Paloma Hannonen: Mitä tapahtuu alueelle, jolta turpeen kaivaminen lopetetaan?

Suomen luonnonsuojeluliiton Irti turpeesta -kampanjassa halutaan kannustaa Suomi luopumaan turpeen polttamisesta. Tämä on oleellista niin ilmaston, monimuotoisuuden kuin vesistöjenkin kannalta. Kun turpeen polttamisesta luovutaan, jää jäljelle entisiä turpeennostosoita, joille ei ole käyttöä. Näiden jälkikäyttöä ei tällä hetkellä suunnitella etukäteen esimerkiksi lupaprosesseissa.

Se, kuinka entistä turpeenkaivuualuetta kannattaa käyttää, riippuu muun muassa alueen koosta, muodosta, sijainnista, maaperän laadusta ja muista paikallisista olosuhteista. On oleellista valita kullekin kohteelle parhaiten sopiva tapa. Kaikissa tilanteissa on tärkeää rakentaa riittävät vesienkäsittelyjärjestelmät, jottei alueilta pääse puhdistamattomia vesiä alapuolisiin vesistöihin. Prioriteettina tulee olla mahdollisen vielä jäljellä olevan turpeen hajoamisen estäminen. Näin estetään lisäpäästöt ilmastoon.

Yksi mahdollisuus on ennallistaa alue takaisin suoksi. Tällöin on tyydyttävä siihen, että ennallistettu suo ei ehkä koskaan palaudu samaan suotyyppiin, mikä paikalla alun perin vallitsi. Luonnontilan kaltaisen suon alkuvaiheen kehitykseen ennallistettavalle turvekentälle kestää kymmeniä, ellei satoja vuosia.

On mahdollista saada osa suolajeista palautumaan takaisin alueelle. Lisäksi vedenpintaa korottamalla jäljelle jääneen turvekerroksen hajoaminen voidaan pysäyttää ja uutta turvetta voi jälleen alkaa kertyä hitaasti. Vettäminen aiheuttaa kuitenkin metaanipäästöjä. Ennallistamisen ilmastovaikutus voi suotyypistä riippuen olla pitkällä aikavälillä positiivinen.

Toinen tapa parantaa entisen turpeenkaivuualueen tilannetta on rakentaa alueelle lintukosteikko. Kosteikoilla pesivät linnut, kuten nokikana ja heinätavi ovat vähentyneet huolestuttavasti muun muassa kosteikkojen umpeenkasvun ja rehevöitymisen takia. Menetettyjen lintujärvien korvaaminen turvekenttien paikalle rakennettavilla lintukosteikoilla on siis hyvin perusteltua.

Lintukosteikkojen rakentamisessa ja hoidossa voidaan tehdä yhteistyötä paikallisten metsästysseurojen, lintuyhdistysten ja luonnonsuojeluyhdistysten kanssa. Kosteikkolintujen tilanteen parantamisen lisäksi kosteikon rakentaminen on hyödyksi muun muassa sulamisvesien pidättäjänä ja tulvien ehkäisyssä.

Menetettyjen lintujärvien korvaaminen turvekenttien paikalle rakennettavilla lintukosteikoilla on hyvin perusteltua.

Kolmas esimerkki entisen turvealueen mahdollisesta käyttötavasta on metsittäminen. Jos samalla halutaan lisätä monimuotoisuutta, on suosittava monipuolista lehtipuulajistoa. Metsälinnuille luodaan samalla paremmat elinolosuhteet. Lintuja varten voidaan rakentaa myös riistatiheikköjä ja lintukosteikkoja. Sen lisäksi on huolehdittava, että sitoutuvan hiilen määrän kasvaa. Metsittämisen ongelmana saattaakin olla se, että turve jatkaa hajoamistaan ja alue pysyy hiilen lähteenä ellei veden pintaa nosteta riittävästi. Jatkuvalla kasvatuksella maaperän hiili pysyy paremmin tallessa ja korjattu puu soveltuu paremmin pitkäikäisiin tuotteisiin.

Jos kasvatettu puu poltetaan energiaksi tai siitä tehdään lyhytkestoisia tuotteita, suurin osa hiilestä päätyy taivaalle.

Turpeenkaivuualueiden jälkikäytöstä ja niiden vaikutuksista vesistöön, monimuotoisuuteen ja ilmastoon tarvitaan vielä lisätutkimusta ja seurantaa. Käsitykset eri keinojen vaikutuksista ja käyttökelpoisuudesta voivat muuttua uuden tutkimustiedon valossa.

Paloma Hannonen
Kirjoittaja on Luonnonsuojeluliiton suojeluasiantuntija

Artikkelin pohjana on Luonnonsuojeluliiton Luonnonsuojeluvaliokunnan Pentti Kananojan johdolla tekemä keskustelupaperi.