Luontoarpajaisten päävoitto vei Kilpisjärvelle luksuseräilemään

Uutiset

Vuoden 2024 arpajaisvoittaja, imatralainen eläinrakas leipuri Heidi Stén lunasti miehensä Pekka Marttisen kanssa Lapin matkan elokuun lopulla. Ajankohta valikoitui kalastusmahdollisuuksien mukaan, sillä Kilpisjärven alueella joki- ja purovesien rauhoitusaika alkaa syyskuun alussa.
Kuva Jenni Hamara

Imatralta matka taittui omalla autolla ja yöjunalla Kilpisjärvelle, jossa pariskunta yöpyi luhtitalossa Santa’s Hotel Rakkassa.

”Majoituspaikan toisella puolella avautui Kilpisjärvi ja toisella puolella vajaan kilometrin päässä sijaitsi vesiputous. Talon päätyseinä oli kokonaan ikkunaa: Saana-tunturi näkyi vasemmalla ja porot kulkivat ikkunan editse”, Stén kuvailee.

Voittomatkaan kuului täysihoito, joten ruuanlaitosta, kuljetuksista tai edes retkivarusteista ei tarvinnut huolehtia.

”Kolmen ruokalajin illallinen joka ilta oli itselleni liikaa. Mies yritti jaksaa syödä sen useampana iltana”, Stén nauraa.

Myös retkille oppaat olivat kokanneet ruoat ja pakanneet varusteet reppuihin valmiiksi.

“Oli mahtavaa, kun aina sai repun, josta löytyi jotain kivaa. Opas neuvoi, että tuosta taskusta löytyy suklaata, tuolta istuinalusta, tuolta juomista.”

Kuva Heidi Stén

Morsiushuntu ja melontaa

Saapumista seuraavana päivänä Stén ja Marttinen suuntasivat itsenäisesti Norjan puolelle vesiputouksia katsomaan. Ensimmäinen kohde oli Morsiushunnuksi alaspäin levenevän muotonsa vuoksi nimetty Rovijoen putous. Pariskunta vieraili myös Pohjois-Euroopan syvimmällä Gorsan kanjonilla.

“Sen ylittävältä sillalta olisi voinut hypätä Benji-hypyn, mutta itse en uskaltanut edes ottaa valokuvaa, kun pudotus oli niin hurja”, Sten muistelee.

Seuraavana aamuna ohjelmassa oli melontaretki Kilpisjärvellä. Pariskunta haettiin hotellilta ja kuljetettiin järven toiseen päätyyn. Ennen kajakkeihin laskeutumista heille ojennettiin melomiseen sopivat takit, kengät ja pelastusliivit.

”Oppaat olivat isä ja tytär, joiden kanssa tulimme hyvin juttuun. Aika livahti huomaamatta turistessa. Oli hienot maisemat ja hyvää seuraa.”

Kuva Heidi Stén

Kokovartalohieronta tuplana kiitos

Sténillä ja Marttisella oli reissullaan kummallekin sopiva työnjako. Mies pääsi kalastamaan ja sillä aikaa Stén käytti myös miehensä kokovartalohierontalahjakortin, joten hän pääsi lepuuttamaan lihaksiaan kahdesti.

Ohjelmaan sisältyi myös retki Mallan luonnonpuistoon tutuksi tulleen oppaan kanssa. Kilpisjärvi ylitettiin yhteysaluksella ja suunnattiin kohti kolmen maan rajapyykkiä.

“Luonnonpuiston hiljaisuus jäi matkan kohokohtana mieleen. Luonto oli myös erilaista kuin kotopuolessa itärajalla. Kissankellot kukkivat ja maaruskaa oli nähtävissä. Täytimme vesipullot purossa ja söimme oppaan valmistamaa lohikeittoa.”

Kuva Heidi Stén

Tarjolla olisi ollut joka päivälle opastettu retki, mutta Stén ja Marttinen halusivat tutustua maastoihin myös itsenäisesti ja suuntasivat kaksin Saanan huipulle.

”Autottomalle tai vanhemmalle arpajaisvoittajalle se olisi ollut hieno mahdollisuus”, Stén toteaa.

Viimeisenä iltana pariskunta paistatteli auringossa hotellin läheisellä nuotiopaikalla. Onnetar suosi arpajaisvoittajia niin ikään säiden suhteen, sillä heille sattui sateeton viikko ilman hyttysiä.

“Kotimatkalla poikkesimme Ruotsin puolelle ostoksille. Ruokailu oli järjestetty myös matkan varrelle valmiiksi ja Rovaniemellä odotti illallinen.”

Ilveksen pentu kävelee maapuulla.

Osallistu Luontoarpajaisiin

Luontoarpajaisissa on kaksi voittajaa: sinä ja suomalainen luonto! Kun osallistut luontoarpajaisiin, tuet Suomen luonnonsuojeluliiton tärkeää työtä luonnon ja ympäristön hyväksi.

Ajankohtaista