Liito-orava on uhanalainen metsälajimme

Uhanalainen liito-orava on tiukasti suojeltu EU:n luontodirektiivin ja Suomen luonnonsuojelulain perusteella. Sen lisääntymis- ja levähdyspaikkojen hävittäminen ja heikentäminen on kiellettyä.

Kuva: Benjamin Pöntinen

Siirry sisältöön

Liito-orava on vanhan metsän harmaa henki

Harmaasävyinen liito-orava (Pteromys volans) on noin tavallisen oravan kokoinen. Se on yöeläin ja sillä on isot, hämärän näköön sopivat silmät. Liitopoimujensa avulla se liitää puusta puuhun. Se viihtyy kuusivaltaisessa sekametsässä, jossa puut ovat suhteellisen vanhoja. Tällöin ympäristö on väljä, mutta puut ovat liitomatkan päässä. Liito-orava tarvitsee kolopuita, erityisesti vanhoja haapoja.

Liito-orava on itäinen laji, ja Suomi on sen läntisin asuinseutu. Venäjällä ja Aasiassa liito-oravia esiintyy paljonkin, mutta meillä se on vaarantunut laji. Se on EU:n direktiivilaji, jota esiintyy EU:n alueella vain Suomessa ja Virossa.

Tiukasti suojeltu

Uhanalainen liito-orava on tiukasti suojeltu EU:n luontodirektiivin ja Suomen luonnonsuojelulain perusteella. Sen lisääntymis- ja levähdyspaikkojen hävittäminen ja heikentäminen on kiellettyä.

Oikeuskäytännön mukaisesti myös lajin kulkuyhteyksiä pitää selvittää ja suojella! Ilman direktiivin suojaa lajin ainoa suojelukeino olisi sama kuin useimpien Suomen uhanalaisten lajien: seuranta eli vähenemisen katsominen sivusta.

Opas liito-oravan kartoittamiseen

Suomen luonnonsuojeluliitto julkaisi keväällä 2020 esitteen liito-oravan kartoittamiseen. Liito-orava – tietoa lajista ja kartoituksesta -esite on Liito-orava LIFE:n liito-oravakartoituskoulutusmateriaali, jolla halutaan antaa tietoa liito-oravasta ja sen suojelusta. Esite sisältää perustietoa liito-oravasta ja sen vaatimista elinympäristöistä, kuinka liito-oravan esiintymisen voi löytää ja varmistaa sekä kuinka lajihavaintojen kanssa tulee toimia. Lisäksi kerrotaan kartoituksesta ja tämänhetkisestä lainsäädännöstäkin.

Metsienkäsittely liito-oravan esiintymisalueella

Suomen luonnonsuojeluliitto julkaisi syksyllä 2015 oman ohjeensa liito-oravan elinympäristöjen ja metsänkäsittelyn yhteensovittamiseksi. Ohjetta noudattamalla liito-oravan suojelu voitaisiin hoitaa lakien vaatimukset täyttäen ja lajia oikeasti suojellen.

Tietoa liito-oravasta

Paljonko niitä on Suomessa?

Liito-oravien määräksi arvioitiin aikanaan Suomessa 143 000 naarasta. Sekään ei ole paljon, koska liito-orava on taigametsän peruslaji. Myöhemmin on kuitenkin selvinnyt, että kannanarvioon käytetty menetelmä ei toimi oletetusti, vaan antaa yliarvion. Näyttää siltä, että arvio on kaksin tai kolminkertainen yliarvio. Ongelma kannanarviossa korostuu kun kanta harvenee: mitä harvempi kanta sitä suurempi yliarvio.

Liito-oravia on siis vähemmän kuin on kuviteltu ja samaan aikaan kannan väheneminen jatkuu. Yhä suurempi osa Suomen liito-oravista myös asustaa kaupunkien liepeillä, sillä mitään takamaametsiä ei enää ole. Männylle istutetuista tehometsätalouden alueista ei näytä tulevan liito-oravalle soveliaita elinympäristöjä.

Miksi liito-orava on uhanalainen?

Liito-oravan uhanalaisuuden syy ei ole yksilömäärän vähäisyys vaan kannan kova laskuvauhti ja esiintymisalueen pirstoutuminen.

Ympäristöministeriön maaliskuussa 2006 julkaiseman selvityksen mukaan liito-oravakannan kehitys on ollut vähenevä 1940-luvulta lähtien. Selvityksessä kannan arvioidaan tulevaisuudessa pienenevän entisestään.

