Lausunto keskipitkän aikavälin ilmastosuunnitelmasta (KAISU3)

Toimenpideohjelma tavoitteiden saavuttamiseksi
Avovastaus
Taakanjakosektorin tilannekuva:

Suomea velvoittaa sekä kansalliseen ilmastolakiin kirjattu vuoden 2035 ilmastoneutraaliustavoite
sekä EU-tason velvoitteet. EU:n taakanjakoasetuksen mukaan Suomen tulee vähentää
taakanjakosektorin päästöjään 50 prosenttia vuoden 2005 tasosta vuoteen 2030 mennessä. Tilanne
on haastava, sillä vaikka Suomi on vuosina 2021–2023 alittanut vuotuiset päästökiintiönsä
taakanjakoasetuksen mukaisesti, pikaennakkotietojen mukaan vuoden 2024 kiintiö ylitettiin. Useat
Petteri Orpon hallituksen toimet ovat hidastaneet taakanjakosektorin päästövähennyksiä.
Taakanjakosektorilla ei nykytiedon valossa ole mahdollisuutta hyödyntää maankäyttösektorin
joustoa vaan riski siitä, että maankäyttösektorin nieluvaje siirtyy taakanjakosektorille on todellinen.

KEITO-hankkeen nykytoimiskenaarion (WEM) mukaan Suomen taakanjakosektorin
kasvihuonekaasupäästöt laskevat vuoteen 2030 mennessä noin 18,9 miljoonaan tonniin CO₂-ekv.
Tämä ei riitä täyttämään EU:n taakanjakosektorin päästövähennysvelvoitetta. Arvion mukaan
tarvitaan vielä noin 1,8 miljoonan tonnin lisävähennykset vuoteen 2030 mennessä. KAISU:n
luonnoksessa esitettyjen lisätoimien arvioidaan tuovan päästövähennyksiä noin 0,95 Mt CO₂-ekv, eli
vain noin puolet tarvittavista päästövähennyksistä. Toimet eivät ole riittävät kattamaan
taakanjakosektorin päästövähennystarpeita, eivätkä varsinkaan vastaa kokonaiskuvaan jossa
maankäyttösektorin nielut ovat romahtaneet, eikä lisätoimia olla esitetty myöskään
maankäyttösektorille osana energia- ja ilmastostrategiaa.

Lisäksi jopa näiden lisätoimien vaatimattomien ilmastovaikutusten toteutuminen on epävarmaa, sillä
kaikkia lisätoimia ei ole vielä päätetty tai rahoitettu KAISUn julkaisuajankohtaan mennessä.
Ilmastotieteen ja Suomea koskevien velvoitteiden mukaisten päästövähennysten saavuttaminen
edellyttää sekä nopeita poliittisia päätöksiä lisätoimista että varmistettua rahoitusta niiden
toimeenpanoon.

Suhde maankäyttösektoriin:

KAISU-luonnoksessa tunnistetaan sanallisesti maankäyttösektorin nieluvajeen muodostama
merkittävä riski ilmastotavoitteiden saavuttamiselle, mutta ohjelman esittämät toimenpiteet eivät
heijasta tämän riskin mittakaavaa. Erityisen huolestuttavaa on, että maankäyttösektorin kasvava
alijäämä uhkaa siirtyä taakanjakosektorin katettavaksi. Kuten myös luonnoksessa todetaan,
nykyarvioiden mukaan maankäyttösektorin nieluvaje vuosilta 2021–2025 suhteessa LULUCF-
asetuksen velvoitetasoon voi nousta jopa 110–115 Mt CO₂-ekv. tasolle, ja teknisten korjausten sekä
joustomekanismien jälkeenkin vaje saattaa jäädä noin 84 Mt CO₂-ekv. tasolle. Tämä olisi
moninkertainen koko taakanjakosektorin vuosittaisiin päästöihin verrattuna.

Taakanjakosektoria ei siis ole mahdollista tarkastella erikseen maankäyttösektorin tilanteesta.
Hiilineutraaliustavoitteen saavuttaminen edellyttää, että eri sektorien toimet suunnitellaan ja
toteutetaan kokonaisuutena niin, että sekä päästövähennykset että hiilinielujen vahvistaminen
muodostavat riittävän kehityspolun. Kokonaiskuvassa on siten tärkeää huomioida, ettei hallitus ole
esittänyt uskottavia keinoja nielujen vahvistamiseksi. KAISU-luonnos ei kuitenkaan tarjoa edes
taakanjakosektorin tarpeita kattavia päästövähennyksiä.

Liikenne
Avovastaus
Yleisesti:
Suomi on sitoutunut puolittamaan kotimaan liikenteen kasvihuonekaasupäästöt vuoteen 2030
mennessä vuoden 2005 tasoon verrattuna. Liikenteen päästöt ovat pääsääntöisesti vähentyneet
vuodesta 2007. Päästöt kuitenkin kasvoivat vuonna 2024 (9,7 Mt Co2, kasvua 4 %).

Suurin osa Suomen liikenteen päästöistä syntyy tieliikenteessä (n. 96 %). Orpon hallitus on toimillaan
merkittävästi jarruttanut tieliikenteen päästövähennyksiä. Tällaisia päästöjä kasvattavia toimia ovat
esimerkiksi jakeluvelvoitteen velvoitetasojen keventäminen, liikennesähkön sisällyttäminen
jakeluvelvoitteeseen ilman vastaavaa velvoitetason nostoa, sekä jakeluvelvoitteen joustomekanismi.
Lisäksi fossiilisten polttoaineiden verotusta on kevennetty, ajoneuvoveroa on alennettu myös
suuripäästöisiltä autoilta, ja joukkoliikenteen arvonlisäveroa on korotettu.

Hallituksen valinnoilla on siis suora vaikutus päästökehitykseen, ja ne vaikeuttavat asetettujen
ilmastotavoitteiden saavuttamista liikenteen osalta. Kuten myös suunnitelmaluonnoksessa
todetaan, “esitettyjen päästövähennystoimien määrä ei vastaa sitä päästöjen kasvua, jonka
hallitusohjelmaan kirjatut toimet aiheuttavat (0,38–1,03 Mt).” Liikenne ei siten ole saavuttamassa
sille aiemmin asetettua, 50 % päästövähennystavoitetta vuonna 2030. Ilman näitä heikennyksiä
liikennesektori olisi perusuralla saavuttamassa aiemmin asetetut päästövähennystavoitteet vuoteen
2030 mennessä, ja lisätoimien tarve olisi nyt huomattavasti vähäisempi.

Tavoitteiden saavuttamatta jättäminen on Suomelle myös taloudellinen riski. Tavoite liikenteen
päästöjen puolittamisesta 2030 mennessä on osa Suomen elpymis- ja palautumissuunnitelmaa
(RRP). Jos tavoitetta ei saavuteta Euroopan komissio voi tulkita fossiilittoman liikenteen tiekartta –
uudistuksen perutuksi. Tästä VM:n arvion mukaan seurata Suomelle jopa noin 80 M€ tulonmenetys
RRF-rahoituksessa.

Jakeluvelvoite ja joustomekanismi:
Jakeluvelvoite on keskeisin liikenteen hiilidioksidipäästöjen alentamisen keino, ja hallituksen siihen
tekemät heikennykset vaikuttavat suoraan sekä liikenteen että koko taakanjakosektorin vuoden
2030 päästövähennystavoitteiden saavuttamiseen.

