Lausunto kasvihuonekaasupäästöjen vähentämisestä ja nielujen kasvattamisesta (strategian luku 2.2)

1. Päästökauppasektori

Päästökauppasektorilla suunta on pääosin oikea. Päästöoikeuden hinnannousu on vaikuttanut päästökehitykseen, ja kiristykset tulevat edelleen vahvistamaan ohjausvaikutusta. Fossiilisten polttoaineiden alasajo energiantuotannossa tulee varmistaa mahdollisimman nopeasti. 

Erityisesti meri- ja lentoliikenteen kohdalla luonnoksessa painotetaan Suomen kilpailukykyä, mutta ilmastotavoitteet ja päästövähennykset jäävät vähäiselle huomiolle. On välttämätöntä, että tukitoimet kohdistuvat vain toimiin, jotka tuottavat aitoja ja lisäisiä päästövähennyksiä. Fossiilisten polttoaineiden epäsuorat tuet on poistettava. 

2. Maankäyttösektori

Strategiassa esitetyt linjaukset maankäyttösektorin osalta eivät ole riittäviä varmistamaan hiilinielujen vahvistamista. Hallitusohjelman linjaus, että metsien käyttöä ei rajoiteta, on ristiriidassa ilmastotavoitteiden kanssa. Metsien hiilinielujen romahtaminen on Suomen ilmastopolitiikan kriittisin haaste. Sen ratkaisemiseksi tarvitaan aidosti vaikuttavia politiikkatoimia, ei ainoastaan suosituksia tai informaatio-ohjausta. Tästä huolimatta strategialuonnoksessa hiilinielujen osalta toimien painopiste on inventaarioiden ja laskennan kehittämisessä vaikuttavien ilmastotoimien sijaan. Hallitus viivyttelee konkreettisissa hiilinielutoimissa nojautumalla tiedon tuottamiseen. On myös huomioitava, että hiilinielujen vahvistaminen on edellytys sille, että taakanjakosektorin päästövähennykset eivät valu hukkaan. 

Metsien käsittelyä tulee ohjata ilmastotavoitteiden saavuttamiseksi. Strategiassa nostetut metsien käsittelyn toimet, kuten harvennusten keventämine ja kiertoaikojen pidentäminen ovat sinänsä kannatettavia. Esitettyjen toimien perusteella kuitenkin syntyy vahva vaikutelma, että maankäyttösektorin ilmastopolitiikan ensisijaisena tavoitteena ei ole hiilinielujen vahvistaminen, vaan metsätalouden hakkuumahdollisuuksien turvaaminen. Tämä käy ilmi esimerkiksi siitä, että metsien käyttöä ei rajoiteta, vaikka korkea hakkuutaso on keskeinen syy hiilinielujen romahtamiseen. Hiilinielujen vahvistaminen esitetään metsien kasvua vauhdittavien toimien sivutuotteena, ei priorisoituna ilmasotavoitteena. Strategiassa painotetaan, että ilmastotoimien ei tule heikentää hakkuukertymiä. Luonnonsuojeluliiton näkökulmasta tämä on täysin nurinkurista, ja asettaa kohtuuttomia rajoitteita ilmastopolitiikan vaikuttavuudelle. Lisäksi monet ehdotetut toimet, kuten metsälannoitus, ovat ristiriidassa luonnon monimuotoisuustavoitteiden ja vesiensuojelun tavoitteiden kanssa. 

Turvemaiden osuus maankäyttösektorin päästöistä on merkittävä, ja niiden päästöjen vähentäminen on välttämätöntä Suomen ilmastotavoitteiden saavuttamiseksi. Strategiassa tunnistetaan turvepeltojen merkittävä päästövähennyspotentiaali, mutta Luonnonsuojeluliiton näkökulmasta on huolestuttavaa, ettei näiden toimien edistämiseksi ole esitetty konkreettisia toimenpiteitä tai rahoitusta. Nykyinen etenemistahti turvepeltojen vettämisessä, kosteikkoviljelyssä ja ennallistamisessa on liian hidas suhteessa todelliseen tarpeeseen. Lisäksi turvepeltojen uudisraivaamisen kieltäminen on tärkeää, sillä turvepeltojen ojitus ja viljelykäyttö vapauttavat valtavasti hiilidioksidia. Tästä syystä tulisi ottaa käyttöön maankäytön muutosmaksu. 