10–20 viime vuoden aikana 13 eri alueella tehtyjen seurantatutkimusten mukaan liito-oravien määrä on vähentynyt alueesta ja seuranta-ajanjaksosta riippuen 20–58 prosenttia. Millään tutkimusalueella kannan kehityksen ei ole havaittu tasaantuneen, saati kääntyneen nousuun.

Selvityksestä ilmeni myös että liito-oravakannassa on suuria aukkoja maan eri osissa. Yleisesti ottaen laji on runsain läntisessä ”Pelto-Suomessa” ja harvempi itäisessä ”Metsä-Suomessa”. On esitetty, että Suomi saisi liito-oravatäydennystä idästä Venäjän puolelta. Silloin voisi olettaa, että Suomen liito-oravakanta on tihein Itä-Suomessa lähellä Venäjän rajaa. Kartoitustulos osoittaa kuitenkin täysin päinvastaista.

Selvityksessä arvioidaan, että kannan väheneminen ja pirstoutuminen jatkuvat edelleen lähitulevaisuudessa. 1960-luvulta lähtien aukoiksi hakatut metsät eivät ole vielä vuosikymmeniin sopivia liito-oraville.

Liito-orava muualla

Metsähallituksen Yhteiset uhanalaiset -hankkeessa selvitettiin liito-oravan esiintymistä Karjalankannaksella ja Laatokan eteläpuolisella vyöhykkeellä sekä vastaavasti rajan Suomen puoleisella alueella. Kartoitus toteutettiin vuosien 2004–2006 aikana.

Liito-oravan esiintyminen kannaksella on samankaltaista kuin läheisillä alueilla Kaakkois-Suomessa. Liito-oravan asuttamia paikkoja löytyi vähemmän kuin ennen kartoitusta oletettiin. Kartoituksen mukaan kanta on kannaksella yhtä harva tai jopa hieman harvempi kuin Kaakkois-Suomessa, ja näyttääkin siltä että kannaksen liito-oravista ei ole täydentämään Suomen populaatiota, toisin kuin aikaisemmin on oletettu.

EU:ssa liito-oravaa esiintyy vähän myös Virossa. Liettuasta laji on kuollut sukupuuttoon, kuten myös todennäköisesti Latviasta. Suomella on näin lajista EU:n erityisvastuu.

Jotkut ovat vaatineet liito-oravan poistamista luontodirektiviistä. Ympäristöministeriön seurantatutkimuksen perusteella lajin väheneminen jatkuu eikä tällaisille vaatimuksille ole perustetta.

Miten toimia jos löytää liito-oravan

Mistä huomaa liito-oravan?

Liito-orava on yöeläin. Sen huomaa useimmiten maankuuluista papanoista.

Talviaikaan liito-oravan papanat ovat kullankeltaisia, mutta kesällä huomaamattoman vihreitä. Liito-oravan papanoiden etsimiseen paras ajankohta on keväällä maaliskuusta toukokuuhun, mutta pohjoisessa papanoita löytää helposti heinäkuuhun asti. Kuivilla mailla ja esim. isojen kuusien juurilla papanat säilyvät kauankin, jolloin niitä voi löytää oikeastaan mihin vuodenaikaan vain.

Kesällä ja syksyllä papanoiden löytäminen on vaikeampaa varsinkin etelässä, eikä virkamiesten pitäisi tehdä rajauspäätöksiä tällöin ollenkaan. Vaikka ministeriöiden ohjeet korostavat rajausten nopeaa tekemistä, virkamiehen tulee tutkia asiat asiallisesti.

Yksi papana ei kuitenkaan tee metsästä liito-oravan lisääntymis- ja levähdyspaikkaa. Liito-oravat kun liikkuvat metsien välilläkin.

Toisaalta paikka voi olla suojeltava lisääntymis- ja levähdyspaikka ilman papanoitakin. Oikeuskäytännön mukaan se, että paikka on jonakin vuonna käyttämättä, ei merkitse sitä, että laji olisi sen hylännyt. Pitää muistaa, että lisääntymis- ja levähdyspaikkojen lisäksi myös kulkuyhteyksiä pitää selvittää ja suojella!

Miten ilmoittaa liito-oravasta

Ilmoita havainnot laji.fi -sivustolle. Sen voi tehdä esimerkiski Mobiilivihko-sovelluksella. Voit lähettää kopion myös metsäkeskukselle ja kunnalle.

