Liito-oravaa uhkaavat avohakkuut ja heikot suojelukäytännöt
Luonnonsuojelulaista kumottiin 15.4.2016 pykälä (72a §), joka velvoitti ELY-keskukset antamaan päätöksen liito-oravan lisääntymis- ja levähdyspaikan sijainnista sekä sallitusta metsänkäsittelystä. ELY-keskuksen päätöksenantovelvoite koski tilanteita, joissa hakkuita suunniteltiin viranomaisten tiedossa olevan liito-oravan lisääntymis- ja levähdyspaikan alueelle. Nykyään ELY-keskus ei enää tee päätöstä lisääntymis- ja levähdyspaikan sijainnista ja sallitusta metsänkäsittelystä. Sen sijaan ELY-keskus antaa tarvittaessa neuvontaa lisääntymis- ja levähdyspaikan heikentämis- ja hävittämiskiellon noudattamisesta. Neuvonta voi myös tarvittaessa sisältää lisääntymis- ja levähdyspaikan tilanteen varmistamisen maastossa. Vastuu liito-oravametsien suojelusta onkin jäänyt lähes yksinomaan maanomistajien vastuulle.
Uuden käytännön suurin ihmeellisyys on siinä, että ELY-keskus ei lähtökohtaisesti tarkasta hakkuusuunnitelman lainmukaisuutta ennen hakkuuta, vaan tarvittaessa ELY-keskus seuraa ja valvoo lisääntymis- ja levähdyspaikkojen huomioon ottamista jälkikäteen. Siis viranomainen seuraa vierestä, kun tiedossa oleva lisääntymispaikka hakataan ja vastaa hakkuun jälkeen käynnistää valvontatoimet, jotka mahdollisesti johtavat käräjille.
Ympäristöministeriö ja maa- ja metsätalousministeriö ovat yhdessä ohjeistaneet, miten liito-oravan lisääntymispaikat tulee uuden käytännön mukaisesti ottaa metsänkäsittelyssä huomioon. Ohjeistuksen perusteella Tapio Oy on vuonna 2016 laatinut metsätaloustoimijoille neuvontamateriaalin ministeriöiden tilauksen pohjalta. Ohjeistuksen merkittävin heikkous on se, että tutkimuksiin perustuva liito-oravan biologia ja ekologiset vaatimukset eivät ole riittävällä tavalla ohjanneet liito-oravan lisääntymisen turvaamista. Ohjeistuksen laadinnassa ei ole vaikuttanut edes se, että lajin uhanalaistuminen jatkuu. Lähitulevaisuudessa onkin välttämätöntä päivittää neuvontamateriaali vastaamaan tieteellisistä tutkimuksista saatuja tuloksia liito-oravan populaatiobiologiasta.
Suojelun rahoitus riittämätöntä
Liito-oravan suojelun laiminlyömisen merkittävin syy on raha. Lisääntymis- ja levähdyspaikat rajataan niin pieniksi, ettei niistä tarvitse maksaa korvauksia maanomistajille. Valtio ei ole edes budjetoinut liito-oravakorvauksiin rahaa. Varsin harvinaista on, että liito-oravalle perustetaan luonnonsuojelualue. Jos liito-oravan suojelua on tarkoitus uskottavasti kohentaa, tarvitaan siihen lisää resursseja. Asia ei ratkea ennen kuin metsiensuojelulle saadaan lisää rahaa valtion talousarvioon.
Monet nykyiset käytännöt heikentävät suojelua
Liito-oravan suojelua ei paranna myöskään se, että Metsäkeskuksen ei tarvitse ilmoittaa ELY-keskukselle kaikkia sen tiedossa olevia liito-oraviin kohdistuvia metsänkäyttöilmoituksia. Ohje koskee vain niitä kohteita, jotka ELY-keskukset ovat ensin ilmoittaneet Metsäkeskukselle. Jos Metsäkeskus on kuullut liito-oravista maanomistajilta, luontoharrastajilta tai löytänyt ne itse metsälakikohteita etsiessään, sen ei ole pakko tehdä mitään. Niitä liito-oravia ei virallisesti ole olemassakaan.
Merkittävä käytännön puute on myös se, että metsänkäytön suunnittelun yhteydessä tarkastetaan vain hakattava alue. Lisääntymis- ja levähdyspaikka jatkuu kuitenkin usein muuhunkin metsään. Liito-oravan suojelun kannalta keskeistä olisi, että koko elinpiirin alue selvitettäisiin samalla kertaa, jotta liito-oravan esiintyminen ja lisääntymispaikat voitaisiin ottaa kattavasti huomioon. Liito-oravan lisääntymispaikka voidaan hakata, kun yksilö on väliaikaisesti toisella paikalla elinpiirillään tai elinpiiri on väliaikaisesti tyhjillään. Hyvin yleistä on, että yksilöt vaihtavat säännöllisesti lisääntymis- ja levähdyspaikkoja. Lisääntymis- ja levähdyspaikan lisäksi olennaista on myös se, mitä läheisissä metsissä tapahtuu.
Avohakkuut hävittävät elinympäristön
Liito-orava-alueiden metsienkäsittelyohje ei selvästi ole luontodirektiivin mukaisella tasolla. Lajin suojelu olisi kuitenkin mahdollista ottaa paremmin huomioon ja jopa ilman merkittäviä kustannuksia, jos lähtökohdaksi otettaisiin laajemman alueen kokonaistarkastelu ja metsien hoidossa siirryttäisiin jatkuvankasvatuksen mukaiseen metsien hoitoon. Kun reviiriä ei avohakattaisi, jopa suosituksia pienialaisemman pesäpaikan turvaaminen kokonaan hakkuiden ulkopuolella saattaisi jossain tapauksissa mahdollistaa liito-oravan elämisen mahdollisuudet.
Suurin liito-oravan suojelua uhkaava tekijä on se, että hakkuissa liito-oravan elinympäristöjä häviää ja pirstoutuu. Pienen metsätupsun säästäminen liito-oravalle ei tutkimusten mukaan riitä. Lisääntyvä naaras tarvitsee pärjätäkseen vähintään noin 3,5 hehtaarin alueen, ja radioseurantojen perusteella se käyttää keskimäärin 8 hehtaarin aluetta. Moni maanomistajakin haluaisi suojella ministeriöiden ohjeita laajemman alueen.
