Saavutettavuustyökalut

Suomen luonnonsuojeluliitto
Navigaatio päälle/pois

Turpeesta luopuminen on hallittua, kunhan poltolle saadaan lopetuspäivä

Suomen luonnonsuojeluliiton käynnistämä Irti turpeesta -kansalaisaloite oli tänään torstaina 14.10.2021 eduskunnan lähetekeskustelussa. Keskustelussa vilisivät tutut väärät väitteet.

Kuva: Ansel Siegenthaler

Aloitetta tukevia puheenvuoroja kuultiin vihreiltä ja vasemmistoliitolta, sitä vastustavia erityisesti keskustalta ja perussuomalaisilta. Sdp:n kanta Irti turpeesta -aloitteeseen jäi epäselväksi. Vaikka kokoomus on aiemmin kannattanut turpeen energiakäytön lopettamista, tätä kantaa ei eduskunnassa tänään kuultu.

Moni kansanedustaja totesi, että turveyrittäjiä on arvostettava ja kunnioitettava. Luonnonsuojeluliiton mielestä yrittäjiä kunnioitetaan nimenomaan sillä, että turpeen poltolle asetetaan laissa päätöspäivä, kuten kivihiilelle on tehty. Kun aikataulu on tiedossa, lainsäätäjien on helpompi tehdä selkeä suunnitelma, jolla Suomi pääsee irti turpeesta.

“Meidän taloutemme ja työpaikkamme ovat riippuvaisia ympäristön hyvinvoinnista. Ilmastonmuutos ja luontokato aiheuttavat valtavat kustannukset yhteiskunnallemme. Samalla, kun tuemme turvetuottajia siirtymässä, on muistettava turpeen polttamisen kielteiset vaikutukset”, sanoo Luonnonsuojeluliiton puheenjohtaja Harri Hölttä.

Myös sanat “hallitsematon alasajo” kuuluivat salissa useasti. Ympäristöjärjestöt ovat jo vuosikymmenen vaatineet, että turpeen poltto on lopetettava. Pariisin ilmastosopimuksen jälkeen viimeistään on ollut kaikille selvää, että turpeen energiakäytöllä ei ole tulevaisuutta. Suomessa turpeen energiakäyttöä on kuitenkin yhä tuettu, ja Sanna Marinin hallitus päätti tukea polttoa vielä hieman lisää.

“Nyt päästökauppa on odotetusti nostanut turpeen hintaa ja käyttö on alkanut vähentyä. Jos suunnitelmallinen alasajo olisi aloitettu hyvissä ajoin, olisimme eri tilanteessa. Ei ole kuitenkaan liian myöhäistä ottaa asiaa haltuun, laittaa polttamiselle päätepiste ja laatia selkeä suunnitelma”, toteaa suojeluasiantuntija Paloma Hannonen.

Turpeen polton lopettaminen tukee sekä ilmastotavoitteita että luonnon monimuotoisuuden säilyttämistä. Samalla pidämme vesistömme puhtaampina. Suomessa avataan edelleen uusia soita turpeenkaivulle, vaikka suoluontomme on uhanalainen.

Lue lisää: 

10 myyttiä turpeesta 

Kysymyksiä ja vastauksia turpeesta

Lisätiedot: 

Harri Hölttä, puheenjohtaja, harri.holtta@sll.fi, p. 040 7229 224

Paloma Hannonen, suojeluasiantuntija, paloma.hannonen@sll.fi, p. 050 5323 219

 

Jaa sosiaalisessa mediassa