Hallituksen esityksen mukaisesti jakeluvelvoitetta alennettiin siten, että vuonna 2025 taso 16,5 %
(tasosta 29 %), 19,5 % vuonna 2026 (tasosta 29 %) ja 22,5 % vuonna 2027 (tasosta 30 %). Vuosien
2025-2027 tasot jäävät siten alle aiemmassa lainsäädännössä säädettyjen tasojen. Jakeluvelvoitteen
tasojen laskeminen tulee arviolta lisäämään tieliikenteen päästöjä 1,38 miljoonaa tonnia vuonna
2025, 1,03 miljoonaa tonnia vuonna 2026 ja 0,8 miljoonaa tonnia vuonna 2027. Jakeluvelvoitteen
alentaminen vuosina 2025–2027 tulee myös merkittävästi vähentämään uusiutuvien polttoaineiden
kokonaiskysyntää, mikä kasvattaa tieliikenteen päästöjä 3,21 miljoonaa tonnia CO2e vuosina 2025–
2027. Lisäksi liikennesähkön lisääminen jakeluvelvoitteeseen korottamatta jakeluvelvoitetasoa
vastaavasti johtaa väistämättä tieliikenteen päästöjen kasvuun.

On myös huomionarvoista, että velvoitetasojen laskeminen vuosille 2025-2027 johtaa tasojen
valtavaan 8,5 prosentin hyppäykseen vuosien 2027 ja 2028 välillä. Tämä tulee olemaan äärimmäisen
haastavaa toteuttaa ja on epäreilua alan toimijoille sekä kansalaisille. Luonnonsuojeluliitto kehottaa
korottamaan vuosien 2026-2027 vähimmäistasoja sekä päästöjen vähentämiseksi että jyrkän
harppauksen välttämiseksi.

Velvoitetasojen laskemisen lisäksi jakeluvelvoitetta on heikennetty entisestään esitetyn
joustomekanismin kautta. Joustomekanismin nojalla jakelijat voisivat täyttää 5,5 prosenttiyksikköä
vaihtoehtoisilla päästövähennystoimilla. Joustomekanismissa mahdollistettaisiin joustot myös
maankäyttösektorin puolelle 1 prosenttiyksikön edestä. KAISU:n luonnoksessa todetaan, ettei
joustomekanismin käyttöönotolla pitäisi olla vaikutusta taakanjakosektorin velvoitteiden
täyttymiseen, sillä päästövähennysten oletetaan toteutuvan muualla taakanjakosektorilla.
Luonnonsuojeluliitto huomauttaa, ettei oletukseen voi nojata, ja joustomekanismin ulottaminen
maankäyttösektorille kriittisestä lausuntopalautteesta huolimatta luo riskin, että taakanjakosektorin
päästövähennyksen heikentyvät.

Joustomekanismin alaisilta toimilta edellytetään kaksinkertaisia päästövähennyksiä sekä lisäisyyttä,
ja tämä on Luonnonsuojeluliiton näkökulmasta erittäin tärkeää. Näistä edellytyksistä huolimatta joustomekanismi uhkaa heikentää ilmastotoimia, sillä sen kautta saavutetut hyödyt eivät
välttämättä korvaa tuotettuja ilmastohaittoja. Koska joustomekanismin alaiset toimet on määritelty
hyvin yleisellä tasolla ilman tarkkoja vaatimuksia, hankkeiden toteuttajille jää laaja harkintavalta
sekä toteutustavan että ilmastovaikutusten arvioinnin suhteen. Tämä heikentää järjestelmän
luotettavuutta ja ennustettavuutta.

Liikennesektorin lisätoimista yleisesti:
Luonnonsuojeluliitto katsoo, että KAISU:n luonnoksessa esitetyt lisätoimen tieliikenteen
päästövähennysten edistämiseksi ovat riittämättömät. Toimien päästövähennysvaikutukset ovat
huomattavan pieniä verrattuna hallituksen tekemiin heikennyksiin.

Lisäksi suunnitelmassa esitetyt toimet ovat pääosin lyhytaikaisia tukiratkaisuja, eikä siinä esitetä
juurikaan pidempiaikaiseen, rakenteelliseen ja kestävään muutokseen tähtääviä toimenpiteitä.

Luonnonsuojeluliiton näkökulmasta kestävä liikennejärjestelmä edellyttää käyttövoimamuutoksen
lisäksi liikennesuoritteen vähentämistä kokonaisuudessaan. Suuri osa toimenpiteistä, kuten
romutuspalkkiot ja jakeluinfran tuet, kohdistuvat autokannan sähköistämisen ja uudistamisen
tukemiseen, sen sijaan että toimilla pyrittäisiin vähentämään liikennesuoritetta. Vaikka liikenteen
sähköistyminen on tärkeää, ei nykyistä liikennesuoritetta ole mahdollista ylläpitää liikenteen
sähköistymisen kautta. Kuten myös suunnitelmaluonnoksessa todetaan, liikenteen sähköistymisessä
tarvittavien kriittisten materiaalien saatavuus on haaste, sillä sähköistyminen vaatii valtavat määrät
mineraaleja. Kaivostoimintaan vuorostaan liittyy merkittäviä ympäristö- ja ihmisoikeushaittoja, sekä
Suomessa että globaalien tuotantoketjujen kautta muualla maailmassa.

Tästä näkökulmasta suunnitelman toimien tulisi ohjata liikennesuoritteen vähentämiseen, ei sen
ylläpidon mahdollistamiseen. Keskeisiä toimenpiteitä olisivat esimerkiksi kävelyn ja pyöräilyn sekä
joukkoliikenteen tukeminen. Hallitus on kuitenkin toiminut päinvastaisesti: kävelyn ja pyöräilyn tuki
on leikattu murto-osaan aiemmasta, kuten myös suunnitelmaluonnoksesta ilmenee. Vielä vuosina
2021-2022 valtio ohjasi kävelyn ja pyöräilyn investointiohjelmaan rahoitusta noin 30 miljoonaa
euroa/vuosi. Vuonna 2025 rahoitusta kävely- ja pyöräilyhankkeisiin on talousarviossa esitetty 1,8
miljoonaa euroa. Hallitus on myös heikentänyt joukkoliikenteen saatavuutta ja saavutettavuutta,
muun muassa korottamalla joukkoliikenteen ALV:n 10 prosentista 14 prosenttiin. Myös suurten ja
keskisuurten kaupunkiseutujen joukkoliikenteen rahoitusta on leikattu. Samaan aikaan hallitus on
toimillaan kannustanut yksityisautoilua, muun muassa alentamalla ajoneuvoveroa.

Lisäksi suunnitelmassa nojataan vahvasti sosiaalisen ilmastorahaston (SCF) mahdollistamiin
toimenpiteisiin. Tämä on ongelma, sillä rahaston tarkoitus ei ole rahoittaa maiden
päästövähennystoimia, vaan tukea haavoittuvassa asemassa olevia henkilöitä, joihin tulevan
polttoaineiden jakeluun kohdistuvan päästökaupan (ETS2:n) vaikutukset osuvat. SCF:n alaisten
toimien tulisi olla lisäisiä tukitoimenpiteitä, ei tapa paikata hallituksen välttämättömiä
päästövähennystoimia.

Puhtaiden kuorma-autojen hankintatuet:
Luonnonsuojeluliitto kannattaa puhtaiden kuorma-autojen hankintatukien jatkamista vuosille 2026-
2030. Hankintatuet kaasukäyttöisille raskaan liikenteen ajoneuvoille ovat toimiva keino kasvattaa
biokaasun osuutta jakeluvelvoitteessa sekä tukea biokaasun investointeja Suomessa.

