Kaivosjätteistä pitää maksaa veroa

Tiedotteet

Suomen luonnonsuojeluliitto vaatii, että kaivostoiminnan jätteet tuodaan viipymättä jäteveron piiriin. Kaivokset tuottavat Suomessa eniten jätettä: 76 prosenttia kaikesta jätteestä ja yli 93 prosenttia vaarallisesta jätteestä. Niistä ei kuitenkaan tarvitse maksaa jäteveroa senttiäkään.
Yaran kaivos Siilinjärvellä.
Kuva: Jannefoo (CC BY-SA 2.0)

Yaran kaivos Siilinjärvellä.

Orpon hallitus on juuri esittänyt kaivosveron korottamista, josta eduskunta päättää vuoden loppuun mennessä. Kaivokset ovat kuitenkin edelleen verotuksen suhteen osin vapaamatkustajia, sillä niiden ei tarvitse maksaa tuottamastaan valtavasta jätemäärästä jäteveroa. Vuonna 2023 kaivosjätettä syntyi 94 miljoonaa tonnia.

Tällä hetkellä tavallisesta, teknisesti ja ympäristöperusteisesti hyödynnettävissä olevasta jätteestä maksetaan 80 euron jätevero tonnilta. Sata kertaa pienempi vero kaivosjätteelle, 0,8 euroa tonnilta, toisi lähes 75 miljoonan euron verotuotot valtiolle vuodessa.

“Kaivosjätevero olisi paitsi oikeudenmukainen, myös ympäristön kannalta tärkeä vero. Se ohjaisi kaivosyhtiöitä louhimaan kallioperää säästeliäämmin ja hyödyntämään rikastushiekkoja ja vaarattomia maamassoja nykyistä huolellisemmin sen sijaan, että ne kasataan kaivosjätteeksi”, sanoo Luonnonsuojeluliiton ympäristöpäällikkö Antti Heikkinen.

Kaivosjätteet koostuvat pääosin rikastushiekasta ja sivukivistä. Rikastushiekassa on usein arvomineraaleja jäljellä. Vero kannustaisi yhtiöitä parantamaan näiden materiaalien talteenottoa ja vähentäisi tarpeetonta jätteen syntyä.

“Kaivosten tuominen jäteveron piiriin olisi merkittävä uusi keino vähentää kaivosten ympäristöhaittoja, jotka ovat pahimmillaan valtavia. Siksi hallituksen täytyy käynnistää selvitys kaivosjäteveron vaikutuksista ja vaihtoehtoisista veromalleista”, toteaa Luonnonsuojeluliiton hallituksen puheenjohtaja Hanna Halmeenpää.

Ilman riittävää verotusta riskinä on, että hyvin matalapitoisiakin malmiesiintymiä avataan louhinnalle, jolloin kaivosjätettä ja jätevesiä syntyy valtavia määriä suhteessa tuotettuun malmimäärään. Tämä kuormittaa luontoa ja vesistöjä kohtuuttomasti.

Luonnonsuojeluliiton valtuusto on linjannut, että arvokkaiden uusiutumattomien luonnonvarojen käytöstä on jäätävä nykyistä suurempi korvaus suomalaisille ja että ympäristöä kuormittavan toiminnan kustannuksista vastaa se, joka kuormituksen aiheuttaa.

Lue lisää:

Luonnonsuojeluliiton valtuuston kaivosjäteverojulkilausuma

Lisätietoja:

Antti Heikkinen, ympäristöpäällikkö, p. 044 9010461, antti.heikkinen@sll.fi
Hanna Halmeenpää, puheenjohtaja, p. 050 5644122, hanna.halmeenpaa@sll.fi

Ajankohtaista