Saavutettavuustyökalut

Suomen luonnonsuojeluliitto
Navigaatio päälle/pois

Vaikeatkin vieraskasvit torjutaan maanomistajan tahdolla ja oikeilla keinoilla

Kuva: Virpi Sahi / Luonnonsuojeluliitto

Vielä 1970-luvulla vierasperäisten ja herkästi leviävien kasvien vaaroja ei osattu ennakoida. Suomalaisten puutarhoissa kukkivat monet idän eksoottiset tuontilajit – niin korkealle kurkottavat jättiputket kuin siemenkotia poksauttelevat jättipalsamit. Molemmat ovat nykyään haitallisina vieraskasveina tunnettuja lajeja, joiden hävittämiseen suhtaudutaan yleisesti myönteisesti.

Puutarhoista on levinnyt luontoon myös Suomessa vähemmän tunnettuja vieraskasvilajeja. Yksi harvinaisemmista karkulaisista on Pohjois-Amerikasta peräisin oleva keltamajavankaali. Keltamajavankaali kasvaa nuukailematta hyvin vaihtelevissa kosteissa ympäristöissä muodostaen pahimmillaan tiheitä ja laajoja kasvustoja – lisäksi laji menestyy hyvin myös varjossa. Kasvi on monivuotinen ja leviää kesän mittaan kypsyvien, kelluvien siementensä avulla. Se on säädetty haitalliseksi vieraslajiksi koko EU:n alueella.

Vielä muutama vuosi sitten keltamajavankaalin uskottiin olevan hyvin harvinainen puutarhakarkulainen. Vieraslajiasiantuntija Markus Seppälä Suomen luonnonsuojeluliitosta taustoittaa: ”Viime vuosina kasvaneiden havaintoilmoitusten määrä on osoittanut, että kyseessä on jo uskottua laajemmalle levinnyt ongelma. Kasvi on kuitenkin vielä mahdollista hävittää Suomen luonnosta kokonaan, mutta toimien kanssa ei kannata viivytellä. Muun muassa Iso-Britanniassa, Sveitsissä ja Saksassa laji on jo levinnyt laajalle ja kasvin hävittäminen on erittäin työlästä ja kallista.”

Suomessa luontoon levinneet keltamajavankaalit ovat ilmeisesti pääosin peräisin suomalaisista arboretumeista. Tämä on myös läntisellä Uudellamaalla yksityismailla sijaitsevan keltamajavankaaliesiintymän tarina. Kiinteistön jo hiljattain edesmennyt isäntä oli harras kasviharrastaja ja dendrologi, joka hankki eksoottisen ja näyttävän kasvin aikoinaan Mustilan arboretumista.

Keltamajavankaali. (Kuva: Annette Meyer Pixabay)

Omistajaperhettä edustava Anne kertoo: ”Alun perin kaksi keltamajavankaalin tainta oli istutettu puron varrelle. Myöhemmin taimia oli lisäksi jaettu kolmelle muulle kosteikkoalueelle laajalla metsätontilla. Kesällä 2018, kun paikkakunnan ympäristötarkastajan huomautuksen ansiosta havahduimme torjuntaan, kasveja oli arvioni mukaan yhteensä jo vajaan hehtaarin verran, seitsemässä eri kasvupaikassa. Kasvit muun muassa peittivät kokonaan satojen metrien mittaisen puron ja virtaavan veden mukana tullut siemenkasvusto oli kiivasta tahtia täyttämässä suistoalueen rantaniityn.”

Yhteistyö keltamajavankaalin torjumiseksi Suomen luonnonsuojeluliiton kanssa alkoi kaivamalla kasvit pois puron yläjuoksulta liiton ja maanomistajan yhteisvoimin. Ensimmäisen torjunnan jälkeen Anne ja hänen puolisonsa Kari ovat pitäneet huolen siitä, että kesäpaikan ojien ja purojen varret ovat pysyneet puhtaina keltamajavankaalista. Kesällä 2021 torjunta on painottunut puron alajuoksulle kosteaan rantalehtoon, jossa keltamajavankaaleja on kaivettu ylös useaan otteeseen jo tuhansittain – pääosin maanomistajien toimesta ja lisäksi Suomen luonnonsuojeluliiton Viekas LIFE -hankkeen työntekijöiden avustuksella.

