Ehdottomasti sallittu! – kevätseurantaretkellä lapsen ehdoilla
–
Huhtikuisella retkellä nähtiin monta kevätseurantalajia ja pidettiin vielä useampi evästauko. ”Reittisuunnitelmat heitetään tarvittaessa romukoppaan ja lapsi saa rauhassa tutkia luontoa”, kertoo viestinnän johtava asiantuntija Liisa Hulkko periaatteistaan lapsen kanssa retkeilystä.
Sää Helsingin keskuspuistossa oli harmaa ja viileä, mutta 9-vuotias lapseni Vanamo bongasi melkein heti nokkosperhosen, jonka perässä juoksimme kevättä havainnoimaan. Leskenlehdet läikehtivät keltaisina, ja peippo loitsui kevättä. Kolme kevätseurantalajia löydettiin ensi metreillä!
”Äiti, kato, kimalainen!” Vanamo huudahti seuraavaksi. Tumma karvainen pörriäinen mönki lahopuun päällä. Sitä oli helppo kuvata. Se näytti kimalaiseksi aika hoikalta, ja jäimme miettimään mikä se oli. Myöhemmin saimme lajin määritettyä raitamaamehiläiseksi. Uusi tuttavuus meille.
Evästauot ovat tarpeen
Metsässä valtavien kuusten oksilta helisi hippiäisen hopeinen laulu. Vanamo liikkui retkellä tehden kärrynpyöriä ja sammakkohyppyjä, kiipeillen kallionlohkareille ja tasapainoillen kaatuneilla puilla. Energiaa oli ensin paljon ja kohta ei yhtään. Reilun kilometrin jälkeen pidettiinkin jo ensimmäinen evästauko.
Vanamo muistaa retkiä, joissa on laahustanut väsyneenä aikuisten perässä. Siksi olenkin nykyään ottanut periaatteeksi, että lapsen kanssa retkeillään lapsen ehdolla – muuten en saa pian retkiseuraa. Taukoja pidetään niin monta kuin on tarve, reittisuunnitelmat heitetään tarvittaessa romukoppaan ja lapsi saa rauhassa tutkia puroja ja puunkoloja. Kaikki on sallittua, kunhan luontoa ei tuhota.
Pysähdyimme vanhan raidan kohdalla, joka houkutteli lasta kiipeämään leveine oksineen: ”Äiti, saanko, jooko?”
Kiivettyään Vanamo löysi raidan juurelta lehtien seasta punaisia sieniä, punamaljakkaita. Minä ihailin raidan päällä kasvavia jäkäliä ja sammaleita. Raita oli läheltä kuin sademetsän puu! Juttelimme raitojen ja pajujen merkityksestä monille eri lajeille. Kerroin, että raitaa on kutsuttu myös roskapuuksi. Vanamo tuohtui raidan puolesta.
Kevätseurantalaji tuli vastaan
Kuljimme pyörätien poikki ja Vanamo käveli melkein yhden kevätseurantalajin, sammakon, päälle ja hyppäsi hämmästyneenä taaksepäin. Yritimme ohjata sitä sivummalle, mutta se vain tuijotteli meitä jähmeänä.
”Voinko mä siirtää sen? Muuten se voi jäädä pyörän alle”, Vanamo huolehti ja nosti sormikkaat käsissään sammakon turvaan ojan vierelle.
Pääsimme lopulta Pitkäkosken jyrkkään rantaan ja ihailimme hurjia melojia, jotka tasapainoilivat kosken kuohuissa. Söimme taas eväitä ja ihailimme harvinaista näkyä. Vanamo mietti, miksi aallot tuntuivat liikkuvan virtaavassa vedessä väärään suuntaan.
Pitkäkosken rannan suojelualueella oli valtavia vanhoja kuusia. Lahopuissa oli hyönteisten tekemiä kauniita koukeroita kuin salakirjoitusta. Käpytikka nakutteli ahkerasti.
”Kato, mä oon kääpä”, Vanamo hihkaisi ja poseerasi lippiksineen kääpien rinnalla. Profiili oli kieltämättä samanlainen. Nauratti.
Mietittiin myös sitä, miksi joidenkin mielestä luonnontilainen metsä näyttää sotkuiselta.
”Siis eihän luonto sotke. Ihminen vain. Mun mielestä täällä on kaunista. Mä en halua isona päätyä tekemään pahaa luonnolle. En vaikka mikä olisi”, Vanamo mietti aikuisten maailmaa.
Liikutti. Halattiin toisiamme – ja puitakin. Kädet eivät riittäneet kahdestaankaan järeiden kuusten ympäri.
Milloin mennään taas?
Metsään kaikui erikoisia ääniä, joita lähdimme seuraamaan. Suuri parvi pieniä lintuja lenteli viereisen pellon keskellä oleviin puihin. Kyllä, kymmeniä muuttomatkalla olevia järripeippoja! Järrrrr. Yritin kuikuilla töyhtöhyyppiä, mutta niitä ei näkynyt.
Loppuretkestä Vanamoa alkoi taas väsyttää ja pidimme tauon. Vanamo sai virtaa siitä, että heitteli niityllä kiveä ja perään kärrynpyöriä. Sitten jaksoi taas kävellä. Erilaisia ovat lapset ja aikuiset, pakko myöntää.
Kotimatkalla Vanamo nojasi bussissa raukeana olkapäähäni ja kysyi milloin me mennään seuraavan kerran kevätseurantaretkelle. Sanoin, että ehditään tehdä vielä monen monta kevätretkeä ja nähdä joka kerta jotain uutta.
Kysyin mikä oli parasta: ”Koski, kiven heittely ja sammakko”, Vanamo vastasi hymyillen.
”Retkiseura”, sanoin minä. Lapset auttavat aikuisiakin näkemään luonnon uusin silmin.
Näin osallistut Kevätseurantaan
- Luontoliiton Kevätseurannassa tarkkaillaan kevään etenemistä, kerätään kansalaishavaintoja 43 keväisen lajin esiintyvyydestä ja kannustetaan virkistäytymään luonnossa.
- Havainnot ilmoitetaan verkkosivujen havaintolomakkeella. Tarkoituksena on kerätä kahdenlaisia havaintoja: sekä ensi- että kevätseurantaviikonlopun havaintoja.
- Lasten Kevätseurantalomakkeella on 12 lajia. Molemmat lomakkeet voit ladata verkkosivuilta. Sieltä löytyy myös runsaasti tietoa keväisistä lajeista.