden inventoinneissa löytyi 70 hehtaaria lajistollisesti erinomaista ja hyvää uusniittyä. Se on merkittävä lisä Etelä-Karjalan ja Kymenlaakson arvokkaisiin perinnebiotooppeihin (217 ha). Tällaisten uusniittyjen merkitystä ei vielä ole kunnolla tunnistettu ja tunnustettu. Niiden monimuotoisuutta tulisikin vaalia nykyistä systemaattisemmin. Suurin uhka ovat väylien varsia valtaavat vieraslajit, jotka leviävät sekä huonosti ajoitetun niiton että maa-ainesten siirtelyn ja huolimattoman käsittelyn seurauksena. Suomessa on yli 100 000 kilometriä julkisia tienpientareita – tienvarsiniittyjä löytyy varmasti muualtakin.

Lisäksi käytämme huomattavan määrän resursseja valtavien pinta-alojen pitämiseen avoimena muuallakin. Kuntien viheralueiden ja yksityispihojen yhteispinta-ala on arviolta 300 000 hehtaaria. Se on melkein kymmenen kertaa enemmän kuin hoidossa olevia perinnebiotooppeja on nyt. Suurin osa tuosta pinta-alasta on luonnon kannalta arvotonta nurmikkoa. Mitä saavuttaisimmekaan, jos hoitaisimme vaikka puolta tuosta pinta-alasta kuin niittyä – kerran tai kaksi kesässä niittämällä tai soveltuvin osin laiduntamalla?

Entä mitä sinä yksityishenkilönä, päättäjänä, yrityksen edustajana tai kunnan työntekijänä voisit tänään tehdä niittyluontomme eteen? Jos et tiedä mistä aloittaa, löydät vinkkejä Puolusta pölyttäjiä -verkkosivuiltamme.

Titta Vikstedt

Kirjoittaja on Luonnonsuojeluliiton hankepäällikkö.