Nuoret taimet irtoavat pehmeästä maasta helposti, mutta varttuneiksi ehtineiden kasvien poistaminen vaatii aikaa ja hermoja. Juuret kaivautuvat syvälle maahan ja katkeavat helposti. Katkenneesta pääjuuresta versoaa uusi kasvi. Pääjuuri olisi siis saatava ylös mahdollisimman tarkkaan. Urakkaa eivät helpota rantalehdon puut, joiden alle keltamajavankaali mielellään juurensa kurkottaa.

Anne: ”Ensimmäisen torjuntavuoden kaivoimme pois siementäviä kasveja, jotka olivat kooltaan jopa puolitoistametrisiä. Niiden juuret ulottuivat miltei puolen metrin syvyyteen maassa. Keltamajavankaali on siitäkin erittäin ikävä vieraslaji, että mekaaninen poiskaivaminen on ainoa tehokas torjuntakeino. Jos kasvin pääjuurta ei saa täydellisesti poistettua kerralla, niin siitä pullahtaa aina vain uudestaan kasvin uusi yritys valloittaa maailma itselleen – omien kokemustemme mukaan näännyttäminen ei torjuntakeinona toimi lainkaan.”

Suuri ongelma ovat myös maaperään jääneet valtaisat siemenvarastot, jotka tuottavat jatkuvasti uusia majavankaalin taimia. Niitä Anne perheineen on urakoinut pois viimeiset kolme vuotta. Torjunta alkaa jo huhti─toukokuussa, kun keltamajavankaalin taimet nousevat ensimmäisten joukossa ja ovat tummemman vihreinä helposti havaittavissa muun orastavan rantakasvillisuuden seasta. Keskenkasvuisten kasvien juuret ovat myös täysikasvuisia yksilöitä paljon helpommin poistettavissa: kasvin iästä riippuen ne ovat noin 5–20 senttimetrin syvyydessä maassa. Taimia onkin tähän päivään mennessä kaivettu pois jo kymmeniä, jollei jo satoja tuhansia.

Anne jatkaa: ”Vasta tänä kesänä onnistuimme Luonnonsuojeluliiton Viekas LIFE -projektin arvokkaan avun myötä ihka ensimmäistä kertaa puhdistamaan 4000 neliömetrin kokoisen suistoniityn majavankaaleista kertaalleen kokonaan, joskin uuden siemenkasvuston torjuminen siellä – niin kuin muuallakin ─ tulee jatkumaan vähintään kymmenisen vuotta siitä, kun viimeinen siemenpuikelo kypsyi.”

Kokemustensa pohjalta Anne kehottaa muita suomalaisia suhtautumaan tähän monille tuntemattomaan vaaralliseen vieraslajiin äärimmäisen vakavasti ja hävittämään keltamajavankaalin heti, kun kasvin omalla tontillaan havaitsevat: ”Omaan rauhaansa jätettynä se yltyy vuosikymmenien saatossa leviämään kuin rutto.”

Ja kun majavankaaliongelma pitkittyy, se todellakin mutkistuu. Varoittavana esimerkkinä Anne kertoo, että heidän mailtaan kasvia on viimeisen neljän vuoden aikana kaivettu pois yhteensä noin 1600─1800 henkilötyötuntia – suurimmaksi osaksi oman perheen selkävoimin. Eikä työ suinkaan ole edes siihen päättynyt, kuten Anne toteaa: ”Vastaavaa loppuelämän riesaa tuskin kukaan muu maanomistaja haluaa omalle kohdalleen.”

Suomen luonnonsuojeluliiton hankekoordinaattorin Titta Vikstedtin mielestä Annen ja Karin toiminta maanomistajina on ollut esimerkillistä: ”He ovat ottaneet asian omakseen ja käyttäneet lukemattomia tunteja paitsi keltamajavankaalin torjuntaan myös naapureiden tiedottamiseen ja kasvin leviämisen kartoittamiseen lähialueilla. Ilman heidän aktiivisuuttaan olisi kohteen torjunta miltei mahdotonta sen laajuuden, haastavan sijainnin ja jatkuvan seurantatarpeen vuoksi.”

Ilmoita omat keltamajavankaalihavaintosi!

Lisätietoja

Hankekoordinaattori Titta Vikstedt

Jaa sosiaalisessa mediassa