Fossiilisista polttoaineista on luovuttava, eikä päästöjen kompensointi poista sitä tarvetta

Ilmastopolitiikassa puhutaan nyt paljon päästökompensaatioista. Suomeen on viime vuosien aikana syntynyt useita toimijoita, jotka myyvät vapaaehtoisia kompensaatioita esimerkiksi istuttamalla metsää. Päästökompensaatiolla tarkoitetaan päästövähennysyksiköitä tai hiilikrediittejä, joita tuotetaan joko päästöjä vähentämällä tai lisäämällä hiilen sidontaa suhteessa tilanteeseen, jossa toimia ei tehdä. Näillä päästövähennysyksiköillä käydään kauppaa erilaisilla velvoite- ja vapaaehtoisilla markkinoilla. Yksiköitä saatetaan käyttää päästöjen kompensointiin tai omien ilmastotoimien lisänä.

Päästökompensaatioihin liittyy sekä toiveita ilmastotoimien vauhdittamisesta että runsaasti riskejä ilmaston, luonnon, ympäristön ja paikallisten asukkaiden näkökulmasta. Näin ollen on tärkeää määritellä kompensaatioihin ja hiilikrediitteihin liittyvät reunaehdot ja rajoitteet.

Laatu on päästövähennysyksiköiden suurin kompastuskivi. Päästövähennysyksiköt eivät välttämättä johda päästöjen vähenemiseen. Ostajan kannalta parasta on ostaa sertifioituja, ulkopuolisen arvioinnin alaisia yksiköitä. Toisaalta Germanwatchin vertailussa ilmastohyödyn kannalta kaikissa tarkastelluissa sertifikaateissa oli puutteita. Lentoliikenteen päästökompensointijärjestelmään hakeneista hankkeista valtaosa ei täyttänyt kriteereitä, kuten ilmastohyödyn lisäisyys suhteessa jo olemassaoleviin toimiin ja pysyvyys.

Hiilinieluilla ei voida kompensoida fossiilisia päästöjä

Keskustelu kompensoinnista on hämärtänyt sitä ilmastopoliittista tosiasiaa, että päästöjen kompensointi ei millään muotoa korvaa tarvetta vähentää päästöjä siellä missä ne syntyvät, mikäli haluamme rajata kuumenemisen 1,5 asteeseen ja välttää ilmastokriisin pahimmat vaikutukset. Ensisijaista onkin, että kaikki maat ja toimijat luopuvat fossiilisista polttoaineista ja turpeesta, suojelevat hiilivarastoja ja vahvistavat hiilinieluja 1,5 asteen kuumenemisrajan mukaisesti.

Luonnon ilmastoratkaisut ovat keskeinen osa ilmastoratkaisua, mutta ne eivät korvaa päästövähennyksiä. Kompensaatioista keskusteltaessa on muistettava fossiilisten päästöjen ja biogeenisten päästöjen sekä hiilinielujen erilainen luonne sekä epävarmuudet liittyen hiilinielujen arviointiin. Siksi ne on pidettävä erillään.

Luonnon hiilensidontapotentiaali on hyvin rajallinen suhteessa käytettävissä oleviin fossiilisten polttoaineiden varantoihin. Nämä hiilinielut tarvitaan jo ilmakehässä olevan hiilidioksidin imemiseksi pois ilmakehästä. Kaikissa IPCC:n 1,5 asteen mukaisissa skenaarioissa luonnollisten hiilinielujen potentiaali tarvitaan päästöjen viemiseksi negatiiviseksi. Ne eivät siis riitä kompensoimaan fossiilisten polttoaineiden käytön jatkamisesta aiheutuvia päästöjä. Ilmastotieteen valossa hiilinieluja on vahvistettava samaan aikaan kuin fossiilisista polttoaineista luovutaan erittäin nopeasti. Sekä valtioiden että yritysten tulee siis tavoitella hiilinegatiivisuutta.

Mikäli tarvittavia päästövähennyksiä korvataan hiilinieluilla, riskinä on lukkiutuminen fossiilisiin polttoaineisiin ja paljon päästöjä tuottaviin toimintatapoihin. Tällöin kuumeneminen karkaa käsistä. Vielä riskialttiimpaa on luottaa tulevaisuuden hiilinieluihin ja jättää tämän päivän päästövähennykset tekemättä.