Täytä lomake tarkasti ja merkitse kartalle papanat, kolopuut ja risupesät. Huomaa, että liito-oravahavaintojen paikkatietoja ei pitäisi karkeistaa vaan ilmoittaa tiedot tarkasti. Liitä mukaan myös valokuva papanoista aina kun mahdollista.

Ilmoita havainto

Metsähakkuut ovat liito-oravan suurin uhka

Suurin liito-oravan suojelua uhkaava tekijä on se, että hakkuissa liito-oravan elinympäristöjä häviää ja pirstoutuu. Pienen metsätupsun säästäminen liito-oravalle ei tutkimusten mukaan riitä. Lisääntyvä naaras tarvitsee pärjätäkseen vähintään noin 3,5 hehtaarin alueen, ja radioseurantojen perusteella se käyttää keskimäärin 8 hehtaarin aluetta.

Kuva: Tero Turunen

Liito-oravaa uhkaavat avohakkuut ja heikot suojelukäytännöt

Luonnonsuojelulaista kumottiin 15.4.2016 pykälä (72a §), joka velvoitti ELY-keskukset antamaan päätöksen liito-oravan lisääntymis- ja levähdyspaikan sijainnista sekä sallitusta metsänkäsittelystä. ELY-keskuksen päätöksenantovelvoite koski tilanteita, joissa hakkuita suunniteltiin viranomaisten tiedossa olevan liito-oravan lisääntymis- ja levähdyspaikan alueelle. Nykyään ELY-keskus ei enää tee päätöstä lisääntymis- ja levähdyspaikan sijainnista ja sallitusta metsänkäsittelystä. Sen sijaan ELY-keskus antaa tarvittaessa neuvontaa lisääntymis- ja levähdyspaikan heikentämis- ja hävittämiskiellon noudattamisesta. Neuvonta voi myös tarvittaessa sisältää lisääntymis- ja levähdyspaikan tilanteen varmistamisen maastossa. Vastuu liito-oravametsien suojelusta onkin jäänyt lähes yksinomaan maanomistajien vastuulle.

Uuden käytännön suurin ihmeellisyys on siinä, että ELY-keskus ei lähtökohtaisesti tarkasta hakkuusuunnitelman lainmukaisuutta ennen hakkuuta, vaan tarvittaessa ELY-keskus seuraa ja valvoo lisääntymis- ja levähdyspaikkojen huomioon ottamista jälkikäteen. Siis viranomainen seuraa vierestä, kun tiedossa oleva lisääntymispaikka hakataan ja vastaa hakkuun jälkeen käynnistää valvontatoimet, jotka mahdollisesti johtavat käräjille.

Ympäristöministeriö ja maa- ja metsätalousministeriö ovat yhdessä ohjeistaneet, miten liito-oravan lisääntymispaikat tulee uuden käytännön mukaisesti ottaa metsänkäsittelyssä huomioon. Ohjeistuksen perusteella Tapio Oy on vuonna 2016 laatinut metsätaloustoimijoille neuvontamateriaalin ministeriöiden tilauksen pohjalta. Ohjeistuksen merkittävin heikkous on se, että tutkimuksiin perustuva liito-oravan biologia ja ekologiset vaatimukset eivät ole riittävällä tavalla ohjanneet liito-oravan lisääntymisen turvaamista. Ohjeistuksen laadinnassa ei ole vaikuttanut edes se, että lajin uhanalaistuminen jatkuu. Lähitulevaisuudessa onkin välttämätöntä päivittää neuvontamateriaali vastaamaan tieteellisistä tutkimuksista saatuja tuloksia liito-oravan populaatiobiologiasta.

Suojelun rahoitus riittämätöntä

Liito-oravan suojelun laiminlyömisen merkittävin syy on raha. Lisääntymis- ja levähdyspaikat rajataan niin pieniksi, ettei niistä tarvitse maksaa korvauksia maanomistajille. Valtio ei ole edes budjetoinut liito-oravakorvauksiin rahaa. Varsin harvinaista on, että liito-oravalle perustetaan luonnonsuojelualue. Jos liito-oravan suojelua on tarkoitus uskottavasti kohentaa, tarvitaan siihen lisää resursseja. Asia ei ratkea ennen kuin metsiensuojelulle saadaan lisää rahaa valtion talousarvioon.

