Mitä on luon­non­suo­je­lu­joh­ta­jal­la mielessä herätessä?

Aamulla jo ennen juhlaseminaarin alkua Andersen kertoo Säätytalolla pienelle ryhmälle toimittajia ajankohtaisista ympäristöhaasteista. Hän on näköalapaikalla. IUCN:n työlistalla asioita on kovin paljon, saastumisesta ilmastonmuutokseen, luonnon kadosta liikakasvuun. Merten muoviongelma, väestön liikakasvu. Lista vain jatkuu.

Onko IUCN priorisoinut näitä? Mitä pääjohtajalla on herätessään ensin mielessä?

”Planeetta.”

Lyhyt tauko ja sitten Andersen avaa hieman ajatusta: ”Kaikki on kytköksissä toisiinsa. Emme voi segmentoida, kaikki ovat yhteydessä toisiinsa. Joka toinen sisäänhengityksemme on mahdollista merien ansiosta. Joka toinen kasvien.”

Andersen on puhunut lukuisia kertoja samoista asioista. Hän on työskennellyt aiemmin Maailmanpankissa ja YK:ssa. Kolmen vuoden työrupeama IUCN:ssä ei ole saanut häntä tuskaiseksi tai ahdistuneeksi. ”Olen optimisti”, tanskalainen sanoo. Hän nostaa esiin ratkaisukeinoina esiin esimerkiksi kestävän maa- ja metsätalouden.

Pohjoismaalaisilla on hänen mielestään hyvä maine ympäristöasiantuntijoina. Myös tapa puhua toimii kansainvälisesti. ”Sanon asiat suoraan, ystävällisesti, mutta suoraan.”

Omaa henkilökohtaista suhdettaan luontoon hän valottaa ekologisen jalanjäljen kautta. Hän pyrkii tekemään siitä mahdollisimman pienen.

”Minulla ei ole autoa, käytän julkista liikennettä. Olen vegetaristi ja olen aiemmin voinut kasvattaa pihalla tarvitsemiani kasviksia.”

Tärkeä paikka on yhdessä sisko ja veljen kanssa omistettu mökki meren rannalla. Siellä hän kulkee luonnossa.

”Tunnen itseni vapaaksi luonnossa. Se inspiroi minua.”

Myöhemmin juhlapuheessaan pääjohtaja kertaa IUCN:n saavutuksia ja kiittää Suomea, joka liittyi myös valtiona IUCN:n jäseneksi vuonna 1968. 

Nyt jäseninä on jo yli 200 valtiota ja yli tuhat järjestöä. Työntekijöitä on noin 900. IUCN:n tunnetuimpia julkaisuja on uhanalaisten lajien Punainen kirja. Siinä on jo lähes 26 000 lajia.

Puheessaan Inger Andersen toistaa aamullakin sanomansa. Hän puhuu lämpimästi maailmastamme ja luonnostamme suuriarvoisena, vaikka kuvaa sitä pölyhiukkaseksi maailmankaikkeudessa.

”Mutta meillä ei ole planeettaa B.”

Teksti: Matti Nieminen
Kuva: Merja Paakkanen