Kolme syytä, miksi kaunista lupiinia pitää torjua
–

1. Komealupiini vie elintilaa alkuperäisiltä kasveilta
Komealupiini leviää voimakkaasti ja rehevöittää kasvualustaansa typensitojabakteerien avulla. Siksi karuun maaperään tottuneet kasvit eivät pärjää sen valtaamilla alueilla. Lupiinin tuottamat biokemialliset yhdisteet voivat myös vaikuttaa muihin kasveihin ja estää niitä itämästä. Kimalaiset ja muut pölyttäjät kärsivät, sillä ne ovat riippuvaisia niittykasveista.
2. Lupiini on haitaksi pölyttäjille
Lupiini houkuttelee pölyttäjiä voimakkaalla tuoksullaan ja kilpailee näin pölyttäjistä luonnonkasvien kanssa. Se ei kuitenkaan hyödytä pölyttäjiä. Komealupiini ei tuota mettä eli kimalaiset eivät saa siitä ravintoa. Sen siitepöly taas sisältää lupaniinia, joka tutkimustulosten mukaan haittaa pölyttäjien lisääntymistä. Se ei kelpaa myöskään perhosentoukille ravintokasviksi.
3. Lupiini uhkaa perinneympäristön lajeja
Lupiini valtaa alaa jo muutenkin ahtaalle joutuneilta niittylajeilta ja pölyttäjiltä. 90 prosenttia perinneympäristöistä on hävinnyt 1960-luvun jälkeen. Komealupiini on levinnyt useiden uhanalaisten niittykasvien elinympäristöihin. Esimerkiksi vaarantunut hirvenkello, erittäin uhanalainen horkkakatkero ja erittäin uhanalainen saunionoidanlukko voivat joutua väistymään lupiinin tieltä.
Uhanalaiset kasvi- ja hyönteislajit löysivät uutta elintilaa tienpientareilta, kunnes lupiini alkoi kutistaa niiden elinpiiriä sielläkin. Onkin tärkeää saada pysäytettyä lupiinin leviäminen, vaikka sitä voi olla vaikeaa poistaa kokonaan.

Osallistu kukkeaan kesähaasteeseen – kerää vieraslajikimppu!
Nyt on kesän ihanimman luontoteon aika. Kerää unelmiesi kimppuun näyttäviä lupiineja tai muita haitallisia vieraslajeja. Autat pölyttäjiä ja samalla saat näyttävän kesäkimpun. Ota kuva kimpusta ja jaa se Facebookissa tai Instagramissa. Tägää kuvaan @luonnonsuojeluliitto ja käytä hashtagia #vieraslajikimppu. Vieraslajikimppuhaaste on voimassa juhannukseen asti, mutta lupiineja kannattaa kerätä aina kun niitä näkee.