Vettäminen ja kosteikkojen perustaminen ovat keskeisiä toimia, joita tulee laajentaa merkittävästi. Turvepeltojen pohjaveden pinnan nostaminen tai alueiden vettäminen on erityisen tehokas keino vähentää päästöjä. Näillä toimilla voidaan samalla edistää myös luonnon monimuotoisuutta ja vastata EU:n ennallistamistavoitteisiin. Strategiassa tulisi linjata selvemmin määrälliset tavoitteet, esimerkiksi vuosittaiset päästövähennystavoitteet, sekä varmistaa toimenpiteiden rahoitus pitkäjänteisesti lyhtyaikaisten investointitukien sijaan.  Strategiassa tulisi asettaa selkeät määrälliset tavoitteet, kuten vuosittaiset päästövähennystavoitteet, ja varmistaa pitkäjänteinen rahoitus. Kosteikkoviljelyn kansalliset tuet tulisi palauttaa, sillä kyseessä on kustannustehokas ilmastotoimi, jonka laajempi käyttöönotto vaatii sekä kansallista että EU-tason tukea. Suomen on varmistettava, että EU:n ennallistamisasetuksen vaatimukset turvemaiden osalta toimeenpannaan täysimääräisesti. Tämä edellyttää nykyistä parempaa maatalous- ja ilmastopolitiikan parempaa yhteensovittamista.

Maankäyttösektorin ilmastosuunnitelman (MISUn) osalta strategiassa todetaan, että päivitetty skenaariotarkastelu osoittaa, että MISU:n toimet voisivat tuottaa jopa 4,7 Mt CO2-ekv ilmastohyödyn. Edes täysimääräisesti toteutettu MISU ei kuitenkaan riitä kääntämään maankäyttösektorin ilmastovaikutusta nieluksi, sillä sektori on tuoreimman tiedon mukaan lähes 12 Mt CO2-ekv. päästö. Luonnonsuojeluliitto on pettynyt siihen, ettei täysin riittämättömäksi osoittautunutta suunnitelmaa ole kuluvan hallituskauden aikana päivitetty lukuisista vaatimuksista huolimatta. Lisäksi nykyisen MISU:n toimeenpano nojaa osittain politiikkainstrumentteihin (kuten METKA ja metsästrategia), joiden ensisijainen tavoite ei ole MISU:n toimien edistäminen. Maankäyttösektorille tarvitaan määrätietoisempaa ja ilmastotavoitteisiin suoraan kytkeytyvää politiikkaa, joka korjaa sektorin nykyisen kehityksen. 

3. Tekniset nielut

Teknisiin nieluihin, kuten biogeeniseen hiilidioksidin talteenottoon (BECCS), ei tule nojata hiilineutraaliustavoitteen saavuttamisessa, vaan ilmastotoimia on tehtävä päästöjen vähentämisessä ja luonnollisten hiilinielujen vahvistamisessa.

Strategiassa mainitaan 140 miljoonan euron määräraha teknisten nielujen pilotteihin.  Metsien ja maaperän hiilivarastojen vahvistaminen on nopein, varmin, sekä kustannustehokkain tapa lisätä hiilinieluja ilmastotavoitteiden saavuttamiseksi. Niiden tukemiselle on selkeä tarve, mutta hallitus ei ole rakentanut niiden tukemiselle kestävää rahoitusmallia. Tästä huolimatta poliittinen huomio painottuu tulevaisuuden teknisiin nieluihin, samalla kun välittömästi toteutettavissa olevat, huomattavasti kustannustehokkaammat hiilinielutoimiet jätetään toteuttamatta. Ennen kuin rakennetaan uusia tukimekanismeja uusille teknologioille, on ensisijaisesti rakennettava vaikuttavat ja riittävät tukirakenteen luonnollisten hiilinielujen vahvistamiseksi.

Luonnonsuojeluliitto huomauttaa, että strategiassa ei arvioida, millaisia todellisia ilmastohyötyjä BECCS:llä on. Voimassa olevan sääntelyn mukaisesti hiilen talteenottoon kannustetaan esimerkiksi EU:n päästökaupassa siten, että talteenotetun ja pysyvästi varastoidun hiilidioksidin päästöt lasketaan nollaksi. Todellisuudessa kuitenkin ketjuun liittyy energiankulutusta ja päästöjä esimerkiksi talteenoton, kuljetuksen ja varastoinnin vaiheissa. BECCU:n osalta on huomioitava, että hiilidioksidi palautuu takaisin ilmakehään esimerkiksi synteettisten polttoaineiden käytön myötä, jolloin pysyvää hiilivarastoa ei synny BECCS:iin liittyy riski, että biogeenisen hiilidioksidin tuotto ohjaa biomassan käyttöä pois kestävämmistä kohteista. BECCS- ja BECCU-ratkaisut eivät siis ole aidosti nollapäästöisiä ratkaisuja, eikä niiden käyttö saa korvata aitoja ja vaikuttavia ilmastotoimia esimerkiksi luonnon hiilinielujen osalta.

Uusiutuvan energian edistäminen (strategian luku 2.3)

Luonnonsuojeluliiton näkökulmasta uusiutuvan energian edistäminen on keskeinen osa ilmastokriisin ratkaisemista, mutta se ei saa tapahtua luonnon monimuotoisuuden kustannuksella. Strategian uusiutuvan energian edistämisen toimissa luontovaikutusten huomioiminen jää toissijaiseksi, vaikka hallitusohjelman mukaan luonnon monimuotoisuuden turvaaminen on keskeinen osa puhdasta siirtymää. 

