Miksi ennallistaa
Suon ennallistaminen tarkoittaa, että ojituksessa kärsinyt suoekosysteemi palautetaan takaisin kohti luonnontilaa. Käytännössä ojia tukitaan ja puustoa saatetaan poistaa, jotta vedenpinnan taso kohoaisi, suolajisto palautuisi ja turpeen muodostuminen (ja samalla hiilen sitominen) käynnistyisi.
Ojitetut suot tarjoavat loistavan tilaisuuden ryhtyä konkreettisiin korjaustoimiin niin luonnon monimuotoisuuden, vesistöjen kunnon, hiilivarastojen kuin ihmisen hyvinvoinnin suhteen. Suo on valtava hiilipankki, monimuotoisen elämän ylläpitäjä, vedenpuhdistaja, virkistymisen lähde ja paljon muuta.
Suomi on suomaa
Suot ovat alkuperäisintä luontoa mitä maastamme löytyy – alunperin kolmannes maamme pinta-alasta on ollut suota. Soiden on aika ottaa paikkansa muiden kansallisaarteidemme joukosta.
Todellisuudessa suot ovat kansallinen aarreaittamme. Suot ovat monipuolinen virkistyslähde, marja- ja riistamaa, retkimaasto, maisemaelämysten antaja. Suolla voit hiljentyä arjen kiireistä, nauttia auringosta ja avarista maisemista, poimia lakkoja ja karpaloita, kuunnella suolintujen laulua, törmätä metsäpeuraan tai kurkeen, tai vaikka ottaa nokoset pehmeässä rahkasammalikossa.
Suo ja pitkospuut ovat jo Euroopan turisteille erikoinen ja eksoottinen kokemus. Aapasoita esiintyy vain muutamassa maailman maista, ja Suomessa erilaisten aapasoiden kirjo on erityisen laaja. Soiden potentiaali matkailukohteena tulisi siis myös tunnustaa.
Soiden monimuotoinen elämä – koti uhanalaisille eliöille
Tiesitkö, että noin joka neljäs alkuperäisistä kasvilajeistamme on suolaji?
Elinympäristöjen katoaminen uhkaa olemassaoloamme. Soita ennallistamalla voimme pitää elinympäristöistämme parempaa huolta. Ei ole toista maata, jossa olisi pinta-alaan nähden yhtä paljon soita kuin Suomessa.
Suomesta löytyy satakunta erilaista suotyyppiä, joista noin puolet on luokiteltu valtakunnallisesti uhanalaisiksi. On kuusikkoista korpea, käppyrämäntyisiä rämeitä, avoimia nevoja ja lettoja sekä kaikkea siltä väliltä. Muodon ja rakenteen perusteella suot voidaan jakaa aapa- ja keidassoihin sekä palsasoihin.
Jokaisella suotyypillä on sille tyypillinen eliölajistonsa. Uhanalaisia suolajeja on yhteensä noin kaksisataa. Etenkin suolinnuston ja suoperhosten uhanalaistuminen on ollut hälyttävän nopeaa. Myös huonosti puuta tuottavista, karuimmista suotyypeistä huomattava osa on uhanalaisia ja niilläkin elää lukuisia uhanalaisia suolajeja. Soilla elelee paljon kosteudesta pitäviä hyönteisiä, jotka puolestaan houkuttelevat paikalle niitä syöviä kahlaajia ja myös metsäkanalintuja. Rämeillä viihtyvät esimerkiksi riekko, järripeippo ja käki.
Suomen alkuperäinen suoala oli noin kolmannes koko maamme pinta-alasta, yli 10 miljoonaa hehtaaria. Tästä yli puolet on ojitettu. Eteläisen Suomen alkuperäisestä suoalasta ojitettu on yli kolme neljännestä. Tämän vuoksi soiden luontotyypit ja lajit ovat uhanalaistuneet ja suoluonnon laatu on heikentynyt. Soita on suojeltu nykyisin noin 1,2 miljoonaa hehtaaria eli noin 13 % koko maamme soiden yhteispinta-alasta, painottuen Pohjois-Suomeen sekä karuihin avosoihin. Eteläisen Suomen alkuperäisestä suoalasta on suojeltu vain vajaat 2 %. Keidas- ja aapasuot on luokiteltu EU:n luontodirektiivissä erityisen tärkeiksi luontotyypeiksi.
Suon ennallistaminen palauttaa suolle tyypillisen vesitalouden, jolloin jo hävinneiden lajien kannat voivat palata alueelle.
Suo pitää vetemme puhtaana ja tulvat kurissa
Luonnontilainen suo on kuin pesusieni, joka suodattaa sen läpi virtaavista vesistä tehokkaasti erilaisia epäpuhtauksia.
Suot suodattavat kiintoaineita ja veden kuljettamia ravinteita itseensä, ja käyttävät niitä sammaleen kasvuun. Näin ravinteet ja kiintoaines eivät päädy vesistöjä pilaamaan. Erityisesti rehevillä soilla ennallistaminen voi ensin aiheuttaa ojituksen kaltaisia haitallisia vesistövaikutuksia. Tämän riskin torjuminen otetaan huomioon ennallistamisen toteutuksessa. Ojitus myös toistuu, ennallistaminen on kertaluonteinen toimenpide.
