Saavutettavuustyökalut

Suomen luonnonsuojeluliitto
Navigaatio päälle/pois

Luon­non­suo­je­lu­liit­to vaatii bud­jet­ti­rii­hes­tä ilmastotekoja

Suomen luonnonsuojeluliitto on järkyttynyt ilmastotekojen viivästymisestä ja ympäristörahojen vähenemisestä budjettiesityksessä. Luonnonsuojeluliiton mielestä ilmastokriisi, luontokato ja vesien saaminen hyvään tilaan edellyttävät ehdottomasti lisää rahaa budjettiriihestä, Suomen kestävän kasvun ohjelmasta ja EU-rahastoista.

Auringonnousu suolla.
Kuva: Ansel Siegenthaler

Hallitus on lykännyt isoja ilmastopäätöksiä jo monta kertaa. Luonnonsuojeluliitto vaatii ilmastotekoja jo budjettiriihestä, vaikka esimerkiksi keskipitkän aikavälin ilmastosuunnitelma on viivästymässä sen jälkeiseen aikaan.

”Tuore IPCC:n arviointiraportti osoitti ettei meillä ole aikaa viivyttelyyn. Vaadimme päättäjiltä konkreettisia ilmastotekoja nyt eikä ensi vuonna tai vuosikymmenellä”, Luonnonsuojeluliiton ympäristöpäällikkö Tapani Veistola sanoo.

“Päästövähennystarpeet esimerkiksi maataloudessa ja liikenteessä ovat olleet tiedossa jo pitkään, ja niitä voitaisiin budjetissa ennakoida ilman valmista keskipitkän aikavälin ilmastosuunnitelmaa, jos tahtoa vain on”, suojeluasiantuntija Anna Ikonen toteaa.

Esimerkiksi keväällä kehysriihessä sovittu turpeen verovapauden lisääminen merkitsee sen toteuttamistavasta riippuen noin 0,1–0,6 miljoonaa tonnia hiilidioksidia.

“Turpeen tukien lisäämiä päästöjä vastaavat päästövähennykset luvattiin tehdä syksyn budjettiriihessä, eikä Luonnonsuojeluliiton mielestä päätöksiä saa viivyttää”, sanoo suojeluasiantuntija Paloma Hannonen.

Tänään julkistettu valtion ensi vuoden budjetin luonnos merkitsee ympäristöministeriön hallinnonalan rahoituksen vähenemistä valtiovarainministeriön esityksen mukaan yli 70 miljoonaa ja YM:n luonnoksenkin mukaan yli 50 miljoonaa euroa.

“Ympäristörahoitusta tulee ilmastokriisin, luontokadon ja vesien tilan takia lisätä budjettiriihessä, Suomen kestävän kasvun ohjelmasta ja EU-rahastoista, kuten maatalouden EU-tuista ja rakennerahastoista”, Veistola lisää.

Lisätietoja:

  • Ilmasto/energia: suojeluasiantuntija Anna Ikonen, p, 04 4491 4269, anna.ikonen@sll.fi
  • Turve: suojeluasiantuntija Paloma Hannonen, p. 050 5323 219, paloma.hannonen@sll.fi
  • ympäristöpäällikkö, va. toiminnanjohtaja Tapani Veistola, p. 0400 615 530, tapani.veistola@sll.fi

Jaa sosiaalisessa mediassa