Raskaan kaluston hakintatuet mikroyrityksille (SCF-toimi):
Raskaan kaluston hankintatuki mikroyrityksille on toimpenpiteenä sinänsä kannatettava, mutta sen
osuuden kaikesta SCF:n kautta jaettavasta tuesta tulisi olla selvästi rajattu. Näin varmistetaan, että
valtaosa rahoituksesta kohdennetaan ensisijaisesti haavoittuvassa asemassa olevien kotitalouksien
tukemiseen. Tukien kohdentaminen pelkästään haavoittuviin yrityksiin voi osoittautua käytännössä
haastavaksi ja edellyttää tarkkaa harkintaa sekä selkeitä kriteerejä.

Romutuspalkkiokampanja:
Vaikka romutuspalkkio voi olla toimena tehokas ja oikeudenmukainen, nykymuodossaan esitys ei ole
kannatettava. Hallituksen esityksen mukaan kampanjan keskeinen tavoite on “autokannan
uudistaminen sekä autokaupan vaudittaminen” ja esityksen perusteella on selvää, ettei se ole
ensisijassa ilmastotoimi.

Esitetyn kampanjan ilmastovaikutukset olisivat mitättömät. Romutuspalkkion saamisen ehdoksi
esitetään, että vanhan romutetun auton tilalle hankitaan uusi nollapäästöinen henkilöauto, jonka
käyttövoimana on kokonaan sähkö tai vety, tai alle 140 grammaa kilometriltä (WLTP) hiilidioksidia
päästävä henkilöauto. Aikaisemmissa romutuspalkkiokampanjoissa päästöraja on ollut korkeintaan
120 grammaa, joten esitetty raja on merkittävästi aiempaa löysempi. Esitetty päästöraja on niin
löysä, että se mahdollistaa uudemman polttomoottoriauton hankinnan romutuspalkkion turvin.

Esityksessä arvioidaan romutettavien henkilöautojen tilalle hankittavien bensiiniautojen osuudeksi
noin 43 prosenttia. Luonnonsuojeluliiton näkökulmasta suunta on väärä: polttomoottoriautojen
hankintaa ei missään nimessä tulisi tukea, vaan kaikki tuki tulisi ohjata vaihtoehtoisilla käyttövoimilla
toimivien autojen osuuden kasvattamiseen ajoneuvokannassa.

Romutuspalkkion ehtoja tulisi kiristää siten, että palkkio mahdollistaisi ainoastaan vaihtoehtoisilla
käyttövoimilla toimivien autojen hankkimisen. Esimerkiksi täyssähköautojen toistaiseksi korkeat
hinnat huomioiden tulisi kampanjaa laajentaa kattamaan myös käytetyt autot.

Lisäksi palkkiolla tulisi edistää liikennesuoritteen vähentämistä sekä kävelyn, pyöräilyn ja
joukkoliikenteen edistämistä. Siten tulisi mahdollistaa palkkion käyttäminen myös henkilöauton
korvaamiseen esimerkiksi sähköavusteisella polkupyörällä, joukkoliikenteen kausilipulla tai
joukkoliikenteen matkustusoikeutta sisältävällä yhdistämispalvelulla, kuten vuosien 2020 ja 2021
kampanjoissa.

Romutuspalkkio pienituloisille (SCF-toimi):
Puhtaiden ajoneuvohankintojen tulorajoitettu tuki on sinänsä tärkeä keino edistää liikenteen
päästövähennyksiä, mutta romutustuen vaikuttavuus vähävaraisimpien kotitalouksien kannalta on
epävarma. Luonnoksen mukaan tulosidonnaisella romutuspalkkiolla voisi vuosina 2027–2032
hankkia nollapäästöisen, uuden tai käytetyn auton romutettavan suurempipäästöisen auton tilalle.

Koska toimi on SCF:n alainen, sen tulisi kohdistua tukemaan kotitalouksia, jotka ovat autosta
riippuvaisia arjessaan, ja ovat siten haavoittuvaisia päästökaupan aiheuttamalle hinnannousulle
vuodesta 2027 eteenpäin. Tästä johtuen on erityisen tärkeää, että tuki ohjautuu oikein. On
positiivista, että tuki mahdollistaisi myös käytettyjen autojen hankinnan, sillä uusien sähköautojen
korkea hinta voi estää tuen piiriin kuuluvia kotitalouksia hyödyntämästä sitä. On kuitenkin
huomionarvoista, että monilla pienituloisilla ei ole varaa hankkia sähköautoa edes tuettuna, ja niille,
joilla ei ole ennestään omaa autoa, romutuspalkkio ei tuo minkäänlaista hyötyä. Siten SCF:n piirissä
on tärkeää edistää myös muita toimenpiteitä, kuten joukkoliikenteen tukemista.

Lisäksi tulisi tarkastella mahdollisuuksia edistää lainajärjestelmän kehittämistä käytettyjen
sähköautojen hankintaan sekä sähköautojen sosiaalisen leasingin ohjelmalle. Luonnonsuojeluliitto
kannattaa myös mahdollisuutta käyttää romutuspalkkio sähköpyörän tai joukkoliikenteen kausilipun
hankintaan.

Tuen ehtojen ilmastovaikutusten osalta on tärkeää tarkentaa päästörajat tuen kautta hankituille
ajoneuvoille. Palkkion määrän tulisi ohjautua siten, että nollapäästöisen ajoneuvon hankintaan tai
kevyen liikkumisen muotojen tukemiseen kannustetaan korkeammilla palkkioille. Jos tavoitteena on
aito päästöttömyys, tulisi hankintatuki rajata ajoneuvoihin, jotka eivät käytä lainkaan fossiilisia
polttoaineita, kuten täyssähköautoihin. Komission ohjeistuksen mukaisesti osana SCF-toimenpiteitä
tuen tulisi noudattaa DNSH-periaatetta, eli suunnitelman alaiset toimet eivät saisi tukea fossiilisiin
polttoaineisiin lukkiutumista.

Konversiotuet:

Suomen luonnonsuojeluliitto kannattaa konversiotukien edistämistä osana liikenteen irtautumista
fossiilisista polttoaineista. Olemassa olevien kulkuneuvojen konvertoiminen on
materiaalitehokkuuden näkökulmasta merkittävästi parempi vaihtoehto kuin uusien
vähäpäästöisten kulkuneuvojen tuottaminen.

Liikenne- ja viestintäviraston muuntotukia koskevan seurantatutkimuksen mukaan miltei 70
prosenttia kyselyyn vastanneista kertoo muuntotuen rohkaisseen tekemään konversion, jota ei olisi
muutoin tehnyt tai teettänyt. Suomen Luonnonsuojeluliitto korostaa, että muuntotuet ovat myös
oikeudenmukaisuuden näkökulmasta tärkeä ohjauskeino, sillä tukien avulla voidaan helpottaa myös
sellaisten ihmisten ja kotitalouksien, joilla ei ole mahdollisuutta tai halua hankkia uutta autoa,
siirtymistä pois fossiilisista polttoaineista ja näin välttää fossiilisten polttoaineiden käytön kasvavat
kustannukset.

Maankäytön, asumisen ja liikenteen (MAL)-sopimukset:
Vaihtoehtoisten käyttövoimien jakelun edistäminen raskaalle liikenteelle on Luonnonsuojeuliiton
näkökulmasta tärkeää. On kuitenkin huomioitava, että MAL-sopimusten tuoma ilmastohyöty on
todella pieni. Sopimukset on myös solmittu jo aiemmin, joten niitä ei tulisi katsoa uuden KAISU:n
alaiseksi ‘lisätoimeksi’.

Lisäksi Luonnonsuojeluliitto huomauttaa, että MAL-sopimusten menettelyt ovat vieläkin auki, vaikka
asia piti hoitaa kuntoon alueidenkäyttölain uudistuksen yhteydessä. MAL-sopimuksiin on aika säätää
läpinäkyvä kansalaisten osallistuminen ja vaikutustenarviointi.

