Saimaannorpalle kerätty 120 000 euroa Raikastamon norppamehuilla
Raikastamon norppamehuilla on kerätty varoja saimaannorpan suojeluun vuodesta 2017. Ainutlaatuinen ja Suomen ainoa kotoperäinen nisäkäs saimaannorppa on saanut mehujen avulla tukea jo 120 000 eurolla. Saadun tuen avulla on tehty konkreettisia toimia, joilla varjellaan koko saimaannorppakantaa ja aivan erityisesti nuoria norppia ja kuutteja.
Raikastamon tuen avulla on jaettu tietoa norppaturvallisista kalastusmuodoista ja opastettu norppaturvallisen Saimaa-katiskan rakentamisessa. Verkkojen ohella löysänieluinen katiska on erittäin vaarallinen nuorille norpille. Vuonna 2022 yli 300 henkilöä rakensi yhteensä 215 norppaturvallista Saimaa-katiskaa, joilla voi kalastaa turvallisesti verkkojen sijaan. Raikastamon tukea kohdistetaan myös muuhun saimaannorpan suojelutyöhön kuten ympäristökasvatukseen, saimaannorpan pesinnän turvaamiseen apukinoskolauksin sekä kannanseurantaan pesälaskennoin.
Raikastamon uusi tuoteomistaja Arho Foods Oy on lähtenyt sydämellä mukaan saimaannorpan suojeluun. ”Haluamme tehdä Raikastamon mehujen avulla hyvää. Saimaannorppa on yksi maailman uhanalaisimmista hylkeistä ja koemme tärkeäksi sen, että tämä upea eläin säilyy Saimaassa myös tulevaisuudessa”, kertoo Arho Foods Oy:n toimitusjohtaja Henrik Hemmilä.
Norppamehut ovat helppo ja maistuva keino jokaiselle saimaannorpan ystävälle tukea norpan suojelua. Mehut ovat luomulaatuisia täysmehuja, eikä niissä ole lisättyä sokeria tai lisäaineita. Suloiset pillimehut löydät useista ruokakaupoista sekä kahviloista.
Saimaannorppaa tukevien mehujen alkuperäinen idea on Mainostoimisto Adams Oyn Tuomas Käyhkön ja mehujen valloittavan värikkään ilmeen on luonut Tuomas yhdessä AD Jonna Mannisen kanssa.
Lue lisää:
Saimaannorppa
Suomen luonnonsuojeluliiton yritysyhteistyö
Lisätietoja
Yritysyhteistyöpäällikkö Raija Savikko
- +358 44 793 7895
- raija.savikko(a)sll.fi