Luon­non­suo­je­lu­lii­ton eriävä mielipide asemakaavoja koskevista pykälistä

7.3.2024
Viitaten AKL-kokoukseen 1.3.2024

Suomen luonnonsuojeluliiton edustajina työryhmässä katsomme, että työryhmässä olleessa asemakaavoja koskevassa esityksessä ei ole otettu huomioon hallitusohjelman eikä lakihankkeen luonto- ja ilmastotavoitteita. Sama koskee konkreettisia muutosesityksiämme asemakaavoja koskevien pykälien parantamiseksi (liite). Näistä syistä joudumme jättämään jo tässä vaiheessa eriävän mielipiteen.

Orpon hallitusohjelman mukaan: ”Vahvistamme luonnon monimuotoisuutta ja torjumme luontokatoa.” Luonnon monimuotoisuuden turvaaminen kuuluu tällä hetkellä lakiluonnoksen sisältövaatimuksiin ylemmillä kaavatasoilla, mutta asemakaavoissa ratkeaa se mitä todella maastossa tapahtuu. Siksi luontoarvojen turvaamisen tulee olla riittävää asemakaavoihin asti. Nyt asemakaavoihin ei ole kuitenkaan tulossa konkreettisia parannuksia, mikä on vakava puute.

Vaikka tiivis yhdyskuntarakenne sekä ekologiset liikkumismuodot ovat keskeisessä asemassa ilmastonmuutoksen ehkäisyssä, eivät ne ole riittävä näkökulma vähähiilisyyteen. Tähän tähtäimeen voitaisiin päästä asettamalla esimerkiksi hiilijalanjälkiraja. Vähähiilisessä rakentamisessa tulee huomoida myös hiilinielut, kuten kaupunkimetsät joiden turvaamisella on yhteys puihin ja maaperään sitouneisiin hiilivarastoihin. Loppuvuodesta Tilastokeskus julkaisi tiedotteen, jonka mukaan maankäyttösektori oli nettopäästölähde, ja sektorin päästöt ovat ylittäneet eri varastoihin vuoden aikana sitoutuneen hiilen määrän. Luonnonsuojeluliitto painottaa, että tämä on osoitus siitä, ettei nykyisellä sääntelyllä kyetä pitämään riittävästi huolta hiilivarastojen riittävyydestä kansallisten ja kansainvälisten ilmastotavoitteiden saavuttamiseksi. Myös hallitusohjelmassa on todettu tarve metsä- ja maaperänielujen vahvistamiselle.

Lisätietoja

• toiminnanjohtaja Tapani Veistola, p. 0400 615 530, tapani.veistola@sll.fi
• ympäristöoikeuden asiantuntija Janni Saari-Kontkanen, p. 044 493 8719, janni.saari-kontkanen@sll.fi

Liite. Viime kokousta varten lähettämämme kirjalliset kommentit.

54 § Asemakaavan sisältövaatimukset

54.1 §:n momentti tulee säilyttää ennallaan, jotta kaavahierarkia ja ohjausvaikutukset tulevat sääntelystä selkeästi ilmi.

Luonnon monimuotoisuuden turvaaminen

Asemakaavan pykäläluonnoksista puuttuu tällä hetkellä konkretia luonnon monimuotoisuuden turvaamiseksi. Sisältövaatimuksissa huomioidaan tällä hetkellä ”erityiset luonnonarvot”, joka on luonnon monimuotoisuuden turvaamisen näkökulmasta riittämätöntä. Tämä johtaa suppeaan tulkintaan: asemakaavatasolla huomioidaan lähinnä ns. direktiivilajit, jotka ovat muutenkin äärimmäisen harvinaisia kaupunkiympäristöissä. Tämä ei riitä turvaamaan luonnon monimuotoisuuden toteutumista, kun elämme keskellä luontokatoa. Esimerkiksi luontotyypit jäävät kokonaan ehdotetun sääntelyn ulkopuolelle.