Kävelyn ja pyöräilyn valtionavustus (SCF- toimi):
Kävelyn ja pyöräilyn valtionavustus on Luonnonsuojeluliiton näkökulmasta kannatettava toimi.
Toimenpide on oikeudenmukaisuuden näkökulmasta tärkeä, ja sillä pyritään lisäämään
liikenneköyhien ja liikenneköyhyyden riskissä olevien ryhmien mahdollisuuksia saavuttaa palveluita
ekologisesti ja taloudellisesti kestävällä tavalla.

Toimenpiteen muotoilu on kuitenkin hyvin epämääräinen. Suunnitelmaluonnoksessa todetaan, että
“kävelyä ja pyöräilyä olisi kenties mahdollista tukea sosiaalisen ilmastorahaston kautta”.
Toimenpiteen toteuttamiseen tulee sitoutua ja siihen osoittaa riittävät määrärahat.

Alueellisen joukko- ja kutsuliikenteen kehittäminen (SCF-toimi):
Joukkoliikenteen kehittäminen on avainasemassa myös liikennesuoritteen pienentämisessä, mikä on
ilmastotavoitteiden kannalta merkittävää. Alueellisen joukko- ja kutsuliikenteen kehittäminen on
oikeasuuntainen toimi liikenteen päästövähennyksissä ja autoriippuvuuden vähentämisessä sekä
alueellisen oikeudenmukaisuuden kannalta.

Koska kyseessä on SCF:n alainen toimi, sen tulisi kohdentua erityisesti haavoittuvimpien
kotitalouksien tarpeisiin. On erityisen tärkeää huomioida tukitoimissa pienemmät kaupungit ja
kaupunkiseudut sekä harvemmin liikennöidyt alueet, joissa liikenneköyhyys on erityisen suuri
haaste. Lisäksi tulisi tarkastella laajemmin keinoja joukkoliikennelippujen hintojen alentamiseksi
paikallisella tasolla, sillä edullisemmat ja saavutettavammat joukkoliikenneyhteydet ovat keskeinen
keino vähentää yksityisautoilun tarvetta ja edistää oikeudenmukaista siirtymää.

Toimenpiteelle ei ole suunnitelmassa kuitenkaan osoitettu minkäänlaisia määrärahoja tai tarkempia
ohjauskeinoja. Luonnonsuojeluliiton näkökulmasta toimenpidettä tulisi konkretisoida ja siihen
osoittaa riittävät resurssit sen vaikuttavuuden varmistamiseksi. Erityisesti joukkoliikenteen ja kevyen
liikenteen edistämisessä tulee pyrkiä pitkäjänteisiin toimiin ja rakenteelliseen muutokseen. Tulee
varmistaa, että alueellisen joukko- ja kutsuliikenteen kehittämistä on mahdollista jatkaa myös
vuoden 2032 jälkeen.

Julkisen jakeluinfran tuet:
Luonnonsuojeluliiton näkökulmasta julkisen jakeluinfran tukeminen on toimena tarpeellinen.
Erityisesti raskaan kaluston jakeluinfran rakentamisen tuelle on edelleen vahva tarve, sillä
ajoneuvoja on vasta vähän liikenteessä, eikä jakeluinfran rakentuminen ole toteutunut
markkinaehtoisesti. EU:n vaihtoehtoisten käyttövoimien jakeluinfra-asetus (AFIR) myös edellyttää
Suomea täyttämään velvoitteensa vuoteen 2030 mennessä, eikä Suomi näillä näkymin ole niitä
saavuttamassa. Velvoitteiden täyttymättä jäämisestä seuraa sanktio.

Luonnonsuojeluliitto korostaa, että tukea on erityisesti kohdistettava latauspisteisiin, jotka eivät
rakentuisi ilman tukea. Kuten Lataava-hankkeessa todetaan, vuosina 2018-2023 suurin osa
liikenteen julkisen latausinfran tuesta kohdentui valtaväylien hankkeisiin, jotka olisivat
todennäköisesti toteutuneet ilman tukeakin. Sen sijaan maaseutualueen latausinfraa ei juurikaan
tuettu.

Taloyhtiöiden latausinfra-avustus:

Taloyhtiöiden latausinfra-avustuksen jatkaminen on perusteltua, sillä avustus on ollut erittäin
suosittu. Luonnoksessa esitetään kampanjamuotoista avustusta vuosille 2026-2027, sekä avustuksen
jatkamisen tarpeen ja mahdollisuuksien selvittämistä vuosille 2028-2030. Luonnonsuojeluliiton
näkökulmassa suunnitelmassa tulisi jo nyt sitoutua pitkäjänteisempään avustukseen, sillä
sähköautojen osuuden ajoneuvokannassa voidaan olettaa kasvavan lähitulevaisuudessa. Latausinfran puuttuminen taloyhtiöistä voi muodostua pullonkaulaksi, jos sitä ei tueta riittävästi.

Yksityisautokannan sähköistymisen edellytyksenä on kattava latausinfrastruktuuri. Nykyinen
latausinfraohjelma perustuu pitkälti markkinaehtoisuuteen, mutta julkisen tuen tulisi kohdistua
myös alueille, joille markkinaehtoisesti ei rakenneta riittävästi latausverkostoa. Tämä on erityisen
tärkeää alueellisen tasa-arvon ja oikeudenmukaisuuden näkökulmasta, jotta sähköautoilu olisi
aidosti mahdollista laajemmalle osalle kansalaisia.

Sähkökäyttöisten työsuhdeautojen veroetu:
Sähkökäyttöisten työsuhdeautojen veroetu on sinänsä kannatettava toimi, mutta ajoneuvojen ja
polttoaineiden verotukseen tulisi puuttua johdonmukaisemmin, jotta ne ohjaisivat aitoihin
liikenteen päästövähennyksiin. Pelkästään työsuhdeautojen veroetu koskee rajallista osaa
yhteiskunnasta, ja ohjautuu väkisin lähinnä hyvätuloisille.

Lisäksi hallitus päätti lopettaa työsuhdepolkupyörien veroedun kevään 2025 kehysriihessä, vaikka
tämä olisi ympäristön ja kansanterveyden kannalta sähkökäyttöistä työsuhdeautoa järkevämpi tuen
kohde.

Maatalous
Avovastaus
Yleisesti:
Luonnonsuojeluliitto tunnistaa, että maatalouden suurin päästövähennyspotentiaali liittyy toimiin
turvemailla. Suomen peltopinta-alasta noin 10 % on turvemaita, mutta ne aiheuttavat noin puolet
kaikista maatalouden päästöistä, jotka tosin kohdistuvat isolta osin maankäyttösektorille. Turvemaiden lisäksi merkittävää päästövähennyspotentiaalia on myös kasvisperiäisen ruoan
osuuden kasvattamisella, johon valtion pitäisi aktiivisesti etsiä politiikkakeinoja. Jo pelkästään
kansallisten ravitsemussuositusten tavoitteiden toteuttamisesta on hyvä lähteä liikkeelle.

Luonnonsuojeluliitto tukee myös esimerkiksi lausuntoluonnoksessa huomioituja kestävää
biokaasuntuotantoa, viljelymaan kasvukunnon parantamista ja hiilensidonnan vahvistamista uudistavan viljelyn keinoin sekä täsmäviljelyä lannoitteiden käytön vähentämiseksi ja
omavaraisuuden vahvistamiseksi. Näissä suoraan viljelyyn liittyvissä toimissa avainasemassa on
maatalouden tukijärjestelmä, jonka tehokkuutta ilmaston näkökulmasta tulee arvioida kesken
kuluvan maatalouspolitiikan ohjelmakauden. Maataloustukia tulee ohjata vahvemmin ilmaston,
luonnon ja vesistöjen parhaaksi myös kesken tukikauden.

