Saavutettavuustyökalut

Suomen luonnonsuojeluliitto
Navigaatio päälle/pois

30.11 vietetään Tekojen tiistaita – tavoitteena 1 000 000 hyvää tekoa

#TekojenTiistai on osa Yhdysvalloissa vuonna 2012 alkanutta #GivingTuesday-kampanjaa. Black Fridayn vastapainoksi perustettu kampanja pyrkii lisäämään keskustelua ja tietoisuutta erilaisista antamisen ja auttamisen muodoista.

Kuva: Arja Kärkkäinen.

Tekojen tiistai on kerännyt osallistujia jo yli 150 maasta ja on nousemassa jopa joulua tärkeämmäksi lahjoitustapahtumaksi. Suomessa kampanjaa organisoi Vala (Vastuullinen Lahjoittaminen ry, voit lukea lisää täältä).

Kuinka voit osallistua?

Osallistumistapoja tässä kampanjassa on niin monia kuin on osallistujiakin. Tavoitteena on kannustaa ihmisiä tekemään hyviä tekoja, olivat ne sitten suuria tai pieniä. Voit vaikka kerätä roskan maasta, auttaa naapuria ruokaostosten kantamisessa, kannustaa yritystäsi osallistumaan omalla TekojenTiisati -kampanjalla tai vaikka lahjoittaa järjestölle, joka tekee mielestäsi arvokasta työtä ja jonka toimintaa haluat tukea.

Suomen luonnonsuojeluliitolta löydät monia tapoja, joilla osallistua TekojenTiistaihin ja autat saavuttamaan 1 000 000 hyvän teon tavoitteen:

Voit tehdä kertalahjoituksen tai liittyä kuukausilahjoittajaksi itse tärkeäksi kokemallesi kohteelle, liittyä Luonnonsuojeluliiton jäseneksi tai tulemalla vapaaehtoiseksi!

Tee kertalahjoitus tai tule kuukausilahjoittajaksi täällä.

Liity jäseneksi täällä.

Tai lue lisää vapaaehtoistyöstä täällä.

Jaa hyvä tekosi ja haasta muutkin tekemään hyvää somessa hashtagilla #TekojenTiistai  #GivingTuesday #Suomenluonnonsuojeluliitto #Sll

Jaa sosiaalisessa mediassa