Luonnonsuojeluliitto muistuttaa uusiutuvan energian edistämisessä tulee noudattaa “ei merkittävää haittaa”-periaatteen (”do no significant harm” eli DNSH-periaate) noudattamisesta, joka tarkoittaa sitä, että esimerkiksi päästöjä vähennettäessä ei samalla aiheuteta haittaa toisille ympäristötavoitteille.

Strategialuonnos kaipaa vahvempia ekologisia reunaehtoja ja vaikutusten arviointia. Vaikka uusiutuvan energian ratkaisuja tarvitaan laajasti ja nopeasti, niiden kehittämisen tulee tapahtua ensisijaisesti alueilla, joilla niiden luontovaikutukset ovat mahdollisimman vähäisiä. Strategialuonnoksessa ei ohjata riittävästi tähän suuntaan. 

Tässä luvussa tulisi selkeästi linjata, että Suomen tulevaisuuden energiajärjelmä rakentuu polttoon perustumattoman uusiuvan energian ympärille. Polttoon perustuvat ratkaisut eivät ole linjassa pitkäaikaisten ilmastotavoitteiden kanssa. Päästövähennysten lisäksi tarvitaan energiajärjestelmä, joka ei lisää paineita luonnonvarojen käytölle ja metsien hiilinieluille. Tarvitaan konkreettisia ohjauskeinoja, joilla kuntia ja yrityksiä paitsi kannustetaan, myös velvoitetaan panostamaan näihin ratkaisuihin. 

On tärkeää, että puuta ohjataan pitkäikäisiin, korkean arvonlisän ja jalostusasteen tuotteisiin polttamisen sijaan. Ensisijaista on hillitä hakkuiden kasvua. Hakkuiden nykyinen taso vaarantaa Suomen metsien hiilinielut ja monimuotoisuuden. Strategiassa tulee linjata selkeästi, että biomassan ensisijainen käyttötarkoitus ei ole energiantuotanto, vaan luonnon hiilinielujen vahvistaminen, sekä pitkäikäinen materiaalikäyttö. Tästä syystä puupohjaisten polttoaineiden veroedusta on luovuttava pikimmiten. Lisäksi on varmistettava, että biomassan käyttöä ohjaavat kestävyyskriteerit, jotka rajaavat käytöstä pois luonnon monimuotoisuuden kannalta arvokkaat kohteet. 

Suomessa olisi myös paljon nykyistä enemmän potentiaalia biokaasun hyödyntämiselle. Biokaasua voidaan tuottaa kestävästi maatalouden ja elintarviketuotannon sivuvirroista. Maatalouden ja elintarviketeollisuuden sivuvirroista valmistettavan biokaasun käyttö mm. lämmityksessä ja liikenteessä on kannatettavaa ja sitä tulisi lisätä. 

Tuulivoimaa tulee pyrkiä sijoittamaan lähelle rakennettua tai ihmistoiminnan jo muutoin muuttamaa ympäristöä. Maa- ja merituulivoima on sijoitettava paikkaan, jossa haittavaikutusten riski on luonnon kannalta mahdollisimman pieni. Myös aurinkovoimaa tulee sijoittaa jo rakennettuun ympäristöön, rakennusten katoille sekä valmiiksi avoimille alueille, jotta ei aiheuteta metsäkatoa ja päästöjä turvemailla. Esimerkiksi joutomaat tai muulta teollisuudelta vapautuvat alueet ovat hyviä kohteita aurinkovoiman rakentamiselle. Luonnonsuojeluliitto katsoo, että aurinkovoiman rakentamiselle tulee luoda selkeät pelisäännöt niin, että luontokohteet, vesistöt ja luonnon hiilivarastot tai arvokkaat luonto- ja kulttuurimaisemat eivät vaarannu. Luonnonsuojeluliiton mielestä teollisiin aurinkovoimapuistoihin tulisi soveltaa kaavamenettelyä riittävien ympäristöselvitysten ja reunaehtojen turvaamiseksi.

Luonnonsuojeluliitto myös muistuttaa, että energiahankkeiden sijoittelussa tulee ottaa huomioon luontoalueiden koskemattomuus sekä kansainvälisten sopimusten ja perustuslain takaama perusoikeus saamelaisille oikeudesta omaan kulttuuriin. Saamenmaalla on varmistettava FPIC-periaatteen, eli tietoon perustuvan ennakkosuostumuksen, toteutuminen. 

