Lausunto oi­keus­mi­nis­te­riön ka­la­ta­lous­vel­voi­tet­ta koskevasta ar­vioin­ti­muis­tiois­ta

Jos vanhan vesivoimalan luvassa ei ole kalatalousvelvoitetta (esimerkiksi kalatie), sitä ei voi nykyisen vesilain mukaan jälkikäteen asettaa. SLL, SVK ja WWF tekivät aloitteen tämän puutteen korjaamiseksi. Oikeusministeriö näytti sille arviointimuistiossaan vihreää valoa.

Oikeusministeriölle 28.2.2019

Viite: Lausuntopyyntö, diaarinumero: VN/335/2019

Oikeusministeriön arviomuistio: Kalatalousvelvoitteen määrääminen vesitalousluvan haltijalle (OM Selvityksiä ja ohjeita 36/2018)

Suomen luonnonsuojeluliitto kiittää lausuntopyynnöstä ja toteaa asiasta seuraavaa.

Tausta

Arviomuistion taustalla on Suomen luonnonsuojeluliitto ry:n, Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestön ja WWF:n yhdessä tekemä 6.4.2017 päivätty esitys vesilain tarkistamiseksi kalatalousvelvoitteen määräämisen osalta. Alun perin esityksen tavoitteena oli saada lakiehdotus käsittelyyn vielä päättymässä olevan vaalikauden aikana. Tämä tavoite ei toteutunut, mutta Luonnonsuojeluliitto on kuitenkin tyytyväinen asian etenemiseen ja arviomuistion valmistumiseen.

Esitimme vesilakiin lisättäväksi uutta pykälää, jonka nojalla lupaviranomainen voisi hakemuksesta määrätä kalatalousvelvoitteen sellaiseen vanhaan lupaan, johon kalatalousvelvoitetta ei ole aikaisemmin sisältynyt. Katsoimme, ettei vesilaki mahdollista kokonaan uuden velvoitteen määräämistä tilanteessa, jossa voimassaolevaan lupaa ei sisälly aiempaa kalatalousvelvoitetta. Esitimme, että velvoitteen voisi määrätä, jos ko. luvan piirissä olevasta vesitaloushankkeesta aiheutuu kalakannalle ja kalastukselle vahinkoa. Edunmenetykset jäisivät luvan haltijan vahingoksi, mikäli ko. lupaan kuuluvasta hankkeesta aiheutuu vahinkoa uhanalaiselle kalalannalle.

Oikeusministeriön asiaa koskevan arviomuistion on laatinut lainsäädäntöneuvos Jari Salila. Luonnonsuojeluliitto pitää tehtyä selvitystä laadukkaana ja kattavana. Katsomme, että selvityksessä esitetyt johtopäätökset ovat perusteltuja ja oikeansuuntaisia. Koska arviomuistiossa on keskeiset ongelmakohdat nostettu jo asiamukaisesti esiin, emme lähde niitä laajemmin lausunnossamme enää toistamaan.

Vesilain ongelmista

Arviomuistion tiivistelmässä esitetään nykytilanteen ongelmat selkeästi:

Euroopan unionin vesipolitiikan kehittyminen ja vesien käyttöön kohdistuvien intressien muutokset haastavat vesioikeudellisten päätösten pysyvyyssuojaa koskevan sääntelytradition, joka on kehittynyt kansallisista lähtökohdista. Erilaisten selvitysten perusteella nykyisten ja tulevien vesienkäyttöä koskevien odotusten yhteensovittaminen näyttäisi edellyttävän voimassaoleviin luparatkaisuihin puuttumista nykyistä laajemmin. Myönnettyyn vesitalouslupaan puuttuminen jälkikäteen on voimassaolevan lainsäädännön nojalla mahdollista vain rajallisesti.

Jos vaelluskalakantojen turvaamisen katsotaan edellyttävän vesitalousluvan avaamista jälkikäteen nykyistä laajemmin, tarvittaessa luvan haltijan tahdosta riippumatta, ei voimassa oleva lainsäädäntö sitä kaikissa tilanteissa mahdollista. Vesitalousluvan tarkistaminen aloitteessa esitetyllä tavalla edellyttää lainsäädännöllisiä muutoksia, jotka mahdollistavat jälkikäteisen puuttumisen vesitalousluvan määräyksiin nykyistä laajemmin ja kalatalousvelvoitteen tai kalatalousmaksun asettamisen luvan haltijalle.

