Mistä muoviroska tulee meriin, ja mitä asialle voidaan tehdä?

Suurin yksittäinen syy maailman merien roskaantumiselle on kehittymätön jätehuolto. Jopa 60 prosenttia merten suurikokoisesta muoviroskasta tulee Kiinasta sekä Kaakkois-Aasian maista, Indonesiasta, Filippiineiltä, Vietnamista ja Thaimaasta.

Omien jätteiden lisäksi näihin maihin viedään Euroopasta ja Yhdysvalloista valtavasti jätettä prosessoitavaksi. Kiina onkin juuri kieltänyt muovijätteen tuonnin maahan, ja Thaimaa suunnittelee samaa. Monet muutkin Kaakkois-Aasian maat ovat viime aikoina palauttaneet roskia takaisin lähettäjilleen.

Vaikka Itämeressä ei ole samanlaisia roskapyörteitä kuin maailman valtamerissä, on roskaantuminen silti vakava uhka. Erityisen huolestuttavia ovat mereen päätyvät mikromuovit.

Muovimeret

Suurin osa meriroskasta on erilaisia muoveja. EU:n alueella peräti 84 prosenttia rannoilta löytyvästä roskasta on muovia, ja puolet kaikesta rantaroskasta on erilaisia kertakäyttöisiä muovituotteita. Merten roskaantumista arvioidaan pitkälti laskemalla roskien määrää rannoilla. Rannoilta löytyvä roskamäärä on kuitenkin vain jäävuoren huippu.

Suomessa rantojen roskista keskimäärin 90 prosenttia on muovia. Eniten roskia on suurilla kaupunkirannoilla, kuten Helsingin Hietaniemessä ja Turun Ruissalossa. Kaupunkirantoja riivaavat erityisesti tupakantumpit, jotka kattavat jopa 70 prosenttia kaikesta roskasta.

Ylivoimaisesti suurin syy suomalaisten rantojen roskaantumiseen on virkistyskäyttö – toisin sanoen rantojen käyttäjät jättävät roskansa lojumaan rannalle. Suurissa kaupungeissa myös rakentaminen tuottaa rannoille runsaasti roskaa.

Rannoilta roskat voivat päätyä mereen. Ylivoimaisesti suurin osa muoviroskasta tuleekin mereen maalta. Merellä muoviroskaa tuottavat esimerkiksi kalastusalukset ja vesiviljely.

Vaikka kalanpyydykset, kalankasvatusrakenteet ja veneet tehdään nykyään kestävämmästä muovista kuin ennen, välineet kuluvat ja esimerkiksi kalanpyydykset karkailevat.

Arvioiden mukaan 70 prosenttia mereen joutuvasta roskasta päätyy merenpohjaan. Näistä merenpohjan roskista on toistaiseksi vain vähän tutkimustietoa. Eteläisellä Itämerellä merenpohjan roskien kuitenkin todettiin koostuvan enimmäkseen luonnonmateriaaleista. Vain 30 prosenttia pohjaroskasta oli muovia.

EU on hakenut ratkaisua tähän suureen ympäristöongelmaan. EU:ssa astuu vuonna 2021 voimaan monien kertakäyttötuotteiden valmistuskielto. EU myös pyrkii vähentämään kiellon ulkopuolelle jääviä kertakäyttötuotteita muilla keinoilla. Esimerkiksi tuotesuunnittelua pitää kehittää vaikkapa siten, että muovipullon korkki pysyy pullossa mukana.

Mikromuoveja syntyy monella tavalla

Muoviroskien joukossa erityisen huolestuttavia ovat mikromuovit, jotka ovat alle viiden millimetrin kokoisia muovihippuja. Mikromuoveja syntyy muovituotteiden kulumisen seurauksena joko tuotteen käytön aikana tai siinä vaiheessa, kun tuote on heitetty pois, ja se alkaa hajota. Lisäksi mikromuoveja lisätään esimerkiksi kosmetiikkaan tarkoituksella. Mikromuoveja päätyy vesistöihin hule- ja jätevesien kautta.

Autonrenkaat ovat ylivoimaisesti suurin mikromuovin lähde. Mikromuovia syntyy, kun renkaat kuluvat. Toiseksi eniten muovihippuja tulee teollisuuden raaka-aineina käytettävistä muovipelleteistä. Pienempiä päästöjä syntyy tiemerkintöjen ja asfaltin kulumisesta, tekstiilien pesusta ja rakennuksista rapisevista maaleista. Näihin verrattuna kosmetiikan mikromuovipäästöt ovat pieniä.

Mikromuovia arveltiin irronneen autonrenkaista Suomessa 5 400–10 500 tonnia vuonna 2017. Luku vastaa eurooppalaista keskiarvoa. Mikromuovia pöllyää renkaista 1–2 kiloa per asukas joka vuosi. Autonrenkaiden mikromuovipäästöjen tutkimusta vaikeuttaa se, että renkaiden tarkka koostumus on vain valmistajien tiedossa.

Renkaiden kulumisesta aiheutuvia muovipäästöjä voitaisiin vähentää monin tavoin. Aiempaa rauhallisempi ajotapa kuluttaisi vähemmän niin tietä kuin rengasta. Renkaat voisi tehdä kestävämmiksi, mutta toisaalta kestävämmät renkaat kuluttaisivat tienpintaa enemmän. Parasta olisikin suosia raideliikennettä ja pyöräilyä. Katujen nykyistä tehokkaampi peseminen ja hulevesien parempi hallinta auttaisivat myös ongelmaan. Tämä parantaisi ilmanlaatuakin. Jokakeväisessä katupölyssä on nimittäin myös renkaista irtoavaa mikromuovia.

