Luon­non­suo­je­lu­lii­ton kommentteja luon­non­suo­je­lu­lain­sää­dän­nön uudistukseen

14.2.2020

Ympäristöministeriölle

Viitaten keskustelutilaisuuteen tekemäänne kyselyyn Dnro VN/12128/2019

Luonnonsuojeluliiton kommentteja luonnonsuojelulainsäädännön uudistukseen

Suomen luonnonsuojeluliitto kiittää kyselystä ja keskustelutilaisuudesta. Ohessa siinä esille tulleita asioita vielä kirjallisesti. Jatkamme asiasta syvällisemmin työryhmissä.

Lajien suojelun edistäminen

Pitäisikö lajien suojeluun kannustaa kannustimilla vai sanktioilla?

Molempia tarvitaan: sanktioita turvaverkoksi hävittämistä ja heikentämistä vastaan sekä kannustimia vaalimista ja luonnonhoitoa varten.

Pitäisikö tarvittavista hoitotoimista säätää laissa?

Lajien suojelukohteita ei pidä tuhota passiivisestikaan esimerkiksi antamalla kasvaa ne umpeen, vaan niitä on voitava tarvittaessa hoitaa yhteiskunnan toimesta.

Lajien suojeluohjelmien statusta pitäisi nostaa, jotta niille tulisi velvoittavuutta ja voimaa.

Uhanalaisten suojelun kehittäminen

Ymmärrämme, että uhanalaisluetteloja ei voi sellaiseen siirtää suoraan asetukseen vaan siihen tarvitaan säädösvalmistelu lausuntokierroksineen yms. Silti uhanalaisluettelon ja asetuksen voimaantulon välistä pitkää aikaa tulisi lyhentää, koska moni kohde voidaan tällä välin menettää. Myös kalastus- ja metsästyslain lajilistoja tulisi päivittää uuden Punaisen kirjan myötä niin, että uhanalaisille saataisiin parempi suoja.

Lähtökohtaisesti tarvitaan automaattisuojelu eli hävittämis- ja heikentämiskielto ainakin niille CR- ja EN-lajeille, joita voidaan suojella niiden elinpaikkoja turvaamalla.

Joissakin asioissa voidaan kuirtenkin tarvita nykyisiä rajauspäätöksiä. Esimerkiksi liito-oravarajausten tekemisen lopettaminen on johtanut sen suojelun heikkenemiseen entisestään.

Luontodirektiivin liitteen II lajien turvaamista tulisi parantaa kansallisesti myös Natura-alueiden ulkopuolella, koska niiden esiintymispaikkojen tuhoaminen voi vaikuttaa suojelutasoon.

Luonnonsuojeluasetuksen lajilistoja päivitettäessä tulisi pohtia myös Suomen erityisvastuulajien ja alueellisesti uhanalaisten lajien suojelutarvetta sekä geneettistä diversiteettiä. Myös kyy olisi aika rauhoittaa ainakin pihapiirin ulkopuolella.

Lajien suojelukohteille tulee saada myös funktionaalinen lähisuoja myös rajauksen ulkopuolisia uhkia vastaan.

Vahinkojen korvaukset

Yksimielinen RAULAKO-mietintö kannattaa toteuttaa kirjoittamalla lakiin sen tarvitsemat pykälät.

Muuta lajisuojelusta

Lajisuojelun poikkeuslupapykälät on päivitettävä 2000-luvun tasolle. Esimerkiksi kesähakkuut lintujen pesimäaikana on aika kieltää. Kotimaistenkin lajien poikkeuslupien ehtoja tulee korottaa direktiivilajien tasolle, ja toiminnanharjoittajalle tulee säätää niistä kompensaatiovelvoite.

Ympäristöjärjestöille on annettava muutoksenhakuoikeus kaikista lajien poikkeusluvista, ei vain direktiivilajeista kuten nyt.

Luontotyyppien suojelun ja hoidon edistäminen

Lähtökohdaksi pitäisi ottaa uhanalaisempien luontotyyppien automaattinen muuttamis-, hävittämis- ja heikentämiskielto. Niistä pitää lähteä riittävät velvoitteet myös esim. MRL:n, YSL:n, VL:n, kaivoslain, metsälain ym. lupalakien puolelle.