Vety ja sähköpolttoaineet (strategian luku 2.4)

Vedyn tuotannossa on tärkeä huomioida tuotantotapa, eli vain uusiutuvalla energialla tuotettu vety edistää fossiilista polttoaineista irrottautumista. Ilmastokestävyyden takaamiseksi vetytalouteen siirtyminen tulee tehdä lisäisen uusiutuvan energian kautta. Vetyyn liittyvät investoinnit eivät saa heikentää luonnon monimuotoisuutta, eikä energiatehokkuustavoitteita. Vetyinfrastruktuurin rakentaminen edellyttää huolellista ympäristövaikutusten arviointia sekä maankäytön ja luonnon monimuotoisuuden huomioimista jo suunnitteluvaiheessa. Suomi ei voi rakentaa vetytaloutta pelkästään vientiin perustuvana teollisuusstrategiana, vaan vedyn tuotannolla on oltava selkeä kansallinen ilmastohyöty. Sitä ei tule edistää luonnon kustannuksella. 

Sähköpolttoaineet (RFNBO) ovat ilmastoystävällisiä ainoastaan, jos ne tuotetaan lisäisellä uusiutuvalla energialla. Niin kauan kun sähköntuotantoon käytetään yhä fossiilisia energianlähteitä, on riski, että lisääntyvä sähköpolttoaineiden käyttö lisää kokonaispäästöjä. Sähköpolttoaineita tulisi käyttää vain erittäin rajatuissa käyttökohteissa, kuten lentoliikenteessä, joissa suoralle sähköistämiselle ei vielä ole realistista vaihtoehtoa. Esimerkiksi henkilöliikenteessä sähköpolttoaineiden käyttö ei ole perusteltua. Sähköpolttoaineiden kehitys ei saa muodostua perusteeksi fossiilisten polttoaineiden infrastruktuurin ja teknologian jatkokäytölle. Sen sijaan sähkön käyttö suoraan liikenteen käyttövoimana voi usein olla ympäristölle paras tapa edistää kestävään liikenteeseen siirtymistä.

Energiatehokkuuden edistäminen  (strategian luku 2.5)

Luonnonsuojeluliiton mielestä energiatehokkuus- ja energiansäästötoimet on laitettava etusijalle, jotta energiantuotannon kustannuksia sekä haittoja luonnolle voidaan pienentää. Energiatehokkuutta edistettäessä on syytä muistaa energiansäästö kautta linjan, niin energiankäytössä, liikenteessä, rakentamisessa ja kulutuksessa. Kokonaiskulutuksen vähentäminen on olennainen osa ilmastotavoitteiden saavuttamista, mutta tämä ei nouse strategiassa riittävän selkeästi. Energiatehokkuustoimenpiteissä on vielä tilaa parantaaa. On tärkeää arvioida jo linjattujen toimenpiteiden tavoittavuutta ja yrittää saada mukaan tahoja, jotka eivät ole vielä energiatehokkuustoimenpiteitä tehneet. 

Luonnonsuojeluliiton näkökulmasta rakennusten energiatehokkuuden vaatimuksia tulisi huomattavasti kiristää kansallisella tasolla, koska Suomessa merkittävä osa olemassaolevista ja uusista rakennuksista saavuttaa jo nyt EU:n rakennusten energiatehokkuusdirektiivin (EPBD) asettamat minimivaatimukset. Vaikka Suomen energiantuotannosta aiheutuvat päästöt ovat viime vuosina vähentyneet merkittävästi, on tärkeää, että sääntely jatkossakin edistää myös rakenteellisen energiatehokkuuden kehittämistä. 

Rakennusten energiatehokkuuden edistämisessä tulisi kiristää rakenteellisen energiatehokkuuden vaatimuksia huomattavasti. Tiukemmat normit vähentäisivät sähkön ja lämmön tuotannon haitallisia ympäristövaikutuksia. Samalla ne laskisivat energiantuotannon sekä -kulutuksen kustannuksia, mikä hyödyttäisi sekä kotitalouksia että yhteiskuntaa laajemmin. On tärkeää huomioida, että energiantuotannolla on väistämättä ympäristölle haitallisia vaikutuksia, joten energiatehokkuuden parantaminen ja energian kokonaiskulutuksen minimoiminen tulisi asettaa etusijalle.

Liikenteen energiatehokkuuden osalta tarvitaan lisää konkretiaa. Henkilöautoliikenne tulisi saada laskuun, erityisesti kaupunkialueilla, joissa yksityisautoilu on mahdollista korvata esimerkiksi joukkoliikenteellä, jolloin auton omistamisen kulttuurista voi asteittain luopua. Ruuhkamaksuja kannattaa ensimmäiseksi kokeilla Helsingissä ja muissa suuremmissa kaupungeissa. Joukkoliikenteen verkostoa kaupunkialueilla ja alueiden välillä tulee kehittää kattavaksi ja saavutettavaksi, jotta yksityisautoilun tarve vähenee. Liikenteen sähköistäminen edistää myös koko järjestelmän energiatehokkuutta.

Jotta kansalaiset pystyisivät säästämään energiaa ja parantamaan energiatehokkuuttaan, tarvitaan helposti lähestyttävää ja asiantuntevaa energianeuvontaa.