Turvemaiden päästövähennykset:
Maatalouden kokonaispäästöistä noin kolme neljäsosaa on maaperään liittyviä päästöjä, näistä taas
noin kolme neljäsosaa liittyy eloperäisiin eli turvemaihin. Tutkimusten mukaan maatalouden
tehokkaimmat päästövähennystoimet liittyvät juuri eloperäisiin maihin.

Noin 70 prosenttia Suomen varastoituneesta hiilestä on sitoutuneena turpeessa. Ojitusten vuoksi
maaperän kuivumisen ja turpeen hajoamisen myötä varastoitunut hiili vapautuu ilmakehään, ja
erityisesti rehevillä alueilla turpeesta vapautuu paljon hiilidioksidia. Luonnonsuojeluliiton
näkökulmasta turvemaiden ojitukset tulisi lopettaa kokonaan.

Turvepeltojen pohjaveden pinnan nostamisella tai alueen vettämisellä on mahdollista saavuttaa
merkittäviä päästövähennyksiä. Turvepeltojen ilmastokosteikkotoimessa tai huonotuottoisten
paksuturpeisten peltojen kosteikkotoimessa alue ennallistetaan suon kaltaiseksi alueeksi esimerkiksi
patoamalla ojia niin, että pohjaveden pinta nousee pysyvästi tasolle, joka ehkäisee tehokkaasti
turpeen hajoamisen. Turvepeltoja vettämällä voidaan vastata myös EU:n ennallistamistavoitteisiin ja
luonnon monimuotoisuuden edistämistavoitteisiin.

Vaikka näiden turvepeltoja koskevien toimien ilmastovaikutuksia arvioidaan
suunnitelmaluonnoksessa, ei niiden edistämiseksi ole esitetty selkeitä toimenpiteitä tai määrärahoja.
Suunnitelmassa vain todetaan, että turvepeltojen viljelyä korotetulla pohjaveden pinnalla tai
turvepeltojen vettämistä olisi mahdollista edistää jakeluvelvoitteen joustomekanismin kautta.
Strategiassa tulisi linjata selvemmin määrälliset tavoitteet, esimerkiksi vuosittaiset
päästövähennystavoitteet, sekä varmistaa toimien pitkäjänteinen ja johdonmukainen rahoitus.

Luonnonsuojeluliiton näkökulmasta myös kosteikkoviljelyn kansalliset tuet tulisi palauttaa.
Kosteikkoviljely on erittäin kustannustehokas ilmastotoimi, mutta Orpon hallitus on leikannut siihen
osoitetut määrärahat. Kosteikkoviljelyn tukemista tulisi myös EU-tasolla edistää osana uuden
yhteisen maatalouspolitiikan (YMP) valmistelussa, sillä nykyisen ohjelman puitteissa siihen ei ole
mahdollista hakea tukia.

Biokaasun tuotannon ja käytön sekä ravinteiden kierrätyksen edistäminen:

Luonnonsuojeluliiton näkökulmasta biokaasun käyttöönottoa tulee edistää erityisesti liikenteessä.
Biokaasulle on osoitettu useissa tutkimuksissa yhtä suuri päästövähennyspotentiaali liikenteessä
kuin uusiutuvalla sähköllä kulkeville ajoneuvoille. SYKE:n raportin mukaan päästövähennys
biokaasun käytöllä on 20-80 % biojätteestä tehtynä ja 72-202 % lietelannan kohdalla verrattuna
vastaavaan bensiiniautoon.

Toimenpiteiden osalta Luonnonsuojeluliitto kannattaa nykyisen tukitason ylläpitämistä. Valtion
rahoittamalla ravinteiden kierrätyksen ohjelmalla on rahoitettu myös biokaasunhankkeita.
Ympäristölupamenettelyjen ‘sujuvoittaminen’ ei saa tarkoittaa ympäristövaikutusten arvioinnissa
oikaisemista. Biokaasun tuotannon osalta tulee tarkasti huomioida uusiutuvaa energiaa koskevat
EU:n kestävyyskriteerit erityisesti raaka-aineena käytetyn kasvibiomassan osalta.

Biokaasua voidaan tuottaa kestävästi esimerkiksi maatalouden ja elintarviketuotannon sivuvirroista.
Hallitukselta oli iso takapakki tehdä erillinen päätös jatkaa lantapoikkeuksen käyttöä, vaikka sen
siirtymäaika olisi päättynyt vuoden 2024 loppuun automaattisesti. Lantapoikkeus mahdollistaa
lannan liikalevityksen pelloille yli sallittujen fosforirajojen ja kuormittaa siten herkkiä vesistöjämme.
Lantapoikkeukseta luopuminen olisi taannut, että ylimääräinen lanta tulee uudelleen sijoittaa
esimerkiksi biokaasulaitosten raaka-aineiksi.

Metsäpinta-alan laajentaminen:
Metsäpinta-alan laajentamista on esitetty maankäyttösektorin nieluja vahvistavaksi toimenpiteeksi
osana maa- ja metsätalousministeriön laatimaa metsien kasvun pakettia. Metsitys voi oikein
kohdennettuna olla kannatettava toimi. Metsityksen aikaansaama päästövähennys riippuu
olennaisesti metsitettävän alueen aiemmasta maankäyttömuodosta, maalajista, puulajista ja
metsityksestä kuluneesta ajasta.

Luonnoksessa todetaan, että metsityksen kohteena olisivat maatalouskäytön ulkopuolelle jääneet
peltolohkot, turvetuotannosta poistuneet suonpohjat tai ohutturpeiset, heikkotuottoiset pellot.
Luonnonsuojeluliitto huomauttaa, että vanhojen turvepeltojen metsitys voi aiheuttaa merkittäviä
päästöjä turpeen hajotessa. Siten metsitys tulee rajata ainoastaan hyvin ohutturpeisiin maihin ja
kivennäismaihin. Tutkimusten mukaan metsän kasvatus rehevillä kasvupaikoilla on ilmastollisesti
kestävää ja hiilivaraston turvaavaa vain hyvin ohutturpeisilla (< 10 cm) ojitusalueilla. Näillä paikoilla
puuston hiilivarasto on turpeen hiilivarastoa merkittävämpi.

Kasvispainotteisen ruuantuotannon edistäminen:

Luonnonsuojeluliitto on erittäin pettynyt siihen, ettei suunnitelmassa esitetä minkäänlaisia
ohjauskeinoja, jotka tukisivat siirtymää kasvipainotteiseen ja ilmastoystävälliseen ruokavalioon.
Ilmastoystävällisen ruuantuotannon ja -kulutuksen tukeminen tulisi nostaa selkeäksi toimenpiteeksi.
Lihan ja muiden eläinperäisten tuotteiden kulutusta tulee vähentää ja tuotannon määrää pienentää
ohjaamalla julkisia hankintoja, haittaveroilla sekä maataloustukia muuttamalla. Maatalouspolitiikalla
on keskeinen rooli tuotantorakenteen uudistamisen mahdollistamisessa, ja se tulisi nostaa
politiikkatoimeksi.

Suunnitelmassa viitataan epämääräisesti uusiin kansallisiin ravitsemussuosituksiin, jotka suosittavat
kasvipainotteisempia ruokavalioita sekä terveys- että ympäristösyistä. Suunnitelmassa ei tästä
huolimatta esitetä mitään toimia, joilla suositukset olisi mahdollista saattaa käytäntöön, ja
kasvipohjaista ruuantuotantoa tukea yli eläintuotannon.

