Saavutettavuustyökalut

Suomen luonnonsuojeluliitto
Navigaatio päälle/pois

Kiehtovaa extreme-melontaa Hiitolanjoella ja sen latvavesillä

Melontareitti vaativalla historiallisella reitillä vastavirtaan koettelee kuntoa ja kärsivällisyyttä – mutta palkitsee vaihtelevuudellaan ja maisemillaan. Luonnonsuojeluliiton hankekoordinaattori Tuuli Hakulinen osallistui keväällä Hiitolanjoelle suunnitteilla olevan historiapohjaisen reitistön koemelontaan.

Melontareitti kulki vaihtelevissa maisemissa. Kuva: Tuuli Hakulinen

Tänä keväänä pääsin mukaan koemelomaan Laatokalta Saimaalle -hankkeessa suunnitteilla olevaa Hiitolanjoen historiapohjaista melontareitistöä. Olen melonut paljon Laatokan Karjalan jokia Venäjällä, myös rajantakaista Hiitolanjokea, ja odotin reissua innolla. Venäjän melontareissujen pohjalta pidin itseäni kokeneena melojana ja extreme-seikkailijana, ja suomalaisia vähän mukavuudenhaluisina, mutta tämä koemelonta rikkoi kaikki ennakkoluuloni kertaheitolla!

Suunnitteilla oleva melontareitti pohjautuu historiallisiin vesireitteihin, joita pitkin muinaiset karjalaiset saapuivat turkisten ja kalan perässä Laatokalta aina Saimaalle asti. Melontareitin varrella on paljon merkkejä historiallisista tapahtumista, kuten linnavuoria, kalliomaalauksia ja jopa Uudenkaupungin rauhan aikaisia rajamerkkejä. Myös luontoarvoja on säilynyt, varsinkin Haarikon alueella, Hiitolanjoen latvavesillä.

Melontareitistön on suunnitellut Hiitolanjoen historiaan perehtynyt Mikko Europaeus Hiitolanjoki-yhdistyksestä. Kuluvan vuoden aikana hän on laatinut alueelle kolme vaihtoehtoista reittiä Hiitolanjoelta Saimaalle, yhteensä n. 150 kilometriä melottavia eräreittejä.

Nyt tarkoituksemme on koemeloa läntinen runkoreitti Hiitolanjoelta Silamuksen ja Torsan kautta Sarajärvelle. Järvien väliset jokiosuudet, Silamusjoki, Torsanjoki ja Sarajoki, ovat varsin haastavia melottavia koskineen, majavanpatoineen, rytöineen ja muine ylityksineen. Kaiken kukkuraksi koemelomme reittiä vastavirtaan, kuin muinaiset karjalaiset konsanaan!

Hiitolanjoki kuhisee elämää

Reissu alkoi Hiitolanjoen Kangaskoskelta, missä kollegani Olli Turunen oli Mikko Europaeuksen ja Discover Saimaan luonto- ja elämysmatkanjärjestäjä Taru Kaljusen mukana kartoittamassa vedenalaista luontoa. Hiitolanjoelta löytyi useita hienoja vedenalaiselinympäristöjä, joista kerätään myöhemmin kesällä lisää havaintoja mm. rantanuoliaisesta, vimpasta ja turvasta. Niiden esiintyminen kertoo laatokanlohen ohella Hiitolanjoen poikkeuksellisen suuresta merkityksestä virtavesien luonnon suojelulle. Olli jatkoikin Roope Turusen kanssa vedenalaisinventointeja Hiitolanjoella melonnan jälkeen, ja he saivat haaviinsa harvinaisen törön!

Oma melontaosuuteni alkoi Ritakoskelta, Hiitolanjoelta. Laskimme kanootit vesille, ja kävimme matkan varrella tsekkaamassa uppopuu-ennallistamiskohteet Uudensillan suvannolla ja Uudensillankoskella. Viime syksynä upotettuja runkonippuja näkyi veden alla kymmenkunta – siellä vedenlaatu paranee kohisemalla.

Kanoottien raahaamista Silamusjoen ja Torsajoen koskien ohitse

Uudensillan koskelta alkoi varsinainen raataminen. Silamusjoen koskien melominen vastavirtaan oli täysin mahdotonta, joten jouduimme kiertämään lähes koko Silamusjoen maata pitkin. Tämä tarkoitti kolmen täyden kanootin työntämistä yksi kerrallaan pienten pyörien avulla kuoppaista metsätietä pitkin. Rumbaan meni useampi tunti, kun vajaan parin kilometrin matkasta edestakaisin työnnellessä kilometrejä kertyi yli 10. Kun lopulta saavuimme Silamusjärvelle, aurinko oli jo laskenut, ja meloimme sinisessä illassa rantaan leiriytymään.