Energiaturvallisuus (strategian luku 2.6)

Energiaturvallisuuden tulee rakentaa kestävälle pohjalle, joka ei perustu fossiilisiin polttoaineisiin, turpeeseen tai puun polttamiseen. Edelleen tarvitaan selkeä ja aikataulutettu suunnitelma fossiilisista polttoaineista ja turpeesta luopumiseksi. On aktiivisesti rakennettava puhtaisiin ratkaisuihin perustuvaa järjestelmää.

Strategialuonnoksen mineraalikirjaus korostaa kotimaisen mineraalialan kehittämistä ja mineraalien saatavuuden turvaamista puhtaan siirtymän nimissä. Tämä lähestymistapa on ongelmallinen. Siirtymä ei ole puhdas, jos se perustuu uuteen luonnonvarojen ylikulutukseen, luonnon monimuotoisuuden heikentämiseen ja kasvaviin haitallisiin vesistövaikutuksiin. Mineraalien kysynnän kasvattaminen lisää painetta erityisesti luonnontilaisiin alueisiin ja luontokohteisiin, joita kaivostoiminta uhkaa. Luonnonsuojeluliitto edellyttää, että valtion energia- ja ilmastopolitiikassa mineraalitarpeet rajataan luonnon kantokyvyn rajoihin.

Ydinenergian käyttö (strategian luku 2.7)

Lisäydinvoimalle ei ole tarvetta. Ydinvoiman lisärakentaminen ei ole nopein eikä kustannustehokkain tapa vastata energiakriisiin tai ilmastotavoitteisiin. Ydinvoimaloiden tuottaman ydinjätteen käsittelyyn ja sijoittamiseen liittyy yhä ratkaisemattomia ympäristöriskejä, mukaan lukien pienydinvoimaloissa. Myös turvallisuuspoliittisesti kannattaa satsata ydinvoimaloiden sijasta hajautettuihin ja täysin kotimaisiin energiaratkaisuihin. 

Luonnonsuojeluliiton näkemyksen mukaan uusiutuvalla energialla, energiatehokkuudella ja energian säästöllä voidaan kattaa Suomen energiantarve. Julkinen rahoitus ja lainsäädännön kehittäminen on suunnattava ensisijaisesti ratkaisuihin, jotka ovat ekologisesti kestäviä, kustannustehokkaita, ja nopeita. Ydinenergialainsäädännön uudistuksessa on varmistettava, että turvallisuus, luonnonsuojelu, ja kansalaisvaikuttaminen eivät heikenny, ja uusi teknologia käsitellään lupaprosesseissa samalla huolellisuudella kuin perinteinen ydinvoima.

Energiamarkkinoiden kehittäminen (strategian luku 2.8)

Energiamarkkinoiden kehittämisen tulee edelleen pohjautua polttoon perustumattomiin uusiutuviin energiamuotoihin. Lämpömarkkinoiden osalta esimerkiksi hukkalämmön parempi hyödyntäminen on olennainen askel kohti päästötöntä lämpöä. 

Luontoarvojen huomioiminen verkko- ja infrainvestoinneissa on tällä hetkellä puutteellista strategiassa. Hankkeiden sijoittamisessa on hyödynnettävä jo rakennettua ympäristöä aina ensisijaisesti.

Vesivoiman osalta Luonnonsuojeluliitto pitää huolestuttavana strategian linjausta, jonka mukaan “vesipuitedirektiivin toimeenpano ei saa johtaa vesivoiman säätökyvyn heikentymiseen sähköjärjestelmän kannalta merkittävissä vesivoimaloissa”. Vesipuitedirektiivin ohittaminen vesivoiman säätökyvyn nimissä on vakava riski virtavesiluonnolle ja monimuotoisuudelle. Direktiiviä tulee soveltaa luontonarvot turvaavalla tavalla ja vesivoiman lupia on tarkasteltava ympäristön kannalta kriittisesti.

Strategiassa olisi tärkeää tunnistaa energiasiirtymän sosiaaliset riskit ja esittää keinoja niiden ratkaisemiseen, esimerkiksi kohdennetuilla tukimalleilla tai valtion takauksilla. Jotta energiamurros on oikeudenmukainen ja osallistava, tarvitaan selvitys energiaköyhyyden ja energiasiirtymän vaikutuksista eri väestöryhmiin. 

Tutkimus, innovointi ja kilpailukyky (strategian luku 2.9)

Siirtyminen pois fossiilienergiasta polttoon perustumattomiin uusiutuviin energiamuotoihin edellyttää edelleen vahvaa tutkimus- ja innovaatiotoimintaa. TKI-rahoituksen nosto ja puhtaan siirtymän painottaminen ovat kannatettavia. 