Maidontuotannon osalta suunnitelmassa väitetään, että “kestävin tie maidontuotannon
ilmastokuormituksen vähentämiseen on tuotannon tehostaminen”, muun muassa eläinjalostuksen,
ruokinnan ja hoidon keinoin. Luonnonsuojeluliitto huomauttaa, että aidosti kestävin tie olisi
tehostamisen sijaan tuotannon ja kulutuksen vähentäminen kestävälle tasolle kokonaisuudessaan.

Rakennusten erillislämmitys
Avovastaus
Yleisesti:
Rakennusten erillislämmityksen osalta suunnitelman toimet perustuvat erityisesti fossiilisten
polttoaineiden käytön lopettamiseen tai vähentämiseen kiinteistöjen lämmityksessä.
Luonnonsuojeluliiton näkökulmasta nämä toimet ovat aiheellisia, mutta suunnitelmassa tulisi
kiinnittää enemmän huomiota myös rakenteellisen energiatehokkuuden edistämiseen.

Luonnonsuojeluliiton näkökulmasta rakennusten energiatehokkuuden vaatimuksia tulisi
huomattavasti kiristää kansallisella tasolla, koska Suomessa merkittävä osa olemassaolevista ja
uusista rakennuksista saavuttaa jo nyt EU:n rakennusten energiatehokkuusdirektiivin (EPBD)
asettamat minimivaatimukset. Direktiivin toimeenpanon osalta ei olla pyritty parantamaan
energiatehokkuutta, vaan kansallinen lainsäädäntö on asetettu minimitason mukaan. On ilmeistä,
että direktiiviä toimeenpanevien asetusten laatimisessa on nojattu energiatuotannon päästöjen
vähentymiseen, eivätkä ne nykymuodossaan ohjaa parantamaan rakennusten energiatehokkuutta.
Vaikka Suomen energiantuotannosta aiheutuvat päästöt ovat viime vuosina vähentyneet
merkittävästi, on tärkeää, että sääntely jatkossakin edistää myös rakenteellisen energiatehokkuuden
kehittämistä.

On tärkeää huomioida, että energiantuotannolla on väistämättä ympäristölle haitallisia vaikutuksia,
joten energiatehokkuuden parantamista ja energian kokonaiskulutuksen minimoiminen tulisi asettaa
etusijalle, eikä ainoastaan keskittyä uusiutuvaan energiaan siirtymiseen.

Samoin kuin liikenteen toimet, erillislämmityksen päästövähennyksiin tähtäävät toimet ovat pääosin
tukimuotoisia ja lyhytaikaisia, sen sijaan että niillä tavoiteltaisiin rakenteellista ja kestävää muutosta.
Useat esitetyt toimet ja niiden toteutustapa jää myös luonnoksessa epäselväksi.

Pitkäjänteinen panostus energianeuvontaan ja energiaremontteihin on välttämätöntä sekä
ilmastotavoitteiden että oikeudenmukaisuuden kannalta. Energianeuvonnan ja tukien
kohdentaminen haavoittuvimmille kotitalouksille sekä avustukset asuinrakennusten
energiatehokkuuden parantamiseen ovat sekä tarpeellisia että linjassa EU:n rakennusten
energiatehokkuusdirektiivin (EPBD) kanssa.

Öljy- ja maakaasulämmityksestä luopumisen tuki:
Luonnonsuojeluliitto kannattaa linjausta jatkaa öljy- ja kaasulämmityksestä luopumisen tukea, joka
on osoittautunut tehokkaaksi ja suosituksi keinoksi ja edistänyt merkittävästi siirtymää puhtaampiin
lämmitysjärjestelmiin. Toimenpiteet ovat siten perusteltuja, ja niihin tulee osoittaa riittävät
resurssit.

Avustusten ja tuen kohdentumiseen tulee kiinnittää erityistä huomiota. DeCarbonHome-hankkeen
tutkimuksen mukaan öljylämmitteisissä omakotitaloissa asuvat kotitaloudet ovat keskimäärin
iäkkäämpiä, matalammin koulutettuja ja pienituloisempia muihin omakotitaloasujiin verrattuna.
Energiaremonttiavustukset ovat kuitenkin tähän mennessä kohdistuneet enemmän hyvätuloisille,
korkeammin koulutetuille ja kaupunkialueilla asuville. Kyselytutkimusten mukaan hyvätuloiset
toteuttavat lämmitysinvestointeja ilman tukeakin, joten tukien kohdentaminen aidosti lisäisiin
tapauksiin on ensiarvoisen tärkeää, jotta julkiset varat käytetään mahdollisimman tehokkaasti.

Nykyisessä tilanteessa jäljellä olevat öljylämmittäjät muodostavat entistä haavoittuvamman ryhmän,
ja heidän riskinsä joutua energiaköyhyyteen kasvaa erillislämmityksen päästökaupan myötä.
Haavoittuvimmilla kotitalouksilla on edelleen tarvetta lisätiedolle ja henkilökohtaiselle neuvonnalle,
ja tukijärjestelmän tulisi olla selkeä ja helposti saavutettava. Tulee myös varmistaa, että jäljelle jäävä
omarahoitusosuus ei muodostu kohtuuttomaksi.

Luonnonsuojeluliitto huomauttaa, että öljy- ja maakaasulämmityksestä luopumisen tukia on nyt
esitetty mahdolliseksi toimenpiteeksi kolmen erillisen suunnitelman alla. Tukeen on viitattu yhtenä
mahdollisena SCP:n toimena, jakeuvelvoitteen joustomekanismin toimena, ja nyt viimeisimpänä osana KAISU:a. Yhden toimenpiteen päästövähennyksiä ei voi laskea usean eri suunnitelman alle. On
huomionarvoista, että jakeluvelvoitelain mukaan joustomekanismin alaisten toimien on oltava
lisäisiä, eli sellaisia, jotka eivät ilman mekanismia toteutuisi. On epäselvää, miksi toimi on mukana
mekanismissa, jos sitä on tarkoitus edistää sosiaalisen ilmastorahaston tai KAISU:n toimenpiteiden
puitteissa. Tätä tulisi selventää.

Korotetun kotitalousvähennyksen jatkaminen öljylämmityksestä luopumiseksi:
Korotetun kotitalousvähennyksen jatkaminen öljylämmityksestä luopuminen on
Luonnonsuojeluliiton näkökulmasta kannatettava toimi. Samoin kuin öljy- ja kaasulämmityksestä
luopumisen tuen kohdalla, tulee vähennyksen kohdentumiseen kiinnittää erityistä huomiota, jotta
se hyödyttää ensisijassa haavoittuvassa asemassa olevia kotitalouksia.

Toimenpiteen toteutus jää kuitenkin suunnitelmaluonnoksen perusteella hyvin epäselväksi.
Luonnoksessa todetaan yleisesti, että vähennystä “voitaisiin jatkaa vuosina 2028–2030”. Jotta
toimenpiteen päästövähennykset voidaan uskottavasti laskea osaksi suunnitelman
ilmastovaikutuksia, tulisi kaikkiin toimenpiteisiin sitoutua ja osoittaa niihin tarvittavat resurssit.

Työkoneet
Avovastaus
Kuten luonnoksessa todetaan, siirtymä nolla- ja vähäpäästöisiin työkoneisiin etenee hitaasti muun
muassa koneiden pitkien käyttöaikojen, vähä- ja nollapäästöisten työkoneiden korkeiden hintojen
sekä kehittymättömän vaihtoehtoisen käyttövoimien infrastruktuurin takia.

