Luonnonsuojeluliiton mielestä metsähanhen metsästys tulee rajoittaa läpimuuttaviin arktisiin tundrametsähanhiin.
Suomen luonnonsuojeluliitto kiittää lausuntopyynnöstä (N/16194/2025) ja toteaa asiasta seuraavaa.
Luonnonsuojeluliitto on suhtautunut perinteisesti kriittisesti kotimaassa pesivän metsähanhikannan metsästykseen. Tilanne ei ole muuttunut aikaisempaa paremmaksi. Kannanarvio on kasvanut, mutta se johtuu ilmeisesti enemmän uudesta metodiikasta kuin kannan todellisesta kehityksestä. Valtaosa maamme metsähanhista on taigametsähanhia, mutta Ylä-Lapissa pesii myös vähän tundrametsähanhia. Molempien alalajien pesimäkantaa tulee suojella.
1 § Kotimaisia metsähanhia tulee suojella ja säästää. Jos metsähanhen metsästystä sallitaan, se tulee rajoittaa korkeintaan läpimuuttavaan arktiseen tundrametsähanheen kaakkoisessa Suomessa. Ajallisesti metsästys tulee rajata lokakuuhun, joka on tundrametsähanhen päämuuttoaikaa. Marras- ja joulukuussa linnut tarvitsevat jo koko vähäisen valoisan ajan lepäilyyn ja ruokailuun. Paikallisesti metsästys tulee rajata pelloille, jolloin alalajit on helpompi määrittää ja erottaa myös nuorista rauhoitetuista tundrahanhista.
2 § Yhden linnun rajoitus vuotta ja metsästäjää kohti olisi syytä asettaa koko maahan metsästysmäärän rajoittamiseksi.
3 § Ravintohoukuttimet ja kaaveet tulee kieltää koko maassa. Ne ovat tehokkaita pyyntimuotoja. Sellaisia ei tarvita lajille, jonka metsästystä on syytä rajoittaa.
Luonnonsuojeluliitto esittää, että suden suojelun ja metsästyksen säännöt pidettäisiin Suomessa ennallaan EU:n suojelukriteerien muutoksista huolimatta.
Susi kuuluu Suomen ja Euroopan luontoon, vaikka maamme hallitus ja EU tekevät kaikkensa sen hävittämiseksi
Suden suojelua pyritään nyt heikentämään kaikin keinoin. Tänään päättyy lausuntokierros metsästyslain muutoksesta, jonka perimmäisenätavoitteena on päästä käynnistämään pitkään pannassa ollut suden kannanhoidollinen metsästys Suomessa. Viime viikolla EU:n komissio puolestaan esitti suden siirtämistä luontodirektiivissä löysemmin suojeltuun liitteeseen. Suomessa näin on jo ollut poronhoitoalueella, jossa käytännössä kaikki sudet ammutaan.
Hallinto-oikeus kumosi viimeiset ilveksen tappoluvat viime vuodelta
Hallinto-oikeudet ovat kumonneet kaikki ilveksen tappamiseen myönnetyt kannanhoidolliset poikkeuslupapäätökset, joista Suomen luonnonsuojeluliiton piirit ja yhdistykset valittivat viime syksynä. Viimeisimpänä Pohjois-Suomen hallinto-oikeus antoi oman ratkaisunsa eilen 18. marraskuuta. Luonnonsuojeluliiton mukaan viime vuosien oikeuden päätökset ovat selkeyttäneet suurpetojen metsästystä. Nyt on selvää, että poikkeusluvat on perusteltava kunnolla, ja niiden on perustuttava lakiin.