Kuten muistiossa hyvin todetaan, kalakantojen tilaa ja kalataloudellisten velvoitteiden toimivuutta koskevien selvitysten perusteella näyttää siltä, että kalataloudellisten haittojen ehkäisemiseksi aikanaan vesitalousluvissa määrätyt toimet eivät kaikilta osin ole johtaneet tavoiteltuun lopputulokseen. Näin ollen voimassa oleva vesilainsäädäntö ei kaikilta osin turvaa riittävää keinovalikoimaa vaelluskaloihin kohdistuvien haittojen ehkäisemiseksi, mikä vahvistaa tekemämme esityksen tarpeellisuuden. Arviomuistion valossa näyttääkin ilmeiseltä, että vesilakiin tulee tehdä tarvittavat muutokset, jotta nykyinen ”sääntelyaukko” saadaan umpeen. Samalla voidaan proaktiivisesti välttää saman tyyppinen EU:n rikkomusmenettely, joka johti Ruotsin vesilain uudistukseen.

Muutos olisi tarpeen EU:n vesipuitedirektiivin asettamien vaatimusten, kansallisen sääntelyn johdonmukaisuuden sekä myös toiminnanharjoittajien yhdenvertaisuuden näkökulmasta. Kuten arviomuistiossa todetaan, nykytilanne on epätasa-arvoinen. Tilanne, ”jossa eri aikoina myönnetyt luvat ovat erilaisen vaatimustason piirissä, saattaa näyttäytyä epäoikeudenmukaiselta ja aiheuttamisperiaatteen kannalta epätyydyttävältäkin”. Näin ollen ympäristöllisten vaatimusten ohella esittämämme vesilain muutos on perusteltu myös yhdenvertaisuuden näkökulmasta.

Perustuslailliset näkökohdat

Erityisen merkityksellistä asiassa on, ettei vesitalousluvan jälkikäteiselle avaamiselle ja uusien lupamääräysten asettamiselle luvan haltijalle yleisten etujen turvaamiseksi ole arviomuistion mukaan perustuslaista johtuvia esteitä.

Jälkikäteinen puuttuminen lupaan tapahtuisi vaelluskalakantojen turvaamiseksi. Vaelluskalakantojen turvaamistavoitetta on yleisellä tasolla pidettävä, varsinkin kun otetaan huomioon perustuslain 20 §:n säännökset, perusoikeusjärjestelmän kannalta hyväksyttävänä ja painavan yhteiskunnallisen tarpeen vaatimana.

Tämä käsitys saa vahvistusta perustuslakivaliokunnan (PeV) viimeaikaisesta lausuntokäytännöstä. Esimerkiksi kivihiilen energiakäyttöä koskevan lakiehdotuksen käsittelyn yhteydessä PeV (PeVL 55/2018) on todennut, että ”perustuslain 20 §:stä johtuvista syistä laitoksen omistajalle ei voi muodostua oikeutta saada korvausta siitä, ettei laitosta voi käyttää sellaiseen toimintaan, joka ei täytä laissa ilmastonmuutoksen ja yleisemmin ympäristön turmeltumisen estämiseksi säädettyjä energiantuotannon rajoituksia ja vaatimuksia”. Lausunnossa todetaan tiivistäen, että ”perustuslakivaliokunta on omaisuuden käyttörajoituksia koskevassa hyväksyttävyys- ja oikeasuhtaisuusarvioinnissaan antanut uudemmassa käytännössään erityistä painoa perustuslain 20 §:ään kiinnittyville perusteille (esim. PeVL 10/2014 vp, PeVL 36/2013 vp ja PeVL 6/2010 vp)”. Tämä antaa vahvaa tukea vesilain muutoksille vaelluskalakantojen entistä vahvemmalle turvaamiselle.

Tämä näkemys vahvistuu entisestään aivan tuoreessa lausunnossa, joka koskee hallituksen esitystä eduskunnalle laiksi konkurssilain muuttamisesta ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi (PeVL 69/2018vp) Valiokunta toteaa, että ”hallituksen esityksessä ei siten ole otettu riittävästi huomioon perustuslain 15 §:ssä turvatun omaisuudensuojan ja perustuslain 20 §:n mukaisen ympäristöperusoikeuden tasapainottamistarvetta.” Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, konkurssilain muutoksesta on poistettava sen ympäristövastuuta koskeva luku kokonaan ja valmisteltava uudelleen. Syynä tähän on siis se, ettei esityksessä ole riittävällä tavalla huomioitu PL 20 §:n merkitystä. Tämä on erittäin voimakas, ympäristöperusoikeuden painoarvoa lisäävä linjaus, joka tulee vaikuttamaan jatkossa merkittävällä tavalla tulevien lakien perustuslainmukaisuuden arviointiin. Tässäkin valossa arviomuistion näkemys esittämämme vesilain muutoksen suhteesta perustuslakiin vaikuttaa kestävältä.