Verotus (strategian luku 2.10)

Luonnonsuojeluliitto huomauttaa, että Suomessa on edelleen monia ympäristölle haitallisia verotukia, joista tulee luopua määrätietoisesti. Julkisen talouden tiukassa tilanteessa ehdotetut hiilinieluja vahvistavat ja päästöjä vähentävät toimenpiteet voidaan rahoittaa valtion talouden kannalta kestävästi. Tämä voidaan tehdä esimerkiksi karsimalla ympäristölle haitallisia tukia, kuten puupohjaisten polttoaineiden veroetua. Ilmastotoimia voidaan rahoittaa luopumalla puupohjaisten polttoaineiden 440 miljoonan euron veroedusta neljän vuoden aikana asteittain siten, että tällä ajanjaksolla verotuloja kertyy 110 miljoonaa euroa lisää vuosittain. Vapautuvilla varoilla voidaan rahoittaa hiilinielujen vahvistamista, päästöjen vähentämistä ja luonnon monimuotoisuutta. Varoja tulisi suunnata esimerkiksi metsien kiertoaikojen pidentämiseen, turvepeltojen vettämiseen ja kosteikkoviljelyyn osana maankäytön ilmastosuunnitelmaa, sekä luonnonsuojelun rahoituksen vahvistamiseksi. Kun puunpolton veroedusta luovutaan asteittain, vapautuvia varoja on kohdennettava hiilinieluja vahvistavan maankäyttösektorin ilmastosuunnitelman muihin toimiin seuraavina vuosina. 

Ilmastonmuutokseen sopeutumisen vahvistaminen (strategian luku 2.11)

Luonnon monimuotoisuuden säilymisen varmistamisen ja luonnon elpymisen edistämisen tulisi olla keskeinen osa sopeutumista. Hallituksen on varmistettava, että sen energiapolitiikka ei lisää luontokatoa ja ilmastotoimia tulee priorisoida sen mukaan mitkä niistä tuottavat hyötyä myös luonnolle.

EU-vaikuttaminen (strategian luku 2.12)

Luonnonsuojeluliitto pitää tärkeänä, että Suomi osallistuu aktiivisesti EU:n 2040-ilmastotavoitteen asettamiseen. Vaikuttamistyössä tulee korostaa ilmaston ja luonnon kantokyvyn rajoja, ei ensisijaisesti markkinaehtoisuutta tai teknologianeutraaliutta, jos ne ovat ristiriidassa päästövähennysten tai luonnon monimuotoisuuden turvaamisen kanssa. Suomen tulee tukea tieteeseen perustuvaa ja EU:n sisäisesti toteutettavaa ilmastopolitiikkaa, joka ei perustu joustoihin, vaan todellisiin päästövähennyksiin ja hiilinielujen vahvistamiseen.

Suomen tulee ajaa EU-politiikkaa, jolla turvataan myös uusiutuvien energiavaihtoehtojen kestävyys sekä minimoidaan ympäristölle aiheutuvat haitat. Fossiilisista polttoaineista luopumisen sekä ilmastotieteen mukaisten päästövähennysten tulee olla EU-vaikuttamisen ytimessä. Päästövähennyksiä on tehtävä kaikilla sektoreilla.

Strategiassa mainittu teknologianeutraalius ja kulutuksen rajoittamisen välttäminen voivat johtaa siihen, että EU:n ilmastopolitiikan tavoitteet vesitetään. Yhteiskunnallisten ohjauskeinojen ja kulutuksen suunnanmuutoksen on oltava keskeisessä roolissa. Lisäksi teknisten nielujen nostaminen nollapäästöisyyden mahdollistajaksi on ongelmallista ilman selkeitä kestävyyskriteereitä ja vaikutusten arviointia. Teknologia ei saa ohittaa ensisijaista tarvetta päästöjen vähentämistä ja luonnollisten hiilinielujen vahvistamista EU:ssa. 

Nykytilanne ja arviot politiikkatoimien vaikutuksista (strategian luku 3)

Strategialuonnoksessa esitetyt arviot antavat liian optimistisen kuvan päästö- ja hiilinielukehityksestä. Vaikka päästökauppasektorilla päästöt ovat laskeneet ja ohjausvaikutus toimii pääosin oikein, kokonaiskuvassa ilmastotavoitteiden saavuttaminen ei ole nykypolitiikalla uskottavaa. Vuoden 2025 ilmastovuosikertomuksen ennusteen mukaan sekä WEM- ja WAM -skenaariot jäävät selvästi nettopäästöisiksi vuonna 235. 