Monimuotoisuuden huomiointi vain virkistyksen ohessa tulee johtamaan liian yksipuoliseen elinympäristöön, kiihdyttäen luontokatoa. Tällöin ympäristö nähdään ihmiskeskeisesti ja esimerkiksi luonnonvaraiset arvokkaat metsät, jotka toimivat elinympäristöinä lukuisille avainlajeille, jäävät rakentamisen alle. Puistoja suunnitellaan katu- ja puistosuunnitelmissa, joiden reunaehdot tulevat asemakaavasta. Mutta mikäli asemakaavasääntely ei ohjaa luonnon monimuotoisuuden turvaamiseen, ei sitä tarvitse huomioida katu- ja puistosuunnitelmissa.

Lisäksi huomautamme että esimerkiksi kaupunkimetsien turvaamisella on kytkös myös puihin ja maaperään sitoutuneisiin hiilivarastoihin.

Luonnon monimuotoisuuden turvaaminen kuuluu tällä hetkellä sisältövaatimuksiin ylemmillä kaavatasoilla, mutta asemakaavoissa ratkeaa se mitä todella maastossa tapahtuu. Siksi luontoarvojen turvaamisen tulee olla riittävää asemakaavoihin asti.

Luonnon monimuotoisuuden turvaamisen tulee olla osana asemakaavan sisältövaatimuksia joko siten että sisältövaatimusten 2 momentissa huomioidaan sisältövaatimukset seuraavanlaisesti:

Rakennettua ympäristöä ja luonnonympäristöä tulee vaalia eikä niihin liittyviä erityisiä arvoja saa hävittää. Luonnon monimuotoisuus tulee turvata.

Tai vaihtoehtoisesti:
Rakennettua ympäristöä ja luonnonympäristöä tulee vaalia eikä niihin liittyviä arvoja saa hävittää.

Tällöin pykäläkohtaisissa perusteluissa luonnon monimuotoisuuden turvaamista ja riittäviä viheryhteyksiä tulee korostaa.

Toissijaisesti yhdymme kokouksessa ehdotettuun sanamuutokseen, jolla korvattaisiin virkistysalueita koskevasta säännöksestä ’puistot’ sana viheralueilla: Kaavoitettavalla alueella tai sen lähiympäristössä on oltava riittävästi viheralueita tai muita lähivirkistykseen soveltuvia alueita.

Lisäksi korostamme, että perusteluissa on tärkeää nostaa luontotyyppien huomiointia.

Vähähiilisyys

Vähähiilisyyden tulisi olla asemakaavoituksen yksi keskeinen tavoite. Asemakaavoitusta laadittaessa tulisi olla velvoite tarkastella kaavoituksen päästövaikutuksia: ottaa huomioon rakennusten sisältämät materiaalit ja niihin jo sitoutuneet hiilipäästöt sekä mahdollisuus välttää uusien rakennusten rakentamisesta aiheutuvat päästöt olemassa olevia rakennuksia kehittämällä. Tämän pitäisi näkyä myös asemakaavan sisältötavoitteissa.

Olemassa olevien rakennusten säilyttämisen mahdollisuuksia tulee tarkastella myös silloin, kun alueen käyttötarkoitusta muutetaan. Tämä voidaan toteuttaa eri tavoin. Yksi on asemakaavassa annettu hiilijalanjälkiraja, joka kannustaa säilyttämiseen.

Vähähiilisyyttä voitaisiin tukea sallimalla vaihtoehtokaavat, eli mahdollisuus laatia kaksi eri kaavavaihtoehtoa riippuen siitä, säästettäisiinkö olemassa oleva rakennus vai purettaisiinko se ja tilalle rakennettaisiin uusi. Säilyttävän vaihtoehdon kaavassa voitaisiin sallia suurempi rakennusoikeus ja kerrosluku tai tonttitehokkuus kuin purkavan uudisrakennuksen kaavalle. Näin lisärakennusoikeutta myöntämällä on mahdollista ohjata resursseja olemassa olevien rakennusten kunnostamiseen purkamisen sijaan.