Arviomuistion yksityiskohtia

Kuten olemme todenneet, pidämme muistiota onnistuneena ja kattavana. Sen pohjalta on hyvä jatkaa eteenpäin kohti varsinaista lainvalmistelua. Tekemämme aloite on kohdennettu havaitsemaamme vesilain epäjohdonmukaisuuteen tai ennemminkin sen sääntelyaukkoon. Kuten arviomuistion kokoavissa havainnoissa todetaan, ”lainsäädännön pääasialliset muutostarpeet näyttäisivät tiivistyvän aloitteessa kuvattuun tilanteeseen, eli sellaiseen vesitalouslupaan, johon ei aikanaan ole sisällytetty kalatalousvelvoitetta tai maksua ja jota ei olla muuttamassa”. Mutta samalla on syytä tarkastella vesilakia laajemminkin ja selvittää, millaisia muutoksia lakiin tulisi tehdä vaelluskalojen turvaamiseksi.

Arviomuistiossa todetaan, että esitetyn muutoksen kattamat tilanteet saattavat kuitenkin olla siinä määrin vaihtelevia, että sääntelyn täsmentäminen on käytännössä hankalaa. Samoin muutos saattaisi joissain tilanteissa aiheuttaa vesitalousluvan haltijalle taloudellisesti merkittäviäkin kustannuksia. Nämä huomiot ovat varmasti paikallaan, mutta ne eivät Luonnonsuojeluliiton käsityksen mukaan estä lakimuutoksen tekemistä. Ja kuten muistiossa huomautetaan, luvan haltija on saattanut harjoittaa luvan sallimaa toimintaa hänelle edullisin lupamääräyksin hyvinkin pitkän aikaa. Näin ollen on jo aika korjata tilanne oikeudenmukaiseksi vaelluskaloille ja muulle ympäristölle, muille toimijoille ja koko yhteiskunnalle. Selkeä lähtökohta on, että aiheuttajan tulee vastata toiminnasta aiheutuneiden haittojen kustannuksista.

Luvan muuttamisen saaminen vireille on muistiossa ajateltu viranomaisen tehtäväksi (s. 50). Vaikka tämä on lähtökohtaisesti luontevaa, on otettava huomioon, että suunniteltu aluehallinnon uudistus voi muuttaa viranomaisten rooleja. Myös siinä tapauksessa, ettei maakuntauudistus etene tällä vaalikaudella, on luultavaa, että hallinnon kehitystyö joka tapauksessa jatkuu. Esimerkiksi nyt maakuntauudistukseen liittyvien hallituksen esitysten mukaan kaikki kalatalousviranomaiset olisivat siirtymässä maakuntiin. Heidän asemansa ja toimivaltansa suhteessa poliittiseen johtoon on vielä epäselvä. Tästä syystä olisi syytä varmistaa riittävä vireillepano-oikeus myös ympäristö- ja kalatalouden järjestöille. Pelkkä mahdollisuus esitysten tekemiseen viranomaiselle ei sitä vielä ole.

Lopuksi

Suomen luonnonsuojeluliitto pitää arviomuistiota hyvin laadittuna ja se tuo esiin asiaan liittyviä näkökantoja monipuolisesti. Luonnon monimuotoisuuden heikentymistä ei ole saatu pysäytettyä ja vaelluskalakannat ovat jo erittäin uhanalaisia. Arviomuistiossa esitetyt näkemykset vahvistavat esittämämme vesilain muutoksen tarpeellisuutta ja kiireellisyyttä.

Luonnonsuojeluliitto katsoo, että lainsäädäntöhanke vesilain muuttamiseksi tulee käynnistää viipymättä.

Lisätietoja
– ympäristölakimies Pasi Kallio, puhelin 040 671 9555, pasi.kallio (a) sll.fi
– erityisasiantuntija Tapani Veistola, puhelin 0400 615 530, tapani.veistola (a) sll.fi

SUOMEN LUONNONSUOJELULIITTO RY

Päivi Lundvall

Toiminnanjohtaja