Suojeltujen luontotyyppien luettelossa tulee ottaa LUTU:n lisäksi myös Suomen erityisvastuu ja HELCOMin vedenalaiset luontotyypit sekä luontodirektiivin liitteen I luontotyypit Naturan ulkopuolellakin (koska niillä tehtävät toimet voivat vaarantaa suotuisaa suojelun tasoa).

Jos rajauspäätösten tekoa jatketaan, luontotyypit pitää rajata nykyistä ekologisesti toimivammiksi eli laajemmiksi (harkintaan mukaan myös luonnontilaisuuden kaltaisuus, ennallistamiskelpoisuus, kytkeytyneisyys, maisemataso). Kohteet tulee suojata myös niiden rajan ulkopuolelta tulevilta uhkilta funktionaalisesti, kuten Natura 2000 -alueille on tehty.

On lisättävä ympäristövastuudirektiivin suoja luontovahinkoja vastaan kotimaisesti myös luontotyyppeihin.

Luontotyyppejä ei tule voida tuhota passiivisestikaan, eli niitä tulee voida hoitaa tarvittaessa yhteiskunnan toimesta.

Poikkeuslupien kynnyksen tulee olla korkea ja niistä on säädettävä kompensaatiovelvoite.

Ympäristöjärjestöille on aika antaa muutoksenhakuoikeus luontotyyppien poikkeusluvista.

Luonnon monimuotoisuuden ja luonnon palvelujen turvaaminen

2000-luvun biodiversiteettikriisin luonnonsuojelulain tulee lähteä luonnon itseisarvoista ja oikeuksista sekä perustuslain 20 §:n ympäristövastuun syventämisestä. Luonnon suojelu kuuluu kaikille.

Nykylain suotuisa suojelun taso on hyvä tavoite, mutta sitä voisi syventää vielä no net loss – tavoitteella.

Tarvitaan nykyistä vahvempia viittauksia kansainvälisiin sopimuksiin ja niiden sitoumuksiin.

Luonnonsuojelulain toimeenpanon resurssit – hallinnon henkilöstön määrä ja rahoitus – ovat olleet heikot. Siksi uuden lain lisäksi tulee saada lain toimeenpanon hallinto kuntoon (LUOVA ja kuntien aktiivisempi rooli).

Lakisääteisiä luonnonsuojeluohjelmia tarvitaan jatkossakin. Vapaaehtoisuus ei voi korvata tieteellistä suojelusuunnittelua. Suojeluohjelmien toteuttamiselle pitäisi kuitenkin saada riittävästi aikaa. Pysyvän suojelun tulee jatkossakin olla ensisijainen määräaikaiseen verrattuna.

Luonnonsuojelualueiden perustamisedellytyksiin myös muu lajisto ja ennallistamispotentiaali.

Lakiin tarvitaan ympäristöhallintoa koskeva velvollisuus hoitaa luonnonsuojelualueita.

Mahdollisuus tehdä hoitosuunnitelmia ja -toimia tulee laajentaa myös YSA-alueille.

Naturan tyyppinen lähisuoja rajan ulkopuolisia vaikutuksia vastaan (esim. ojitus) olisi tärkeää saada kotimaisiinkin luonnonsuojelualueisiin. Myös niiden poikkeuslupaperusteita tulisi nostaa Naturan tasolle.

Natura-alueisiin kohdistuvissa pienimuotoisissa hankkeissa (jotka eivät siis vaadi esimerkiksi yvaa ja ympäristölupaa) voimassa olevan ilmoitusmallin sijasta lupamalli olisi parempi. Jos ilmoitusmallilla jatkettaisiin, ilmoitukset ja päätökset puuttua tai olla puuttumatta niin pitäisi julkistaa ELY-keskuksen sivuilla. Ympäristöjärjestöille tulisi antaa niistä muutoksenhakuoikeus.

Luonnonmuistomerkkien asemaa pitäisi vahvistaa.

Ympäristöjärjestöille tarvitaan valitusoikeus niistä asioista, joista se puuttuu, kuten luontotyyppien (31 §) ja lajien (48 §) poikkeuslupapäätökisistä. Tätä muutoksenhakuoikeuden aukkoa on arvosteltu Jukka Similän Luonnonsuojelulaki-kirjasta (1997) alkaen.

Kaikki poikkeusluvat tulee saada internetiin.

Hallinnollisia sanktioita pitää lisätä rikkomuksiin, koska poliisi ei osaa käsitellä luonnonsuojeluasioita.