Vähähiilisen rakentamisen tulee huomioida myös tärkeät hiilinielut, kuten metsät. Loppuvuodesta Tilastokeskus julkaisi tiedotteen [1] , jonka mukaan maankäyttösektori oli nettopäästölähde, ja sektorin päästöt ovat ylittäneet eri varastoihin vuoden aikana sitoutuneen hiilen määrän. Nieluromahdus on osoitus siitä, ettei nykyisellä sääntelyllä kyetä pitämään riittävästi huolta hiilivarastojen riittävyydestä ja hiilinielujen suojelulla tulisi olla huomattavasti turvatumpi asema kaavoitusta koskevassa sääntelyssä. Ilmastonmuutoksen hillinnässä tulee ottaa huomioon yhdyskuntarakenteen tiivistämisen rinnalla myös luonnon hiilivarastot tai -nielut (nielu on varaston muutos).

Vähähiilisyys voitaisiin sisällyttää esimerkiksi asemakaavan sisältövaatimusten 2 momenttiin vaikkapa seuraavanlaisesti: Asemakaavan on edistettävä vähähiilistä rakentamista ja luonnon hiilinieluja.

Luontopositiivisuuden ja kokonaisheikentymättömyyden tavoite

Asemakaavaan tulisi lisätä luontopositiivisuuden tai vähintään luonnon kokonaisheikentymättömyyden tavoite (no net loss -periaate). Käytännössä sitä voitaisiin toteuttaa myös luonnonsuojelulain ja -asetuksen uudella ekologisella kompensaatiolla. Tästä kunnissa on ollut jo kokeiluhankkeita. Huomattakoon myös esimerkiksi Iso-Britannian Town and Country Planning Actin alaiset uudet säännökset, jotka velvoittavat 10 % luontopositiivisuuteen (biodiversity net gain, ks. https://www.theguardian.com/environment/2024/feb/12/england-brings-in-biodiversity-net-gain-rules-to-force-builders-to-compensate-for-loss-of-nature?CMP=twt_a-environment_b-gdneco).

Muuta

Säännöksen perusteluosiossa oli epämääräinen viittaus turvallisuuden huomiointiin virkistysalueilla. Tätä olisi syytä avata enemmän, sillä jos kyse on esimerkiksi valosaasteen lisäämisestä, olisi kaupunkiympäristöön syytä jättää pimeänsuojavyöhykkeitä, jotka ovat erittäin tärkeitä yleisesti eläinkunnalle (esimerkiksi pölyttäjille).

Kaavan ajantasaisuus

Kansalaisille ja ympäristöjärjestöille on ehdottoman tärkeää antaa oikeus valittaa päätöksestä, joka koskee kaavan ajanmukaisuutta. Tämä on välttämätöntä, koska esimerkiksi ympäristöjärjestöillä ei ole valitusoikeutta rakennus- ja toimenpideluvista.

Vanhentuneet asemakaavat ovat erityinen ongelma tilanteessa, missä alueen luontoarvot ovat muuttuneet (esimerkiksi Helsingin Kumpulan uuden päiväkohdin tapaus). Lisäksi keskeinen asemakaavojen vanhentuneisuuteen liittyvä ongelma on se, että niiden ”alaisista” katu- ja puistosuunnitelmista ei voi valittaa, vaikka niillä voidaan tehdä merkittäviä lähiympäristöön liittyviä muutoksia.

Valitusoikeudesta

Vaikka valitusoikeudesta keskustellaan myöhemmin, toteamme jo nyt, että valitusoikeutta ei tule supistaa nykyisestä sääntelystä kaavavalitusten osalta. Tämä heikentäisi perustuslain 20 §:n mukaisen ympäristöperusoikeuden toteutumista ja siitä voisi aiheutua Århusin sopimuksen 9 artiklan 2 b kohdan mukaista järjestöjen oikeuksien loukkaamista.

Lisätietoja

• toiminnanjohtaja Tapani Veistola, p. 0400 615 530, tapani.veistola@sll.fi
• ympäristöoikeuden asiantuntija Janni Saari-Kontkanen, p. 044 493 8719, janni.saari-kontkanen@sll.fi