Monet nykyiset käytännöt heikentävät suojelua

Liito-oravan suojelua ei paranna myöskään se, että Metsäkeskuksen ei tarvitse ilmoittaa ELY-keskukselle kaikkia sen tiedossa olevia liito-oraviin kohdistuvia metsänkäyttöilmoituksia. Ohje koskee vain niitä kohteita, jotka ELY-keskukset ovat ensin ilmoittaneet Metsäkeskukselle. Jos Metsäkeskus on kuullut liito-oravista maanomistajilta, luontoharrastajilta tai löytänyt ne itse metsälakikohteita etsiessään, sen ei ole pakko tehdä mitään. Niitä liito-oravia ei virallisesti ole olemassakaan.

Merkittävä käytännön puute on myös se, että metsänkäytön suunnittelun yhteydessä tarkastetaan vain hakattava alue. Lisääntymis- ja levähdyspaikka jatkuu kuitenkin usein muuhunkin metsään. Liito-oravan suojelun kannalta keskeistä olisi, että koko elinpiirin alue selvitettäisiin samalla kertaa, jotta liito-oravan esiintyminen ja lisääntymispaikat voitaisiin ottaa kattavasti huomioon. Liito-oravan lisääntymispaikka voidaan hakata, kun yksilö on väliaikaisesti toisella paikalla elinpiirillään tai elinpiiri on väliaikaisesti tyhjillään. Hyvin yleistä on, että yksilöt vaihtavat säännöllisesti lisääntymis- ja levähdyspaikkoja. Lisääntymis- ja levähdyspaikan lisäksi olennaista on myös se, mitä läheisissä metsissä tapahtuu.

Avohakkuut hävittävät elinympäristön

Liito-orava-alueiden metsienkäsittelyohje ei selvästi ole luontodirektiivin mukaisella tasolla. Lajin suojelu olisi kuitenkin mahdollista ottaa paremmin huomioon ja jopa ilman merkittäviä kustannuksia, jos lähtökohdaksi otettaisiin laajemman alueen kokonaistarkastelu ja metsien hoidossa siirryttäisiin jatkuvankasvatuksen mukaiseen metsien hoitoon. Kun reviiriä ei avohakattaisi, jopa suosituksia pienialaisemman pesäpaikan turvaaminen kokonaan hakkuiden ulkopuolella saattaisi jossain tapauksissa mahdollistaa liito-oravan elämisen mahdollisuudet.

Suurin liito-oravan suojelua uhkaava tekijä on se, että hakkuissa liito-oravan elinympäristöjä häviää ja pirstoutuu. Pienen metsätupsun säästäminen liito-oravalle ei tutkimusten mukaan riitä. Lisääntyvä naaras tarvitsee pärjätäkseen vähintään noin 3,5 hehtaarin alueen, ja radioseurantojen perusteella se käyttää keskimäärin 8 hehtaarin aluetta. Moni maanomistajakin haluaisi suojella ministeriöiden ohjeita laajemman alueen.

Pesäkamera

Asensimme kameran kuvaamaan liito-oravan pesäpönttöä Paltamossa Oulujärven pohjoispuolella. Pönttö ripustettiin liito-oravalle sopivaan pesimäympäristöön. Alue on kuusivaltaista sekametsää, jota luonnehtivat monikerrostuneisuus, isot lehtipuut koloineen sekä isot kuuset.

Kamera kuvasi pesän elämää muutaman viikon ajan, kunnes emo liito-oravien tapaan siirsi poikaset toiseen pesään. Alta voit katsella ja kuunnella nauhoituksia pesältä.

Videoklippi: Emo siirtää poikaset

Videoklippi: poikaset kurkkivat pöntöstä

Videoklippi: emo lähtee pesältä, ja palaa myöhemmin takaisin.

Pesäkamera oli osa laajaa liito-oravan suojeluun tähtäävää Liito-orava LIFE -hanketta. Hankkeen tavoitteena on kaksinkertaistaa liito-oravien määrä Suomessa ja saavuttaa lajin suotuisan suojelun taso.

Pöntön rakentajana ja kameran asentajana yhteistyössä Luonnonsuojeluliiton kanssa toimi biologi Vesa Hyyryläinen.

Ympäristöpäällikkö Paloma Hannonen

Näin puolustamme metsiä

Luonnonsuojeluliitto haluaa lisätä metsien suojelua sekä vaikuttaa siihen kuinka metsiä käytetään. Vaikutamme muun muassa metsiä koskevan lainsäädännön valmisteluun, vaikutamme suojelua tarvitsevien metsien kohtaloon sekä kampanjoimme avohakkuita historiaan.

Tutustu toimintaamme