Saavutettavuustyökalut

Suomen luonnonsuojeluliitto
Navigaatio päälle/pois

Ilmasto muuttuu – niin täytyy meidänkin

Miljoonat ihmiset ympäri maailmaa marssivat muutoksen puolesta kansainvälisessä ilmastolakossa. Suomen pohjoisimmassa ilmastomielenosoituksessa Rovaniemellä puhunut suojeluasiantuntija Hanna Aho haluaa 2020-luvun alun jäävän historian kirjoihin käännekohtana.

Helsingissä tuhannet lapset, nuoret ja aikuiset vaativat toimia ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi ilmastolakossa 27.9.2019. Kyselyjen mukaan suomalaiset kannattavat ilmastotoimia. Kuva: Oona Lohilahti/Luonnonsuojeluliitto

Ilmastokriisi on täällä. Lumi, jää ja vesistöt, jotka ovat meille rakkaita ja osa suomalaista identiteettiä, ovat uhattuina. Arktiset alueet lämpenevät kaksi kertaa nopeammin kuin maapallo keskimäärin. Pohjoinen naali, palsasuot, tunturiluonto ja kotoiset norppamme eivät kestä kuumenemista. Hallitustenvälisen ilmastonmuutospaneelin viesti on vakava ja viimeisimmät tutkimukset osoittavat, että kuumeneminen on nopeampaa kuin aiemmin on ajateltu. Alppien ja Skandinavian vuoristojäätiköistä voidaan menettää 80 prosenttia vuoteen 2100 mennessä, jos meno ei muutu. Tänään syntyvät lapset näkevät tuon päivän. YK:n pääsihteeri Antonio Guterres on sanonut, että ihmiskunta on häviämässä kilpajuoksun elämästä.

Ilmasto muuttuu, luonto muuttuu. Mutta niin muutumme mekin, te ja kaikki ilmastolakkoilijat ympäri maailman osoititte sen tänään.

Nuorten ilmastolakkoliike näyttää miten muutos voi alkaa yhdestä ihmisestä. Meidän kaikkien teoilla on väliä. Vuosi sitten Greta oli yksin ilmastolakossa, viime viikolla 4 miljoonaa ympäri maailman oli mukana. Se on huimaa!

Ilmastolakkoliike osoittaa myös mikä voima on yhdessä toimimisella. Ennen vaaleja ainoa marssi oli ilmastomarssi ja ainoa lakko ilmastolakko, ja kansalaisten paineen edessä poliitikkojen oli pakko vastata.

Ilmastovaalit toimi. Nuorten rehellisyys ja tinkimättömyys toimivat. Me saimme historiallisen hyvän hallitusohjelma. Mutta ilmastovaalit on vietävä maaliin ja hyvät tavoitteet käytäntöön. Hallituksen ensimmäinen budjetti oli pettymys. Fossiilisten polttoaineiden ja energian tuhlaukseen kannustavista tuista on päästävä eroon. Turpeen kaivuu on lopetettava. Aloitetaan hyvän kierre.

Seuraavan vuoden aikana tehdään ne isoimmat päätökset, jotta päästövähennystavoitteet saadaan 1,5 asteen mukaisiksi. Nyt tehdään päätökset, joilla varmistetaan reilu ilmastopolitiikkaa, jossa ketään ei jätetä yksin ja maailman köyhimpiä tuetaan muutoksessa. Päätökset, joilla pidetään huolta hiilinieluista, humisevista metsistä ja tuoksuvista soista.

Meidän suomalaisten kertomus itsestämme nojaa solidaarisuuteen, sisuun ja hyvinvointivaltion rakentamiseen. Niitä ominaisuuksia me nyt tarvitsemme. Unelmoin, että vuonna 2030 Suomi on yhä maailman onnellisin maa. Unelmoin, että vuonna 2030 me olemme saaneet päästöt alas ja nielut ylös eli saavuttaneet hiilineutraaliuuden. Me voimme olla ylpeitä toisistamme. Historian kirjoissa kerrotaan, miten 2020-luvun kynnyksellä ilmastoliike muutti maailman suunnan.

Nuorilla on oikeus tulevaisuuteen, turvalliseen ilmastoon ja puhtaaseen luontoon. Me Luonnonsuojeluliitossa jaamme nuorten huolen ja tavoitteet ja haluamme olla aikuisina tukemassa nuoria, kun he tukea ovat pyytäneet. Vastuu on meillä aikuisilla ja erityisesti päättäjillä.

Yhdessä me voimme rakentaa Suomesta fossiilivapaan hyvinvointivaltion. Yhdessä me olemme pysäyttämättömiä!

Lisätietoja

Ilmastoasiantuntija Hanna Aho

Jaa sosiaalisessa mediassa