Taakanjakosektorilla tarvitaan lisätoimia, jotta päästövähennystavoitteet saavutetaan. Useat hallituksen toimet ovat kuitenkin päinvastoin hidastaneet taakanjakosektorin päästövähennyksiä. Taakanjakosektorilla ei nykytiedon valossa ole mahdollisuutta hyödyntää maankäyttösektorin joustoa vaan riski siitä, että maankäyttösektorin nieluvaje siirtyy taakanjakosektorille on todellinen. KEITO-hankkeen nykytoimiskenaarion (WEM) mukaan Suomen taakanjakosektorin kasvihuonekaasupäästöt laskevat vuoteen 2030 mennessä noin 18,9 miljoonaan tonniin CO₂-ekv. Tämä ei riitä täyttämään EU:n taakanjakosektorin päästövähennysvelvoitetta. Arvion mukaan tarvitaan vielä noin 1,8 miljoonan tonnin lisävähennykset vuoteen 2030 mennessä. KAISU:n luonnoksessa esitettyjen lisätoimien arvioidaan tuovan päästövähennyksiä noin 0,95 Mt CO₂-ekv, eli vain noin puolet tarvittavista päästövähennyksistä. Toimet eivät ole riittävät kattamaan taakanjakosektorin päästövähennystarpeita, eivätkä varsinkaan vastaa kokonaiskuvaan jossa maankäyttösektorin nielut ovat romahtaneet, eikä lisätoimia olla esitetty myöskään maankäyttösektorille osana energia- ja ilmastostrategiaa.

Esimerkiksi liikenteen osalta hallituksen päätös keventää jakeluvelvoitetta osoittaa välittömästi vaikutuksensa. Jakeluvelvoitteen tasojen laskeminen tulee arviolta lisäämään tieliikenteen päästöjä 1,38 miljoonaa tonnia vuonna 2025, 1,03 miljoonaa tonnia vuonna 2026 ja 0,8 miljoonaa tonnia vuonna 2027. Tämä kehitys heikentää Suomen mahdollisuuksia saavuttaa taakanjakosektorin tavoitteet. Sektorille tarvitaan johdonmukaista ja pitkäjänteistä ilmastopolitiikkaa.

Vuoden 2030 jälkeiset päästövähennykset energiasektorilla ja metsätaloudessa nojaavat  vahvasti teknologiseen hiilidioksidin talteenottoon. Näiden teknologioiden ilmastovaikutukset ovat epävarmoja, eikä strategialuonnoksessa arvioida, millaisia todellisia ilmastohyötyjä BECCS:illä on. Todellisuudessa ketjuun liittyy energiankulutusta ja päästöjä esimerkiksi talteenoton, kuljetuksen ja varastoinnin vaiheissa. BECCS:iin liittyy riski, että biogeenisen hiilidioksidin tuotto ohjaa biomassan käyttöä pois kestävämmistä kohteista. BECCU:n osalta on huomioitava, että hiilidioksidi palautuu takaisin ilmakehään esimerkiksi synteettisten polttoaineiden käytön myötä, jolloin pysyvää hiilivarastoa ei synny. BECCS- ja BECCU-ratkaisut eivät siis ole aidosti nollapäästöisiä ratkaisuja, eikä niiden käyttö saa korvata aitoja ja vaikuttavia ilmastotoimia. 

Maankäyttösektorin tilanne on vakava ja vaatii huomattavasti konkreettisempia ja johdonmukaisempia toimia kuin strategialuonnoksesa esitetään. Sektori on vuodesta 2018 ollut nettopäästölähde, ja sektorin kehitys heikkenee edelleen. WEM- ja WAM-skenaarioiden mukaan maankäyttösektori on vuonna 2035 jopa yli 15 Mt CO2-ekv. nettopäästölähde. Lisäksi skenaarioiden pohjana käytetty taloustuloksen maksimointiin perustuva laskentamalli ei priorisoi ilmastohyötyjä tai hiilinielujen vahvistamista. Skenaarioissa käytetyt oletukset hakkuumäärien kehityksestä eivät ole linjassa ilmastotavoitteen kanssa. Runkopuun hakkuumäärien nostaminen jopa 79 miljoonaan kuutiometriiin vuoteen 2035 mennessä on kestämätöntä tilanteessa, jossa metsien nettonielu on jo menetetty. Luonnoksen mukaan “jokaisen miljoonan kuutiometrin muutos vuotuisissa hakkuumäärissä muuttaa vuotuista metsien nettopäästöä lähes 2 Mt CO2-ekv. (pienemmät hakkuut pienentävät nettopäästöä)”. Mikäli hakkuut jatkavat kasvua esitetyllä tavalla, maankäyttösektorin hiilinielu on mahdotonta palauttaa riittävälle tasolle. Luonnonsuojeluliitto korostaa, että metsien hakkuutavoitteet on sovitettava yhteen ilmastotavoitteiden kanssa, ja hakkuumääriä on kohtuullistettava hiilinielujen turvaamiseksi. Luonnonsuojeluliitto esittää, että hakkuita tulisi rajoittaa kohtuulliselle tasolle, noin 55-60 miljoonaan kuutioon vuodessa.