Luonnonsuojeluliitto yhtyy suunnitelman toteamukseen, että työkoneiden päästölaskennan ja
työkonekantatietojen puutteellisuus on merkittävä haaste, ja tietopohjaa tulee parantaa. Liitto
kannattaa esitystä alan yhteistyöryhmän perustamisesta sekä työkonealan siirtymän tiekartan
laatimisesta.

Luonnonsuojeluliitto suhtautuu myönteisesti vaihtoehtoisten käyttövoimien sekä siihen liittyvän
infrastruktuurin edistämiseen osana suunnitelmaa. Liitto yhtyy ACE-hankkeen raporttiin perustuvaan
ehdotukseen siitä, että vaihtoehtoisten käyttövoimien infrastruktuurin tukeminen tulisi kohdentaa
kilpailutuskriteereillä alueille, joissa työkoneiden käyttö on erityisen intensiivistä. Lisäksi
infrastruktuurin kehittäminen siten, että sitä voisi hyödyntää työkoneiden lisäksi raskaan liikenteen
tarkoituksiin olisi kustannustehokas ratkaisu.

Maatalouden työkoneiden fossiilisen polttoöljyn huomattava veroetu (energiaverojen palautus) on
ilmaston kannalta erittäin haitallinen tuki. Luonnonsuojeluliiton näkökulmasta tuen asteittaisesta lopettamisesta tulisi tehdä päätös KAISU-suunnitelman yhteydessä. Energiaverotyöryhmä on
suosittanut tätä raportissaan jo vuonna 2020.

Jätehuolto
Avovastaus
Jätehuollon saralla on kirittävää, sillä Suomi ei ole saavuttanut EU:n jätepolitiikan tavoitteitaan, ja
komission on suosittanut Suomen edistämään jätteenpolttoa vähentäviä ohjauskeinoja.

Taakanjakosektorin jätteenpolton päästöt ovat kasvaneet yhdyskuntajätteen energiahyödyntämisen
lisääntymisen myötä, mikä on jätehierarkian vastaista.

Jätteenpolton kasvihuonekaasupäästöjen vähentämisessä ensisijaisena tavoitteena tulisi olla
polttoon päätyvän materiaalin vähentäminen. Tämä lähestymistapa tukisi myös kiertotalouden
periaatteita. Luonnonsuojeluliitto peräänkuuluttaa selkeää sääntelyä kierrätyksen edistämiseksi sekä
kierrätyskelpoisen jätteen polttamisen vähentämiseksi osana tulevaa kiertotalouslakia.
Mikäli materiaalien uudelleenkäytön ja kierrätyksen edistämistoimet eivät ole riittävän tehokkaita,
on perusteltua arvioida jätteenpolttoveron käyttöönottoa. Luonnonsuojeluliitto tukee esitystä
selvittää jätteenpolttoon liittyviä taloudellisia ohjauskeinoja osana keväällä 2025 käynnistynyttä
Syken toteuttamaa tutkimushanketta.

Luonnonsuojeluliiton yhtyy luonnoksen esitykseen siitä, että Suomen tulee vaikuttaa aktiivisesti
siihen, että jätteenpolttolaitokset sisällytetään EU:ssa päästökauppaan. Jätteenpoltton
sisällyttäminen päästökauppaan on tarpeellista, jotta jätteenpolton ilmastopäästöt saadaan
hintaohjauksen piiriin.

Luonnonsuojeluliitto huomauttaa, että CCS/CCSU menetelmät eivät myöskään ole jätehierarkian mukaisia, ja lisäksi niihin liittyy teknisiä epävarmuuksia. Jätehuollon päästövähennyksiä on haettava
ensisijaisesti noudattamalla jätehierarkiaa ja panostamalla toimivaan kiertotalouteen. Siten
luonnonsuojeluliitto ei kannata esitystä tukea jätteenpolttolaitosten hiilidioksidipäästöjen CCS- tai
CCU-hankkeita.

F-kaasut
Avovastaus
Kuten suunnitelmaluonnoksessa todetaan, valtaosa F-kaasujen päästövähennyksistä aiheutuu
suoraan EU:n F-kaasuasetuksen mukaisista toimista. Luonnonsuojeluliitto yhtyy suunnitelmassa
esitettyihin toimiin, ja huomauttaa, että Syken toteuttamalle julkisten hankintojen kriteerie päivitystyölle ympäristöystävällisempien ilmastointi- ja lämpöpumppulaitteiden käytön edistämiseksi
on varmistettava rahoitus.

Teollisuus ja muut päästöt
Avovastaus
Kuten suunnitelmaluonnoksessa todetaan, suuri osa teollisuuden päästöistä kuuluu päästökaupan
piiriin, ja päästökaupan hintaohjaus on ollut toimivaa teollisuuden päästövähennysten
edistämisessä. Luonnonsuojeluliitto kuitenkin huomauttaa, että teollisuuden päästövähennyksissä
luotetaan liian vahvasti toimialojen omiin vähähiilisyystiekarttoihin. Tiekartat eivät sido alan
toimijoita, ja tiekarttojen erillisyys vaikeuttaa kokonaiskuvan ja tiekarttojen yhteensopivuuden
arvioimista.

Luonnonsuojeluliitto kannattaa toimenpiteenä energiatehokkuussopimustoiminnan jatkoa kaudelle
2026-2035 sekä sen rahoituksen vahvistamista.

Vetymarkkinoiden edistämisen osalta Luonnonsuojeluliitto toteaa, että vain uusiutuvalla energialla
tuotettu vety edistää fossiilista polttoaineista irrottautumista. Ilmastokestävyyden takaamiseksi
vetytalouteen siirtyminen tulee tehdä lisäisen uusiutuvan energian kautta. Vetyyn liittyvät
investoinnit eivät saa heikentää luonnon monimuotoisuutta, eikä energiatehokkuustavoitteita.
Vetyinfrastruktuurin rakentaminen edellyttää huolellista ympäristövaikutusten arviointia sekä
maankäytön ja luonnon monimuotoisuuden huomioimista jo suunnitteluvaiheessa. Suomi ei voi
rakentaa vetytaloutta pelkästään vientiin perustuvana teollisuusstrategiana, vaan vedyn tuotannolla
on oltava selkeä kansallinen ilmastohyöty.

Kuntien ja alueiden ilmastotyö
Avovastaus
Ilmastolain heikentäminen poistamalla kuntien velvoite laatia ilmastosuunnitelmia on vakava askel
taaksepäin ilmastokriisin torjunnassa. Erityisesti pienet kunnat jäävät ilman tukea ja ohjausta, mikä
vaikeuttaa niiden mahdollisuuksia toteuttaa tehokkaita ilmastotoimia. Ilmastoratkaisujen
toteuttaminen tapahtuu suurelta osin paikallistasolla, kunnissa ja kaupungeissa, ja kuntien
suunnitelmat ovat olleet tärkeä väline tuoda päätöksenteko lähelle kansalaisten arkea ja lisätä
osallistumismahdollisuuksia.

Suunnitelmavelvoitteen poistaminen romuttaa myös ilmastolain 2 §:n oikeudenmukaisuustavoitetta,
jonka mukaan ilmastotoimissa on huomioitava alueelliset erityispiirteet ja sidosryhmien näkemykset.
Ilman yhteisiä sisältövaatimuksia ja velvoitetta suunnitelmien laatimiseen ilmastotyön taso kunnissa
eriytyy, eikä toimien vaikuttavuutta voida enää seurata tai vertailla valtakunnallisesti.