Sininen hetki Silamusjärvellä. Kuva: Tuuli Hakulinen

Seuraavana päivänä jatkoimme matkaa Silamusjärven halki Torsanjoelle. Koko Hiitolanjoen latvavesien alue on ollut jo pitkään tiiviisti asuttua, mistä merkkinä useat matkan varrelle sattuvat vesivoimalaitokset ja myllyt. Menin jo laskuissa sekaisin siinä, kuinka monta ylitystä Torsanjoella olikaan, mutta näitä esteitä ylittäessä meni taas tunti, jos toinenkin, kunnes iltapäivällä saavuimme väljemmille vesille, Pienelle Torsajärvelle.

Torsajärvi näytti voimansa

Torsalla oli vuorostaan edessä toisenlaisia haasteita: Pieni Torsajärvi pauhusi valtoimenaan, kun tuuli oli yltynyt puuskissa 15 metriin sekunnissa. Alkumatkasta Olli oli jo kerran mennyt tällä melko kiikkerällä yhden hengen Kolibri-kanootilla ympäri, ja pudonnut alle 10-asteiseen Hiitolanjokeen. Tämä mielessäni yritin luovia vaahtopäiden halki mahdollisimman turvallisesti kohti Torsanvuorta. Edessä Mikko ja Taru pyyhälsivät kuin heillä olisi piilossa pikkumoottorit, mutta minä sain toden teolla taistella aaltoja vastaan, että pääsin eteenpäin.

Torsanvuorella pysähdyimme lounastauolle, ja siinä vaiheessa oli jo usko loppua. Edessä siinsi vielä iso Torsajärvi, jonka halki pitäisi meloa 9 km rapsakassa sivutuulessa ja aallokossa. Pyörittelin mielessäni vaihtoehtoja, miten saisin mahdollisimman vähän nolosti keskeytettyä oman reissuni tähän.

Mikko ja Taru kuitenkin puhkuivat intoa, ja houkuttelivat minutkin vielä kiipeämään viimeisillä voimillani Torsanvuorelle. Kiipesimme ensin tutkimaan kalliomaalausta. Uskomatonta, miten kirkkaana kalliomaalaus on voinut niinkin suojattomalla paikalla säilyä tuhansia vuosia! Torsanvuoren huipulta puolestaan löytyi kallioon hakattu Uudenkaupungin rauhan rajamerkki, missä kyrillisillä kirjaimilla kirjoitettu tekstikin oli vielä aivan luettavissa. Maisema Torsajärville oli henkeäsalpaava. Ehdin jo melkein unohtaa, miten vaahtopäisiltä ja uhkaavilta nämä samat järvet näyttivätkään hetki sitten alhaalla.

Torsanvuorelta aukenee huikea maisema Torsajärvien ylle. Kuva: Tuuli Hakulinen

Kun laskeuduimme vuorelta takaisin kanooteille, oli tuuli jo hieman tyyntynyt, ja jatkoimme matkaa Isolle Torsajärvelle. Torsa on rotkojärvi, jolla on syvyyttä parhaimmillaan yli 50 metriä. Järvessä elää jääkauden aikaisena relikti-kalana sisämaassa harvinainen härkäsimppu.  Jylhät kalliomaisemat järven rannoilla ja lähes luonnontilaiset pienet saaret koristivat maisemia, ja keskipäivän väsymys ja ärsytys oli jo tiessään. Kun saavuimme Salmensaarelle, oli järven selkä jo lähes peilityyni, ja leiripaikan kilpikaarnaiset rantapetäjät paistattelivat ilta-auringossa.

Toisen yön yövyimme Torsajärven Salmensaaressa, Rautjärven moottorikelkkailijoiden kodalla. Kuva: Tuuli Hakulinen

Monipuolinen Sarajoki

Seuraavana aamuna matka jatkui Sarajoelle. Sarajoen melonta kauhistutti minua jo etukäteen, kun katselin ilmakuvia, mistä tuskin erotti joen uoman. Olen pari kertaa erehtynyt ”melomaan” majavanpatoisia ryteikköjä Karjalan kannaksella (Saijanjoki ja Soskunajoki), ja näistä kokemuksista viisastuneena tarkistan aina etukäteen ilmakuvista, että joki on riittävän leveä melomiseen. Sarajoki ei ollut sitä millään mittapuulla. Mielenkiinnolla odotin, mitä tuleman pitää.