Tuoreiden Luonnonvarakeskuksen tutkimustulosten mukaan ojitus lisää vesistöpäästöjä jopa vuosikymmenien ajaksi ja kokonaispäästöt ovat moninkertaisia aiemmin arvioituun verrattuna. Ennallistaminen parantaa pitkäaikaisesti ja luotettavasti vesistöjen tilaa.
Suot ovat Suomen tärkein hiilivarasto
Turve on suurin ja tehokkain maalla oleva hiilivarasto, ja koko maailman toiseksi suurin hiilivarasto merten jälkeen. Kaksi kolmannesta koko Suomen hiilestä on turpeessa.
Luonnontilaiset suot varastoivat hiiltä ja usein ojitetuilla soilla turve puolestaan hajoaa. Ojitetun suon ennallistaminen lopettaa hiilen karkaamisen turpeesta ilmaan, ja palauttaa hiilenvarastoinnin. Toisaalta ennallistaminen voi synnyttää jonkin verran ilmastoa lämmittäviä metaanipäästöjä, mutta pitkällä aikavälillä ennallistaminen viilentää ilmastoa koska kertyvä turve varastoi hiiltä pois ilmakehästä.
Suomessa on yli 5 miljoonaa hehtaaria ojitettuja soita. Suomen ojitetuilta turvemailta vapautuu pysyviä, käytännössä fossiilisia hiilivarastoja vuosittain arviolta 10 miljoonaa tonnia hiilidioksidina ilmakehään. Tämä on valtava luku, jos sitä vertaa vaikka Suomen koko liikenteen ilmakehään vapauttamaan fossiilisen hiilen määrään, joka on kooltaan vastaava. Soiden pysyvien hiilivarastojen purkautuminen ilmakehään jatkuu vuosisatoja, mikäli ojitusta jatketaan. Valtaosa Suomen ojitetuista soista kannattaa siksi ennallistaa niin hiilivarastojen suojelun kuin luonnon monimuotoisuuden kannalta.
Ilmastovaikutuksen kannalta kaikkein oleellisin asia on se, paljonko hiiltä on ilmakehässä, ja paljonko sitoutuneena sieltä pois, pitkäaikaiseen varastoon esimerkiksi soihin.
Kaikki hiili mitä turpeeseen on varastoitu, on poissa ilmakehää lämmittämästä. Hiilidioksidia päästetään ilmakehään paljon, minkä vuoksi se on lämmitysvaikutukseltaan merkittävin kasvihuonekaasu. Ilmakehässä ylimääräinen hiili kuumentaa ilmastoa nopeasti. Tällä hetkellä niin nopeasti, että maapallon eliöillä on vaikeuksia sopeutua muutoksen vauhtiin, mikä heikentää koko planeetan kykyä ylläpitää elämää, myös ihmiselämää. Se, miten pidämme huolta soidemme hiilivarastosta, on siis merkittävää koko planeetan elämän kannalta.
Keskimäärin noin 10-12 cm paksuisessa turvekerroksessa on hiiltä yhtä paljon kuin täysikasvuisen metsän puustossa.
Silti hiilivarastoista puhuttaessa esiin nousee tavallisesti metsät, eivät suot. Vaikka Suomessa suot peittävät huomattavan osan koko maan pinta-alasta, ei asia ole tullut esiin ilmastonmuutoksen hillitsemistä koskevassa julkisessa keskustelussa.
Soiden sisältämän valtavan hiilimäärän ja hiilensidontakyvyn vuoksi niillä voisi olla nykyistä huomattavasti suurempi rooli ilmastonmuutoksen vastaisessa taistelussa.
Turpeen hiilivarasto on pysyvimpiä ja turvallisimpia tapoja pitää hiiltä pois ilmakehästä.
Toisin kuin metsät, suot eivät ole yhtä alttiita esimerkiksi metsäpaloille tai hakkuille, joissa puuhun ja maahan varastoitu hiili joutuukin taas ilmakehään voimistaen ilmastonmuutosta. Soihin varastoitunut hiili muuttuu pikkuhiljaa maassa yhä pysyvämpään muotoon. Turve onkin ruskohiilen ja kivihiilen esiaste.
Suon hiilen varastoituminen on tavallaan käänteinen toimenpide fossiilisten polttoaineiden käytölle.
Vain vajaan parinsadan viime vuoden aikana olemme tuprutelleet taivaalle valtavan määrän viimeisten satojen vuosimiljoonien aikana hajonneiden kasvi- ja eläinjätteiden hiiltä – nyt on aika varmistaa, että hiili pysyy maaperässä. Annetaan soiden auttaa meitä siinä.
Soiden ennallistaminen
Luonnonsuojeluliitto ennallistaa soita lahjoitusvaroin. Lue lisää ja tue ennallistamistyötämme.
Lue lisää