Poukkoileva ilmastopolitiikka ei ole kuntien, kansalaisten eikä ilmaston etu. Hallituksen tulee
johdonmukaisesti vahvistaa ilmastotoimiaan, eikä purkaa olemassa olevia rakenteita.
Luonnonsuojeluliitto toteaa, että kuntien ‘kannustaminen’ ilmastojohtamiseen, -yhteistyöhön tai
vapaaehtoisiin verkostoihin ei ole riittävää. Kunnille tulee varmistaa riittävät taloudelliset resurssit,
jotta ilmastotoimia on mahdollista suunnitella, toteuttaa sekä seurata.

Kuntien mahdollisuuksia liittyä Suomen ympäristökeskuksen ylläpitämään Kohti hiilineutraalia
kuntaa -verkostoon (Hinku), Motivan ja Suomen ympäristökeskuksen koordinoimaan
edelläkävijäkuntien Fisu (Finnish Sustainable Communities) -verkostoon ja Kuntaliiton
Ilmastokunnat-toimintaan tulee varmistaa turvaamalla verkostojen määrärahat ja jatkuvuus.

Kulutuksen hiilijalanjälki
Avovastaus
Kulutuksen hiilijalanjälkeä on tärkeää tarkastella kattavasti. Suomeen tuotavien tuotteiden taustalla
voi olla esimerkiksi kivihiilen energiakäyttöä tai trooppista metsäkatoa, joka vauhdittaa
kuumenemista ja luonnon monimuotoisuuden katoa, mutta tämä ei näy kansallisessa
päästölaskennassa. Erityisesti kulutustuotteiden ja ruoan tuotannon taustalla on ulkoistettuja
päästöjä. Ulkoistettujen päästöjen vähentämiseen auttaisivat esimerkiksi hiilitullit,
kauppasopimusten solmiminen ilmaston ehdoilla ja tuotteiden tuotantoketjujen avaaminen ja
yritysten ja sijoittajien velvoittaminen minimoimaan metsäkatoriskin.

Kulutusperäisiä päästöjä syntyy kotitalouksien kulutuksen lisäksi myös julkisesta kulutuksesta ja
investoinneista.

Julkiset hankinnat
Avovastaus
Vuonna 2020 laadittu kansallinen julkisten hankintojen strategia painottaa hankintojen ekologista
kestävyyttä, erityisesti vähähiilisyyttä ja kiertotalouden edistämistä. Noin viidennes Suomen
kulutusperäisesti lasketusta hiilijalanjäljestä syntyy julkisista hankinnoista. Kansainvälisessä
vertailussa Suomi on kuitenkin yksi harvoista OECD-maista, joissa ei ole julkisten hankintojen
ekologisia tavoitteita tai kansallisia ympäristövähimmäisvaatimuksia.

Julkisia hankintoja sääntelemällä ja ohjaamalla voidaan edistää vähähiilisiä, energiatehokkaita sekä
kiertotaloutta ja luonnon monimuotoisuutta tukevia ratkaisuja. On myös tärkeää parantaa
hankintojen elinkaarikustannusten ja -päästöjen arviointia.

Tulee varmistaa, etteivät julkiset hankinnat aiheuta negatiivisia ilmasto- ja ekologisia vaikutuksia
myöskään muissa maissa. On tärkeää, että kansalliset julkisia hankintoja koskevat linjaukset ovat
linjassa esimerkiksi EU-tasolla, jotta sääntely-ympäristö on yhdenmukainen.
Myös julkisten hankintojen kohdalla on pyrittävä ensisijaisesti vähentämään materiaalien kulutusta
sekä edistämään kiertotaloutta.

Muut poikkisektorit
Avovastaus
–
Suunnitelman ympäristö-, talous- ja sosiaaliset vaikutukset
Avovastaus
Luonnonsuojeluliitto toteaa yleisesti, että ilmastopolitiikan keskeisten suunnitelmien
oikeudenmukaisuuden ja ihmisoikeusvaikutusten arviointia ja seurantaa tulisi syventää ja
yhdenmukaistaa. Ihmisoikeusvaikutuksia arvioidaan erinäisten politiikkaprosessien yhteydessä,
mutta niille ei ole yhteistä arviointimenetelmää tai kriteeristöä. Ongelmana on, että eri suunnitelmia
ja prosesseja ei huomioida kokonaisuutena vaan erikseen, jolloin kumulatiiviset ja kasautuvat
vaikutukset voivat jäädä huomiotta. Lisäksi ihmisoikeusvaikutusten arviointia tulisi tehdä
valtioneuvoston ja viranomaisten lisäksi myös riippumattomien asiantuntijoiden toimesta.

Vaikka suunnitelman sosiaalisia vaikutuksia on käsitelty osiossa 9.3, eivät oikeudenmukaisuuden eri
ulottuvuuksien huomioiminen ulotu suunnitelman toimenpiteisiin.

Kuten luonnonsuojeluliitto sektorikohtaisissa huomioissaan todennut, esimerkiksi liikenteen ja
erillislämityksen osalta oikeudenmukaisuutta ja toimenpiteiden ohjautumista oikein ei ole riittävästi
tarkasteltu.

Saamelaisten oikeuksia ei myöskään olla toimissa huomioitu riittävän vahvasti. Vaikka
Saamelaiskäräjiä on saamelaiskäräjälain mukaisesti kuultu, ei saamelaisten erityinen asema
alkuperäiskansana näy suunnitelmassa. Esimerkiksi saamelaiskäräjien esittämiä toiveita julkisen
liikenteen tukemiseksi harvaan liikennöidyllä saamelaisalueella ei ole suunnitelman toimenpiteissä
huomioitu erityisellä tavalla.

Kuten saamelaiskäräjät ovat kuulemisessa todenneet, oikeudenmukainen siirtymä kohti
hiilineutraaliutta tulisi toteuttaa tavalla, joka ei heikennä saamelaisten elinkeinoja ja kulttuuria.
Oikeudenmukaisuuden toteutumiseksi on varmistettava, että saamelaisten näkökulmat ja
perinteinen tieto ovat keskeisessä roolissa ilmastopoliittisessa päätöksenteossa. Ilmastonmuutoksen
ja luontokadon vaikutukset ovat jo nykyisellään vaikuttaneet merkittävästi saamelaisten
kulttuuriperinteiden ja perinteisten elinkeinojen harjoittamisen edellytyksiin. Suomen ilmastolaissa
on huomioitu saamelaisten oikeus ylläpitää ja kehittää omaa kulttuuriaan suhteessa
ilmastopolitiikan suunnitelmien valmisteluun. On myös huomionarvoista, että alkuperäiskansojen
perinteisen tiedon rooli sekä ilmastonmuutoksen että luontokadon hillinnässä sekä niihin
sopeutumisessa on tunnustettu esimerkiksi YK:n biodiversiteettisopimuksessa ja Akwé:Kon -ohjeissa
sekä Pariisin ilmastosopimuksessa (artikla 7[5]).

Vihreän siirtymän hankkeet ovat lisänneet maankäyttöpaineita Saamenmaalla. Tämä on ongelma
jako-oikeudenmukaisuuden sekä tunnustavan oikeudenmukaisuuden näkökulmasta, ja on
varmistettava, ettei vihreää siirtymää toteuteta saamelaisten oikeuksien kustannuksella.
Saamelaisilla on Suomen perustuslain turvaama oikeus ylläpitää kieliään sekä kulttuuriaan, joka
kattaa saamelaisten perinteiset elinkeinot. Oikeudenmukaisuuden toteutumiseksi ja saamelaisten
oikeuksien turvaamiseksi Saamenmaalla on varmistettava FPIC-periaatteen, eli tietoon perustuvan
ennakkosuostumuksen, toteutuminen.

Muita huomioita
Avovastaus
–
Lisätietoja: ilmastoasiantuntija Sundström Edda, edda.sundström@sll.fi