Sijainti: Pääsivu / Ajankohtaista / Tiedotteet / Tiedotteet 2014 / Ympäristöministeri viivyttää soidensuojelua

Ympäristöministeri viivyttää soidensuojelua

Suomen luonnonsuojeluliitto on pettynyt ympäristöministeri Sanni Grahn-Laasosen (kok.) päätökseen viivyttää edelleen soidensuojelua. Ministeri ei käynnistänyt soidesuojelun täydennysohjelman kuulemista, vaan on ainoastaan kutsunut koolle jatkokeskustelun.
Ympäristöministeri viivyttää soidensuojelua

Kuva: Juho Kytömäki

Suomen luonnonsuojeluliitto on ollut aiemmin syksyllä yhteydessä ministereihin ja kaikkiin eduskuntaryhmiin ja muistuttanut, että soidensuojeluohjelman lausuntokierros olisi pitänyt aloittaa viipymättä. Liitto luovutti myös erikseen pääministeri Alexander Stubbille yli 15 000 suomalaisen vetoomuksen, jotta hallitus ei luopuisi hallitusohjelmaan kirjaamastaan tavoitteesta.

Ympäristöministeri oli luvannut ilmoittaa soidensuojeluohjelman jatkosta marraskuun aikana. Ministeri jätti ilmoituksensa viimeisimpään mahdolliseen hetkeen, marraskuun viimeisen työpäivän iltapäivään.

Ministeri on ilmoittanut kutsuvansa sidosryhmiä koolle keskustelemaan ensi keskiviikkona 3.12. klo 10.00 Tieteiden talolle Helsingissä.

Luonnonsuojeluliitto pitää ministerin ratkaisua vetkutteluna.

"Selvitykset on jo tehty ja keskusteluja käyty usean vuoden ajan asiantuntijoiden työryhmässä ja keskeisten eturyhmien kanssa. Herää kysymys, onko tämä vain ajanpeluuta, jonka tehtävänä on kaataa koko hanke", huomauttaa Suomen luonnonsuojeluliiton puheenjohtaja Risto Sulkava.

"On erikoista, jos ympäristöministeri on siirtämässä soidensuojelua koskevan vastuun ja laskun tuleville sukupolville", Sulkava sanoo.

 

Lisätietoja:

Risto Sulkava, puheenjohtaja, puh. 050-560 2113, risto.sulkava@sll.fi

Matti Nieminen, viestintäpäällikkö, puh. 050-564 2283, matti.nieminen@sll.fi

(SLL tiedote 28.11.2014)