Saavutettavuustyökalut

Suomen luonnonsuojeluliitto
Navigaatio päälle/pois

Verkot vaihtuvat katiskoihin Puumalassa

Suomen luonnonsuojeluliitto järjestää yhteistyössä Puumalan kunnan kanssa Vaihda verkot katiskaan -tapahtuman Puumalan Norppapuistossa la 6.7.2019 klo 11–14. Tapahtumalla kannustetaan Saimaan alueen vapaa-ajankalastajia siirtymään norppaturvalliseen kalastukseen. Jaossa on ilmaiseksi yli sata katiskaa.

Saimaa-katiskojen valmistusta Luonnonsuojeluliiton toimistolla. Kuva: Oona Lohilahti/Luonnonsuojeluliitto

Tapahtumassa saa norppaturvallisen Saimaa-katiskan, kun allekirjoittaa lupauksen norpille vaarallisen verkkokalastuksen välttämisestä. Halutessaan tapahtumassa voi luovuttaa pois vanhoja kalaverkkoja.

Ohjelmassa on myös mm. yhteislaulutilaisuus sekä tietoa saimaannorpasta, uhanalaisista lohikaloista, Saimaa Geoparkista ja Puumalan saaristoreitistä. Myös lapsille on omaa ohjelmaa. Tapahtumaan on vapaa pääsy.

Jaettavat katiskat on rakennettu talkoovoimin talven ja kevään aikana. Vaihda verkot katiskaan -tapahtumia on järjestetty vuodesta 2008 lähtien eri puolilla Saimaata.

Tunnettuja suomalaisia mukana tukemassa saimaannorpan suojelua

Tapahtumaa juontaa näyttelijä Jarmo Mäkinen. Katiskanjaon lisäksi tapahtumassa huutokaupataan näyttelijä Tommi Korpelan signeeratut norppakuvat, ja huutokaupan tuotot ohjataan Suomen luonnonsuojeluliiton Etelä-Karjalan piirin norppatyöhön. Vinkkejä katiskakalastukseen on antamassa luontokuvaaja, kalastaja ja Suomen luonnonsuojeluliiton kunnianorppa Juha Taskinen.

Verkot uhkaavat norppia myös loppukesällä

Saimaannorppia arvellaan tällä hetkellä olevan noin 380–400 yksilöä. Keväiset verkkokalastusrajoitukset norppien elinalueilla päättyvät 30.6. Vuosittain moni itsenäistä elämää harjoitteleva kuutti kuolee kalanpyydyksiin kuten verkkoihin. Suomen luonnonsuojeluliitto muistuttaa, että yksikin kalanpyydyskuolema on erittäin uhanalaiselle saimaannorpalle liikaa.

Vaihtamalla verkot katiskoihin Saimaalla kalastavat estävät monta turhaa norppakuolemaa. Oikeanlaisella katiskakalastuksella suojellaan myös Saimaan uhanalaisia lohikaloja, joita verkkokalastuksessa jää satunnaisesti sivusaaliiksi.

 

Lisätiedot:

Kaarina Tiainen, saimaannorppakoordinaattori, Suomen luonnonsuojeluliitto
p. 050 530 3270, kaarina.tiainen(a)sll.fi

Hanne Kosonen, norppatiedottaja, Suomen luonnonsuojeluliitto,
p. 040 194 1885, hanne.kosonen(a)sll.fi

Lisätietoja

Saimaannorppa-koordinaattori Kaarina Tiainen

Jaa sosiaalisessa mediassa