Velvoite luontotiedon kokoamisesta, julkisuudesta ja luontokasvatuksesta on tärkeä. Luontopaneelista ja lajitietokeskuksesta on syytä saada mainita lakiin. Inventointioikeus suojelualueilla tulee varmistaa.

Ilmastonmuutoksen hillintä ja siihen sopeutuminen

Vastuumme kansainvälisestä biodiversiteetistä kasvaa ilmanstonmuutokseen myötä: maamme joutuu olemaan turvasatama myös isolle osalle keskieurooppalaista luontoa, ei vaan alpiinista ja boreaalista luontoa. Tämä merkitsee tarvetta vahvistaa ekologista verkostoa Etelä-Suomessa voimakkaasti ”30 by 30” -hengessä. Lisäksi tarvitsemme entistä suurempia suojelualueita niiden resilienssin parantamiseksi.

Luonnonsuojelualueverkosto ja sen kytkeytyminen ovat win-win -ratkaisuja ilmastonmutoksen hillintään ja sopeutumiseen. Viher- ja sinirakenne on saatava myös MRL:n eri kaavatasojen sisältövaatimuksiin.

Joskus biodiversiteetin ennallistamistoimet on tarpeen sallia vaikka ne aiheuttaisivat ilmastopäästöjä (esim. jotkut suotyypit).

On syytä säätää ex situ -suojelusta ja avustetusta leviämisestä.

Ekologisen kompensaation kehittäminen

Ekologisen kompensaation velvoite on nyt käytössä Natura-poikkeusluvissa. Sitä olisi luontevinta laajentaa ensiksi muihin poikkeuslupiin (kotimaiset luonnonsuojelualueet, lajit ja luontotyypit).

Yksi mahdollisuus on tehdä kokeilulaki, jonka kokemuksia seurattaisiin. Lainsäädäntövaihtoehtona voisi käsitellä LSL:n rinnalla MRL:ää.

Lähtökohtia ekologiselle kompensaatiolle olisivat:

– ensin pitää mennnä koko mitigaatiohierarkia läpi: poikkeuslupa ja kompensaatio on vasta viimeinen keino. Kaikkia poikkeussääntöjä voisi kohottaa kansallisesti Naturan tasolle.

– no go -alueet ja luontotyypit, joille kompensaatio ei sovi (SYKE on julkaissut luettelot tällaisista mereisistä ja maanpäällisistä luontotyypeistä)

– ekologinen kompensaatio ei sovi päästöihin vaan maankäyttön muutoksiin

– kompensaatiolla pitäisi korvata samaa samalla, ja sen pitää tapahtua mahdollisimman lähellä (ei ainakaan ulkomailla)

– kompensaatio pitäisi tehdä etukäteen (yhtenä vaihtoehtona luonnonarvopankki)

– siinä pitäisi olla 10-kertainen volyymi epävarmuuksien takia

– no net loss -vaatimuksen takia kompensaatioissa pitäisi olla lisäisyyttä (esim. ennallistaminen)

Luonnonsuojelulain suhde muuhun lainsäädäntöön

Pääsyy luonnon köyhtymiseen on maa- ja metsätalouden sekä muiden sektorien kestämätön maankäyttö. Siksi rajapinnat varsinkin suunnittelua koskevaan MRL:ään ja lupalakeihin ovat elintärkeitä, koska luonnon köyhtymistä ei voida pysäyttää pelkillä suojelualueilla.

Vuoden 1997 laissa olivat yhtä aikaa auki metsälaki ja vesilaki. Nytkin työryhmän pitää voida tehdä muutosesityksiä muihin lakeihin.

Tarvitaan riittävän velvoittavia luontoa turvaavia säädöksiä ja viittauksia muun muassa seuraavissa laeissa:

– ilmastolaki

– MRL:n keinoja tulee tehostaa nykyisestä (mm. ekologiset yhteydet eri kaavatasojen sisältövaatimuksiin, ei vain VATiin)

– metsälaki (esimerkiksi 10 §:n kohteiden pienialaisuus pois)

– metsätuholaki ei saa olla este luonnonsuojelulle

– YSL: sijaintipaikan turvaaminen pitää saada kuntoon ”turve-YSL”:in (13 §) scopea laajentamalla, esimerkiksi: ”Mitä tässä luvussa säädetään ympäristön pilaantumisesta, koskee ympäristölupa-asiassa vastaavasti myös luvanvaraisen toiminnan haitallista vaikutusta luontoon tai luonnonmaisemaan” jne.

