Kai­vos­teol­li­suu­den retoriikassa paikalliset ovat tunteellisia höpsöjä ja kai­vos­teol­li­suu­den edustajat neutraaleja dialogin rakentajia

Kaivosteollisuuden lobbareiden ja kaivosyhtiöiden puheissa esiintyy toistuvasti rakentavan dialogin ja neutraalin keskustelun kaltaiset käsitteet. Näissä puheissa nostetaan usein esiin esimerkiksi sitä, kuinka somessa riitelemällä ei voida löytää yhteisiä ratkaisuja ja kuinka huolestuneet paikalliset tuppaavat suhtautumaan tunteellisesti kotipaikkakunnalleen myönnettyihin lupiin, vaikka eivät teollisuuden edustajien mukaan edes käsitä, mitä malminetsintä tarkoittaa.

Ihmisten rakkaaseen kotipaikkaan kohdistuvan uhan herättämät tunteet eivät tee heidän kannoistaan yhtään vähemmän tärkeitä. Maakuntien kaivostilaisuuksissa paikalle tulleiden asukkaiden äänestä ja silmistä voi helposti aistia ihmisten järkytyksen. Tähän järkytykseen kaivosyhtiöt suhtautuvat säännönmukaisen vähättelevästi ja jatkavat toimintaansa osallistamistilaisuuksien jälkeen ikään kuin yhtiön sosiaalinen toimilupa olisi alueella vielä olemassa. Välillä myös media lähtee mukaan paikallisten huolen vähättelyyn.

Kaivosyhtiöiden järjestämien hankekohtaisten tilaisuuksien lisäksi Suomessa järjestetään kaivosteollisuuden ja teollisuuden etujärjestöjen toimesta korkeamman profiilin keskustelutilaisuuksia. Ajoittain samat henkilöt, jotka organisoivat tänään järjestettävän Kuuma malmi -tapahtuman kaltaisia tilaisuuksia, ovat myös kaivoslakia uudistavan työ- ja elinkeinoministeriön sekä kaivosteollisuuden välisen surullisenkuuluisan pyöröoven käyttäjiä.

Kaivosliikkeet suljetaan ulos kaivoskeskustelusta ja lainvalmistelusta

Lausunnoille lähteneen kaivoslain luonnoksen perusteella on selvää, että kaivosteollisuuteen vahvan myötämielisesti suhtautuva kaivoslakityöryhmä on onnistunut vesittämään kaivoslakiuudistuksen. Ainoa suurempi muutos kaivoslakiin on kuntakaavan lisääminen ehdoksi kaivosluvan myöntämiselle ja senkin Kaivosteollisuus ry toivoi poistettavan kaivoslaista antamassaan lausunnossa. Kaivoslakia on uudistettu hyvin ongelmallisista lähtökohdista alusta alkaen, sillä työ- ja elinkeinoministeriön kaivoslakityöryhmään otettiin mukaan useita kaivosyhtiöiden edustajia ja kaivosteollisuuden lobbareita.

Vaikka aiheesta nostettiin meteli, ei ministeriö suostunut päästämään yhtäkään kaivosliikettä tai lakiuudistuksen liikkeelle sysännyttä Kaivoslaki Nyt -kansalaisaloitteen edustajaa mukaan lakityöryhmään. Luonnonsuojeluliitto oli työryhmässä ainoa kansalaisjärjestö. Keväällä julkaistussa lakiluonnoksessa ei toteudu edes hallitusohjelmaan kirjatut lupaukset. Sen sijaan lakiin on ilmaantunut useita mainintoja keskustelutilaisuuksista, joita kaivosyhtiöiden tulee järjestää paikallisille jatkossa. Laki ei määrittele yhtiöille minkäänlaisia velvollisuuksia ottaa toiminnassaan huomioon näkemyksiä, jotka näissä tilaisuuksissa esitetään, joten tilaisuuksien voidaan katsoa edustavan lähinnä yhtiöiden toiminnan viherpesua.

Yhtiöiden toiminnan vastustajien leimaaminen epärationaaliseksi ja tunteelliseksi joukoksi ja teollisuudelle myötämielisten tahojen luonnehtiminen aiheen kiistattomina asiantuntijoina ja neutraaleina tahoina on maailman vanhin vallankäytön työkalu teollisuusyhtiöiden pelikirjassa. Helposti unohtuu itse kultakin näille neutraaleille dialogipuheille nyökytteleviltä, että on mahdotonta järjestää tasapuolista ja rakentavaa dialogia täysin eritasoisissa valta-asemissa olevien osapuolten välille. Lähemmin tarkasteltuna voidaankin katsoa olevan suorastaan törkeää, että kaivoslakiluonnokseen lisättyjä keskustelutilaisuuksia tarjoillaan nyt vastauksena hallitusohjelmassa luvattuihin paikallisten vaikutusmahdollisuuksien lisäämiseen.