Turvemaiden osuus maankäyttösektorin päästöistä on merkittävä, ja niiden päästöjen vähentäminen on välttämätöntä Suomen ilmastotavoitteiden saavuttamiseksi. Strategialuonnoksessa tunnistetaan niiden ilmastovaikutus, mutta esitetyt toimenpiteet eivät ole riittäviä. Nykyinen etenemistahti turvepeltojen vettämisessä, kosteikkoviljelyssä ja ennallistamisessa on liian hidas suhteessa todelliseen tarpeeseen. Suomen on varmistettava, että EU:n ennallistamisasetuksen vaatimukset turvemaiden osalta toimeenpannaan täysimääräisesti. Tämä edellyttää nykyistä parempaa maatalous- ja ilmastopolitiikan parempaa yhteensovittamista.

Avoin vastaus energia- ja ilmastostrategiaan liittyen

Ilmasto- ja energiastrategian toimenpiteiden pitää olla sellaisia, että ne ratkaisevat ilmastokriisiä, luontokatoa ja vesien hyvän tilan saavuttamista. Ilmastotavoitteiden saavuttaminen edellyttää johdonmukaista, tieteeseen pohjautuvaa ja vaikuttavaa politiikkaa. Tämän on erityisen tärkeää maankäyttösektorilla, joka on Suomen ilmastopolitiikan suurin heikkous. Viime vuosien kehitys sektorilla on osoittanut, että nykyisellä linjalla maankäyttösektorin päästöjä ei tulla kääntämään nettonieluksi. Esitetyillä toimenpiteillä maankäyttösektori tulee pysymään merkittävänä päästölähteenä. 

Strategialuonnoksen linjaukset, joiden mukaan metsien käyttöä ei rajoiteta ja että ilmastotoimet eivät saa heikentää hakkuukertymiä, ovat selvästi ristiriidassa ilmastotavoitteiden kanssa. Esimerkiksi runkopuun hakkuumäärien nosto 79 miljoonaan kuutiometriin vuoteen 2035 mennessä on kestämätöntä tilanteessa, jossa metsien nettonielu on jo menetetty. On täysin nurinkurista, että maankäyttösektorin ilmastotoimien toimien ensisijainen tavoite on metsätalouden hakkuumahdollisuuksien turvaaminen, ei hiilinielujen vahvistaminen. Hakkuiden lisäämisen ajatus on huono myös siksi, että ne voivat vähentyä talouden kehityksen myötä esimerkiksi tuotteiden kysynnän laskun ja korkean puun hinnan takia.

Strategialuonnoksen vaikutusarviot antavat liian optimistisen kuvan päästökehityksestä. Taakanjakosektorilla tarvitaan lisätoimia, mutta hallitus on päinvastoin tehnyt heikennyksiä jotka lisäävät sektorin päästöjä, kuten jakeluvelvoitteen kevennys. KEITO-hankkeen WEM-skenaario osoittaa, että nykytoimilla Suomen taakanjakosektorin päästöt eivät tule täyttämään EU:n velvoitteita. 

Strategialuonnos ei esitä riittäviä ja vaikuttavia toimia ilmastotavoitteiden saavuttamiseksi. Hallituksen päätökset vaativat suunnanmuutoksen, jossa hiilinielujen vahvistaminen ja luonnon monimuotoisuuden turvaaminen ovat päätöksenteon ytimessä. 

Strategiassa ei lainkaan arvioida toimien vaikutuksia oikeudenmukaisuuden näkökulmasta. Erityisesti metsäsektorin osalta olisi ajankohtaista laatia kattava oikeudenmukaisen siirtymän suunnitelman, sillä maankäyttösektorin nielujen romahdus vaatii päättäväisiä toimia hakkuutason kohtuullistamiseksi, joka tulee vaikuttamaan alan työllisyyteen. Suunnitelma on laadittava tiiviissä vuoropuhelussa alan työntekijöiden ja muiden toimijoiden kanssa, aidosti osallistavalla tavalla, jotta se huomioisi alan tarpeen mahdollisimman kattavasti. Vihreän siirtymän ja kestävän metsänhoidon edistämiseksi koulutusmahdollisuuksia on laajennettava koko maassa, erityisesti sektorista riippuvaisilla alueilla. Lisäksi on tuettava sektorin työntekijöiden mahdollisuuksia siirtyä uusiin vihreisiin elinkeinoihin ja investoitava näihin työpaikkoihin erityisesti metsätaloudesta riippuvaisilla alueilla. Ilmastotoimien vaikutukset saamelaisalueella vaativat erityistä huomiota. Vihreän siirtymän hankkeet ovat lisänneet maankäyttöpaineita Saamenmaalla. Lisäksi menettelytapojen oikeudenmukaisuuden toteutumiseksi on varmistettava, että saamelaisten näkökulmat ja perinteinen tieto ovat keskeisessä roolissa ilmastopoliittisessa päätöksenteossa.

Lisätietoja:
ilmastoasiantuntija Nelli Immonen, nelli.immonen@sll.fi, +358 45 7885 2037