– maa-aineslain 3 § on biodiversiteetin kannalta liian suppea

– kaivoslaki: malminetsintälupia tai muita sen lupia ei tule antaa luonnonsuojelualueille jne.

– metsästyslain ja kalastuslain lajilistat pitää uusia (uhanalaiset lajit lähtökohtaisesti suojeltava)

– erämaalakia pitäisi päivittää

– ulkoilulaki valtion retkeilyalueiden osalta

– LVM:n lainsäädääntö pitäisi mennä läpi ilmailulaista ratalakiin, yksityistielaissa on suojeluarvojen suhteen puutteita eikä siinä ole ympäristöjärjestöilläkään roolia jne.

– geodiversiteetti on syytä turvata suoraan myös LSL:ssä

Ekosysteemilähestymistapa olisi hyvä mainita laissa, jotta se yleistyisi muussa maankäytössä ja sektoriella.

Luonnonsuojelun rahoitus

Luonnonsuojelun rahoitus on saatava kuntoon. Hallitusohjelman 100 miljoonan euron lisäraha vuodessa on hyvä alku, mutta myös EU-rahastot pitää saada nykyistä paremmin mukaan. Erityisen tärkeää olisi laajentaa ”pilaaja maksaa” -periaatetta LSL:iin. Parasta olisi saada aikaan luonnonsuojelun rahoituslaki, jossa olisi myös kompensaatiomaksuja ja haittaveroja tai -maksuja (esimerkiksi maan tai metsän käyttömaksu). Myös green bondeista voisi olla apua.

Lakiin on saatava kestävän käytön oletusarvo: kenelläkään ei ole subjektiivista oikeutta heikentää biodiversiteettiä tai saada siihen mahdollistavia lupia tms. PL 20 §:n mukaan luonnon suojelu kuuluu kaikille. Korvauskynnyksiä voi olla tarvetta nostaa.

Kansallispuistoille ei tule säätää pääsymaksuja.

Muita huomioita luonnonsuojelulain uudistukseen

Luonnonsuojelulain maisemansuojelulukua tulisi kehittää esimerkiksi

– maisemansuojelu voitaisiin kytkeä syvemmin luonnon monimuotoisuuden suojeluun, kuten ekologisten verkostojen ja kokonaisuuksien suojeluun

– maisemansuojelun piiriin tulisi laittaa nykyistä laajemmin luonnontilaiset maisemat (esim. vanhat metsät, laajat metsämaisemat, koskemattomat suot sekä rikkomattomat, koskemattomat, yhtenäiset ja laajat erämaametsät sekä kauas avautuvat tunturimaisemat, saaristolais- ja järvimaisemat, järvien, jokien ja meren ranta-alueet jne.)

– kulttuurihistorialliset ja kulttuurimaisemat (arvokkaita maisemia on myös kaupungeissa ja taajamissa)

– äänimaisemat (luonnon hiljaisuus)

Maisemansuojeluluvun kehittämiseksi voitaisiin perustaa alaryhmä tai pitää työpaja.

– Lisäksi tulisi tilata oikeudellinen selvitys eri lakien mahdollisuuksista maisemansuojelun kehittämiseksi.

Yksi mahdollisuus on yhdistää Luonnonsuojeluliiton vanha esitys maakunnallisista luontopuistoista tai kansanpuistoista tähän lukuun, vaikka sen oikeampi paikka olisi MRL:ssä kansallisten kaupunkipuistojen ”maalaisserkkuna”. Tällaisilla alueilla luotaisiin kaavoituksen, erilaisten tukijärjestelmien (METSO, HELMI) ja laajan yhteistyön avulla muita luonnonsuojelualueita kevyemmän suojelun ja hoidon alueita. Kokonaisuus muodostaisi virkistyskäyttöä ja matkailua tukevan sekä luontoa säilyttävän maakunnallisesti hoidetun suojelualueen.

Lisätietoja

Lisätietoja antavat jäsenemme työryhmissä: Paloma Hannonen, Harri Hölttä, Päivi Lundvall, Jouni Nissinen ja Tapani Veistola (joka on joka ryhmässä varsinaisena tai varalla).

SUOMEN LUONNONSUOJELULIITTO RY

Toimeksi saaneena

Tapani Veistola

erityisasiantuntija

Lisätietoja