Metsien jatkuva kasvatus – ratkaisun avaimia?

Jatkuvan kasvatuksen taloudellinen kannattavuus?

Helsingin yliopiston metsäekonomian professori Olli Tahvonen alusti seminaarissa aiheesta Metsän hoito jatkuvapeitteisenä: metsänomistajan talous, luonnon monimuotoisuus ja hiilen sidonta.

Tahvonen lähestyi asiaa kysymällä, mitä metsätaloudella oikeastaan tavoitellaan.

”Kansantaloustiedettä voidaan käyttää monopoliyritysten lyhyen aikavälin voittojen maksimointiin, mutta myös luonnonvarojen säästeliääseen ja oikeudenmukaiseen jakamiseen sukupolvien kesken”, totesi Tahvonen.

Tahvosen mukaan perinteisesti pitkällä aikavälillä on pyritty maksimaaliseen puutuotannon kuutiomäärään ja Suomenkin metsäpolitiikka on pitkälti tukeutunut tähän tavoitteeseen.

Talousnäkökulmasta ei kuitenkaan maksimoida tuotannon fyysistä määrää eli puukuutioita, vaan ihmiselle koituvaa hyötyä eli esimerkiksi juuri metsänomistajan nettotuloja. Miten tämän nettotulojen nykyarvon saa mahdollisimman korkeaksi?

Perinteisesti maksimointiongelmaa taas on lähestytty kysymällä, milloin ja minkä ikäisessä metsässä on hyvä tehdä avohakkuu eli mikä on optimaalinen kiertoaika, Tahvonen totesi.

Tahvosen tutkimusryhmä on mallintanut eri metsänkäytön kannattavuutta nimenomaan metsänomistajan näkökulmasta. Mallin avulla on havaittu, että jos metsänuudistamisen investoinnit otetaan huomioon, on metsän jatkuva kasvatus taloudellisesti kannattavampi ratkaisu kuin tasaikäinen ja avohakkuuseen perustuva metsänhoito. Metsän jatkuvan kasvatuksen hyödyt kasvavat, jos mallissa huomioidaan myös ekosysteemipalveluita ja hiilen sidonnan taloudellinen arvo.

Miten monimuotoisuus ja ekosysteemipalvelut säilyvät jatkuvan kasvatuksen metsissä?

Suomen ympäristökeskuksen Saija Kuusela puhui aiheesta Miten monimuotoisuus ja ekosysteemipalvelut säilyvät jatkuvan kasvatuksen metsissä? Hän aloitti kysymällä, miksi tasaikäinen kasvatus ei ole hyvä idea?

Vastaus tähän löytyy tasaikäisen metsänkasvatuksen vaikutuksesta lajistolle. Tasaikäismetsänkasvatus on todettu uhanalaisuutta lisääväksi tekijäksi uhanalaisuusluokituksissa.

”Suomen lajien uhanalaisuusselvityksessä nykyinen business as usual, tasaikäinen metsätalous, on todettu yhdeksi lajien uhanalaisuuden päätekijäksi”, totesi Kuusela.

Kuusela avasi tarkemmin Maiju Peuran simulaatiotutkimusta, jossa mineraalimaan kuusikkoja oli käsitelty kolmella eri käsittelytavalla (jatkuva kasvatus, suojelualue eli ei käsittelyä ja tasaikäiskasvatus). Tutkimuksessa oli saatu selville, että vaikka puukuutiomäärät olivat jonkun verran korkeammat tasaikäisellä kasvatuksella, oli nettonykyarvo metsänomistajalle kuitenkin suurempi jatkuvalla metsänkasvatuksella.

Lisäksi jos otetaan kaikki tavoitteet samaan aikaan huomioon, jatkuva metsänkasvatus on aina parempi vaihtoehto ja parantaa monitavoitteisen metsänhoidon mahdollisuuksia, Kuusela kertoi.

“Se yksin ei kuitenkaan takaa, että kaikki on hyvin, koska se ei turvaa esimerkiksi lahopuun määrää. Säästöpuista ja lahopuista on siis silloinkin pidettävä huolta”

Kuuselan tutkimuksista keräämien johtopäätösten mukaan metsänkasvatusta tulisi kaiken kaikkiaan monipuolistaa.

Liittyykö metsien jatkuvaan kasvatukseen ja puunkorjuuseen väärinkäsityksiä?

Viimeisenä puhujana oli metsänomistaja Sampo Manninen, joka paneutui aiheeseen toimijan näkökulmasta purkaen yleisiä uskomuksia ja väärinkäsityksiä, joita liittyy yläharvennuksen käytännön toteutukseen.

Manninen on metsänomistaja Lopella ja hän oli siirtynyt metsien jatkuvaan kasvatukseen kohdattuaan haasteita aukkohakkuiden jälkeisessä metsän uudistamisessa. Avohakkuut eivät hänen metsissään toimineet, koska istutetut puut eivät kasvaneet takaisin.

Manninen painotti motokuskien oikeanlaista kouluttamista jatkuvan kasvatuksen metsissä toimimiseen. Kun tehdään jatkuvan kasvatuksen mukaisia hakkuita, metsätyökoneen tulee Mannisen mukaan olla riittävän iso, jotta kone jaksaa poimia puut kunnolla eikä riko maata.

Mannisen jatkuvan kasvatuksen hakkuiden lopputulema oli paljon tukkipuuta, yli 80% kaikesta puusta. Märässä maastossa Manninen on huomannut jatkuvan kasvatuksen edut myös hakkuiden jälkeiseen vesistövalumaan. Kun märän maan säilyttää puustoisena ja rikkoo mahdollisimman vähän maaperään, niin valuma pienenee.

Maisematason suunnittelua – kuinka tämä olisi mahdollista?

Seminaarin keskustelussa nousi esille muun muassa sen, että optimaalisen tilanteen saavuttaminen vaatisi maisematason suunnittelua. Tämä tekee kysymyksestä myös yhteiskunnallisen: Kuinka metsänomistajia voi kannustaa tai ohjata monipuolistamaan metsänkäsittelymenetelmiä ja toisaalta kuinka varmistetaan, että tietoa on ylipäätään saatavilla silloin kuin jatkuva kasvatus vastaisi parhaiten metsänomistajan omia toiveita metsänsä suhteen.

“Jos voidaan tiedon lisäämisellä tai tavoitteilla lisätä jatkuvan kasvatuksen osuutta maisematasolla, niin ollaan oikealla tiellä”, totesi Kuusela

Seminaarin fasilitoi tutkimusprofessori Eeva Primmer Suomen ympäristökeskuksesta. Loppuyhteenvedossa Primmer jäi vielä kaipaamaan lisää tietoa maaperäasioista eli mitä kustannuksia aiheutuu hiilipäästöistä ja ravinnevalumista. Primmer totesi, että vapaaehtoisuus olisi helpoin tapa lähestyä jatkuvan kasvatuksen lisäämistä maisematasolla. Samalla kuitenkin metsänomistajista ja puunostajista, suurin osa jatkaa toimintaa ”business as usual”. Jotta saataisiin toimijakenttä ja markkinat monipuolistumaan, niin vaadittaisiin lisää tietoa ja esimerkiksi lisää tämäntyyppistä työtä kuin tämä seminaari.

On otettava huomioon myös ilmastonmuutos ja sen tuomat riskit metsille ja metsätaloudelle. Ilmastonmuutos vaikuttaa korjuuolosuhteisiin ja esimerkiksi metsänreunan merkitykseen purskurina myrskutuhoja vastaan.