Voisi ajatella, että kaikki edellä mainittu on päivänselvää, mutta tosiasiassa esimerkiksi useat öljy-yhtiöt ja lentoliikenne luottavat siihen, että niiden toiminta voi jatkua juuri kompensoimalla fossiilipäästöjä hiilinieluilla. Esimerkiksi Shell investoi metsittämiseen muun muassa Espanjassa ja Alankomaissa, vaikka näin tuotetut hiilinielut lasketaan jo osaksi kyseisten maiden omaa päästötilinpitoa EU:n LULUCF-asetuksen (maankäyttö, maankäytön muutos ja metsät) alla. Samoin on laita suomalaisissa metsityshankkeissa, joissa päästövähennys lasketaan tuplasti – kerran isäntävaltion tilinpidossa ja kerran vapaaehtoisella markkinalla. Näin ollen toimet eivät tule isäntämaan ilmastositoumusten lisäksi, vaan ovat osa niitä. Kuinka moni kompensaatioiden ostaja ymmärtää tämän?

Erityisen ongelmalliseksi tilanne muuttuu, jos päästökaupassa tai taakanjakosektorilla päästövähennysvelvoitteisiin voisi päästä kasvattamalla nieluja. Päästökauppa kattaa energiatuotannon ja teollisuuden ja  taakanjakosektorilla mukana ovat muun muassa liikenne ja rakennukset. Näin ei tällä hetkellä voi tehdä, mutta esimerkiksi öljy-yhtiö ST1 tavoittelee päästövähennysvelvoitteiden täyttämistä osittain nieluilla osana Business Finlandin ja Ulkoministeriön BEAM-ohjelmaa.

Ratkaisuja ilmastopolitiikkaan

Tällä hetkellä kansainvälisissä ilmastoneuvotteluissa väännetään kättä markkinamekanismeista, EU suunnittelee ilmastosääntelynsä uudistamista ja Suomessa säädetään ilmastolakia. Kaikkien näiden yhteydessä kompensaation mahdollistaminen nostaa päätään, vaikka Euroopan komissio onkin jo linjannut, että EU:n ilmastoneutraaliuus saavutetaan ilman kansainvälisiä kompensaatioita. Samoin on linjattu Marinin hallitusohjelmassa Suomen ilmastotavoitteiden osalta. Samaan aikaan rahankeräyslakia ehdotetaan muutettavaksi niin, että vapaaehtoisten kompensaatiopalvelujen tarjoaminen olisi mahdollista yrityksille.

Lainsäädäntöhankkeissa pelkkä kompensaatioiden mahdollistaminen on ongelmallinen lähtökohta, sillä laatu, luotettavuus ja läpinäkyvyys ovat kentän suurimpia haasteita. Ilmastopolitiikkaa kannattaakin kehittää seuraavista lähtökohdista:

1. Kansainvälisissä neuvotteluissa asetetaan vahvat periaatteet hiilimarkkinoille niin, että ilmastotoimien riittävyydestä, uskottavuudesta, ympäristötavoitteista ja sosiaalisesta oikeudenmukaisuudesta pidetään kiinni.
2. Ilmastolakiin kirjataan erilliset tavoitteet päästövähennyksille ja hiilinieluille, niin että varmistetaan, ettei fossiilisista polttoaineista luopumista korvata tai lykätä ja hiilinegatiivisuus saavutetaan 1,5 asteen kuumenemisrajan mukaisesti.
3. Maankäyttösektori pidetään erillisenä suhteessa päästökauppa- ja taakanjakosektoreihin, ja sektorien väliset joustot, eli mahdollisuus kompensointiin, minimoidaan.
4. EU ja Suomi eivät ulkoista omia päästövähennystavoitteitaan kehittyville maille, vaan kansainväliset päästökompensaatiot rajataan ilmastolain ulkopuolelle.
5. Rahankeräyslain uudistuksessa tulee varmistaa, että järjestöillä on tulevaisuudessakin mahdollisuus tehdä ilmasto- ja luonnon monimuotoisuushankkeita lahjoitusvaroilla. Kompensaatiohankkeissa, joissa tuotetaan läpinäkyvästi riippumattoman verifioinnin alaisina päästövähennysyksiköitä tai hiilikrediittejä vapaaehtoisille markkinoille, eri toimijoiden tulee olla  samalla viivalla.
6. Vapaaehtoisen hiilikrediittien tuottamisen läpinäkyvyyden parantamiseksi ja tuplalaskennan ongelman välttämiseksi selvitetään kansallisen hiilikrediittirekisterin perustamista, jossa yksiköt suljetaan kansallisen tilinpidon ulkopuolelle. Rekisteriin pääsemisen vähimmäisehto on yksiköiden riippumaton verifiointi ja sertifiointi.

Lue lisää:

Luonnonsuojeluliiton linjaus päästökompensaatioihin ja hiilimarkkinoihin.

 

Hanna Aho

Kirjoittaja on suojeluasiantuntija.

Lisätietoja