Suomen nykyistä kaivoskeskustelun luonnetta voitaisiin ehkäpä verrata Greta Thunbergin koululakkoa edeltäneeseen ilmastokeskustelun luonteeseen. Kun Docventuresissa keskusteltiin ilmastopuheen luonteesta, toimittaja ja tietokirjailija Hanna Nikkanen kuvasi, kuinka ilmastokeskustelussa vallitsi monta vuotta suhteellisen kyseenalaistamaton käsitys siitä, mikä on oikea, asianmukainen ja salonkikelpoinen tapa puhua ilmastonmuutoksesta, kunnes Greta Thunberg muutti keskustelun luonnetta:

Ilmastokeskustelun piti olla hyvin diplomaattinen, konsensushakuinen ja yhteisiä intressejä korostava. (…) nämä aiemmat säännöt voisivat korvautua sillä, että se oikea, sopiva tapa puhua ilmastosta olisikin niin, että keskusteluun liittyisivät sellaiset arvot kuin rehellisyys, tiedepohjaisuus ja kiireellisyyden huomioiminen. Se on iso muutos.

Siinä on mielestäni kauhean olennaista se, että siinä missä tämä keskiluokkainen konsensushakuisuus on voinut näyttäytyä todella monelle hirveän lempeänä puhetapana, niin se on kuitenkin myös todella ulossulkeva. Se sulkee ulos luonnostaan paljon ihmisiä, jotka esimerkiksi ikänsä, asuinpaikkansa tai köyhyytensä takia eivät pääse mukaan siihen konsensukseen, jonka sisällä on keskusteltu kauhean hyvähenkisesti siitä, mitä pitäisi tehdä. 

Ja sen takia se, että on tullut kiireellisempiä ja tavallaan konsensusta haastavampia puhetapoja on merkinnyt todella paljon erityisesti niille ryhmille, jotka ovat olleet siitä ulkona. Mielestäni on tärkeää myös niiden, jotka ovat tässä keskiluokan konsensuksessa mukana oppia se, että se konsensus näyttäytyy marginaalista katsottuna helposti hyvä veli -verkostona. 

Some on paikallisille elintärkeä vaikuttamisen väline

Thunberg on myös puolustanut Ruotsissa saamelaisväestön oikeuksia osallistumalla Beowulf Mining -yhtiötä vastustavaan mielenosoitukseen. Kyseinen yhtiö on kohdannut laajaa vastustusta myös Itä-Suomessa Heinävedellä ja Tuusniemellä. Yhtiön toimintaa vastustamaan nousseen Pro Heinävesi -liikkeen tärkein vaikuttamisen väline on someviestintä ja somen kautta liikkeelle saatu näkyvyys ja tuki.

Olemattomilla resursseilla ja vapaaehtoisten työpanoksella toimiville liikkeille huomion saaminen somessa on lähes ainoa tehokas kamppailun työkalu täysin ylivoimaisen vastustajan edessä. Ei olekaan siis ihme, että kaivosteollisuus pyrkii dialogia korostavalla retoriikallaan viemään pohjaa liikkeiden somevaikuttamiselta. Huomionarvoinen esimerkki kirjaimellisesta ulossulkemisesta on kaivoslakiuudistuksesta vastaavan ministeri Mika Lintilän päätös blokata Twitterissä Pro Heinävesi -liike sen jälkeen, kun liike levitti somessa videota, jolla Lintilä kuvasi Suomen kaivoslain olevan “maailman ehkä tiukin kaivoslaki”.

Puheet kaivosteollisuuden vastuullisuudesta kyseenalaisia

Voidaan myös esittää kysymys siitä, mikä tarkalleen ottaen on kaivosteollisuuden toiminnassa asiantuntevaa, neutraalia ja salonkikelpoista. Kuuluuko paikallisten huolen ja oikeuksien vähättely hyviin pöytätapoihin? Mihin kohtaan janalla asiaton – kunnollinen asettuu kaivoslakiuudistuksen vesittäminen toistamiseen reilun vuosikymmenen sisällä? Entä miten tulisi suhtautua malminetsintään, jota jatketaan ympäri maata ilman kuntien hyväksyntää?

Kuinka ihmisten tulisi ilmaista ajatuksensa laittomista kaatopaikoista ja jatkuvasti toistuvista jätevuodoista vesistöihin? Ja mikä olisi rakentava suhtautumistapa siihen, että Sambiassa tuhansia myrkyttänyt Anglo American kertoo olevansa Suomessa kestävän kaivosteollisuuden suunnannäyttäjä? Mitä kaivosteollisuuden kyvystä rakentavaan ja tulokselliseen dialogiin kertoo se, että Saamelaiskäräjät, Paliskuntain yhdistys, Suomen luonnonsuojeluliitto ja WWF ovat kaikki eronneet Kestävän kaivosteollisuuden verkostosta?

Rauhalliseen sävyyn puhuminen on helppoa sille keskustelun osapuolelle, jolla ei ole juuri mitään pelissä keskustelun alla olevassa aiheessa ja jolla on tilanteessa hallussaan lähes kaikki valta. Suomen kaivosteollisuutta ei muuteta vastuulliseksi kaivosteollisuuden fasilitoimilla keskustelutilaisuuksilla, vaan yhtiöitä sitovalla vahvalla kaivoslainsäädännöllä.

Anna Pulkka

Kirjoittaja on Luonnonsuojeluliiton kaivoskoordinaattori

Muokattu 23.5.2022: korjattu ingressi menneeseen aikamuotoon

Lisätietoja