Sarajoki alkoi idyllisissä merkeissä, mutta pian kuului taas kosken kohina. Osasin jo aavistaa mitä tuleman pitäisi: raahaamista, raahaamista ja vielä kerran raahaamista. Minimoidaksemme kanoottien kantamisen maitse, vedimmekin niitä nyt viimeiseen asti pitkin koskia. Välillä taiteilimme kuohuvan kosken liukkailla kivillä kuin nuorallatanssijat. Toisinaan upposimme vyötäröä myöten veteen, ja veden voima oli viedä meidät mukanamme. Toisinaan koikkelehdimme itse rannalla ja yritimme vetää ja työntää kanoottia vastavirtaan yli kosken. Tämä oli kyllä varsinaista sirkusta!

Luonto- ja elämysmatkailuyrittäjä Taru Kaljunen Discover Saimaasta vetää kajakkia vastavirtaan Sarajoella. Kuva: Tuuli Hakulinen

Oma roolini tällä koemelonnalla oli kartoittaa rantametsiä ja saaria melontareitin varrelta. Vaikka Sarajoen metsät olivat enimmäkseen aivan tavallisia talousmetsiä, oli tunnelma Sarajoen uomassa varsin aarniomainen. Joen rannoille ja jokeen kaatuneeen lahopuun määrä oli paikoitellen valtava. Melontareitin suunnittelun ohessa Hiitolanjoki-yhdistys oli raivannut pahimpiin patoihin ja rytöihin kanootinmentävän aukon, mikä vähän helpotti melontaa, mutta sitten viime kevään puita oli kaatunut paikoin runsaasti lisää. Siinä riitti taas aktiviteettia, kun vuorotellen alitimme ja ylitimme joen yli kaatuneita puunrunkoja kanootteinemme.

Sarajoella eteneminen oli paikoin haasteellista ja hidasta. Kuva: Tuuli Hakulinen

Välillä maisema aukeni peltomaiseksi, ja joki virtasi verkkaisesti maalaismaiseman keskellä. Toisinaan joki kapeni kaislojen keskellä villinä virtaavaksi kapeaksi ojaksi. Ja sitten sukellettiin taas metsän siimekseen tai kallioiseen kanjoniin. Maisema oli niin vaihteleva, ja eteneminen vaativaa, että en ollut uskoa silmiäni, kun illalla mittasin kartasta, että olimme edenneet päivän aikana vaivaiset 5 kilometriä. Voimia ja hikeä oli virrannut sitäkin enemmän! Omaksi hämmästyksekseni olin alkushokin jälkeen alkanut nauttia kaikesta tästä.

Kirjoittaja Tuuli Hakulinen Sarajoen siimeksessä. Kuva: Tuuli Hakulinen

Seuraavana päivänä Sarajoen melonta jatkui samaan tyyliin, ja iltapäivällä, noin vuorokauden aikataulusta jäljessä saavutimme vihdoin Sarajärven. Erämaisen Sarajärven maisemaa hallitsevat pitkät ja kapeat harjusaaret. Sarajärvellä suuntanamme oli jyhkeä Haukkavuori, jonka pystysuorat kallioseinämät nousivat veden pinnasta koko Sarajärven ylle. Haukkavuorelle saavuimme hikisinä, väsyneinä, auringon paahtamina, mutta onnellisina.

Tähän päättyi minun osuuteni, mutta Mikko Europaeus ja Taru Kaljunen jatkoivat matkaa Sarajärven halki Rako-ojalle, Loitumalle ja tavoitteena päästä aina vedenjakajan yli Saimaalle, melontareitinreitin haastavammalle osuudelle. En uskalla edes kuvitella mitä extremeä heillä oli edessään. Ennakkoluuloni mukavuudenhaluisista suomalaisista ja Suomen valmiiksi pureskelluista eräretkeilyreiteistä on nyt lopullisesti rikottu!

Sarajoella suuntanamme oli jylhä Haukkavuori järven itälaidassa. Kuva: Tuuli Hakulinen

Tuuli Hakulinen

Kirjoittaja on Laatokalta Saimaalle -hankkeen koordinaattori, Venäjän metsiensuojelun asiantuntija ja Suomeen paluumuuttaja, joka on asunut 15 vuotta Venäjällä.

Laatokalta Saimaalle -hanke kuuluu Kaakkois-Suomi–Venäjä CBC 2014–2020 -ohjelmaan, jota rahoittavat Euroopan Unioni, Venäjän Federaatio ja Suomen tasavalta.

Lisätietoja

Hankekoordinaattori Tuuli Hakulinen

Jaa sosiaalisessa mediassa