Kosmetiikkaan lisätään muovihelmiä muun muassa ihon kuorimisen takia. Eniten muovia sisältävätkin kuorintageelit ja ammattilaiskäyttöön tarkoitetut käsienhoitotuotteet.  Mikromuovia löytyy kuitenkin valtavasta määrästä tuoteryhmiä, jopa aurinkorasvoista ja hyttysmyrkyistä. Mutta kuluttajat ovat nykyään varsin valveutuneita mikromuovien haitoista, ja monet isot valmistajat ovatkin luopuneet mikromuovien käytöstä muun muassa hammastahnoissa.

Tutkimusten mukaan Suomessa noin 11 prosenttia iholle jätettävistä kosmetiikkatuotteista (kuten kynsilakoista) sisältää mikromuovia. Pois huuhdottavista tuotteista vain 1,2 prosenttia sisältää mikromuovia. Luku kuulostaa pieneltä, mutta se tarkoittaa sitä, että vuonna 2017 Suomen kaupoissa myytiin 5,2 tonnia pelkästään mikromuovia.

Mikromuovi on siis suuren mittakaavan ongelma. EU:ssa onkin vireillä ehdotus, joka kieltäsi tahallaan lisättävät mikromuovit. Rajoitus astuu voimaan arviolta vuonna 2020. Vuosittain se estäisi jopa 30 000:tä tonnia mikromuovia pääsemästä luontoon.

Mikromuovi pääsee vesistöihin jätevesien kautta

Jätevedenpuhdistamojen lopputuotteet, jätevedet ja liete, ovat hulevesien ohella mikromuovien pääsääntöinen reitti mereen ja vesistöihin. Jos mikromuovipäästöjä halutaan vähentää, jäte- ja hulevesien hallinta ovat ratkaisevassa osassa.

Jätevesistä mikromuovit pystytään siivilöimään tehokkaasti, ja entistä parempia menetelmiä kehitetään jatkuvasti. Puhdistamoiden tuottamassa lietteessä sen sijaan on mikromuovia. Tätä lietettä käytetään muun muassa maataloudessa ja viherrakentamisessa. Hulevedet ovat toinen ongelma, eikä niiden sisältämistä mikromuovimääristä tiedetä juuri mitään.

Muoviroska pääsee mereen myös mereen kipattavan lumen kautta. Vaikka lumen tilavuudesta vain alle prosentti on roskaa, sitä kertyy talven aikana monta kymmentä tonnia. Suurin osa lumen seassa olevasta roskasta on muovia, joka on peräisin teiden päällysteistä ja asfaltista. Helsingissä kerätyssä lumessa on enemmän mikromuovia kuin puhdistetussa jätevedessä.

Ongelma on se, että lunta ei määritellä jätteeksi, jolloin sen saa kipata mereen. Näin menetellään esimerkiksi Helsingissä, jossa noin 30 prosenttia kerätystä lumesta kaadetaan mereen. Tällä tavalla Itämereen päätyy arvioiden mukaan 9–17 tonnia roskaa. Monet kunnat, kuten Espoo, Turku ja Oulu, ovat kuitenkin kieltäneet lumen kaatamisen vesistöihin.

Suomen muovitiekartta

Muoviroskaongelman ratkaisemiseksi on ryhdytty toimiin. EU:n muovistrategia vuodelta 2018 peräänkuluttaa jäsenmailta muovin talteenoton ja kierrätyksen tehostamista, kiertotalouden edistämistä sekä riippuvuuden vähentämistä raakaöljystä.

Suomessa on laadittu muovitiekartta, joka kokoaa yhteen konkreettisia toimia muovijätteen vähentämiseksi. Keskeisiä keinoja ovat kulutuksen vähentäminen, muovin talteenoton merkittävä tehostaminen keräyspaikkoja lisäämällä, kiertotalouden edistäminen ja muovia korvaavien materiaalien selvittäminen (esimerkiksi biopohjaiset muovit). Suomessa pohditaan myös muoviveron käyttöönottoa.

Tärkeää on myös lisätä tutkimustietoa. Muovin vaikutuksista ihmisen terveyteen tiedetään vielä vähän, vaikka maailmanlaajuisesti ihmiseen elimistöön arvioidaan päätyvän pankkikortin verran mikromuovia viikossa. Tärkeää on myös saada arkipäivän tietoa kansalaisille. Tähän tarkoitukseen on valjastettu muun muassa Ylen I love muovi -kampanja, joka jakaa tietoa muovin kierrätyksestä.

Väitöskirjatutkija Pinja Näkin vinkit arkisiin tekoihin, joilla muoviroskaa voi vähentää:

1. Mieti milloin muovia todella tarvitaan jossain tuotteessa ja milloin se on turhaa?
2. Kierrätä muovi, älä päästä sitä luontoon.
3. Suosi vaatteissa ja kodintekstiileissä luonnonmateriaaleja.
4. Vähennä autoilua.
5. Vähennä kertakäyttöisen muovin, kuten take away -kuppien ja hedelmäpussien, käyttöä.

Suomessa merien ja rantojen roskaantumista tutkii Suomen Ympäristökeskuksen ja Merikeskuksen RoskatPois! -hanke (linkki). 

Miia Pietiläinen

Verkkoviestinnän asiantuntija