Saavutettavuustyökalut

Suomen luonnonsuojeluliitto
Navigaatio päälle/pois

Raikastamon norppamehuilla kerätty yli 55 000 euroa saimaannorpalle

Kaksi vuotta yhteistyötä tehneet Raikastamo ja Luonnonsuojeluliitto iloitsevat tiedosta, että Saimaalla polskii nyt yli 400 norppaa.

Raikastamon toimitusjohtaja Jyri Kähönen. Kuva: Hannu Toivonen

”Raikastamo on iloinen ja ylpeä siitä että on voinut olla mukana auttamassa saimaannorpan suojelussa. Olemme pystyneet lahjoittamaan jo 55 000 euroa ainoan kotoperäisen nisäkkäämme suojeluun ja summa kasvaa edelleen. Suurin kiitos tästä kuuluu tietysti asiakkaillemme, jotka ovat valinneet Raikastamon Norppa-mehun kaupan hyllyltä ja ottaneet asian omakseen. Iso kiitos asiakkaillemme siis saimaannorpan puolesta”, Raikastamon toimitusjohtaja Jyri Kähönen sanoo.

Raikastamon tuella tehdään talkoilla norpalle turvallisia Saimaa-katiskoja ja järjestetään Vaihda verkot katiskaan -tapahtumia.

”Raikastamon tuella on ollut iso merkitys saimaannorpan suojelutyön toteuttamisessa”, saimaannorppakoordinaattori Kaarina Tiainen kertoo. ”Tuen avulla organisoitu konkreettinen toiminta innostaa ihmisiä ja olemme saaneet uusia vapaaehtoisia mukaan norppatyöhön.”

400 norppaa on vasta välitavoite. Saimaannorpan suotuisan suojelun taso on vielä hyvin kaukana – todennäköisesti moninkertainen nykyiseen nähden. Suojelutyölle on siis edelleen tarvetta, ja sitä on ennemminkin lisättävä kuin tyydyttävä nykytasoon.

”Viestintä- ja vaikuttamistyö vaativat koko ajan lisää työtä – ministeriöiden työryhmät, joissa päätetään kalastusrajoituksista, aktivoituvat ja keskustelu norpansuojelun ympärillä kiihtyy”, Tiainen kertoo.

Lisätietoja

Yritysyhteistyöpäällikkö Pirjo Itkonen

  • +358 50 407 8266
  • pirjo.itkonen(a)sll.fi

Jaa sosiaalisessa mediassa